2008-10-13

Vasemmiston kurjuus
General Intellect: Vasemmisto etsii työtä. Like 2008, 292 s.

Janne Hernesniemi

Fordismin kriisi

Vasemmiston alamäen keskeisenä syynä tekijät näkevät sen haluttomuuden tunnustaa niitä historiallisia mullistuksia, jotka merkittävällä tavalla ovat muuntaneet kapitalistista järjestystä, ennen kaikkea kapitalismille keskeistä tuotannon organisaatiota. Vasemmiston tulisikin rekisteröidä tapahtuneet muutokset ja päivittää käsitteistöään vastaaman nykykapitalismin olosuhteita. Ennen kaikkea, vasemmiston tulisi sisäistää kapitalistisen järjestelmän historiallisuus ja muutoskykyisyys, tekijät summaavat.

Kirjoittajat kuvaavat meneillään olevaa sosioekonomista muutosta siirtymänä fordistisesta tuotannon organisaatiosta postfordistiseen. Kirjoittajat esittelevät selkeästi, vaikkakin kaavamaisesti, fordistisen ja postfordistisen paradigman välisiä eroavaisuuksia. Fordismi esittäytyy kirjoittajille viitepisteenä, jota vasten kapitalismin kehittymistä sinänsä hahmotetaan.

Kirjoittajat määrittelevät fordismin sosioekonomisen järjestyksen malliksi, jonka kivijalka rakentuu yhtäältä teollisen tuotanto-organisaation ja toisaalta valtion keynesiläisen säätelypolitiikan varaan. Fordistisessa yhteiskunnassa tayloristinen työnjako työpaikalla ja sukupuolittunut työnjako kotona (mies työpaikalla tuotannon alueella, nainen kotona uusintamisen piirissä) asettavat yksilön hierarkkiseen kokonaisuuteen, jossa määrätyille tehtäville on määrätty paikkansa ja aikansa. Keynesiläisen tulonjaon ja sopimusjärjestelmien avulla tuotannon voittoja siirrettään työväelle. Palkka on niin ikään sidottu suoraan tuottavuuden kasvuun. Tämä motivoi työskentelyä ja pyrkii yhdistämään työläisten ja kapitalistien vastakkaiset intressit. Tuottavuuden kasvua vastaava palkkojen kasvu luo puitteet myös kulutuksen ja tarpeiden lisääntymiselle. Valtion tehtävänä on taata kasvavan tuotannon ja kulutuksen kehä. Valtio luo infrastruktuurin, huolehtii tulonjaosta ja toimii sopimusneuvottelujen tuomarina.

1970-luvun saatossa fordistinen malli kuitenkin kriisiytyy. Kriisin syiksi kirjoittajat nostavat muun muassa tuottavuuden kasvun pysähtymisen, kysynnän tyrehtymisen, sekä raaka-aineiden kallistumisen, joka kiteytyy vuoden 1973 historiallisessa öljykriisissä. Myös talouden finanssivetoistumiseen viitataan, joskaan finanssitalouden ja postfordismin välistä yhteyttä ei eksplikoida.

Makrotaloudellisten tekijöiden ohella kirjoittajat haluavat silti korostaa "subjektiivisen tekijän" merkitystä uuden kapitalistisen järjestyksen synnyssä. Tällä he viittaavat ihmisten subjektiiviseen haluun paeta kokopäiväisen palkkatyön, fordistisen tehdaskurin, sekä perinteisten sukupuoliroolien kaavoittamia elämänmuotoja. Perinteinen vasemmisto on kirjoittajien mukaan jättänyt huomiotta ihmisten subjektiivisen halun murtautua normatiivisten elämänmuotojen kaavoituksista. Vasemmisto on sen sijaan keskittynyt puolustamaan (nyt murentuvaa) hyvinvointivaltiota toteutuneen utopian ruumiillistumana.

