Kohti seksuaalieron skitsogenesistä

Affektiivinen relationismi

Kuinka ylittää essentialismin ja konstruktivismin umpikuja käyttämällä avuksi informaation ei-semanttista tulkintaa? Voi olla hyödyllistä huomauttaa, että yleensä länsimaisessa filosofian perinteessä essentialismi perustuu luonnollisen noumenan olemassaololle, joka on mielestä riippumaton. Toisaalta konstruktivismi rakentuu luonnolliselle ilmiölle - toisin sanoen tavalle, jolla ilmiö näyttäytyy ihmismielelle. Yleisesti ottaen on mahdollista esittää, että luonnollisen noumenan painotus on johtanut realismiin ja essentialismiin. Toisaalta luonnolliset ilmiöt selittävät kokemuksen käsitteellisenä kategoriana. Esimerkiksi Ferdinand de Saussuren mukaan kategoriat ovat mielivaltaisia. Hänen strukturalistisessa kehyksessään jokainen kulttuuri elää kuin omaa elämäänsä.[21] Lisäksi on hyvä huomata, että kokemuksen lingvistinen kategoria on postmodernien ja postlacanilaisten identiteettiteorioiden ytimessä.

Jos aiomme työntää naiseuden käsitettä enemmän kohti eron ontologiaa, on tärkeää pitää kiinni ajatuksesta, että geneettinen informaatio on enemmän kuin kielellistä todellisuutta tai pelkkä empiirinen fakta. Kuten aiemmin esitettiin, intensiteetti selittää informaation olemusta perusteellisemmin kuin nojaamalla joko ready-made luonnollisiin tai ilmeneviin noumenaan kuten empirismin ja representaation mallit. Sen sijaan, että luonto olisi kulttuurin sivutuote, tai että kulttuuri olisi luonnon määrittämä, eron ontologia korostaa luonnon kulttuuriseksi tulemista: jatkuvasti varioiva jatkumo - painotus eriytymisen, liikkeen ja emergenssin prosesseihin, joka valottaa keskellä olemisen materiaalisuutta, erojen välisiä suhteita. Esimerkiksi Deleuzen ja Guattarin kerrostumisen[22] käsite auttaa meitä ajattelemaan luontoa ei annettuna tai konstruoituna, vaan koosteista sommiteltuna: transversaalinen eli intensiivinen a-semioottisten koodausten, semioottisen a-signifikaation, signifioivan semiotiikan, diskursiivisten lausumien ja ei-diskursiivisten käytäntöjen välinen järjestely. Kriittisen teorian keskeisiä lähestymistapoja - ideologiakritiikki, semiotiikka, strukturalismi, konstruktivismi, post-strukturalismi - ei tule kuitenkaan sivuuttaa. Ne ovat päteviä omilla tutkimuskentillään. Suurin osa näistä näkökulmista keskittyy määrittäviin elementteihin - merkityksenannon semiotiikkaan, kehojen positioihin rakenteessa, ideologisiin ylimääräytymisiin - eli liikkeen pysäyttäviin vaiheisiin suhteissa, lopputuloksiin: systeemi ja subjekti, yhteiskunta ja yksilö, geeni ja ympäristö. Ei ole kysymys siitä, että nämä pysäytykset olisivat irrelevantteja, vaan siitä että ne pitäisi nähdä osana niiden laajempaa muodostumisen prosessia joka liittyy sekoittuneeseen tai koneelliseen semiotiikkaan: koosteita yli mittakaavojen. Kuten Brian Massumi on äskettäin argumentoinut, kriittisen teorian tapa käsitellä materiaalisuutta antautuu liian helposti ajattelemaan ruumista määräävien muotojen ja funktioiden kautta: nuo näkökulmat välittävät tapaamme ajatella ruumista.[23] Ruumis jää esimerkiksi merkityksenannon agentiksi. Liikkeestä tulee positioiden vaihtamista alustalla, joka itse ei muutu. Muutos jää aina alisteiseksi rakenteen säilymiselle. Suhteet redusoituvat jo valmiina olevien termien (pisteiden) myöntämiseksi tai kieltämiseksi. Koneellisten koosteiden tematiikkaan perustuva lähestymistapa pitää sen sijaan sisällään muodostumisen prosessin analyysin - määrittämättömästä määritettyyn, virtuaalisesta aktuaaliseen. Siinä prosessissa informaation määrite pitää sisällään muutoksen koosteita, jotka eivät ole ainoastaan merkityksenannon, diskurssin tai ideologian synnyttämiä. Määrityksiä ei voi erottaa niiden monimutkaisesta muodostumisen prosessista(koostumisesta).

