Paljon melua tyhjästä?

Osoittaakseen sosiaalista ja välittävää puoltaan eduskuntavaalien 2007 jälkeen aloittanut Suomen hallitus kirjasi hallitusohjelmaansa¹ sosiaaliturvauudistuksen, jonka ensimmäiset esitykset oli tarkoitus tuoda eduskuntaan syysistuntokaudella 2008. Uudistuksen keskeisiksi tavoitteiksi kirjattiin "työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen sekä riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa". Yleiseksi periaatteeksi todettiin järjestelmän "yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen" arvioimalla verotuksen, perusturvan ja työttömyysturvan kokonaisuutta yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

14.6.2007 Sosiaaliturvauudistusta toteuttamaan nimettiin ns. SATA-komitea ja sen neljä jaostoa: perusturvajaosto, ansioturvajaosto, hallinto- ja prosessijaosto sekä rahoitus- ja kannustavuusjaosto². Hallituksen linjan ("keskeneräisistä asioista ei tiedoteta") mukaisesti komitean päätöksistä ja ehdotuksista on tihkunut tietoja melko vähän, mikä on herättänyt paljon arvostelua salailusta. Runsaasti nettifoorumeilla ja sanomalehtien yleisönosastopalstoilla toistunut kysymys on se, eikö komitea halua työstään keskusteltavan.

Vähäisestä tiedottamisesta huolimatta se, mitä SATA-komitean keskeisistä linjauksista on kerrottu, kertoo selvää kieltä siitä, mitä on odotettavissa. Julkisuuteen tuodut ehdotukset eivät toki ole saaneet kaikkien osapuolten varauksetonta hyväksyntää - onhan komiteassa myös palkansaajien työmarkkinajärjestöjen edustajia - mutta nykyisissä poliittisissa voimasuhteissa on joka tapauksessa luultavaa, että lopputulokset tulevat pitkälti myötäilemään EK:n ja porvaripuolueiden linjauksia, vaikka ne kompromisseja ovatkin.

Pääasiassa julkituodut ehdotukset ovat liittyneet työttömyysturvaan, joka onkin komitean työn sekä keskeisin että eniten kiistoja aiheuttava osa-alue: on aivan eri asia vaikkapa korottaa sairauspäivärahaa kuin arvioida mitä eri vaikutuksia on työvoimapoliittisilla uudistuksilla, joilla hallinnoidaan työvoiman käyttäytymistä, työhön kannustamista ja työvoiman saatavuutta. Toistaiseksi julki on tuotu aina seuraavat todennäköiset uudistukset:

1. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston leikkaaminen tai porrastaminen. Nykyään peruspäivärahaa ja ansiopäivärahaa maksetaan yhteensä enintään 500 työttömyyspäivältä, minkä jälkeen turvamuotona on työmarkkinatuki. Komiteaan kuuluva peruspalveluministeri Paula Risikon (kok) poliittinen valtiosihteeri Ilkka Oksala on kertonut SATA-komitean harkitsevan mallia, jossa pidempi ansiosidonnainen työttömyysturva olisi niillä, jotka ovat olleet pitempään töissä ja siis maksaneet enemmän työttömyysvakuutusmaksuja. (Mm. vihreät ovat ehdotusta vastustaneet, mikä on osittain ristiriidassa puolueen voimassa olevan työelämäohjelman kanssa: siinä pidetään varteenotettavana uudistuksena ansiosidonnaisen päivärahan keston porrastamista työhistorian perusteella, mikäli tämä kytketään työssäoloehdon lyhentämiseen.³)


2. Nuorten työttömyysturvan leikkaaminen. Tämä ehdotus voi tosin olla kohdan 1 vaikutus eikä niinkään nimenomaisesti ikään perustuva leikkaus, sillä jos ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestossa heijastuu työhistorian pituus, se vaikuttaa käytännössä moniin nuoriin työttömyysturvan saajiin - mutta ei yksinomaan nuoriin. Esitetyt näkemykset ovat kuitenkin ristiriitaisia: jotkut puhuvat ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, jonka työhistoriaa korostava luonne vaikuttaisi välillisesti moniin nuoriin, kun taas toiset haluavat heikentää nimenomaisesti nuorten työttömyysturvaa. Esimerkiksi Liisa Hyssälän (kesk) puheiden perusteella tarkoituksena on kuitenkin vaikuttaa erityisesti nuoriin "syrjäytymistä" ehkäisevästi. Nuorten työttömyysturvan heikennyksiä ehdottaneiden poliittinen muisti ei ilmeisesti ole erityisen pitkä: vuonna 2005 Ranskan hallituksen kaavailut nuorten työehtojen heikennyksistä toivat mm. Pariisin kaduille suurta ja voimakasta joukkovastarintaa, jonka vaikutus oli niin suuri, että hallitus perui ehdotuksensa. Tapahtuisiko sama Suomessa nuorten työttömyysturvan heikentämisen vuoksi?


