2008-12-03
Vasemmisto on edelleen myyvä aihe syksyn kirjamarkkinoilla. Näin ainakin täytyy päätellä vasemmiston ongelmia käsittelevän kirjallisuuden määrästä, jota Suomessa vuonna 2008 on julkaistu. Yksinäinen yrittäjä muiden joukossa on Tommi Uschanov (s.1975).
Uschanov tarttuu vasemmistoa niskasta kiinni pikkunäppärin ja tekoälyllisin elkein. Tyylin, jossa "itsestään selvä" uskomus käännetään hassunhauskasti nurin niskoin, Uschanov on napannut vanhemman polven kollegoiltaan Tuomas Nevanlinnalta ja Jukka Relanderilta. Esikuvistaan poiketen Uschanovin tyyli ei ole osuvaa tai hauskaa, vaan pikemminkin kompastelevaa ja sekavaa. Lukija jää toistuvasti odottamaan suurta oivallusta, jota itsevarma retoriikkaa antaa odottaa. Yhtäkään oivallusta ei kirjassa kuitenkaan esitetä. Uschanovin kirja sisältää keskinkertaista, tylsää ja omahyväistä toisten sormella osoittelua, jota on vaikea ymmärtää poliittiseksi pamflettikirjallisuudeksi.
Uschanovin päätavoitteena on "äärivasemmiston" lyttääminen ja oikeistolaistuvien sosiaalidemokraattien moralisoiminen. "Äärivasemmistosta" puhuttaessa Uschanov sekoittaa samaksi sopaksi yhtäältä vegaanit, talonvaltaajat ja muut ärsyttävät "aktivistit" ja toisaalta puolueet kuten SKP:n ja Vasemmistoliiton. Oikeistoa koskien Uschanovin analyysikyky on tätäkin heikompi. Jos vasemmistoja on hyvä ja huono, niin oikeistoa on vain yksi. Oikeistosta Uschanov ei saa sanottua mitään varteenotettavaa. Tämä on suuri puute, varsinkin jos väittää oikeiston olevan "vihollinen" Gunnar Gunnarsonin suulla.
Uschanov piiloutuu toisten selän taakse aina kyllästymiseen saakka. Viitteitä ja lainauksia on liikaa, ja ne on otettu kirjaan sieltä täältä. Uschanov antaa myös ymmärtää, että nykymaailmassa ei ole mitään uutta. Kaikki on sanottu ja tehty jo parisataa vuotta sitten. Marxin hän yrittää omia itselleen ja syyttää muita siitä, että he eivät "tunne kapitalismin historiaa". Asiayhteydestään irrotettuna Uschanov saa ihmisten sanomiset näyttämään harvinaisen tyhmiltä. Uschanovin tyyli on suorastaan asiaton, vaikka hän nimenomaan kuuluttaa tosiasiapitoisen politiikan perään. Naivilla tavalla Uschanov luulee, että tosiasiat ja tieteellisesti todistetut faktat voisivat jotenkin ratkaista poliittisen kamppailun. Että "järki" ja "totuus" ovat lopulta sosiaalidemokratian puolella.
Uschanovin kirjan poliittinen käyttökelpoisuus voi olla kuitenkin suuri. Juuri tällaista kirjaa omahyväinen ja pönäkkä keskiluokkainen sosiaalidemokratia tarvitsee. Kirja sisältää tarpeellisen määrän ilkeitä nälväyksiä, tarpeeksi Erno Paasilinnaan ja muihin totuudentorviin viittaavaa paatosta ja tarpeeksi sekavia lauseita, joita voidaan käyttää mihin tahansa tarkoitukseen.
Kirjasta loistavat poissaolollaan sellaiset perustavat vasemmistolaiset teemat kuten naisasia, luokka ja työtaistelut. Syitä siihen, miksi kenenkään enää pitäisi äänestää Uschanovin kaipaamaa "todellista" vasemmistoa, 1980-luvun alun tosikkomaista ja ukkoutunutta sosiaalidemokratiaa, ei tarvitse kuitenkaan kaukaa hakea. Sen kuin ostaa lähimmästä kirjakaupasta Uschanovin "pamfletin". Jos demarit todella seuraavat Uschanovin sekavia jälkiä, tarkoittaa se kuolinkelloja sosiaalidemokratialle.