Eron ontologiaa ei voida siis määritellä epistemologisen tiedon positiosta kuten teknotieteiden uudet paradigmat ovat tehneet.[24] Tämä johtaisi täydelliseen relativismiin joka sulkee pois sen tuntemattoman elementin, mitä Bruno Latour nimittää ei-ihmiseksi, kvasi-objektiksi.[25] Absoluuttinen relativismi sulkeistaa luonnon ja kaikki monimutkaisen kausaalisuuden lajit. Eron ontologia välttää ajatukset essentialistisesta kausaalisuudesta ja relativistisesta konstruktionismista, mutta pitää kiinni suhteellisuudesta - koosteista eli eriytymisen muodostamista sekoittumisista. Jälleen kerran Spinozan affektiivisten modaliteettien - substanssin eriytymisen intensiivisten asteiden - käsite on olennainen kehiteltäessä uusia näkökulmia sellaiseen kausaliteettiin, joka toimii suhteellisena kenttänä, jolta käsin termit nousevat.[26] Toisin sanoin affektiivisissa modaliteeteissa suhteet ovat ensisijaisia termeihin nähden. Silti tämä ensisijaisuus ei ole peräkkäistä - siinä ei ole kysymys jo annetusta systeemistä, joka määrittää kaikki lopputulemat. Tämä ensisijaisuus on sen sijaan, lainataksemme käsitettä Simondonilta, ontogeneettistä eli suhde on generatiivinen. Se tuottaa variaatioita samalla kun itse on variaatioiden luoma. Tämä suhteiden painotus merkitsee skitsogenesiksen painottamista: keskikohdan affektiivisen olemisen painotusta, uusien sommitelmien intensiivistä kenttää, joka ei ole koskaan sama kuin suhdekentän termit (tai ne navat, joita kohti ja vastaan suhde tuntee vetoa.) Skitsogenesiksessä on kyse biologisten, sosiaalisten, taloudellisten ja teknisten informaation määrittäjien muodostumisesta tai eriytymisestä - modifikaatioiden affektiivisesta keskikohdasta.

Affektiivinen relationismi ontologisena asenteena tuottaa uuden näkökulman tieteen kulttuuriseen merkitykseen. Esimerkiksi Isabelle Stengers on kritisoinut sellaista kuhnilaista epistemologista positiota, joka perustuu oletukseen, että tiede on ihmisten konstruktio ja tieteellinen objektiivisuus on tiedemiesten väliseen normatiiviseen sopimukseen perustuva sosiaalinen konventio.[27] Tiede ei ole ensisijaisesti instituutio, joka uusintaa vallitsevaa tietoa ja representoi vallitsevia ideologioita, hegemonioita ja diskursseja. Toisaalta Stengersin mukaan "kunkin tieteen erityisyys ei tule olla redusoitavissa tiettyyn rationaalisuuden etuoikeutettuun ilmaisuun, joka nähdään vastakohtana illuusiolle, ideologialle tai mielipiteelle."[28] Tiede itse on ensisijaisesti altis "satunnais-tapahtumalle", jota määrittävät ei-tieteelliset toimenpiteet. Ajatuksen mukaan tieteiden historia ja tieteellinen tieto on "transsituationaalista" eli ihmistoimijan keskeisperspektiivin ja tieteellisen tiedon paradigman ulkopuolista. Tieteelliset käytännöt eivät ole homogeenisia tai historiattomia. Ne päinvastoin nojaavat kokeellisuuden ajatukseen ja saavutuksiin. Tieteellinen rationaalisuus ei tuota valmiita faktoja, vaan artefakteja jotka nousevat esiin kokeellisuudesta ja tieteellisen kokeen kyvystä asettaa relevantteja kysymyksiä tiedemiehelle.[29] Tieteellinen tapahtuma määritellään kokeen kykynä päästä mukaan havaitsemisen sfääriin toistamalla oma uutuutensa, pidättäytymällä arvostelmasta, oppimalla objektista ja pitäytymättä jo annettuun paradigmaan. Stengersin mukaan se mikä erottaa toiset tieteellisen käytännöt toisista on kokeiden kyky kestää omassa olemassaolossaan ja osoittaa relevanssinsa useilla erilaisilla kentillä (esimerkiksi toisen asteen termodynamiikka verrattuna klassiseen fysiikkaan). Toisin sanoen tieteellisiä käytäntöjä tulisi arvioida tapahtumina.[30] Sen sijaan että sulkeistaisimme tuntemattoman ainoastaan sosiaalisten rakenteiden konstruoimaksi, Stengers kirjoittaa "käytäntöjen ekologiasta", joka on enemmän affektiivinen kuin paradigmaattinen metodi sijoittaa tiede ja kulttuuri, luonnontieteet ja humanistiset tieteet yhteen. Tämä käytäntöjen ekologia osoittaa, että tieteellinen tieto ylittää semanttisen järjestyksen, sillä tieteellinen koe on havaintoportaali kohti tuntematonta.

