2008-09-19

Punainen eksodus

Anna Kontula

Seksin yhteiskunnallinen kontrolli

Oma tutkimukseni kiinnittyy seksiradikalismin kumoukselliseen suuntaan. Sen keskeisimpiä tekstejä on Gayle Rubinin Thinking sex, jossa kritisoidaan aikaisemman seksitutkimuksen taipumusta nähdä seksuaalisuus luonnon sanelemana ja siten muuttumattomana. Vasta seksin kontekstisidonnaisuuden tunnistaminen mahdollistaa ilmiön ymmärtämisen. Rubinin mielestä länsimainen ja kristinuskoon perustuva kulttuuri on kykenemätön analysoimaan seksuaalisuuttaan niin kauan kuin seksiin suhtaudutaan erityiskysymyksenä:

"Käytännössä kaikkea eroottista käyttäytymistä pidetään pahana, ellei ole hyvää perustetta myöntää erivapautta. Hyväksytyimmät syyt ovat avioliitto, lisääntyminen ja rakkaus. Joissain tapauksissa käyvät myös tieteellinen uteliaisuus, esteettinen kokemus ja pitkäaikainen intiimi suhde. Sen sijaan eroottisen kapasiteetin, tiedon, luovuuden tai uteliaisuuden harjoittaminen edellyttää selittelyä, joka muiden mielihyvää tuottavien asioiden, kuten ruoasta nauttimisen, fiktion tai astronomian kohdalla olisi tarpeetonta." (Rubin 1989, 278.)

Rubinin tekstissä seksi on erillinen sorron vektori, joka leikkaa muita sosiaalisen eriarvoisuuden hierarkioita (luokka, etnisyys, sukupuoli), mutta ei palaudu pelkästään niihin. Hänen mielestään seksuaalisuutta ei voi tarkastella vain sukupuolinäkökulmasta. (Rubin 1989, 293, 307-309.) Feminismin käsitteelliset työkalut on kehitetty jäljittämään ja tekemään näkyväksi sukupuolittuneita valtasuhteita ja siinä ne toimivat hyvin. Sen sijaan seksiin liittyvän vallan tulkinnassa feministi törmää samaan ongelmaan kuin sukupuolihierarkiasta kiinnostuneet marxilaiset aikanaan: luokkaeron analyysiin kehitetyt välineet purivat vain osittain muihin yhteiskunnallisiin jakoihin.

Rubin (1989, 279) näkee erilaisten seksiaktien ja -suhteiden asettuvan hierarkkiseen järjestykseen, jonka huipulla ovat naimisissa olevat heteropariskunnat. Tästä alaspäin sijoitus riippuu pitkälti siitä, montako ideaalin ulottuvuutta henkilön seksikäyttäytyminen toteuttaa tai kyseenalaistaa: esimerkiksi homoseksuaaleista vakiintuneessa parisuhteessa elävät ovat suhteellisen korkealla, mutta polyamoriset homot vain hieman transihmisten, sadomasokistien ja seksityöntekijöiden yläpuolella. Sijoitus seksuaalihierarkiassa määrittää merkittävästi henkilön sosiaalista asemaa. Hyväksyttyihin seksin muotoihin kiinnittyy yleinen arvostus, mielenterveys, laillisuus, rakenteellinen tuki ja monet taloudelliset edut, mutta mitä alemmas hierarkiassa siirrytään, sitä helpommin henkilöön liitetään mielisairaus, kunniattomuus, rikollisuus, taloudelliset sanktiot sekä rajoitettu sosiaalinen ja fyysinen liikkuvuus.

Rubinin teoriassa historiallinen ja kulttuurinen vaihtelu korostuu. Ideaalin ja ehdottomasti tuomittavan seksin välillä on leveä ei-kenenkään-vyöhyke, jolla käydään jatkuvaa neuvottelua hyväksyttävän rajoista. Esimerkiksi viimeisten vuosikymmenten kuluessa homoseksuaalisuus on siirtynyt merkittävästi lähemmäs ideaalia, kun taas eri-ikäisten seksisuhteista on tullut aikaisempaa tuomittavampia.

Rubinin (1989, 282) mukaan itse mekanismi pysyy samana, vaikka uskonnolliset, lääketieteelliset ja poliittiset keskustelut idealisoivatkin eri asioita. Tyypillistä on, että vain pieni osa seksin kirjosta arvotetaan turvalliseksi, terveelliseksi, kypsäksi, lailliseksi tai poliittisesti korrektiksi. Tämän sallitun seksin kohdalla kyetään tarkastelemaan yksittäisen aktin sisällä tapahtuvaa moraalista vaihtelua (esimerkiksi heteroseksuaalinen suhde voi kontekstista riippuen olla vapaata tai pakotettua, parantavaa tai itsetuhoista), kun taas rajan tuomittavalla puolella oleva seksi - esimerkiksi prostituutio - nähdään olemukseltaan eheänä kokonaisuutena:

"Tällaisella seksuaalimoraalilla on enemmän yhteistä rasististen ideologioiden kuin todellisen etiikan kanssa. Se takaa hyveen hallitseville ryhmille ja ulkoistaa paheen vähäväkisille. Demokraattisen moraalin mukaista olisi arvottaa seksiaktit sillä perusteella, miten osapuolet kohtelevat toisiaan, miten he ottavat toisensa huomioon, liittyykö tapahtumaan pakottamista sekä miten paljon ja millaista nautintoa se tarjoaa." (Rubin 1989, 283.)

