2003-02-08

Exoduksen poliittinen teoria

Markus Termonen

Vihollisuus ja väkivalta

Poliittisen toiminnan surkastuminen, siis se että politiikassa on hyvin vähän tilaa vaihtoehdoille ja teoille sanan varsinaisessa merkityksessä, antaa meille helposti vaikutelman siitä, että vihollisuudet ovat kadonneet (jos ei lasketa voimia, jotka ovat täysin hylänneet poliittisen toiminnan, siis terroristeja) ja että on jäljellä on vain toisiinsa verkostoituneita keskustelijoita sekä ratkaisuja sovittelevia hallinnon viranomaisia. Virnon mukaan exoduksen teoria kuitenkin palauttaa vihollisuudet takaisin pelikentälle koko täyteläisyydessään. Kysymys on asetettava näin: kuinka ystävyyden ja vihollisuuden suhde ilmaistaan sen postfordistisen moninaisuuden kannalta, jonka ominaisuutena on yhtäältä purkaa suvereenia valtaa, mutta joka toisaalta ei ole halukas tulemaan uudeksi valtioksi?

Ensinnäkin meidän on huomattava muutos vihamielisyyden geometriassa. Vihollinen ei enää ilmene ikäänkuin rinnakkaisheijastumana ja peilikuvana, vaan segmenttinä, joka leikkaa kaartelevaa paon viivaa useita kertoja. Samanaikaisesti ystävät evakuoivat oletettuja tukikohtiaan, mikä osaltaan johtaa uusiin rakentavien pakojen sarjoihin. Juuri sen vuoksi, että vihamielisyydestä tulee epäsymmetristä, ystävyydelle on annettava tietty autonomia: "ystävää" ei luonnehdi saman vihollisen jakaminen, vaan sitä määrittävät paon kulussa muodostuneet solidaarisuussuhteet sekä välttämättömyys toimia yhdessä uusien mahdollisuuksien kehittämiseksi.

Toiseksi on oltava varovainen määritettäessä vihollisuuden astetta. Absoluuttisen vihollisuuden malli on riittämätön, ei niinkään sen vuoksi että se on ekstremistinen tai verinen, vaan ensisijaisesti sen vuoksi ettei se ole tarpeeksi radikaali. Tasavaltainen moninaisuus nimittäin pyrkii tuhoamaan juuri sen himoitun palkinnon, joka kuuluu tämän vihollisuuden mallin voittajalle. Siinä missä taistelussa "kaikkein ylimmästä monopolista" on saavutettavissa joko totaalinen voitto tai totaalinen tappio, radikaalimpi (antimonopolistinen) malli merkitsee vaihtelua neuvottelun ja täydellisen hylkäämisen välillä; kaiken välityksen (mediaation) hylkäävän leppymättömyyden ja niiden kompromissien välillä, jotka ovat välttämättömiä vapaiden vyöhykkeiden ja ystävällisten ympäristöjen luomiseksi.

Vihamielisyyden uusi geometria ja asteikko vaativat uutta määritystä sille roolille, jonka väkivalta täyttää poliittisessa toiminnassa. Koska exodus on sitoutunut pois vetäytymiseen, väkivaltaan turvautumista ei arvioida valtiovallan saavuttamiseksi, vaan niiden elämänmuotojen ja yhteisöllisten suhteiden turvaamiseksi, joita matkan varrella on koettu. Ystävyyden töitä on suojeltava hinnalla millä hyvänsä. Väkivaltaa ei harjoiteta tulevaisuuden visioiden vuoksi, vaan niiden asioiden olemassaolon puolesta, jotka on saavutettu jo eilen: yhteisestä älystä nousevan yhteistyön autonomiset ilmaisut, ei-edustuksellisen demokratian elimet, keskinäisen turvan ja avun muodot jotka ovat nousseet valtiollisen hallinnon ulkopuolisesti ja sitä vastaan. "Vastarinnan oikeuden" valtuutus on voimassa aina kun moninaisuuden tasavaltainen yhteisö, sen tuotannolliset neuvostot tai yksikin sen jäsen on suvereenin keskusvallan uhkaama.

Kirjallisuus:

  • Virno, Paolo: Virtuosity and Revolution. The Political Theory of Exodus. Teoksessa Hardt, Michael & Virno, Paolo (toim.): Radical Thought in Italy . Minneapolis, University of Minnesota 1996.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.