2008-05-23

Manifesti alistumattomille opiskelijoille

Toimitus

3. Oikeaa työtä ei ole olemassa

"Oikea työ", palkkatyö tai tehdastyö on menettänyt hegemonisen asemansa kapitalistisen tuotannon kokonaisuudessa. Tehtaista ja perinteisistä koneista on tullut yrityksille rasitteita ja kustannuksia, jotka ulkoistetaan alihankkijoille ja siirretään sinne, missä työntekijöiden oikeuksia voi polkea raaimmin. Sen sijaan ihmisiin ruumiillistuneesta "inhimillisestä pääomasta", kasvatuksesta, koulutuksesta, tutkimuksesta, terveydestä ja kulttuurista on tullut rikkauden ja taloudellisen kasvun tärkein lähde. Ne ovat suoraan tuottavia ja siksi myös suoraan kamppailun kohteena.

Teollisessa kapitalismissa pääoma piti hallussaan tehtaita, joihin se kokosi tuottajat yhteen ja koneita, joita se pakotti työläiset käyttämään. Nykyään tuottaja kantaa itsessään tuotantovälineitään, aivojaan, tapojaan, tietojaan ja taitojaan. Hän itse, yhdessä toisten samanlaisten kanssa, on koko yhteiskunnan tilaan levittäytynyt tehdas; hänen tietonsa, kokemuksensa ja koulutuksensa ovat kone ja hän on konetta käyttävä työläinen.

Kapitalismin toiminnan edellytyksenä on edelleen tuotantovälineistään irrotettu tuottaja, toisin sanoen työläinen. Aineettoman tuotannon oloissa tämä irrottaminen on kuitenkin jatkuvasti tuotettava uudelleen ja uudelleen.

Nykyään tuottajien ja tuotantovälineiden erottaminen vaatii:
1. tuottajien erottamista toisistaan; ei heidän yhteenkokoamistaan yhteiseen tilaan, vaan heidän eristämistään "yksilöiksi",
2. tuottajien ja heidän tuotantovälineidensä tai koneidensa, ihmisruumiin ja ajattelukyvyn toisistaan erottamista.

Niin yksinäisten "yksilöiden" luomisessa kuin ajattelun eristämisessä ajattelevasta ihmisestä koulutuksella on nyt kapitalismin toiminnan ja jatkuvuuden kannalta olennainen merkitys.

Aineettomaan tuotantoon perustuvassa taloudessa, jossa keskeisimmiksi tuotantovoimiksi nousevat tieto ja sosiaaliset verkostot, tulee oikeudesta tiedon käyttämiseen ja pääsystä tietynlaisiin sosiaalisiin verkostoihin kaikkein olennaisimpia kamppailujen kohteita. Eliittilukiot ja korkeakoulut ovat tietopohjaisessa taloudessa keskeisiä solmukohtia, joissa määritetään oikeuksia tiedon saatavuuteen ja patentointiin sekä luodaan suhteita ihmisiin, joista on hyötyä uran luomisessa. Kuka tahansa yliopisto-opiskelija ymmärtää, että korkeakouluun pääseminen ei ole olennaista vain siellä saatavan informaation (sen saa mistä tahansa julkisesta kirjastosta) tai tutkintotodistuksen (jonka voi suorittaa myös kirjekursseilla), vaan ennen kaikkea opiskelijaelämän luomien sosiaalisten verkostojen takia. Taistelu koulutuksesta on siis taistelua tuotantovälineiden hallinnasta.

Viimeaikaiset yliopistojen organisaatiorakenteen ja koulutuksen sisältöjen muutokset ovat yrityksiä kontrolloida uutta liikkuvaa työvoimaa ja ottaa haltuun yhteiskunnan verkostoissa syntyvää tietoa. Uusi palkkausjärjestelmä ja Bolognan prosessiin liittyvä tutkinnonuudistus ovat molemmat koulutuksen mitattavaksi ja arvioitavaksi tekemisen keinoja. Kun koulutusta pyritään markkinoistamaan, sitä täytyy muokata markkinoille ymmärrettävään muotoon, siitä täytyy siis tehdä homogeenista, jaettavissa ja mitattavissa olevaa. Kun ajattelusta tehdään "inhimillistä pääomaa", siitä täytyy pyrkiä tekemään kasaantunutta, kuollutta työtä. Vain konkreettisista ajatteluprosesseista irrotetuilla, menneisyydessä kasatuilla suorituksilla on väliä, mikä uusintaa aina virkamiesten käskyvallan ja yliopistolaitoksen sisäiset, tiettyjen vakiintuneen aseman saavuttaneiden yksilöiden erityisasemaa pönkittävät hierarkiat.

Tiedon mittaaminen puhtaasti määrällisin kriteerein on kuitenkin vaikeaa. Byrokraatit ja konsultit eivät vuosikausien pyrinnöistään huolimatta olekaan keksineet muuta keinoa tiedontuotantolaitosten tehokkuuden määrittämiselle kuin tutkintojen vuosittainen määrä, mikä vastaa teollisen tuotannon output per hour -kriteeriä. "Maisteritehtaan" liukuhihnalta ulos syljettävien palikoiden laatu ei kuitenkaan välttämättä ole aina kehuttavaa. Kun myös opetusvirat täytetään mittaamalla cv:n pituus viivoittimella, laskee sekä opetuksen että tutkimuksen taso.

Joka tapauksessa näiden uudistusten seuraukset opiskelijoiden ja tutkijoiden jokapäiväisen elämän kannalta ovat kammottavia. Opiskelun ja tutkimuksen tavoitteet pyritään asettamaan puhtaasti ulkoa päin ja opiskelijoiden ja tutkijoiden omaan kokemukseen, haluihin ja pyrkimyksiin suhtaudutaan halveksivasti. Tiedon tuottamisesta yritetään tehdä mekaanista, mutta tällöin menetetään se, mikä olisi kaikkein olennaisinta muuttuvassa maailmassa: itsenäisyys, liikkuvuus, kyky vaihteluun ja erilaisissa ympäristöissä selviämiseen. Kapitalistit eivät kuitenkaan osaa muutakaan.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.