2003-02-07

Homo politicus Pim Fortuyn: tapaustutkimus

Herman Asselberghs, Dieter Lesage

Kääntänyt: Markus Termonen

Modernia traditionalismia

Kuinka poliittinen arvokkuus sovitetaan suorasukaiseen seksielämään, ja vieläpä suorasukaisen homoseksuaaliseen sellaiseen? Kuinka sosiaalinen kunnioitettavuus yhdistetään anonyymiin, ohikiitävään pimeän huoneen seksiin? Fortuynin ennenaikainen kuolema jättää tällaiset modernit, aikamme politiikkaa koskevat kysymykset ilman vastausta. Provosoivana tekijänä hänen säädyttömyytensä myötävaikuttivat epäilemättä hänen hämmästyttävän ripeään nousuunsa. Hänen epätavallisen imagonsa pitkäaikaiset vaikutukset ovat vielä näkemättä. Muita ehdokkaita samankaltaisin seksuaalisin mieltymyksin tulee epäilemättä astumaan esiin, sillä ehkä seksuaaliaktiviteetit, jotka saattavat näyttää heteroseksuaalisesta keskivertoäänestäjästä aluksi poikkeavilta, voivat hyvinkin johtaa pitkässä juoksussa pysyvään arvonantoon. Loppujen lopuksi, Fortuyn ei ollut ainoastaan poliitikko, jolla oli uskalluksellisia makuja, vaan hän oli myös uuskonservatiivi, jolla oli erikoislaatuisia mieltymyksiä – ja juuri nautinto, halu sekä monimuotoisuus sattuvat olemaan uuskonservatiivien kannattamien vapaiden markkinoiden ominaisia piirteitä. Monen levottoman ja huolestuneen äänestäjän silmissä häpeämätön homoseksuaali saattaa hyvinkin näyttää voimakkuuden tornilta. Sellaisen, joka uskaltaa tehdä autonomisen päätöksen omasta seksuaalisesta identiteetistään – varsinkin niin epäsovinnaisesta sellaisesta – ja joka onnistuu hallitsemaan yksityistä piiriä eli kehoa, täytyy erottua kuin kiven lailla yhteiskunnassa, joka on niin nopeiden ja radikaalien muutosten alaisena, että se käytännössä näyttää olevan tuuliajolla. Lisäksi seksuaalinen suvaitsevaisuus ja uusien seksuaalisuuden muotojen hyväksyntä ovat nykyaikaisuuden tunnusmerkkejä. Erityisesti homoseksuaalien sosiaalinen näkyvyys (esimerkiksi eläväisten homoalueiden esiinnousussa kaupungeissa kuten Shanghaissa, Tokiossa ja Pariisissa) käsitetään globalisaation miellyttävämpien puolien mittana.

Fortuyn ei koskaan epäonnistunut seksuaalisen statuksensa moderniuden hyväksikäyttämisessä. Hän ei koskaan väsynyt painottamaan vastakohtaisuutta mahtavan, sallivan Hollannin ja niiden takapajuisten maiden välillä, joissa (homo-)seksuaalisuus säilyy tabuna. Hän piti konservatiivisten muslimien ärsyttämisestä, sillä aina kun nämä vastasivat kiukkuisella hyökkäyksellä luonnottomasta käytöksestä ja läntisestä rappiosta, hänen oletettu edistyksellisyytensä vain hyötyi. Tämä on vanha rasistinen tekniikka, väsynyt klisee, joka on todella liiankin tuttu kohtuuhintaisilla (ja siten etnisesti sekoittuneilla) metropolitaanisilla alueilla asuville homopariskunnille. Kun joku kusee heidän postilaatikkoonsa tai naarmuttaa heidän autoaan, heidän pitkäaikainen marokkolainen naapurinsa osoittaa sormellaan juuri saapunutta kongolaista pakolaista. Aiemmat stigmatisoinnin uhrit ovat itse stigmatisoinnin mestareita. Uhrit ovat loistavia muodostamaan uhreja. Fortuyn ei ollut mikään poikkeus tästä surullisesta säännöstä, Fortuyn joka avoimesti syytti maahanmuuttajia kasvavista rikosmääristä ja pyrki kumoamaan Schengen-sopimuksen välittömästi, sulkemaan kansalliset rajat sekä asettamaan rasistisia kiintiöitä kaikkiin kaupunkeihin, lähiöihin ja kouluihin. Ironisesti hänen yksinkertainen ehdotuksensa siitä, että Hollannin on asetettava itsensä järjestyksessä ensimmäiseksi ennen ulkomaailmasta välittämistä, vaikutti kuin Afganistanin Taliban-hallinnon maalliselta muunnokselta. Hän osoitti jopa vielä mielipuolisemmalla ponnellaan tietokoneiden kieltämisestä hollantilaisissa kouluissa hengenheimolaisuutta niihin ultraortodokseihin Israelin juutalaisiin, jotka varoittavat Internetistä, koska se jättää oven ulkomaailmaan täysin auki.

Vaikka Fortuynilla ei ollut mitään tekemistä seksuaalisten tapojen rajoittamisen kanssa, hän oli hartaan halukas rajaamaan hollantilaista kansallista identiteettiä. Homot saavat tehdä mitä tahtovat, mutta ulkomaalaisten on mukauduttava hollantilaisiin tapoihin. "Meidän on aika iskeä takaisin, hillityllä mutta tehokkaalla ja voimakkaalla tavalla, ja osoitettava selvästi se yhteisvastuu, joka turkkilaisilla, marokkolaisilla, surinamilaisilla ja antillilaisilla yhteisöillä on joidenkin jäsentensä huonon käytöksen hillitsemisessä. Meidän on selviytyäksemme rakennettava kansa ja kansakunta, joten heidän täytyy joko mukautua ja tulla todellisiksi hollantilaisiksi tai mennä takaisin sinne, mistä ovat tulleetkin." Näin tämä Rotterdamin populisti tiivisti ohjelmansa muukalaisten sulauttamisesta. Ensimmäinen hollantilainen poliitikko, joka onnistui panemaan nationalismin julkisen asialistan huipulle hermostui täysin siitä, että "jokaisen Turkin jalkapallovoiton jälkeen kotikaupunkini muuttuu äkkiä pikku Istanbuliksi, aivan kuin olisimme väliaikaisen ulkomaisen miehityksen alla". On mahdollista, että suuri osa hänen konservatiivisista heteroseksuaalikannattajistaan tunsi täysin samalla tavalla Rotterdamin vuosittaisen gay pride -paraatin suhteen – kunnes sulautunut homomies räätälin tekemässä puvussa onnistui ilmaisemaan heille selvin käsittein, että "meidän nykyaikaisessa osassamme maailmaa", outo homoseksuaali kannatti monimutkaisen olemassaolomme normalisointia.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.