2003-02-07

Homo politicus Pim Fortuyn: tapaustutkimus

Herman Asselberghs, Dieter Lesage

Kääntänyt: Markus Termonen

Nationalismin pigmentoituminen

Riitaannuttuaan aiemmin johtamansa Leftbaar Nederland -puolueen ("Elämiskelpoinen Hollanti") kanssa, Pim Fortuynin oli äkkiä koottava oma ehdokasryhmänsä muodostaakseen "Pim Fortuynin listan" tulevia yleisiä vaaleja varten. Listalle toiseksi päätyi Joao Varela, komea 27-vuotias, kapverdelaista syntyperää oleva kosmetiikkayrityksen kommunikaatiojohtaja. Varelaa voitaisiin kutsua Pim Fortuynin sankaritarussa "valkoiseksi pojaksi". Ei siksi, että monien kapverdelaisten sukuhistoriaa luonnehtii usein tapahtunut sekoittuminen mustien orjien ja valkoisten kolonistien välillä, vaan siksi, että Fortuynin sankaritarussa Varela näytteli "muukalaissuorittajan" roolia: menestyvänä bisnesmiehenä hän oli melkein kuin oikea hollantilainen. Lisäksi tarina menee niin, että hän tarjosi vapaaehtoisesti palvelujaan arvostetulle herra Fortuynille juuri samanaikaisesti kun Fortuynia "stigmatisoitiin" rasistiksi: Varela oli täydellinen poliittinen palvelija. Liittymällä Fortuynin listaan Joao Varela halusi auttaa taistelemaan niitä ennakkoluuloja vastaan, joiden mukaan Fortuyn oli rasisti – tätä voisimme kutsua nationalismin pigmentoitumisen strategiaksi. Mikä onkaan hyödyllisempää kumppanuutta!

Jopa Pim Fortuynin väitetty tappaja teki tahtomattaan osansa tämän poliitikon rasistiksi stigmatisoinnin pyyhkimessä. Tunti sen jälkeen, kun salamurha oli tapahtunut Hilversumin "mediapuiston" parkkipaikalla – hollantilaisen massamedian suojavallissa – paikallisen poliisin tiedottaja tarjosi "hyviä" uutisia. Murhasta epäilty oli vangittu, ja lisäksi hän oli valkoihoinen hollantilainen, tosiasia, jota painotettiin suuresti. Helpotuksen huokauksia kuultiin kaikkialta, eikä vähiten maahanmuuttajien järjestöistä. Se oli samankaltaista helpotusta kuin se, mikä seurasi ilmoitusta siitä, että Israelin pääministerin Yitzhak Rabinin oli murhannut radikaali juutalainen, ei palestiinalainen. Hetken aikaa ihmiset pelkäsivät, että Fortuynin oli tappanut maahanmuuttaja – ehkäpä vihje siitä, että loppujen lopuksi he olivat hyvin tietoisia Fortuynin rasistisista huomautuksista tai ehkä itsessään jonkinlaisen primitiivisen rasistisen refleksin lopputulos: sen on täytynyt olla ulkomaalainen. Miten vain, Fortuynin rasismi ei ollut johtanut hänen murhaansa. Näin meni yleinen vähättelevä ilmaisu: jos Fortuynin oli tappanut hollantilainen eikä maahanmuuttaja, silloin ehkä hänen niin sanottu rasisminsa ei ollutkaan loppujen lopuksi niin pahaa. Siten jokaisessa murhan jälkeen antamassaan haastattelussa Fortuynin perhe varmisti korostaen, että Pim oli ollut koko Hollannin kansan symboli, mustien ja valkoisten.

Mutta raaka poliittinen todellisuus osoittautui pian erilaiseksi. Fortuynin murhan jälkeen väistämättömät kysymykset hänen poliittisesta perinnöstään nousivat esiin. Kuka ottaisi hänen paikkansa puolueen tuolilla? Ja, jopa kirvelevämmin, kuka korvaisi hänet tulevana uutena pääministerinä? Jotkut hollantilaisessa mediassa vihjasivat pahansuopaisella ilolla, että Joao Varelasta, kakkosehdokkaasta, voisi tulla ensimmäinen musta eurooppalainen pääministeri. Ironia oli kaikille selvää, mutta vihjaus itse esitettiin kuolemanvakavalla tyylillä. Pim Fortuynin salamurhan jälkeen Hollannin poliittisella vallalla oli kyseessä kaikkien miesten laittaminen kannelle, ja äärettömästi Fortuynin aiheuttamaan poliittiseen levottomuuteen osallinen valtamedia oli nyt enemmän kuin halukas tarjoamaan omaa ovelaa osuuttaan saman levottomuuden hillitsemiseksi. Kuiva vihjaus siitä, että musta pääministeri saattaisi nyt tulla valtaan, oli epäilemättä tarkoitettu kavalaksi uhkaukseksi: nyt kun Fortuyn on kuollut, teidän on parasta olla äänestämättä hänen puoluettaan, ettei tuloksena ole vastakkaisia vaikutuksia. Musta pääministeri, kuvitelkaapa! Ei tarvinne sanoakaan, että Fortuynin oma puolue ei koskaan vakavasti harkinnut Varelan nimittämistä uudeksi puheenjohtajakseen. Mitä tulee listan ensimmäiseen naiseen, jota lyhyen aikaa pidettiin vakavasti otettavana ehdokkaana Fortuynin seuraajaksi, hänet havaittiin pian liian hysteeriseksi; vaali-iltana hän äkkiä "poltti sulakkeensa" ja katosi näkyvistä. Muukalaismenestyjä numerolla kaksi, älykäs blondi numerolla neljä: he todistivat arvonsa, mutta pian asiat palasivat taas valkoihoisen sovinistisikamiehen "bisnes on bisnestä" -tilaan. No, mitä muuta odotitte? Pim Fortuynin listaa äänestäneet olivat kaikkein viimeksi huolissaan tästä, ymmärtäen alusta saakka, että Pim vain pelasi älykkäästi – että maahanmuuttaja ja nainen voivat (ainoastaan) palvella tarkoitusta.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.