Kohti seksuaalieron skitsogenesistä

Muutoksen linjaa eivät määritä pisteet, jotka se yhdistää, tai pisteet, jotka linjan muodostavat. Päinvastoin, tulemisen linja kulkee pisteiden välistä, se ilmestyy keskeltä, se etenee suoraan ensiksi havaitsemiaan pisteitä kohti ja transversaalisesti paikallistettavaan suhteeseen kaukaisiin ja viereisiin pisteisiin.[1]

Jos kyborgin käsite on pakottanut meidät ajattelemaan uudelleen, mitä naiseus on ja miten feministinen politiikka toimii, niin nyt on tullut tärkeäksi kysyä, mitkä ovat ne seksuaalieron uudet muodot, jotka ovat rönsyilleet esiin kyborgin jäljissä. Esimerkiksi tarkempi katsaus kyberfeministiseen tutkimukseen nostaa esiin Sadie Plantin työn lähes poikkeuksellisena esimerkkinä sellaisesta kriittisestä keskustelusta, joka koskee seksuaalisuuden ruumiillistumista ja ruumiittomuutta bioinformaatiokapitalismin aikakaudella. Plantin työ suuntaa kohti uudenlaisten seksin modaliteettien tuotantoa.[2] Plant ei rajoita kriittistä informaatiotieteiden tarkastelua vallalla olevien naiseuden kulttuuristen rakennelmien ja koneiden välisen suhteen uusintamiseen. Hän esittää uuden metodin, jolla tarkastella naiseutta ja joka venyttäytyy kohti tulemisen ontologiaa sen sijaan, että velloisi naiseuden identiteetin representationaalisen kehyksen analyysissä. Samaa ei voi sanoa viime vuosien kyberfeministisestä kirjallisuudesta, jota on läpäissyt innovatiivisen kritiikin hälveneminen. 1990-luvun kriittinen hype rukkaa nyt uudelleen ruumiillisuuden tuttuja muotoja sijoittamalla naiseutta ennalta määrättyyn kehikkoon (vallitseva ideologia, merkitysrakenteet, representaation systeemit). [3] Tässä tapauksessa naiseuden käsite on viritetty siten, että se sovittaa ruumiin position yhteen representaation fragmentaaristen kategorioiden kanssa - valkoinen ja musta, homo ja hetero, työväenluokka ja keskiluokka ja niin edelleen. Samalla tavoin suhde koneisiin on jähmetetty ainoastaan käyttömahdollisuuksien, käytettävyyden ja käyttöliittymän kysymyksien ympärille, mikä on osaltaan uusintanut ontologista jakoa ajattelun ja tekemisen, mielen ja ruumiin ja niin edelleen välillä. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivätkö nämä kysymykset olisi tärkeitä bioinformaatiokapitalismin yhteydessä. Tämä teksti päinvastoin ehdottaa, että käsittääksemme näiden asioiden tärkeyden meidän täytyy sukeltaa syvemmälle suhteiden verkostoihin, joissa muutoksen koosteet, mittakaavat ja kynnykset ylittävä eriytymisen tuottava voima vaikuttaa. Tässä artikkelissa naiseuden ja teknologian suhdetta lähestytään uudesta suunnasta, joka vie tulemisen ontologiaa pidemmälle ja osoittaa ne ontologiset ongelmat, jotka sisältyvät kyberfeministiseen umpikujaan essentialismin ja konstruktivismin välillä.

Tässä kohden on tärkeää korostaa, että feministiseen politiikkaan viime aikoina kytkeytyneitä seksuaalieron uusia modaliteetteja ovat ylläpitäneet erityisesti post-feministiset ja post-gender teoriat.[4] Ennen kuin selitän näiden teorioiden seuraamukset, on aiheellista korostaa miten ratkaisevaa roolia tieteelliset teoriat ja viestinnän ja reproduktion teknologiat ovat näytelleet sukupuolen politiikassa.[5] Kyberpunk-kirjallisuudessa, ja erityisesti Octavia E. Butlerin töissä, seksuaalieron uudet muodot ovat intiimissä yhteydessä sen kanssa miten kyberneettiset bioteknologiat ovat muuttaneet ymmärrystämme naiseudesta ja ruumiista.[6]

