2008-09-19

Punainen eksodus

Anna Kontula

Prostituutio ja suuret seksisodat

Viime vuosikymmeninä kaupallista seksiä on teoretisoitu lähinnä feministisen tutkimuksen piirissä. 1970-luvulta lähtien ja läpi 1980-luvun anglosaksista feminismiä jakoivat katkerat seksisodat.[6] Niiden kuluessa kiisteltiin oikeista strategioista muun muassa suhteessa heteroseksuaalisuuteen (Rich 1983, 199-202; Hollibaugh & Moraga 1983), pornografiaan (Dworkin 1988, 203-205; Coward 1982, 10), SM-seksiin (Jeffreys 1994, 184- 187; Rubin 1982, 210) ja tietenkin prostituutioon. Feministinen liike nosti ensimmäisenä modernina liikkeenä esille seksin poliittisen merkityksen. Tästä syystä myös seksille annetut määritelmät politisoituivat.

Seksisodat jättivät jälkeensä syvästi jakautuneen feministisen liikkeen. Usein osapuolia on nimetty kaksi: radikaalifeministinen näkökulma korosti väkivaltaa ja patriarkaalista alistamista, kun taas seksiradikaalelle seksi tarkoitti ensisijaisesti nautinnon ja vallan mahdollisuutta. (Seidman 1992, 6.) Tätä karkeaa jakoa uusinnetaan edelleen tutkimuskirjallisuudessa. Esimerkiksi Marjut Jyrkinen (2005, 104-108) niputtaa mutkattomasti saman kategorian alle seksityöntekijöiden ihmisoikeusliikkeet, ajattelun prostituoiduista miesten luontaisten tarpeiden tyydyttäjänä ja pedofilian. Suuntausten välillä on kuitenkin kyse paljon monimutkaisemmasta ongelmakentästä.

Seksisotien akateemiselle kirjoittelulle oli tyypillistä, että vaikka prostituutiosta puhuttiin paljon, empiiristä tutkimusta syntyi verrattain vähän. Myös akateemisissa yhteyksissä esitetty argumentaatio rakentui pitkälti viranomaisarvioiden ja yksittäis- tapausten varaan. Tutkimuksissa prostituutiota selitettiin lähinnä seksuaalisuuden häiriönä. Näitä tekstejä on myöhemmin kritisoitu siitä, että uhrinäkökulman sisäistäneet tutkijat keräsivät aineistonsa viiteryhmistä, joiden kanssa suurimmalla osalla seksityöntekijöistä oli hyvin vähän tekemistä. Vääristymää lisäsi se, että "portinvartijoina" ei käytetty seksityöntekijöitä, vaan valikoidusti kenttää tuntevia poliiseja ja sosiaaliviranomaisia (esim. Calhoun & Peyrot 1985, 346-347; Shaver 1996). "Nuo tutkimukset kertovat meille jotakin vangeista, huumeiden käyttäjistä, potilaista ja kotoa karanneista lapsista (ehkäpä myös kaupallisen seksin roolista heidän elämässään), mutta ne eivät auta määrittelemään 'prostituoitua'." (Pheterson 1996, 30.)

Radikaalifeministien nykyään eniten siteeraamat tutkimukset (Farley et al. 2003; Høigård & Finstad 1992) perustuvat kumpikin 1990-luvulla kerättyihin aineistoihin. Niissä aineistonkeruuseen liittyvät ongelmat eivät ole yhtä ilmeisiä, mutta myös niissä naisiin kohdistuvan väkivallan kehikko rajaa prostituutiolle löydettyjä syitä: koska kenenkään ei ajatella voivan ryhtyä "vapaaehtoisesti" myymään seksiä, yksilöllisen valinnan sijaan ilmiön selitystä etsitään erilaisista pakoista.