Uusintamisen viraalinen dynamiikka

Eron ontologia vaatii, että sitoudumme Félix Guattarin sekoitetun semiotiikan (tai Deleuzen ja Guattarin koneellisten koosteiden) käsitteeseen, jonka avulla voidaan kytkeä tiede ja teknologia osaksi ihmistieteitä. Tieteen tutkimus on aina varoittanut tieteen sosiobiologisesta käytöstä, jolla voidaan ylläpitää ideologioita. Tästä olemme totta kai hyvin tietoisia. Silti on tarpeen olla myös tietoinen siitä, että tiede on paljon muutakin kuin ideologis-diskursiivinen konstruktio. Stengersin ja Latourin mukaan tiedettä ei pidä lähestyä perinteisen modernin ajatusmaailman olettaman luonto-kulttuuri-jaon mukaisesti.[31] Informaatiotieteiden ja -teknologioiden seuraukset suhteessa eron ontologiaan tulee kriittisesti liittää osaksi ihmistieteitä ja saada aikaan muutos normaalissa tavassa havaita luonto, ruumis ja naiseus.

Seuraten tätä kriittisen intervention ajatusta Massumi puoltaa uutta metodia, jonka avulla voitaisiin yhdistää tiede ja kulttuuri vailla paluuta essentialismi-konstruktivismi-umpikujaan. "Ideaalitilanteessa voisimme käyttää tieteellistä käsitettä siten, että se lakkaa olemasta systemaattisesti tieteellinen, mutta ei päädy pelkäksi kesytetyksi metaforiseksi näytökseksi jonkin muun villieläinkokoelmassa."[32] Toisin sanoen Massumi ehdottaa, että suhtaudumme tieteellisiin käsitteisiin kuten muihinkin käsitteisiin: kunnioittamalla niiden täsmällisyyttä ja yhdisteltävyyttä. Käsitettä ei määritä niinkään sen semanttinen sisältö kuin sen yhdistelmien säännöllisyys. "Kun kaappaat tieteellisen käsitteen se tuo mukanaan tieteellisiä affekteja" tai "tietyn toiminnallisen ylijäämän sen edellisestä roolista." [33] Tämä affektin monisuuntainen välitys levittää monimutkaisia suhteita eriytymisen kautta. Massumi ehdottaa tieteellisen systeemin pettämistä, mutta myös sen samanaikaista affektiivisuuden kunnioittamista, joka pakottaa muutoksen ihmistieteissä. Tavoitteena ei ole tehdä ihmistieteistä luonnontieteellisiä, mutta lainata luonnontieteiltä, jotta voisimme muuttaa humanististen tieteiden tavanomaisia tapoja havaita keskeiset käsitteet. Tämän lainaamisen tarkoitus ei olisi vain saada humanistisia tieteitä eroamaan itsestään, mutta myös eroamaan luonnontieteistä. "Toisin sanoen yksi tämän idean osa on asettaa ihmistieteet sellaiseen asemaan, jossa ne joutuvat jatkuvasti neuvottelemaan suhteitaan luonnontieteiden kanssa - ja siinä samalla artikuloimaan uudelleen, mikä on ainutlaatuista niiden omalle kyvylle (millaisia affekteja ne pystyvät välittämään)".[34] Tästä näkökulmasta luonnontieteiden keskeinen merkitys pakottaa järjestelemään transversaalinen tai symbioottinen yhteys luonnontieteiden ja kulttuurin välillä. Tämä on eräänlainen parasiittinen yhdistelmä, jossa isäntä ja vieras osallistuvat uuden todellisuuden luomiseen ja muutoksen ilmaisuun.

