2008-06-25

Näkymätön aurinko

Kalle Seppä

Italian Job (part two) eli From Russia with Love

Edellä esitetyt näkemykset ovat kutakuinkin samat kuin Berlusconin talousgurun - Giulio Tremontin - esittämät teoriat hänen kirjassaan "La paura e la speranza" (Pelko ja toivo). Tietenkin Tremontin analyysin tarkoitus on kerätä konsensusta oikeistolaisen poliittisen ehdotuksensa ympärille: suojatulleja, valtion interventiota taloudessa, siirtolaisuuden tukahduttamista ja strategisen teollisuuden kansallistamista. Tällaiset ehdotukset vaikuttavat kummallisen tutuilta: osittain ne ovat kansallismielisiä ja osittain ne ovat sosialistisia. Kansallissosialismi on palannut näyttämölle, ja vasta nyt huomaamme sen tosiasian, että se pystyy vastaamaan nykypäivän ongelmiin paremmin kuin vasemmisto. Viha oligarkkeja, siirtolaisia ja finanssi-instituutiota vastaan on ohjannut myös erään lähinaapurimahtivaltiomme politiikkaa viimeisten vuosien aikana. Vasta nyt ymmärrämme - kuten Marx sanoi - että apinan anatomia ei selitä ihmisen anatomiaa, vaan ihmisen anatomia selittää apinan. Nykyiset kansallissosialistiset poliittiset avaukset osoittavat meille kuinka tehokas oli Hitlerin viesti.

Berlusconin tai Putinin saama tuki ei kuvaa poliittista tilannetta jälkeenjääneissä poliittis-taloudellisissa yhteiskunnissa, vaan kohtaloa, joka odottaa kaikkia Euroopan valtioita melko lyhyellä aikavälillä. Italia ja Venäjä ennakoivat, eivätkä seuraa. Mussolini ja Lenin ovat sen meille osoittaneet. Putin ja Berlusconi (tai Medvedev ja Tremonti) eivät enää toimi vain kansallisvaltion tasolla. On aivan varma, että Euroopan unioni tulee toimimaan aktiivisesti finanssitasolla luomalla Euroopan keskuspankin kautta obligaatioita, joilla ottaa rahavaltaa pois yksityisiltä tahoilta. On aivan varma, että strategiset yhtiöt - vaikkapa energia- ja ilmailusektorilla - tulevat palaamaan valtion omistukseen. On aivan varma, että Euroopan unioni tulee omaksumaan protektionistisia linjauksia. On aivan varma, että se tulee hyväksymään - kauniista sanoista huolimatta - valtioiden lopullisia toimia rom-vähemmistöjä vastaan. Kuten Italiassa on juuri nyt tapahtunut.

Näyttämölle on palannut eräänlainen politiikan militarisointi tai schmittiläinen desisionismi. Politiikassa nykyisin voittaa se, joka pystyy päättämään. On odotettavissa, että Eurooppaa tullaan tulevaisuudessa hallitsemaan enemmän asetuksien, kuin lakien avulla. Enemmän siis päätöksillä yleisestä järjestyksestä, kuin keskusteluilla yhteiskunnan tulevaisuudesta. Suomessakin.

Työmme hedelmät

Maailmamme tulee rajusti muuttumaan tulevien vuosien aikana. Oikeistolaiset voimat tulevat vahvistumaan. Musta aalto tulee pyyhkäisemään Euroopan yli. Perinteinen vasemmisto tulee muuttumaan sosialidemokraattisesta demokraattiseksi, ja ehkä keskustan ja kokoomuksen yhdistyminen ei tunnu enää kummalliselta ajatukselta tällä uudella vahvan valtion tulemisella, joka Brysselistä käsin jakaa maatalous- ja yritystukia. Se ei ole paluuta Suomeen, jonne ei saanut tuoda Aurinkomatkalta Parman prosciuttoa, vaan se on eräänlaista Euroopan unionin post-weimarilaisuutta Tony Blairin johdolla. Vahvistettuna tietenkin äärioikeistolaisten rosvojoukkojen riehumisella.

1990-luvun loppupuolella alkoi radikaalin vasemmiston piirissä nousta ajatus siirtolaisuuden keskeisyydestä. Tämä ajatus, ainakin sellaisena kuin se tietyissä piireissä nostettiin esille, ei ollut humanistinen tai humanitäärinen kysymys, se ei siis liittynyt oikeuksiin, vaan sen katsottiin olevan poliittinen kysymys eli valtaan liittyvä. Siirtolaiset olisivat voineet olla pääoman vapaata liikkuvuutta tasapainottava voima. Politisoitava kumouksellisuuden lähde. Valitettavasti SAK:sta kirkkoon, No Borderista anarkisteihin ei ymmärretty, että siirtolaiset olisi pitänyt sisällyttää kumoukselliseen taisteluun vallasta, eikä yleiseen vaatimukseen tasaveroisuudesta tai mitä lie. Kun vasemmisto puhui oikeuksista, radikalisoitunut islam puhui vallasta: ei ole vaikeaa ymmärtää kummalla suuntauksella on uskottavuus kohdallaan Pariisin banlieun, Malmön tai Helsingin itäisillä kortteleilla.

1990-luvun loppupuolella alkoi radikaalin vasemmiston piirissä nousta ajatus globalisaation keskeisyydestä. Tämäkin ajatus sai myös humanistisia tai humanitaarisia piirteitä. Globalisaatio ei ollut enää poliittinen mahdollisuus kaataa kansallisvaltioita, vaan moraalisesti paha vastustettava ilmiö. Kansallisvaltio oli taas kerran vasemmiston ase globalisaatiota vastaan.

Radikaalivasemmisto teki likaisen työn, ja islamismi ja oikeistolaisuus keräsivät hedelmät. Oikeistohallituksien tulevat hallitusohjelmat tai parrakkaiden saarnaajien saarnat tulevat kohdistumaan pahaan globalisaatioon. Siirtolaiset Euroopan lähiöissä uskovat, että islamismi edustaa heitä. Työläiset Euroopan lähiöissä uskovat, että oikeisto - protektionistinen, siirtolais- ja pankkivastainen - edustaa heitä. Vasemmiston käteen ei jäänyt juuri mitään.

Eräänlainen poliittinen maailmanloppu on tulossa. Vasemmiston maailmanloppu. Tämän maailmanlopun syy ovat humanismi, moralismi ja oikeudet. Maailmanlopun olisivat voineet estää ainoastaan subjektin kuolema, moraalittomuus ja valta.

Vasemmiston suuri ongelma on ollut halukkuus - eräänlainen kulttuurinen kirous - keskustella. Vasemmiston suuri ongelma on ollut haluttomuus - eräänlainen kulttuurinen kirous - päättää. Loputon vasemmistolainen keskustelu on nostanut esille vain liberalismia. Konsensuksen kerääminen on ollut vain tapa siirtää päätöstä hämään tulevaisuuteen. Vasemmisto on liberalismia. Se ei usko päätöksiin, se uskoo keskusteluun, aivan samalla tavalla kuin kapitalismi uskoi markkinoihin, kunnes valtion piti taas kerran pelastaa pankit ja markkinat. Kuka pelastaa vasemmiston? Mikä on vasemmiston vastine autoritaariselle valtiolliselle interventiolle?

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.