Radikaalifeminismi ei muodosta yhtä tiukasti rajattua ajattelusuuntaa.[7] Sillä ei ole yhteistä ohjelmaa ja sen piirissä esiintyy keskenään ristiriitaisia tekstejä. Tässä tarkoitan radikaalifeminismillä anglosaksista genreä, joka syntyi pornografia-keskustelun yhteydessä, nosti seksuaalisen väkivallan yhteiskunta-analyysinsä keskiöön ja jonka keskeisiä auktoriteetteja olivat Andrea Dworkin, Kathleen Barry, Mary Daly, Susan Griffin, Catharine McKinnon, Robin Morgan, Adrianne Rich ja myöhemmin Sheila Jeffreys (Seidman 1992, 104). Vaikka toisen aallon feminismin syntytausta nähdään usein vasemmistolaisissa liikkeissä, kaupallisesta seksistä käyty keskustelu tukeutui ainakin USA:ssa uusoikeistolaiseen liikehdintään (D'Emilio & Freedman 1988, 310-311, 351).[8]

Radikaalifeministinen seksin analyysi on ollut pitkälti sukupuolittuneen väkivallan analyysiä. Kun seksistä keskustellaan ensisijaisesti sukupuolittuneena vallan välineenä ja miehistä ongelmana (esim. Lienert 1996, 156), syntyy puheenvuoroista helposti sekä biologisoiva että seksivihamielinen kuva. Kuitenkaan suurin osa radikaalifeminismistä ei tuomitse seksiä sinällään, ainoastaan sen sellaiset muodot, jotka heistä tukevat sukupuolittunutta sortoa.

Sukupuolieron ajatellaan manifestoituvan alistavina seksuaalinormeina ja käytäntöinä. Naisten seksuaalisuus ymmärretään helläksi, romanttiseksi ja monogaamiseksi, kun taas (kulttuurisesti hallitsevaan) miehiseen seksuaalisuuteen kuuluu genitaalikeskeisyys, esineellistäminen ja promiskuiteetti. Vastakkain asettuu siis kaksi seksin maailmaa, joista feminiininen on henkilökohtainen, intiimi ja hyvä, maskuliininen taas perustuu kontrolliin, tuhoavuuteen ja fyysisen nautinnon tavoitteluun. (Seidman 1992, 105; Echols 1983, 449-450.) Siten on luonnollista, että prostituutio vahingoittaa nimenomaan naisen seksuaalisuutta. Kaupallinen seksi on osa maskuliinista seksiä:

"Jaan naisiin kohdistuvat väkivaltarikokset kahteen ryhmään: Suoriin rikoksiin kuuluvat raiskaus, pahoinpitely, insesti, kiduttaminen ja murha. Epäsuoria ovat seksuaalinen häirintä, prostituutio ja pornografia. Nämä ovat länsimaalaisen naisen väkivaltaisen hyväksikäytön päämuodot." (Dworkin 1988, 178.)

Seksuaalisen väkivallan näkökulma määrittää myös radikaalifeministeille poliittisesti ja teoreettisesti tärkeää heteroseksuaalisuuden kritiikkiä. Heteroseksuaalinen halu on vallan erotisointia, joka perustuu miehen ja naisen väliseen alistussuhteeseen. Useimmiten se ilmenee naisen alistamisen erotisointina, mutta on siirrettävissä myös samaa sukupuolta olevien suhteisiin. (Jeffreys 1990, 299.) Puhtaimmillaan heterosuhteista pidättäytymisen vaatimus esiintyy ehkä Leeds Revolutionary Feminist Groupin manifestissa (1981), jonka mukaan jokaisen feministin tulisi olla "poliittinen lesbo".[9] Vaikka monet radikaalifeministit painottavat lesboutta pikemminkin poliittisena ja kulttuurisena asenteena, esimerkiksi Robyn Rowlandin mielestä kyse ei voi olla vain siitä. Hänen mukaansa naisvihamielisessä yhteiskunnassa lesbouden valitsemiseen liittyy riski, jota heterosuhteissa elävät feministit eivät jaa. Naisten enemmistön pysyttäytyminen alistavissa suhteissa selittyy hänen mukaansa heteronormilla. (Rich 1983, 192; Rowland 1996, 78-79.)

