2008-09-19

Punainen eksodus

Anna Kontula

Prostituutiotutkimuksen varhaishistoria

Prostituutiokeskustelulle on tyypillistä raju vaihtelu yleisestä moraalipaniikista kiinnostuksen hiipumiseen. Konfliktit osuvat usein voimakkaiden sosiaalisten, uskonnollisten ja taloudellisten muutosten yhteyteen, ja niiden kuluessa seksuaalinormit neuvotellaan uudelleen. (Rubin 1984, 267-268.) Myös tutkimus heijastelee aikansa asenteita ja kysymyksenasetteluja. Joitakin historioitsijoita (Järvinen 1990; Häkkinen 1995) lukuun ottamatta prostituutio ei ole viime vuosikymmeninä kiinnostanut suomalaista tutkimusta. 1990-luvun taitteen yhteiskunnalliset muutokset tekivät ilmiöstä kuitenkin uudella tapaa näkyvän ja vuosituhannen vaihteessa ilmestyi joitakin lähinnä radikaalifeministiseen traditioon nojautuvia selvityksiä (esim. Turunen 1996).

Prostituutiotutkimuksen juuret ovat länsimaisen kulttuurin medikalisaatiossa ja aluksi sen tarkoituksena olikin tuottaa tietoa kansanterveydellisten uhkien kontrollointiin.[3] Klassikoksi nousi Cesare Lombroson The Criminal Woman and The Prostitute (1885), jonka mukaan haureus oli nähtävissä naisen kallon muodosta. Vielä sata vuotta sitten ajateltiin myös yleisesti, että afrikkalaiset olivat eurooppalaista lähempänä seksuaalisuuttaan ja siten sopivampia toimimaan kaupallisessa seksissä (Collins 1991, 167-170). Aidsin ilmestyminen 1980-luvulla sai kaupalliseen seksiin liittyvän lääketieteellisen tutkimuksen kukoistamaan uudelleen.[4]

Myös prostituution patologisoinnilla on pitkä historia. Tutkimuksessa on lähdetty oletuksesta, että seksiä rahaan vaihtavat naiset ovat psyykeltään poikkeavia. Heidät on määritelty vuoroin frigideiksi, nymfomaaneiksi, jälkeenjääneiksi, päihdeongelmaisiksi, neuroottisiksi tai muulla tavoin häiriintyneiksi. Köyhyyden merkitystä seksin myynnin motiivina pidettiin pitkään vain symbolisena. (Ryan 1997, 21-29; Sloan & Wahab 2000, 460; Bell 1994, 66-70.) Kuten huoli sukupuolitaudeista, myös oletukset seksityöntekijöiden häiriintyneisyydestä elävät tutkimuksessa vahvoina (esim. Silbert & Pines 1981; Weisberg 1985; Farley jne. 2003, 34, 58).

Medikalisoivan perinteen ohella prostituutiotutkimukselle tyypillinen piirre on ollut uhrinäkökulma. Tällöin ajatus erilaisuudesta ei perustu enää biologiaan, vaan henkilöhistorian tai ympäristön tekijöihin. Uhrinäkökulman takana on oletus, että kukaan (nainen) ei voi vapaasti valita seksityötä, jolloin seksin myyminen itsessään todistaa (normaalia naista) vajaammasta toimijuudesta. Siten prostituutio mielletään pakoksi äärimmäisen köyhyyden tai fyysisen väkivallan uhan alla. Uhrinäkökulma korostaa kaupalliseen seksiin "joutumista" tai "ajautumista", jolloin seksityöntekijöiden valinnat eivät ole kiinnostavia kysymyksiä eikä seksityöntekijöiden oman äänen kuuleminen relevanttia (Bell 1994, 73).

Seksin myymisen motiiveista löytyy kuitenkin jonkin verran myös monisyisempiä analyyseja, näistä ehkä tunnetuimpana Benjaminin ja Mastersin Prostitution and Morality. Sen mukaan (1964, 90-92) prostituutioon johtavat tekijät voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

1. Altistavat tekijät: esimerkiksi rikkinäinen koti, vanhempien (erityisesti äidin) promiskuiteetti ja sosiaalisen kasvuympäristön suvaitseva tai sietävä suhtautuminen prostituutioon.[5] Liittyvät usein henkilön taustaan.
2. Houkuttelevat tekijät: suuremmat tulot, helpompi elämä, mielenkiintoisempi ja jännittävämpi elämä, odotukset seksuaalisesta tyydytyksestä.
3. Välittömät tekijät: taloudellinen paine, parittajan tai toisen prostituoidun houkuttelu, onneton rakkauselämä, tilaisuus.

Benjamin ja Masters (1964, 90-94, 106-107) tekevät jo jaon vapaaehtoiseen ja pakkoprostituutioon. Monista seuraajistaan poiketen he kuitenkin jaottelevat esimerkiksi äärimmäisen köyhyyden seurauksena tehdyn valinnan vapaaehtoiseksi, mutta päihde- ja mielenterveysongelmat pakottaviin tekijöihin. Heidän mukaansa vapaaehtoiseen prostituutioon naisia houkuttelee ensisijaisesti mahdollisuus verrattain hyviin tuloihin ja jännittävään elämään. Pieni osa seksityöntekijöistä tulee alalle tyydyttämään seksuaalisia tarpeitaan. Tutkijoiden haastattelemat seksityöntekijät ilmoittivat jääneensä alalle seuraavista syistä:

1. Parempi tulotaso, välttämätön myös huumeisiin.
2. Kiinnostavampi elämä ja kiinnostavampia miehiä.
3. Vapaus kunniallisten ammattien työajoista ja rutiineista.
4. Seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen.
5. Vaikeus irtautua kumppanuudesta parittajan kanssa.
6. Yhteiskunnan syrjinnästä ja poliisin painostuksesta johtuva epäsosiaalinen asenne.
7. Kyvyttömyys muuhun työhön.

Benjaminin ja Mastersin tutkimusta on kritisoitu mieskeskeisyydestä ja sokeudesta seksin sukupuolittuneille valtasuhteille (Jeffreys 1990, 136-137). Silti heidän kirjansa on ollut tärkeä linkki matkalla kaupallisen seksin biologisesta selittämisestä (ks. esim. Davis 1937, 745) kohti yhteiskuntatieteellistä seksityötutkimusta.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.