Uusi postfordistinen kapitalismi

Fordismin kriisiytymistä seuraa uuden yhteiskunnallisen järjestyksen rakentuminen, jota kirjoittajat nimittävät "postfordistiseksi tietokykykapitalismiksi". Tuotannon organisaatio uusiutuu ja samalla myös fordistiseen malliin sovitetut tulonjaon ja työtaistelun muodot kriisiytyvät. Tuottavuuden kasvun ja palkan välinen kausaalinen vastaavuus katkeaa. Tuottavuuden kasvu ei merkitse enää automaattisesti työllisyyttä tai palkankorotuksia. Työväen ja työnantajien välisen sopimuspolitiikan puitteet rapistuvat ja ay-liikkeen neuvotteluasema heikkenee.

Tuotannon organisaatiota muokataan joustavammaksi kaikilla tasoilla. Yhtäältä itse tavaratuotannollista prosessia muovataan vastaamaan kysyntää, jonka kohteet alati vaihtelevat. Standardisoitujen massatuotteiden sijaan tuotetaan "yksilöllisiä", helposti varioitavissa olevia tuotteita. Toisaalta työvoimasta muokataan kulloisiinkin suhdanteisiin mukautuva voimavara. Työvoiman asemaa heikennetään järjestelmällisesti. Osa-aikaiset ja määräaikaiset työsopimukset yleistyvät. Palkoista sovitaan yksilöllisesti ja paikallisesti. Erilaisten työehtosopimusten verkosto jakaa työntekijät eri leireihin. Työvoimasta tehdään sanalla sanoen sanoen prekaaria.

Oleellista on myös tiedon erityisasema uudessa tuotannollisessa kokoonpanossa. Tiedon merkitys sekä tuotantovoimana että kauppatavarana kasvaa. Uudet kommunikaatioteknologiat näyttelevät tässä merkittävää roolia. Työtehtävät edellyttävät vastedes kykyä informaation hallintaan ja toimimista informaation kyllästämässä ympäristössä - fordistisessa mallissahan tietotyö oli vertikaalisesti erotettu toimeenpanevista elimistä, eli työläismassoista. Postfordistinen "tietotyöläinen" taas joutuu päivittäin käsittelemään ja tulkitsemaan erilaista informaatiota, niin toimistolla ja tehtaassa, kuin erilaisissa palvelutehtävissä.

Vastaavalla tavalla tuotannon ydinprosessit ovat siirtyneet teollisuuden piiristä palvelu- ja tietotyön sektoreille. Fordistinen tehdastuotanto ei kuitenkaan katoa, mutta sen asema ei ole enää määräävä, tekijät selittävät. Teollisuuden palveluksessa työskentelevä massatyöläinen ei kirjoittajien mukaan ole enää nykytyöläisen paradigmaattinen ilmentymä. Teollisuuden työntekijöillä ei ole erityisasemaa suhteessa muuhun väestöön - toisin kuin aikanaan sinänsä perusteltu marxilainen näkemys proletariaatista historiaa ohjaavan luokkataistelun subjektina oletti.

Ongelmallista kyllä, fordistisen tehdastyön siirtyminen halvan tuotantokustannusten maihin ohitetaan kirjassa vain yksittäisellä maininnalla. Vaikka länsimaissa monet postfordistiset käytännöt ovatkin yleistyneet myös tehtaissa, noissa fordistisen työn pyhätöissä, ei sama päde niihin kaukoidän hikipajoihin, joissa suuri osa päivittäisistä tavaroistamme tuotetaan. Vaikka hikipajat kieltämättä ovatkin osa postfordistista tuotannon hajauttamisen ja joustavoittamisen kokonaisjärjestystä, työ itsessään on lähempänä fordistisen työn kokemusmaailmaa. Siirtymä postfordismiin kuitenkin esitetään koko globaalia kapitalistista järjestystä koskevana mullistuksena, jonka vaikutuksia verrataan aina teollisen vallankumouksen aikaansaamiin mutaatioihin. Sen vuoksi jonkinlainen postfordistisen talouden ja globaalin työnjaon maantieteellinen analyysi olisi ollut tarpeen. Toisaalta, on kuitenkin syytä muistaa, että kirjoittajien polttolasin alla on erityisesti eurooppalainen ja suomalainen tuotannon organisaation muutos, ei kapitalismin globaalin muodonmuutoksen kartoitus.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.