Donna Harawayn ajatukset kyborgista ja paikantuneesta tiedosta ovat 1990-luvulta saakka muodostuneet avaimiksi kapitalismin kulttuurisen, poliittisen ja taloudellisen muutoksen tarkastelulle informaatiotieteiden ja -teknologioiden yhteydessä.[7] Haraway kirjoitti uudesta informaatiokontrollin muodosta, joka operoi viestintäverkostojen avulla ja edesauttoi yksilöllistymisen kurinpidollisten muotojen hajoamista - esimerkiksi lajien (ihmisen ja eläimen aukeneminen), kategorioiden (luokka, sukupuoli, rotu), ihmisen ja koneen ja niin edelleen. Hänen näkemyksensä kuulosti Gilles Deleuzen argumentilta Michel Foucault'n kurinpidollisten yhteiskuntien muutoksesta Burroughsin kontrolliyhteiskunniksi [8], tai italialaisten autonomistien argumentilta "general intellectista", älystä yleensä, joka esiintyi Hardin ja Negrin Imperiumissa.[9] Harawayn tapa lähestyä tiedettä ja teknologiaa keskittyi informaation yhteiseen kieleen, joka välittää luontoa ja kulttuuria. Harawaylle essentialismin ja konstruktivismin välinen taistelu oli ylitetty informaation integroivassa kielessä, joka sisälsi niin materiaalisuuden kuin diskursiivisuuden.[10] Informaatiokapitalismi antoi meille kyborgin ja uuden ontologian, joka haastaa essentialismin metafysiikan: luonnon ja kulttuurin, naiseuden ja maskuliiniuden, tunteen ja rationaalisuuden, mielen ja ruumiin, ihmisen ja koneen. Kysymys ruumiista ja materiaalisuudesta on siten kytkeytynyt kysymykseen informaatiosta. On kuitenkin tärkeää avata tätä kytkeytymistä ja kysyä millaista kieltä informaatio on. Ylittääkö semanttinen verkko tuon kriittisen umpikujan essentialismin ja konstruktivismin välillä? Voiko ontologian johtaa epistemologiasta? Onko tiede ensisijaisesti diskurssi? Sopiiko ruumiin politiikka yhteen teknotieteellisen kodifikaation kanssa?

Informaatio ja intensiteetti

Esimerkiksi Shannonin informaatioteorian mukaan viestinnän semanttiset puolet ovat toissijaisia suhteessa insinöörityöhön.[11] Viestinnän perimmäinen ongelma on siinä, että järjestelmä tulee suunnitella jokaista mahdollista valintaa - ei vain yhtä valittua - varten. Viesteillä on usein merkitys; ne siis viittaavat tai korreloivat jonkin fyysisen tai käsitteellisen systeemin sisällä. Tärkeää on kuitenkin se, että on yksi aktuaalinen viesti, joka on valittu mahdollisten viestien joukosta. Tämä viesti on alun perin tuntematon järjestelmäsuunnittelun hetkellä. Gregory Bateson esittää saman suuntaisesti, että informaatiota ei voida tilallistaa, mitata tai paikallistaa. Informaatiolla ei ole ulottuvuuksia. Se on loputon murtoluku, joka tuo mukanaan numeerisia kaavoja tai algoritmeja, joissa määrä on aina likimääräinen.[12] Informaatio pitää sisällään kielen ulkopuolisia redundansseja - esimerkiksi taustakohinaa - joka on välttämätöntä viestien välittämiselle.

Myöskään molekulaaribiologiassa informaatio ei vastaa lingvististä koodausta tai semanttista sisältöä. Tieteen tutkimuksessa DNA:n keskeistä dogmaattista sisältöä on analysoitu lähinnä vain kulttuurisen merkityksenannon näkökulmasta. Vaikka tämä analyysi on tärkeällä tavalla yhdistänyt tieteen uudelleen kulttuuriin, se on myös avannut tärkeitä ongelmia: kuinka me lähestymme informaation materiaalisuutta? Onko riittävää selittää informaation kulttuurista relevanssia sen merkityksen muodostuksen kautta? Emmekö ole vaarassa sekoittaa diskursiivista ja materiaalista? Félix Guattarin näkökulma tähän ongelmaan korosti, että materiaalisuutta ei selitä valmiiksi annettu olemus tai merkitysrakenteet.[13] Sen sijaan materiaalisuuden lähestyminen edellyttää sekoitetun semiotiikan - tai koosteen - luomista, joka ottaa huomioon a-semioottisen koodauksen (geneettinen materiaali), semioottisen a-signifikaation[14] ja merkityskenttien välisten alueiden keskinäiset suhteet. Toisin sanoen, Guattari painottaa sekoitetun semiotiikan (tai koneellisten koosteiden, sileän ja rakenteistetun, eriytymisen syklin) merkitystä ja korostaa sellaisten matriisien rakentamista, jotka liikkuvat moninaisissa ulottuvuuksissa ja vaihtelevissa koodeissa. Tämä tarkoittaa transversaalista ryhmittymistä virtuaalisen, ei-diskursiivisen alueen ja aktuaalisen, diskursiivisen alueen välillä.[15]