Suhtautumisessa seksiin yleensä on radikaalifeminismin sisällä löydettävissä ainakin kaksi linjaa. Toinen näkee kaiken seksin uusintavan patriarkaattia (anti-sex feminism) ja toinen taas on valmis kannattamaan tiettyjä, tasa-arvoon ja molemminpuoliseen hellyyteen perustuvia seksin muotoja (pro-"positive" sex feminism) (Chapkis 1997, 12).[10]

Pro-"positive" sex -feministeille prostituutio on heidän kannattamansa seksuaalisuuden vastateesi. Hyvä seksi on intiimiä, aistillista ja feminiinistä (Morgan 1977, 181), kun taas prostituutio ja pornografia edustavat väkivaltaista, eriarvoisuutta erotisoivaa, naista esineellistävää ja maskuliinista seksuaalisuutta (Barry 1984, 266-267). Kaupallinen seksi on ikään kuin pilaantunutta seksiä, patriarkaatin tuottama alistussuhde, joka prostituutiosta jalansijan saatuaan pyrkii jatkuvasti purkautumaan myös privaattisuhteisiin. Tämän tartuntateorian mukaan kaupallinen seksi kasvaa naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta ja samalla uusintaa sitä. (Jeffreys 1994, 31-46; Barry 1984, xii.)

Anti-sex-feministien mielestä seksi itsessään merkitsee niin perustavalla tavalla patriarkaattia, että näiden kahden erottaminen on mahdotonta. Tällöin prostituutio on vain selkein esimerkki sinällään yhdenmukaisesta ilmiöstä (Chapkis 1997, 17). Vaikka alistussuhteiden syvyydessä on eroja, silti lempeinkin naisten välinen vaniljaseksi hyödyntää maskuliinisen vallan symboleja. Tämän symboliikan kautta jokainen nainen konstruoituu huoraksi ja prostituoidusta tulee vertauskuva naisen alisteiselle asemalle (MacKinnon 1989, 243).

Molemmille radikaalifeminismin suuntauksille on yhteistä, että sukupuolten välinen ero ymmärretään perustavimmaksi ihmisiä jakavaksi eroksi (Rowland & Klein 1996, 18) ja seksuaalisuus näiden välistä valtahierarkiaa uusintavaksi toiminnaksi. Näin radikaalifeministinen teoria ei juuri anna tilaa itse sukupuolen käsitteen analyysille ja onkin joutunut vastaamaan nk. kolmannen aallon feministien kritiikkiin. Sitä on arvosteltu muiden valtarakenteiden sivuuttamisesta (Collins 1991, 7-8) ja sitä kautta valkoisen keskiluokkaisen naisen näkökulman ylikorostumisesta (Heywood & Drake 1999). Miehet-naiset -vastakkainasettelun vuoksi sen on myös nähty uusintavan sukupuolijakoa (Cox, Johnson, Newitz & Sandell 1999, 198-199) ja esittävän naiset yksipuolisesti passiivisina uhreina (Sorisio 1999, 134-135).

Kumpikin radikaalifeminismin suunta määrittelee prostituution prismana naisten alisteiseen asemaan, kaiken naisten kokeman väkivallan kirkkaimpana ilmentymänä (Barry 1995, 11). Prostituution seuraukset ovat raskaat kaikille naisille, koska se normalisoi ja tekee hyväksyttäväksi naisia esineellistävän ilmapiirin (Kulick 2005, 211-213, 219-221). Radikaalifeministisessä agendassa prostituutio on ikään kuin yksi pornografian jatkokysymys:

"Pornografia on perinteisesti määritelty prostituution ja seksikaupan visuaaliseksi esitykseksi. Se on sekä seksuaalisen riiston muoto että kulttuurisen sadismin ideologia. Seksuaalista riistoa se on siksi, että pornografiassa esiintyvät naiset. Naiset esittävät pornografiaa myös henkilökohtaisissa ihmissuhteissaan. Tämä johtaa seksuaalisuuden prostituoimisen arkipäiväistymiseen." (Barry 1996, 448.)