Käsitellessään informaation, tieteen ja teknologian metodologisia ongelmia eron ontologia paljastaa sellaisen naiseuden käsitteen, joka liikkuu essentialismin ja representaation tuolle puolen. Naiseus ei ole redusoitavissa semanttisiin representaatioihin ja essentialistiseen luontoon, biologiseen seksuaalisuuteen tai reproduktioon.[35] Tässä kohdin voidaan erityisesti esittää, että bioteknologioiden vaikutus seksin ja reproduktion evolutionaariseen funktioon - meioottiseen seksiin - joka identifioi naisellisuuden orgaanisen luonnon kanssa, laukaisee uuden näkökulman molekulaarisen seksin ja reproduktion dynamiikkaan. Tämä vaikutus myös kyseenalaistaa darwinistisen ja uus-darwinistisen mallin seksuaalierosta, joka on liitetty seksin orgaaniseen ja geneettiseen määrittämiseen. Jos otamme esimerkiksi endosymbioosin, autopoiesiksen ja turbulentin organisaation teoriat, seksin ja reproduktion (informaation välittämisen) muodot eivät ole ennalta määritettyjä selviytymisen, seksuaalisen kilpailun, vahvimman valikoitumisen ja passiivisen sopeutumisen mukaan. Seksin ja reproduktion muodot eivät ole alistettuja ennalta määrättyyn tarkoitukseen - kuten esimerkiksi suvulliseen lisääntymiseen, joka tähtäisi jatkuvaan ihmiskunnan edistykseen ja emansipaatioon - mutta sisältävät myös molekulaarisia eriytymisiä. Tämä molekulaarinen eriytyminen toimii usealla solullisen organisaation singulaarisella tasolla. Toisin sanoin näistä muodoista tulee seksin ja reproduktion eriytymisen modaliteetteja tai seksin ja reproduktion molekulaaristen koosteiden modifikaatioita, jotka paljastavat tärkeän eron kerroksen: a-semioottisen koodaukset. Eli sen sijaan, että ajattelisimme seksuaalieron materiaalisuutta tietystä jo annetusta seksin ja reproduktion näkökulmasta (orgaanisesta tai geneettisestä), endosymbioosi tekee mahdolliseksi ajatella molekulaarisia tulemisia tai eron mikrotasoja. Tässä mielessä endosymbioosi korostaa heterogeenisten a-semioottisten koodausten asemaa sekoitetussa semiotiikassa, joka venyttää naiseutta kohti tulemista representaation sijaan. Sekoitettu semiotiikka mahdollistaa naiseuden kartoittamisen - tai mitä itse kutsun mikronaiseudeksi - yli ja läpi seksin ja reproduktion poikittaisen verkoston: yhdistämällä geneettisen ja monisoluisen organisaation ihmisen ja teknologian evoluution kanssa, yhdistäen ei-diskursiiviset käytännöt ja diskursiiviset muodostelmat. Tämä transversaalinen kooste haastaa essentialismin ja konstruktivismin siinä kun se pitää sisällään joukon elementtejä tietyssä suhdeverkostossa, joka liikkuu luonto-kulttuuri-jatkumolla. Ruumiin ja teknologian affektiivista suhdetta pitää lähestyä toisin sanoen keskeltä - potentiaalisten suhteiden sekoituksesta tai koosteesta. Mieluummin kuin post-gender feminismistä, puhun affektiivisesta mikrofeminismistä, joka avaa seksin ja sukupuolen sekoitetuille koosteille yli ja läpi materiaalisuuden erilaisten tasojen. Tämä ei tarkoita biologisen sukupuoli-gender-kaksinaisjaon dekonstruktiota, vaan skitsogeneettistä seksi-gender konstruktivismia, joka liikkuu luonto-kulttuuri-jatkumolla.