3. Työllistymisbonus. SATA-komitean työstä tihkuneiden tietojen mukaan tulevien uudistusten myötä kokeiltaneen mallia, jossa työttömän sosiaalietuudet jatkuisivat muutaman kuukauden ajan työllistymisen jälkeenkin. Tämän ehdotuksen kohdalla tuskin syntyy suuria erimielisyyksiä muuten kuin siinä, millainen työttömyyden kestoa koskeva ehto malliin liittyy.


4. Yleiset sosiaalietuuksien yksinkertaistamista ja korottamista koskevat ehdotukset, kuten eri tukimuotojen välisten katkosten poistaminen, pienimpien äitiys-, isyys-, vanhempain- ja sairauspäivärahojen korotukset, toimeentulotuen siirtäminen Kelalle ja sosiaalietuuksia koskevien päätösten nopeuttaminen (enimmäisaikojen määrittäminen esimerkiksi asumistuki- ja työmarkkinatukipäätöksille). Toimeentulotuen hakemista Kelasta puoltaa ns. yhden luukun periaate. Esimerkiksi SAK ja STTK kuitenkin vastustavat tätä sillä perusteella, että Kelan tarkoituksena on vain jakaa rahaa, kun taas toimeentulotuki on vain osa sosiaalitoimen palvelua. Tämän näkemyksen mukaan siis toimeentulotuen siirtäminen Kelan maksettavaksi heikentäisi kuntien mahdollisuutta tehdä kokonaisvaltaista sosiaalityötä.

Uudistusten perustelut

Julkisuuteen tulleita ehdotuksia on siis melko vähän, ja niiden sisältö ei vastaa kunnianhimoisia ja mahtipontisia puheita historiallisen suuresta sosiaaliturvauudistuksesta. Paljon on meluttu melkeinpä tyhjästä. Olennaisia eivät ole kuitenkaan ainoastaan konkreettiset ehdotukset vaan se, miten niitä perustellaan. SATA-komitean diskurssissa keskeisiä ovat olleet ainakin seuraavat ominaisuudet:

1. Taktiikka, jossa annetaan nykyjärjestelmästä "lempeä" ja passiivisuuteen kannustava kuva - joko alleviivaamalla tätä näkemystä tai pysymällä vaiti nykyjärjestelmän yksityiskohdista. Esimerkiksi nuorten työttömyysturvan heikennyksestä puhuttaessa julkisuudessa on ollut hyvin vähän esillä se seikka, että jo tällä hetkellä ammatillista koulutusta vailla olevien alle 25-vuotiaiden kohdalla, joilla ei ole peruspäiväraha- tai ansiopäivärahaoikeutta, kontrolli on erittäin tiukka: työmarkkinatuen saanti on sidottu riittävään yhteishaussa hakemiseen, ja toisaalta sanktiot rikkeistä kuten työstä, työharjoittelusta tai työvoimakoulutuksesta kieltäytymisestä tai eroamisesta ilman pätevää syytä on säädetty ankarammiksi kuin muiden kohdalla. Kaiken kaikkiaan on puhuttu paljon siitä, että nykyjärjestelmä ei olisi "työhön kannustava", ikään kuin siihen ei sisältyisi voimakkaita kannustamia, jotka liittyvät ankarien sanktioiden (karenssien ja työssäolovelvoitteiden) välttämiseen. Lisäksi EK:n lakiasiainjohtaja Lasse Laatusen mukaan "ansiosidonnaisessa työttömyysturvassa 150-200 päivän kohdalla työvoimahallinnon pitäisi puuttua työttömyyteen ennen kuin työtön passivoituu", ikään kuin tällä hetkellä työvoimahallinto sallisi passivoitumisen täysin.


2. Kannustinloukkupuhe, jossa ovat kunnostautuneet varsinkin vihreät. Keskeistä tässä puhetavassa ei ole se, mitä kannustinloukkuja todellisuudessa on, vaan se, että mitä tahansa väitettä kannustinloukuista ja nykyjärjestelmän "jäykkyyksistä" pidetään uskottavana - mikä lopulta vie uskottavuuden varsinkin vihreiden kannustinloukkudiskurssilta. Milloin olette kuulleet yhdenkään vihreän argumentoivan yksityiskohtaisesti vaikkapa osa-aika- tai pätkätyön ja sovitellun työttömyysetuuden suhteesta? Tuskin koskaan. Muistutus siitä, että nykyjärjestelmään kuuluu mahdollisuus saada tulojen mukaan soviteltua työttömyysetuutta, osoittaisi kiusallisella tavalla tyhjiksi iskulauseiksi ne "argumentit", joiden mukaan pätkätyö tai epätyypillinen työsuhde on sama asia kuin kannustinloukku.⁴ Asiantuntematon kannustinloukkupuhe osoittaa vieraantumista työttömien todellisuudesta. Paradoksaalisesti juuri parhaan argumentin periaatteen korostajien argumentit ovat olleet köyhiä. Pienipalkkaisten asema kyllä herättää tyytymättömyyttä, mutta taisteluja pienimpien palkkojen nostamiseksi vastustaa mm. vihreiden keskeinen ideologi Osmo Soininvaara.