Näkökulma tavoittaa hyvin perinteisen - niin feministisen kuin seksologisenkin - prostituutiotutkimuksen kipukohdat: sokeuden vallan ja hyväksikäytön varianssille myös seksuaalihierarkian alimmilla tasoilla ja haluttomuuden tarkastella seksuaalista valtaa omana kokonaisuutenaan (English & Hollibaugh & Rubin 1981, 46-47). Siten kumouksellisen seksiradikalismin suhtautuminen seksityöhön eroaa ainakin kolmessa suhteessa radikaalifeministisestä. Ensinnäkin se näkee seksityöntekijän seksuaalisena ja poliittisena henkilönä, ei vain toiminnan passiivisena kohteena. Toiseksi se käsittelee seksityötä ensisijaisesti yhtenä ansiotyön muotona, jonka sisällä hyväksikäytön ja emansipaation määrä vaihtelee. Kolmanneksi, sille vaihtosuhde on vain yksi osa laajaa seksikäytäntöjen kirjoa. (Sloan & Wahab 2000, 470.)

Kaupallisen seksin tarkastelu seksuaalihierarkian näkökulmasta ei tarkoita sukupuolen hylkäämistä. Aineistoni on pitkälti naisten tuottamaa, samoin kuin suurin osa empiiristä seksityötutkimusta - onhan valtaosa seksityöstä naisten tekemää. Sukupuolen mukaan eriytyneiden työmarkkinoiden ymmärtäminen todennäköisesti edellyttää sukupuolieron tunnistamista. Esimerkiksi prostituutioon liittyvä stigma on nimenomaan naisen seksuaalisuuden historiallinen kontrollimekanismi.

Sukupuoli yksinään ei kuitenkaan riitä. Kaupallisen seksin piirissä toimii suhteellista väestöosuuttaan huomattavasti suurempi määrä sellaisia seksuaalivähemmistöjä, joiden normista poikkeaminen on vaikeasti salattavissa. Kyse voi olla mahdollisuudesta saada toimeentulo itseä kiinnostavalta alalta, mutta usein taustalla ovat myös virallisten työmarkkinoiden ennakkoluulot. Kun seksityöhön ryhtymisen syynä on muiden toimeentulomahdollisuuksien puuttuminen, oleellista ei ole, mikä on ristiinpukeutujan biologinen ja sosiaalinen sukupuoli. Luvussa kolme tarkastelenkin seksityötä yhtenä marginalisoidun seksin muotona. Muun muassa Shannon Bell (1994, 103-105) on korostanut prostituoitujen ja (muiden) seksuaalivähemmistöjen kohtaaman hyväksikäytön samankaltaisuutta. Akateemisessa ja poliittisessa keskustelussa on tuotu esille erityisesti seksityöntekijöiden ja lesbojen historiallinen kohtalonyhteys epänaisina (Nestle 1987) ja prostituution kriminalisoivia lakeja on myös toistuvasti käytetty muita seksuaalivähemmistöjä vastaan (Rubin 1982, 197-199).

Seksityötutkimuksen ensimmäisiä nimiä on Gail Pheterson, jonka kokoelmat A Vindication of the Rights of Whores ja The Prostitution Prism ponnistavat edellä kuvatusta keskustelusta, mutta jotka keskittyvät prostituutioon ensisijaisesti seksityöntekijöiden kokeman diskriminaation näkökulmasta. Pheterson on itse toiminut aktiivisesti seksityöntekijöiden ihmisoikeusliikkeissä.[16] Hän nostaa Rubinin ajattelua mukaillen seksin yhdeksi hierarkisoiduksi eroksi luokan ja etnisyyden rinnalle, mutta painottaa useimpia seksiradikaaleja enemmän vallan sukupuolittuneisuutta ja on ensisijaisesti kiinnostunut naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta kontrollista. Phetersonin työssä on jo monia myöhemmälle seksityötutkimukselle tyypillisiä piirteitä, kuten emansipatorisuus, tutkimuskohteen subjektius, ruohonjuuritason kokemuksellinen näkökulma ja keskittyminen seksiin sekä yhteiskunnallisena että yksilöiden välisenä valtasuhteena. Silti hänen tuotantonsa eroaa selvästi tradition myöhemmistä teksteistä, joissa taloudella ja naisten toimeentulomahdollisuuksilla on keskeinen asema.

Kaupalliseen seksiin liittyy myös mekanismeja, joiden ymmärtämisessä sukupuolella on keskeinen sija, mutta jotka eivät palaudu pelkästään sukupuoleen. Rotuun, sukupuoleen, luokkaan, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen jne. liittyvät alistamisen ja emansipaation mekanismit ovat kaikki osa monimuotoista hallinnan rakennetta. Vertailua ja keskinäisestä tärkeysjärjestyksestä kisailua hedelmällisempää onkin pohtia, miten ne ovat yhteydessä toisiinsa ja tarvitsevat toisiaan. (Collins 1991, 222-225.)

Luvussa neljä kirjoitan seksistä nuorten naisten vaihtoehtona palkkatyölle. Vaikka kyse on sukupuolittuneesta työelämän ilmiöstä, yhtä lailla on kyse luokkaerosta: seksityö ei ole houkutteleva vaihtoehto suhteessa mihin tahansa alaan, vaan matalan palkkatason työväenluokkaisiin töihin.

Prostituution tarkasteleminen työnä ei ole tärkeää vain siksi, että ymmärtäisimme seksityön taustalla olevaa taloudellisen vaihdon kontekstia. Kyse on myös niistä resursseista, joiden varassa alan sisällä kamppaillaan autonomiasta. Jos prostituutio nähdään vain absoluuttisena riistomekanismina (radikaalifeministit) tai seksuaalisuuden yhtenä muotona (seksiradikaalit), miten seksityöntekijät järjestäytyvät vaatimaan terveydenhuoltoa, työturvallisuutta ja minimipalkkaa tai edes suojelua riistoa, syrjintää ja väkivaltaa vastaan?

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.