Perinteinen evolutionaarinen seksuaalisuuden malli, jossa naiseus linkitetään seksuaaliseen reproduktioon altistuu tässä seksin ja reproduktion viraaliselle dynamiikalle, joka edeltää ja ylittää suvunjatkamisen ja kromosomaalisen vaihdon kuin myös orgaanisen sukuelinkeskeisyyden ja geneettisen seksin. Seksin ja reproduktion molekulaarinen evoluutio tuo mukanaan informaation symbioottisen välityksen lajien ylitse, viraalisen tartunnan, bakteriaalisen parasitismin ja kukinnan, mitokondriaalisen replikaation, parthenogeneesin, a-lineaarisen reproduktion. Bioteknologiat käyttävät hyväkseen näitä molekulaarisen replikaation, reproduktion ja viraalisen välityksen kykyjä.

Jos molekulaarinen bioteknologia on siten jo kiskomassa naiseutta seksuaalisen reproduktion imperatiivista ja geneettisestä seksistä, niin miksi naiseuden käsite olisi enää relevantti ruumiin politiikalle? Nähdäkseni meidän pitää tässä kohdin tehdä taktinen käänne: jos naiseus on aina linkitetty annettuun luontoon (orgaaniseen, sukua jatkavaan, geneettiseen ja emotionaaliseen), jota määrittää puutteen, niukkuuden ja kilpailun ontologia niin voimmeko hankkiutua eroon naiseuden käsitteestä ilman, että otamme huomioon seksin ja reproduktion kerrostumisen ja avautumisen dynamiikkoja? Moira Gatensin ja Elizabeth Groszin mukaan eron ontologia mahdollistaa sellaisen feministisen ruumiin politiikan, joka korostaa eriytyviä muutoksia sen sijaan, että sijoittaisi seksuaalieron tiettyyn annettuun vallan verkostoon.[36] Feminismin avaaminen tulemisen idealle - määrittämättömälle mutaatiolle - toimii siten eriytymisen kriittisenä käytäntönä, joka toimii representaation politiikkaa vastaan ilman että se alistaa itseään sille. Tässä kohdin taktinen käänteemme korostaa, että naiseus ei ole sama asia kuin naisen identiteetti ja representaatio ja naiseudessa on kyse koosteiden järjestämisestä luonto-kulttuuri-jatkumolla.

Tästä näkökulmasta bioteknologioiden vaikutus täytyy arvioida laajemmalla kentällä, joka yhdistää transversaalisesti seksin ja reproduktion singulaariset mittakaavat. Nämä mittakaavat ovat indeksi luonnon kulttuuriseksi tulemisesta ja kulttuurin luonnoksi tulemisesta - kaksisuuntainen affektiivinen välitys, joka kytkeytyy muutoksien dynamiikkaan. Bioteknologia ei siis johda yksinkertaiseen naiseuden vapautukseen seksuaalisen reproduktion patriarkaalisesta taloudesta, vaan liittyy niihin uusiin koosteisiin, joissa naiseus on muuttumassa: bioteknologia osoittaa myös kohti uudenlaisia ruumiin kaappauksen ja modifikaation tasoja luonto-kulttuuri-jatkumolla. Erityisesti biodigitaalinen kapitalismi moduloi potentiaalista - seksin ja reproduktion määrittämättömiä kykyjä välittää informaatiota poikki tasojen - ja siten sekaantuu suoraan siihen miten naiseutta työstetään. Kuten sanoimme, tämä työstäminen ei tapahdu ainoastaan semanttisella tasolla vaan lisäksi, ja erityisesti, luomalla tasojen poikki affektiivisia koosteita, jotka rakentuvat ei-semioottisista koodauksista eli geneettisestä ja solullisesta informaatiosta sekä a-signifioivasta semiotiikasta eli ei-diskursiivisista persepteistä ja affekteista.[37] Tämä affektiivinen modulaatio ei ainoastaan saa ruumista katoamaan kuten usein kyberfeministinen kyberavaruus-kritiikki väittää, vaan kytkeytyy koosteiden ruumiittomaan tai potentiaaliseen kykyyn tulla, muotoutua. Tämä modulaatio pitää sisällään tärkeän kysymyksen vallasta. Kuinka erottaa suhteiden ontologia, joka auttaa selvittämään naiseuden materiaalisia koosteita ohi essentialismi-konstruktivismi-umpikujan ja ohi biodigitaalisen kapitalismin, joka toimii myös uudenlaisen suhteiden ontologian periaatteilla? Eron ontologia viittaa tässä kohdin Spinozan etiikan ja suhteiden mikropolitiikan keskeisyyteen.[38]