2008-10-13

Vasemmiston kurjuus
General Intellect: Vasemmisto etsii työtä. Like 2008, 292 s.

Janne Hernesniemi

Prekaari työ

Perinteisen vasemmiston kyvyttömyys kapitalismin historiallisten muutosten tunnustamiseen on näyttäytynyt eritoten sen kannanotoissa työn prekarisaatiosta käytyyn keskusteluun. Kirjoittajien mukaan vasemmisto ja ay-liike näkevät prekaarin työn yhä edelleen virheellisesti epätyypillisenä työn muotona. Prekaarisuus samaistetaan yksisilmäisesti pätkätyöhön. Vasemmisto tulkitseekin muutoksen oireita vanhan diagnostiikan avulla. Lääkkeeksi tarjotaan pätkätyön lainsäädännöllistä ehkäisemistä, täystyöllisyyttä ja keskitettyä tuloratkaisua, sanalla sanoen, fordistisen kompromissin elvyttämistä.

Kirjoittajien eräänä tavoitteena onkin ollut prekaarisuuden käsitteellinen laajentaminen ja selkeyttäminen. Työn prekaarisuus ei merkitse ainoastaan, tai edes välttämättä, pätkätöitä, vaan ennen kaikkea halvan ja joustavan työvoiman luomiseen tähtäävää työvoiman hallinnointia. Prekarisaation ytimessä on liike-elämän kulloisiinkin tarpeisiin sovitettavissa olevan väestön olemassaolo.

Perinteisestä vasemmistosta poiketen prekaarisuus ei näyttäydy kirjoittajille yksinomaan negatiivisena ilmiönä. Prekaarisuus edustaa (ainakin potentiaalisesti) myös mahdollisuutta irtautua kokopäiväisen palkkatyömallin rautahäkistä. Vasemmiston tulisikin ottaa etäisyyttä kansallisvaltiolliseen sopimuspolitiikkaan sidotuista strategioistaan ja luoda uutta moninaisen ja prekaarin työvoiman tarpeita vastaavaa politiikkaa, tekijät vaativat.

Kirjoittajien mukaan perinteistä vasemmistoa ja ay-liikettä vaivaa historiallisen näkemyksen puute. Hyvinvointivaltio nähdään poliittisen horisontin kiintopisteenä, historian tuolla puolen sijaitsevana ratkaisuna kaikkeen. Fordismin tavoin, keynesiläisen talouspolitiikan varaan rakentunut kolmikantainen sopimusjärjestelmä, yksi hyvinvointivaltion peruspilareista, syntyi kuitenkin tietyissä historiallisissa olosuhteissa. Kyseessä ei ole siis puhtaasti hallinnollinen käytäntö, jota voitaisiin menestyksekkäästi soveltaa milloin ja missä tahansa. Kirjoittajat muistuttavat, kuinka tulopoliittinen sopimusjärjestelmä syntyi työväen taisteluiden seurauksena, ei hyvinvointivaltiollisen humanismin kukkasena. Toisaalta sopimusjärjestelmällä haluttiin myös välttää työväestön ja pääoman edustajien välisten ristiriitojen väkivaltainen puhkeaminen. Jakopolitiikkaa perusteltiin porvaristolle tästä näkökulmasta. Sopimuspolitiikkaa ei ole kuitenkaan enää mahdollista perustella vanhoihin uhkakuviin tai yhteisiin päämääriin vetoamalla - ja oikeisto tietää tämän.

Palkittu ja palkitsematon työ

Kirjan keskeisen juonteen mukaan palkkatyö on vain yksi tuottavan työn muoto, ei sen synonyymi. Yhä edelleen ainoastaan palkkatyö nähdään arvoa tuottavana työn muotona. Kirjoittajat haluavatkin kyseenalaistaa palkkatyön erityisaseman työnarvoteorioiden vallitsevissa diskursseissa. Feministisen kritiikin jalanjäljissä tekijät korostavat perinteisten työnarvoteorioiden sukupuolittunutta latausta. Perinteiset työnarvoteoriat, marxilaiset arvoteoriat mukaan lukien, ovat lähes tulkoon aina sivuuttaneet ne työn muodot, jotka eivät palaudu palkkatyön normatiiviseen kehykseen. Kuten kirjoittajat tuovat hyvin esille, etenkin pääasiassa naisten tekemä kotityö voidaan nähdä paradigmaattisena esimerkkinä markkinoiden ulkopuolisesta työstä. Se on ilmaista, näkymätöntä ja yksityistä verrattuna työelämän julkiseen ja palkittuun puurtamiseen.

Palkitun ja palkitsemattoman, tuottavan ja uusintavan työn välinen erottelu seuraa siis pitkälti sukupuolitettuja reittejä. Sosiaalisten suhteiden uusintaminen, hoiva- ja palvelutyö, nähdään edelleenkin ensisijaisesti naisten työnä. Se ei tuota välittömästi arvoa - se ei tuota konkreettista tavaraa, johon arvo voisi kiinnittyä - ja on siksi alempiarvoista. Uusintava, eli työvoimaa tuottava ja ylläpitävä työ on kuitenkin olennainen osa yhteiskunnallista kokonaistyötä. Se on lisäarvon kasautumisen edellytys, kirjoittajat muistuttavat. Marxilaisella terminologialla voisi lisätä, että se on arvoa kasaavan tuotantosyklin momentti.

Tuottavan ja uusintavan työn välisestä hierarkkisesta vastakkaisasettelusta tulisi kirjoittajien mukaan luopua. Vastaavuus tavaratuotannon ja työvoiman tuotannon välillä olisi tunnustettava. Tässä perustulo voisi toimia jonkinlaisena keinona myös muiden kuin palkkaan sidottujen työn muotojen olemassaolon ja taloudellisen arvon tunnustamiselle.

