Näkymätön media ja kaupunkitila

Suurten historiallisten ajanjaksojen kuluessa muuttuu inhimillisen yhteisön koko elämäntavan kanssa samassa tahdissa myös sen aistihavainnon laatu ja tehtävä. Tapa jolla inhimillinen havainnointi suoritetaan - se media, jossa tämä tapahtuu - ei ole vain luonnonlakien vaan myöskin historiallisten olosuhteiden alainen.

- Walter Benjamin

Onko meininki jees, siltä näyttää kun avvaat tv:n, jos multa kysytään, niin meininki on perseest.

- Tulenkantajat

Kyseessä olivat Pariisissa ja muualla Ranskassa kesällä 2007 jatkuneet lähiömellakat, joiden ei varsinaisesti voida sanoa koskaan kokonaan vaienneen. Vuoden 2005 lähiömellakat ja kevään 2006 opiskelijamellakat olivat äärimmäisiä, tuhansien ihmisten mielenilmaisuja, mutta banlieun arkijärjestys ei ole olennaisesti parantunut. Edelleen poliisi jahtaa ja tarkkailee lähiöiden asukkaita ja edelleen lähiön asukkaat vastaavat kyttäykseen ja pahoinpitelyihin samalla tavalla: vaikenemalla, sulkeutumalla, suoralla toiminnalla tai omaisuuden tuhoamisella. Ja edelleen lähiössä asuvat ja kamppailevat hyvinkin heterogeeniset ryhmät toistensa kanssa ja toisiaan vastaan.

Miksi nyt siis vaiettiin? Niin kutsutussa "lähiöongelmassa" on kyseessä kuitenkin keskeinen yhteiskunnallinen ongelma, jonka ratkaisemiseen Sarkozyn johtama oikeisto on tarttunut kovin ottein. Siksi Le Monde oli huolissaan ennen kaikkea television vaikenemisesta. Pariisilaisessa lähiössä järjestetty ilmaiskonsertti oli johtanut laajoihin mellakoihin, joissa lähiön julkista infrastruktuuria oli tuhottu (puhelinkoppeja, kiinteistöjä, julkisia liikennevälineitä) ja noin 150 mellakoijaa pidätetty. Mellakat eivät tästä kuitenkaan taantuneet. Syytä median vaikenemiseen, etenkin television, Le Monde etsi yleisestä tahdosta rauhoittaa oikeiston kaksinkertaisen vaalivoiton jälkeistä tilannetta. Yhden tulkinnan mukaan mellakoista ei haluttu siis uutisoida, jotta yhteiskunnassa piilevä dissensus ei nousisi esiin. Vaalien jälkeen on tärkeää pitää yllä mielikuvaa siitä, että maassa on rauha ja kaikki hyvin.

On ymmärrettävää, että Ranskan pääsanomalehti nostaa asian esille ongelmana eräänlaisesta "sananvapaudesta" ja kansalaisten "oikeutena tietoon", vaikkakaan ketään ei ollut estetty puhumasta. On helppoa vihjailla Sarkozyn pyrkivän hiljentämään mediaa. Vaikka tällaiset vaikenemiset palvelisivatkin valtapuoluetta, tuskin kukaan kuitenkaan asettaisi omaa julkisuuskuvaansa riskialttiiksi demokratialle niin arvokkaan sananvapauden ja "neljännen valtiomahdin" rajoittajana. Siksi median vaikenemisen juuret ovat syvemmällä yhteiskuntiemme muuttuneessa medialogiikassa.

Valtamedia ja leviämisen ongelma

Valtamedia varoo levittämästä ja laajentamasta sitä erimielisyyttä ja ristiriitaa, joka yhteiskunnallisissa suhteissa lepää jännittyneenä toimintaan. Media harkitsee yhä tarkemmin mille puolelle se asettuu uutisoidessaan "neutraalisti" tapahtumista, jos se ylipäätään uskaltaa ottaa asiakseen mellakoiden, mielenilmausten, työtaisteluiden ynnä muiden poliittisten aktioiden ilmaisemisen. Koska valtamedia ei suoraan voi kannattaa tai vastustaa uutisoimiaan aiheita (tai näin ainakin journalistien "hyvä käytäntö" vaatii) on sen sensuroitava ne ilmaukset, joiden se katsoo häiritsevän yhteiskuntarauhaa jättämällä tapahtumien uutisoinnin vähälle tai olemattomalle huomiolle. Varmastikaan median edustajat eivät allekirjoita tätä toimintalogiikkaa, mutta muulla tavalla median toiminnan rationaliteettia on vaikea ymmärtää. Vaikka kukaan ei mediassa näitä päätöksiä teekään, eikä suoraa yhteiskunnallisia kamppailuja syrjivää agendaa olekaan missään lausuttu, ovat median toimintaperiaatteet yksinkertaisesti ilmaistuna konsensusta ja yhteiskuntarauhaa ja jopa pahamaineista "yhteiskuntasopimusta" edistäviä, ja yhteiskunnalliset kamppailut ja ristiriidat kuvastaan ulossulkevaa.