On siis mahdollista ajatella informaatiota viittaamatta kielelliseen merkityksenantoon tai semanttiseen sisältöön. Esimerkiksi Gilbert Simondon esittää sellaisen määritelmän, joka on samaan aikaan sekä laadullinen että määrällinen: esiyksilöllinen ja yksilöllinen intensiteetti tai affekti.[16] Lienee hyödyllistä selittää mitä tarkoitamme affektilla. Tämä on avainkäsite eron filosofiassa, jolla on pitkä kehityskaari länsimaisessa ajattelussa. Olemme tottuneet filosofiseen traditioon, joka lähtee Platonista jatkaen Descartesiin, Kantiin, Hegeliin ja niin edelleen. Silti se eron filosofia, josta puhumme, linkittää transversaalisesti Spinozan, Bergsonin, Whiteheadin, Foucault'n, Deleuzen ja Guattarin sekä monia muita... Intensiteetin käsite löytyy Spinozan Etiikasta, jossa tämä argumentoi, toisin kuin Descartes, ettei ole olemassa kahta erillistä substanssia - res extensaa ja res cogitaa, tai mieltä ja ruumista, tai jumalaa ja luontoa, immateriaalista ja materiaalista, jotka muodostavat universumin. On ainoastaan yksi substanssi tai moneus. Se on muodostunut loputtomasta määrästä attribuutteja sekä moodeista tai modaliteeteista, jotka ovat substanssin affektioita - esimerkiksi eron tai intensiteetin laadullisia asteita.[17] Intensiteetti pitää samaan aikaan sisällään laji- ja aste-eron, laadun ja määrän - substanssi tulemisen tilassa. Kuten Gilbert Simondon tuo esille, informaatiolle ei voida antaa a priori määrää tai laatua eli identiteettiä, mutta informaatio pitää nähdä osana yksilöllistymisen prosessia joka liikkuu määrittämättömästä määritettyyn - potentiaalisuudesta aktualisaatioon.[18] Lähestyäksemme materiaalisuutta eli kielen ulkopuolista todellisuutta on välttämätöntä kehittää affektiivinen informaation käsite, jossa on kyse intensiivisestä eriytymisestä. Tällöin merkitykselliset viestit juontuvat sekoitetusta semiotiikasta, jossa lingvistinen merkityksenanto ja sisältö ovat vain yksi aspekti kokonaisuudesta. Siten geneettinen informaatio, sen sijaan että olisi ennalta määritetty geneettisenä merkitsijänä tai funktiona, kuten uusdarwinistien kuuluisassa informaation yksikössä [19], toimii enemmänkin osana muutoksen prosessia: miten geneettinen informaatio organisoituu bakteriaalisissa ei-tumallisissa ja eukaryoottisissa (aitotumallisissa) soluissa. Tällöin geneettinen informaatio tulee linkittää eriytymisen prosessiin eikä ennalta määräytymiseen. Esimerkiksi Lynn Marguliksen teoria endosymbioosista tarjoaa tavan ajatella evoluutiota eriytymisen ekologioina, jotka haastavat darwinilaisen ja uusdarwinilaisen ennalta määrättyjen yksiköiden (lajit tai geenit) tasaisen evoluution mallin.[20] Endosymbioosi viittaa solullisen itseorganisaation dynamiikkaan, joka alkaa molekulaaristen ekologioiden suhteiden tasolta eikä jo valmiista pisteistä, kuten yksilöstä tai ympäristöstä, geeneistä ja soluista, yksinkertaisista ja monimutkaisista kehoista. Endosymbioosi paljastaa siten geneettisen informaation tulemisen prosessille. Endosymbioosi voidaan liittää kysymykseen seksuaalieron essentialistisesta ontologiasta ja samaan aikaan se tarjoaa näkökulman materiaalisuuteen, joka ei rajoitu semanttiseen konstruktivismiin. Tämä johtaa meidät syvemmälle eron ontologian problematiikkaan.