Tästä lähtökohdasta on ymmärrettävää, että kysymys vapaaehtoisesta prostituutiosta on radikaalifeministeille vaikea. On vapaaehtoinen prostituutio sitten "oikeasti" vapaaehtoista tai ei, radikaalifeministien näkökulmasta on kiusallista, että jotkut seksityöntekijät kokevat olevansa alalla vapaasta tahdostaan. Asiaa ei ainakaan helpota se, että nimenomaan feministinen tutkimus on korostanut ihmisten ja erityisesti naisten oman äänen ja kokemuksen tunnistamista (Rowland & Klein 1996, 10). Jotkut ohittavat ongelman yksinkertaisesti toteamalla, että kukaan ei voi valita prostituutiota vapaaehtoisesti (Høigard & Finstad 1992, 183). Kathleen Barryn (1995, 29-30: 70, 279) mielestä prostituutio on poikkeuksetta tuomittavaa prostituoiduille itselleen ja muille naisille aiheutuvien haittojen vuoksi.[11] Positiivinen suhtautuminen kaupalliseen seksiin on eräänlaista luokkapetturuutta tai sitten (kenties varhaislapsuudessa koetun) seksuaalisen väkivallan traumatisoimaa väärää tietoisuutta.

Radikaalifeministinen analyysi jättää myös avoimeksi kysymyksen, että jos prostituutio todella on keskeinen sukupuolihierarkiaa uusintava miehinen privilegio, miksi se ajetaan patriarkaatissa marginaaliin ilman lain suojaa. Radikaalifeministeille kaupallinen seksi vertautuu avioliittoon valtasuhteena, jossa miehellä on oikeus tunkeutua naiseen. Väite sopii huonosti yhteen sen kanssa, että avioliittoa ja miesten johtajuutta korostavat konservatiiviset liikkeet johdonmukaisesti vastustavat prostituutiota.[12] (Zatz 1997, 290.)

Myöskään seksisotien toisen osapuolen eli seksiradikaalien kohdalla ei ole kyse yhtenäisestä suuntauksesta, vaan teksteistä, joiden karkea yhdistävä tekijä on radikaalifeministisen teorian kritiikki. Kirjoittajat korostavat yksilön toimijuutta ja vastustavat ajattelua, "...että seksuaalinen aktiivisuus (erityisesti vaihtosuhteessa) on niin haitallista, että oma valintamme (tai muiden ansaitsemiskeinojen puute) ei merkitse mitään. Ajatus kyseenalaistaa feministien pitkän taistelun aikuisten naisten oikeudesta solmia itsenäisesti sopimuksia." (Califia 1994, 124-125.)

Eva Pendleton (1997, 79) huomauttaa, että jos patriarkaatin perustavaksi tunnukseksi määritellään rajoittamaton oikeus tunkeutua naiseen, maksullinen seksi voidaan nähdä myös järjestystä kyseenalaistavana tekijänä, sillä seksityöntekijä antaa vain rajoitetun ja ehdollisen luvan miehille halujen ja fantasioiden toteuttamiseen.

Seksiradikaaleille mikä tahansa seksiakti - siis myös prostituutio - voi tilanteesta riippuen muodostua alistavaksi tai emansipoivaksi toiminnaksi. Yhteiskunnalliset instituutiot ja diskurssit erottavat normaalin/laillisen/terveellisen epänormaalista/laittomasta/epäterveellisestä, palkitsevat joitakin seksuaalisuuden muotoja ja rankaisevat toisia. Näin seksuaalisesta sorrosta tulee valtarakenne, jossa seksuaaliset identiteetit muuttuvat sosiaaliseksi hierarkiaksi (Fergusen 1984, 109).

Chapkis (1997, 21) jakaa myös feministisen seksiradikalismin kahteen näkökulmaan. Libertaristinen lähestymistapa (sexual libertarianism) korostaa yksilöllisyyttä ja yksilönvapautta, kun taas kumouksellinen (sexual subversion) pyrkii sijoittamaan seksin osaksi vallan ja erojen rakenteita.[13] Libertaarit seksiradikaalit näkevät kyllä kaupallisessa seksissä valtasuhteen, mutta arvioivat naisen olevan niskan päällä. Seksi on heille resurssi, jota naisilla on käytössään miehiä enemmän ja joka siten tasaa miesten hallintaoikeutta moniin muihin resursseihin, esimerkiksi rahaan. Tällöin prostituoitu itse asiassa nouseekin radikaalifeministien uhrista emansipoituneeksi sankariksi.[14]

Libertaristeja on arvosteltu heteronormatiiviseen seksiin sisältyvän riiston sivuuttamisesta ja seksuaalisen nautinnon kritiikittömästä juhlinnasta (Raymond 1996, 238-239).[15] Siinä missä radikaalifeminismi arvottaa erilaisia seksin muotoja, heidän mielestään mikä tahansa kahden vapaaehtoisen aikuisen välinen seksi on hyväksyttävää. Näkemys on ainakin osittain sokea taloudellisille ja kulttuurisille rakenteille, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan ja hämärtävät rajaa pakon ja vapaaehtoisuuden välillä.