Tämän lisäksi yhteiskunnallisen doksan "itsestäänselvyydet" aiheuttavat kokeneillekin mediatyöntekijöille ongelmia tunnistaa politiikka uutisaiheiden joukosta. Näin tapahtui esimerkiksi kesällä 2007 Suomen yleisradion pääuutislähetyksessä uutisten kertoessa raportilla ja kirjeenvaihtajan suoralla haastattelulla Saksassa järjestetystä G8-maiden huippukokouksesta. Raportissa kerrottiin laajoista liikkuvista mielenosoituksista, jotka pyrkivät katkaisemaan pääsyn Heiligedamin kaupunkiin, jossa huippukokous pidettiin. Heiligedam oli saarrettu ja suljettu yhdentoista kilometrin säteellä ja kaupunkiin pääsyä valvottiin maassa, vedessä ja ilmassa. Samassa raportissa kerrottiin sadoista pidätetyistä ja poliisin voimattomuudesta nerokkaasti rakennettujen mielenilmausten edessä, mitkä pyrkivät rikkomaan poliisiarmeijan saartorenkaan. Tästä huolimatta uutistenlukija päätyi kysymään kuultuaan raportin mielenosoitusten tilasta kirjeenvaihtajalta sitä, millaisia "poliittisia" päätöksiä huippukokouksessa oli tehty. Tämän näkökulman mukaan siis sota- ja poliisitoimin saarrettu G8-kokous toimi "politiikan alueena" jossa tehtiin merkittäviä poliittisia päätöksiä, kun taas tämän "poliittisen alueen" kyseenalaistavaa demonstraatiota ei pidetty poliittisena toimintana. Tällaiset perspektiiviharhat valtamedian uutisoinnissa peittävät jatkuvasti käynnissä olevien kamppailujen poliittiset tarkoitusperät ja tavoitteet. Ne vahvistavat kuvaa suhteellisen staattisesta ja suhteellisen rauhallisesta eurooppalaisesta yhteiskuntajärjestelmästä, vaikka poliittista demonstraatiota esitettäisiin suorana kansalaisten silmien edessä. Valtamedia siis pikemminkin sulkee kuin avaa poliittista tilaa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Valtamedia pyrkii tietoisesti tulemaan näkymättömäksi ja siten sujuvaksi osaksi ihmisten arkipäivää. Valtamedian rooli näyttää olevan toimia yhteiskunnallisen rakennelman kukkatapettina, joka kukoistaa kunkin aikakauden muotiväreissä ja -kuosissa. Varsinaisesti tällainen media ei palvele kansalaisten halujen, ongelmien ja tarpeiden välityskanavana, vaan kuvitteellisen tai konventionaalisen yhteiskuntajärjestyksen kuvitteellisena tai konventionaalisena kuvana. Valtamedian taipumuksena näyttää olevan tulla näkymättömäksi, siis hävittää oma välittävä ja tekninen luonteensa. Valtamedian toimintaperiaate vaikuttaa pikemminkin olevan yhteiskunnallisen mielikuvaston tuottaminen representaationa, ei yhteiskunnallisen monimutkaisuuden ja ristiriitaisuuden välittäminen "suorana". Näin valtamediasta todellakin muodostuu esitys, joka ei välitä, vaan pikemminkin tehokkaasti estää näkemästä, kuten Ranskan kesän 2007 mellakoiden tapauksessa. Toinen vastaava esimerkki löytyy arkijärjestykselle erittäin tärkeän ja pyhän urheilun maailmasta. Kesän 2008 jalkapallon EM-kisat olivat erinomainen esimerkki siitä, kuinka media sensuroi yleisössä tapahtuvat konfliktit, kymmenet mielenosoitukset, nationalistiset yhteenotot ja muut vastaavat poliittiset aktiot tv-kuvasta. Tv:n katsojalle jalkapallo on jalo urheilu, jonka yleisönä on lähinnä isoilla maitorauhasilla varustettuja naisia. Valopommit, kentällä juoksevat mielenosoittajat ja muu vastaava toiminta suljetaan spektaakkelin ulkopuolelle. Kiinan olympialaisista ei tässä yhteydessä kannata edes puhua, kunhan muistamme sen, kuinka kiltisti suomalainen media noudatti pääministeri Vanhasen lausuntoa: urheilua ja politiikkaa ei saa sekoittaa.

Mitä valtamedia sitten vältti jättäessään uutisoimatta Ranskan mellakoista? Valitessaan tämän roolin valtamedia kieltäytyi välittämästä ja levittämästä mellakoita, aivan kuten kesän 2008 jalkapallon EM-kisoissa. Ranskassa vuoden 2005 ja 2006 mellakoiden kokemukset saivat valtamediat heräämään (jälleen kerran) julkisen tiedonvälityksen ongelmaan. Kun mellakoista, kapinasta, palavista autoista ja kouluista uutisoidaan, on vaarana mellakoiden leviäminen yhä uusiin kaupunkeihin, lähiöihin ja maihin. Näin tapahtui 2005, jolloin lähiökapinat olivat maanlaajuinen vitsaus ja solidaarisuutta osoitettiin niin Belgiassa, Hollannissa kuin Britanniassa. Valtamedia luulee itsestään tietenkin liikoja kuvitellessaan oman uutisointinsa välittäneen mellakoita nettiä paremmin (kuten esimerkiksi molemmat koulumurhat Suomessa hyvin todistavat), mutta kesällä 2007 tämän esitettiin olevan yksi syy mellakkauutisoinnista luopumiseen. Oli valtamedian ansio mikä tahansa mellakoiden leviämisessä, uutisoinnista kieltäytyminen kertoo muutoksesta tapahtumien uutisoinnin logiikassa.