2008-05-25
Kääntänyt: Antti Paakkari
68 oli ennen kaikkea hetki, jolloin mihin aikaan päivästä tai yöstä saattoi tavata kadulla tuntemattoman ja väitellä hänen kanssaan kaikesta (maailman tulevaisuudesta) tai ei mistään (yliopistouudistuksesta). Oli kyse myös kaupungin seinien uudelleenhaltuunotosta ihmisille. Useiden vuosien ajan se jatkui metrossa, siihen asti kunnes näkökenttiemme kaupallinen kolonisaatio palasi ilmestyi takaisin. Päinvastoin kuin skitsofreninen tagi, joka rajoittuu yhteen pahaiseen heimoon, graffiti ilmaisi kuohunnan, jossa - kuten näemme vielä tämänkin päivän kollaaseissa - älykkyys nousee typeryyksien yläpuolelle. Keskellä kaikkea roskaa, reformistisia tai stalinistisia naivismeja ja idiotismeja, pulppusivat sloganit, joita tulevat vuosikymmenet saisivat pohtia. Esimerkiksi kuuluisa "on kiellettyä kieltää", jonka psykoanalyysin mandariinit kiirehtivät julistamaan lapselliseksi, koska tämä kaava sisälsi tiivistyneessä muodossa selvitettävän arvoituksen tuleville sukupolville: miten luoda yhteiskunta ilman valtiota - toisin sanoen missä sääntö ja kielto eivät perustuisi niiden passiiviseen integraatioon tai pakottamiseen. Tuolloin ilmaantunut kumouksellinen runous (kallojen mehu tai hyvien luentojen hedelmä) ja julisteiden luovuus menivät reilusti ryhmittymien piirteiden tuolle puolen. Vuoden 68 pitkään tuntemistapoja leimannut pyrkimys yhteiskunnallisen kommunikaation hallintaan jätti tuleville liikkeille tietoisuuden siitä, että vapaa jutustelu on ase, ja jotta voitaisiin tulla tietoiseksi omasta voimasta ja levittäytyä muualle, kaikkien kumousten tulisi hankkia itselleen omat kommunikointikanavat. Tätä viime mainittua on epäilemättä suuresti kaivattu työttömien liikkeessä. On totta, että tällä välin vieraantunut kommunikaatio on edennyt suuresti. Mutta huolimatta kapitalismin utopiasta koko ihmismielikuvituksen sulkemisesta virtuaalitodellisuuteen, huolimatta taipumuksesta luoda kännyköillä maailma, jossa ollaan yhä enemmän kontaktissa jotta puhuttaisiin yhä vähemmän, tai jossa työntekijä ei elektronisen talutushihnansa ansiosta milloinkaan poistu yrityksestä, luddismin umpikuja voidaan välttää, kuten internetin taisteluverkostot tai faksien ja matkapuhelinten käyttö valtausten aikana osoittavat.
Yksi 68:n keskeisistä heikkouksista oli epäilemättä (mutta ehkä aika ei ollut kypsä) se, että huolimatta pyrkimyksistä autonomiseen kommunikaatioon, se pysyi riippuvaisena mediasta. Hyödyntäessään ensimmäistä kertaa radioita, liike huomasi itse luomastaan syystä olevansa haavoitettu transistorien lakatessa kertomasta yhteenotoista suorassa lähetyksessä. Mutta vieraantumisen huippua lievitti epäilemättä Cohn Benditin kaltaisten ikonien luominen kovaäänisten välittäessä ja vahvistaessa liikkeen saamattomintakin vetelystä. Ei unohdeta, että yksi kauneimmista sloganeista oli huuto "Olemme kaikki Saksan juutalaisia" vastauksena degaullelaiseen repressioon ja stalinistien antisemitistisiin herjoihin. Historian hetki, jossa Ranskan vallankumouksen tai Pariisin kommuunin parhaista hetkistä muistuttava internationalismi tuli konkreettisesti näkyviin, kaikuu tänään huudossa "Olemme kaikki paperittomia".
68 oli myös hetki, jolloin naiset astuivat massiivisesti esiin ja kritisoivat vanhaa politiikkaa. On huvittavaa nähdä, että vasemmiston pikkupomot, jotka pitivät feministejä "liian vähän saaneina" puolustavat tänään impotenssilääkkeitä niin intohimoisesti, että tekevät niistä jättiotsikoita lehtiinsä. Se, että taistelijat ovat sittemmin taistelleet rikoslain koventamiseksi, ja/tai vajonneet lobbareiksi tai omaan napaan tuijottavat itseanalyysin ryhmiksi, ei vie mitään pois siitä tosiasiasta, että patriarkaatin kritiikkiin jatkoineen sisältyi yksi niistä antropologisista kysymyksistä, joita ei voitu ratkaista kuin tavaroiden ja valtion taakasta vapautetun sivilisaation syntymisellä.
Kansallinen rintama (Front National) pohjaa menestyksensä sille, että kaikki todellinen vastarinta niin sanotuille talouden lainalaisuuksille on kadonnut. Maailmanhistorian pisin yleislakko, toukokuu 68 kantoi sanomaa todella ei-taloudellisesta järjestyksestä: "muuttakaa elämä". Tämän päivän barbaareja ovat FN:läiset, mutta yhtä lailla sosialistit, jotka jatkavat näiden ohjelmaa ja argumentteja perustellessaan siirtolaisten karkotuksia työttömyyden vastaisella taistelulla. Yksi tämän hetken tärkeimmistä tehtävistä on kehittää, toisistaan erottamattomina, vastarintaa karkotuksille (asemalla elokuussa) ja uudenlaisten yhteiskunnallisten suhteiden etsimistä. Nousevaa barbariaa ja unelmien balsamoijia vastaan ei ole muuta asetta kuin paluu utopiaan.
Julkaistu alunperin: http://quadruppani.samizdat.net/spip.php?article74