Kumoukselliset seksiradikaalit kyllä tunnustavat, että seksiin liittyy monia naisia alistavia mekanismeja. Heidän ajattelussaan kaupallinen seksi ei kuitenkaan ole perustavasti alistavaa, vaan yksi seksin alue, jonka sisällä vallasta käydään taistelua. Myös patriarkaatin ehdoilla kehittyneitä seksin merkityksiä voidaan hyödyntää ja soveltaa odottamattomilla tavoilla uuden seksuaalisen järjestyksen rakentamiseksi. Tämä kuitenkin edellyttää seksin tarkastelua ja määrittelyä tilannekohtaisesti, sen hetkisestä kontekstistaan käsin. Vaikka kumouksellinen seksiradikalismi oli alun perin poliittinen vastaus radikaalifeminismiin, sen ajattelu vaikutti sittemmin voimakkaasti ns. seksityötutkimuksen syntyyn ja mahdollisti uudelleen pohdinnan prostituutiosta valintana: jos kaupallinen seksi ei aina ja kaikkialla ole pakotettua, on mielekästä kysyä, millaisissa olosuhteissa ja miksi seksityötä tehdään.

Myös seksiradikaalit suhtautuvat kriittisesti heteronormiin. Keskeistä ei kuitenkaan ole heteroseksuaalisuuteen (monien radikaalifeministien mielestä olennaisesti) liittyvä naisten alisteinen asema, vaan kulloisenkin normatiivisen seksin ja muiden seksuaalisuuksien välinen hierarkia. Seksiradikaalit korostavat, että ei ole olemassa sinällään perverssejä seksiakteja, vaan kyse on aina rakenteellisista, tilanteisista ja yksilöllisistä valtasuhteista. Seksi voidaan ymmärtää yhtenä kamppailun kenttänä, ei vain sukupuolten vaan myös esimerkiksi luokkien, sukupolvien ja etnisten ryhmien välillä (Rubin & Butler 1994, 90).

Samalla tavoin kuin radikaalifeministien kohdalla, myös seksiradikaaleilla teoreettinen ymmärrys on vahvasti sidoksissa henkilökohtaiseen seksuaalisuuteen. Jos radikaalifeminististä keskustelua johtivat tasa-arvoista, monogaamista ja romanttista seksiä ihannoivat lesbot, seksiradikaalien keskeiset vaikuttajat ovat usein biseksuaaleja tai butch-femme -jakoon identifioituvia lesboja, ja monilla heistä on kiinteät suhteet homo-, kinky- ja seksityöntekijäyhteisöihin. Pat Califia kuitenkin korostaa, että hänen edustamansa seksiradikalismi ei tarkoita vain tiettyjen seksuaalinormien kyseenalaistamista:

"Eroottisissa käytännöissään poikkeavat ihmiset tapaavat kyllä suhtautua kriittisesti avioliittoon, perheeseen, heteroseksuaalisuuteen, sukupuolirooleihin ja vaniljaseksiin. Seksiradikalismiin kuuluu kuitenkin poikkeavuuden lisäksi kapina. Se merkitsee tietoisuutta siitä, että arkisessa tavassa puhua (tai vaieta) seksistä on jotain epätyydyttävää ja kunniatonta. Se merkitsee kykyä kyseenalaistaa yhteiskunnan taipumus jakaa etuoikeuksia seksuaalimoraalinsa noudattamisesta, mikä käytännössä tekee jokaisesta seksuaalisesta valinnasta moraalikysymyksen. Jos uskot, että tämän eriarvoisuuden poistaminen edellyttää valtavaa yhteiskunnallista muutosta, silloin olet seksiradikaali, vaikka sitten laukeaisit mieluiten lähetyssaarnaaja-asennossa ja uskoisit kahteen sukupuoleen." (Califia 1994, 11.)

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.