3. Tanskan mallin ylistäminen. Ns. Tanskan malli on saanut osakseen paljon suitsutusta "joustoturvan" paratiisina, jossa työttömien aktivointiaste (sijoittaminen työvoimakoulutukseen, harjoitteluun ym. toimenpiteisiin) on korkea, toimenpiteistä kieltäytymisestä aiheutuvat sanktiot ovat ankaria, työttömyysjaksot ovat lyhyitä, työttömyysturvan taso on korkea, työaikojen ja palkkojen määräytyminen on joustavaa ja irtisanomissuoja sekä -kustannukset ovat matalia. Työttömyysturvan tason korkeutta Tanskan mallin hyvänä ominaisuutena ei tosin ole juuri hehkutettu - työttömien hallinnoinnin kohdalla enemmän on korostettu korkeaa aktivointiastetta, siis juuri samaa suuretta, jolla mitattuna Suomikin on Euroopan kärkikastia. Tanskan mallin hyvänä puolena on pidetty myös ankaria sanktioita, joista taas oletetaan seuraavan sen, että työttömyysjaksot ovat lyhyitä. Itse asiassa eurooppalaisessa vertailussa Suomi kuuluu jo nyt joustoturvamaihin⁶ - vaikka ns. sisäinen joustoturva (eli järjestelyt, joilla helpotetaan yritysten sisällä tapahtuvaa työpanoksen sopeuttamista ja työntekijöiden osaamistason kehittämistä) ei olisikaan Tanskan tasoa. Tanskan mallin ylistäminen liittyy siis keskeisesti tämän luettelon kohdassa 1 mainittuun taktikkaan, eli suomalaiseen järjestelmään kuuluvan sanktioinnin vähättelyyn siinä tarkoituksessa, että sanktioinnista tulisi tehdä ankarampaa, sekä tavoitteeseen heikentää irtisanomissuojaa. Tätä kutsutaan "työmarkkinoiden tasapainoksi". Oma lukunsa on lisäksi se, miten Tanskan mallia ylistävät pysyvät vaiti tanskalaisen työmarkkinasääntelyn rasistisista piirteistä, joihin on keskeisesti myötävaikuttanut Tanskan kansanpuolue, sosiaalikonservatiivinen ja kansallismielinen suuntaus, jonka tavoitteena on muun muassa maahanmuuton radikaali vähentäminen. Tämä vaikeneminen johtuu ilmeisesti kyvyttömyydestä käsittää maahanmuuttopolitiikka osaksi työmarkkinoiden sääntelyä.


4. Byrokratian vähentäminen. Erityisesti valtionhallinnon tuottavuusohjelman vuoksi lähitulevaisuudessa on valtiosektorille tulossa mittavia henkilöstöleikkauksia. SATA-komitean työssä "byrokratian vähentäminen" sen sijaan merkitsee ensijaisesti sosiaaliturvan "yksinkertaistamista" eikä henkilöstövähennyksiä. Joka tapauksessa myös SATA-komitea toimii kontekstissa, johon kuuluu lisävaatimusten esittäminen vähenevälle henkilöstölle. Koska byrokratialla sanana on melko negatiivinen kaiku, mitä tahansa on helppoa oikeuttaa "byrokratian vähentämisellä", vaikka se tarkoittaisikin pidempiä käsittelyaikoja, ylityöllistettyjä byrokraatteja ja vähemmän palveluita. Vaatimukset ovat siis ristiriitaisia: yhtäältä vaaditaan joustavampaa käsittelyä ja asiantuntevampaa palvelua, toisaalta vähemmän byrokraatteja toteuttamaan näitä palveluita. Kuvaava on Ilkka Oksalan (kok) huomautus, jonka mukaan työvoimaneuvojia on historiallisen paljon yhtä työtöntä kohden, sillä työttömyys on vähentynyt roimasti 1990-lukuun verrattuna, mutta työvoimaneuvojien määrä ei ole muuttunut samaan tahtiin. Oksala jättää autuaasti huomioimatta työvoimaneuvojien tehtävien lisääntymisen sekä sen, että lamavuosina työvoimahallinnossa asiakaspalvelu toimi huomattavan liukuhihnatyyppisesti monien asiakkaiden kohdalla juuri resurssien puutteiden vuoksi. Paradoksaalista on myös se, että nimenomaan kokoomus on vaatinut työnvälityksen (osittaista) yksityistämistä samalla kun se vaatii työvoimaneuvojien velvoitteiden lisäämistä. Valtion mittavat henkilöstöleikkaustavoitteet osoittavat, että valtiosektoria koskevat samat vaatimukset kuin yksityistäkin: vähemmällä henkilöstömäärällä on tehtävä enemmän.