Perustulo ja palkkatyön kritiikki

Kirjan viimeisessä luvussa "Vasemmisto ja sosiaaliturva" esitellään erilaisia tulkintoja perustulosta ja sen järjestämisestä. Perustuloon niin vasemmalta kuin oikealta kohdistettuun kritiikkiin vastataan ja asian tiimoilta käytyä keskustelua jäsennellään.

Tekijät kritisoivat voimakkaasti vasemmistolaisten, eritoten sosiaalidemokraattien, halua puolustaa tarveharkintaan perustuvaa yksilöllisesti räätälöityä sosiaaliturvaa. Yksilöllisen ja harkinnanvaraisen sosiaaliturvan mallissa yksilön koko elämä alistetaan arvioinnin kohteeksi: sosiaaliturvaa myönnettäessä huomioon otetaan niin hakijan elämäntavat ja persoona kuin hänen aktiivisuutensa työmarkkinoilla. Yksilöity sosiaaliturva onkin käytännössä toiminut keinona työhön pakottamiseen. Kirjoittajien mukaan: "vasemmistolaisten vaatima 'räätälöity sosiaaliturva', joka ottaa huomioon 'yksilöllisen tilanteen', on kaikkea muuta kuin vastakkainen uusliberaaleille kontrollijärjestämille. Päinvastoin se tukee niitä ja on osa sitä kehitystä, jolla yksittäinen ihmiselämä muunnetaan ja alistetaan kokonaisuudessaan markkinakelpoiseksi toimijaksi."

Mielenkiintoista, vaikka tuskin yllättävää, on kuinka sosiaalidemokraattien perustuloon kohdistama kritiikki näyttää kuin kaikuna toistelevan oikeistolaisen perustulokritiikin puheenvuoroja. Erityisesti viranomaisia välttelevät "työn vieroksujat" herättävät pelkoa ja inhoa parlamenttisalin molemmin puolin. Niin sosiaalidemokraateille kuin kokoomuksellekin palkkatyö määrittyy toimeentulon ensisijaisena lähteenä. Tämän vuoksi sosiaaliturvan tulisikin kannustaa kansalaisia työntekoon. Käytännössä vain palkkatyö luo puitteet täysivaltaiselle kansalaisuudelle.

Kirjassa erottuu selkeästi kaksi toisilleen vastakkaista perustulon järjestämisen mallia: uusliberalistinen vastikkeellinen perustulo ja vasemmistolainen yhteiskuntatulo, eli vastikkeeton perustulo.

Uusliberalistisessa mallissa perustulo määrittyy lisätulona ensisijaiseksi arvotettuun palkkatyöhön nähden. Perustulon tehtävänä on poistaa "kannustinloukkuja" ja aktivoida työhön. Itsessään elämiseen riittämättömän perustulon on määrä kannustaa matalapalkkaisten töiden tekemiseen. Näin perustulo toimii myös keinona palkkojen alhaalla pitämiseen. Tulon saamisen ehtona on työn vastaanottaminen tai "aktiivisuuden" osoittaminen työmarkkinoilla. Uusliberalistisessa mallissa perustulo merkitsee myös julkisen sektorin markkinoiksi muuttamista: julkiset palvelut yksityistetään ja tarjotaan kuluttajilla kauppatavarana. Kaiken kaikkiaan uusliberalistinen perustulomalli vahvistaisi palkkatyön normatiivista kehystä.

Kirjoittajien puolustama vasemmistolainen perustulomalli näyttäytyy uusliberalistisen mallin vastakohtana. Työhön kannustamisen sijaan perustulon tavoitteena on luoda mahdollisuus työstä kieltäytymiselle. Vastikkeettoman ja riittävän suuren perustulon avulla toimeentulon ja palkkatyön välistä sidettä voitaisiin löysentää. Mahdollisuus kieltäytyä työstä hinnalla ja ehdoilla millä hyvänsä kasvattaisi työntekijän riippumattomuutta suhteessa työnantajaan. Näin se toimisi samalla myös työtaistelun välineenä parantaessaan työntekijän neuvotteluasemaa. Perustulo lisäisi myös kotityötä palkatta tekevien itsenäisyyttä suhteessa palkkatyössä käyvään puolisoonsa. Yhtälailla epävarmoissa ja oikeudettomissa olosuhteissa työskentelevien siirtolaisten asema parantuisi. Uusliberalistisesta mallista jyrkästi poiketen vasemmistolainen perustulomalli tulisi nähdä julkisten palveluiden laajennuksena. Perustuloa ei tulisikaan määritellä puhtaasti taloudellisin termein, kirjoittajat tarkentavat. Sen tulisi sisältää myös oikeus markkinoista riippumattomien julkisten palveluiden, kuten koulutuksen, terveydenhoidon ja joukkoliikenteen, käyttöön.

Kirjoittajien mukaan vastikkeeton perustulo kyseenalaistaisi palkkatyön normatiivisen aseman toimeentulon ensisijaisena lähteenä. Hallinnolle alistetun subjektin sijaan se loisi perustaa itsenäisen poliittisen subjektin toteutumiselle. "Utopistisesta" perspektiivistä katsoen, perustulo mahdollistaisi palkkatyön normatiivisesta kehyksestä vapaiden elämänmuotojen luomisen. Tutkimuskollektiivi General Intellectin Vasemmisto etsii työtä -pamfletti tulisikin nähdä teoreettis-poliittisena virstanpylväänä tämän taistelun konkretisoimisessa.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.