2008-05-14

Itä-Euroopan romanit ja vapaan liikkumisen pelisäännöt
Eli mitä voimme oppia EU-kansalaisuudesta Astrid Thorsilta

Jukka Könönen

Metropolit ja paskaduunit

Etienne Balibar on puhunut eurooppalaisesta apartheidistä viitatessaan uusiin hierarkioihin Euroopassa. [12] Romaneihin sovelletut poikkeustoimenpiteet, joissa EU-kansalaisuus ja liikkumisen oikeus paljastavat tyhjyytensä, näyttävät vahvistavan Balibarin tulkintaa. Apartheid on kuitenkin ymmärrettävä osana työnjakoa ja tuotannon järjestämistä, ei ainoastaan syrjintänä ja oikeuksien hierarkiana. Kapitalismi on aina edellyttänyt liikkeen samanaikaista ylläpitämistä ja rajoittamista. Tarkoituksena ei olekaan Itä-Euroopan romanien eristäminen kyliinsä, vaan oikeudettoman työvoiman tuottaminen.

Itälaajentumisen myötä on käynyt entistä selvemmäksi, että rajat eivät kulje enää niinkään jäsenmaiden tai edes EU:n ja kolmansien maiden välillä. Rajat eivät jaa ihmisiä maantieteellisesti sisä- ja ulkopuolelle, vaan rajat kulkevat metropolien sisällä ja ennen kaikkea differentioivat työvoimaa. Turvallisuuden nimissä rajakontrollit voivat aktualisoitua koska ja missä tahansa riskiryhmiksi määriteltyjen väestöryhmien kohdalla. Koska kontrollit eivät voi olla jatkuvia, ollakseen tehokkaita niiden seurausten on oltava tarpeeksi dramaattisia. Kontrolleja perustellaan usein niiden ennaltaehkäisevällä funktiolla, vaikka kaikille on selvää, että ne eivät kykene mitään rikoksia ehkäisemään, vaan voivat korkeintaan estää niiden uusimisen. Sen sijaan ne tuottavat tehokkaasti prekaarisuutta ja elämän konkreettista huonontumista niin siirtolaisille kuin romaneillekin.

Balibarin mukaan EU:n itälaajentumisen verkkaisen toteuttamisen ja työvoiman liikkumiselle asetettujen siirtymäaikojen tarkoituksena oli varmistaa halvan työvoiman saatavuus eurooppalaisille firmoille mahdollisimman pitkäksi aikaa. [13] Itäeurooppalaiset päätyivätkin kilpailemaan afrikkalaisten siirtolaisten kanssa samoista matalapalkkaisista töistä Etelä- ja Keski-Euroopassa. Laajentuminen ei ole muuttanut tilannetta juurikaan, vaikka EU-kansalaiset ovat periaatteessa etuoikeutetussa asemassa voidessaan matkustaa ja tehdä töitä vapaasti. Paikallisten työehtosopimusten mukaisia palkkoja se ei kuitenkaan ole itäeurooppalaisille taannut. Mikäli vaatimukset kohoavat liian suuriksi, aina löytyy uusia työntekijöitä tilalle. Myös romanit ovat oppineet sen, minkä siirtolaiset jo tietävät: työ ei takaa mitään oikeuksia, vaan työ tarkoittaa vain lisää työtä.

Romanien rikos on myös se, että he ovat päätyneet kerjäämään nimenomaan kapitalistisen tuotannon keskuksiin, nykyajan tehtaisiin: metropoleihin. Kysymys romanikerjäläisten asemasta liittyykin yleisemmin kaupunkitilan kontrolliin ja oikeuteen oleskella metropolissa tuottamattomana. Romanien liikkuminen EU-kansalaisina on hyväksyttävää vain, jos he tekevät paskaduuneja parin euron tuntipalkalla Espanjan viljelmillä tai Italian rakennustyömailla. Alistumattomuus paskaduuneihin ja omatoiminen "yritteliäisyys" sen sijaan on kiellettyä, varsinkin jos se on näkyvää ja röyhkeästi häiritsee elämää ja kulutusta metropoleissa. Puhumattakaan siitä, että he haluaisivat nähdä muutakin maailmaa kuin Itä-Euroopan köyhät kyläpahaset. Kaupunki on itsessään tuottava tila, mikä tekee sen kontrolloinnista tärkeää.

Romanit ovat edelleen tervetulleita tekemään paskaduuneja, ongelma on pikemminkin heidän tuottamattomaksi loismaisuudeksi leimattu kerjäämisensä. Kysymys kuitenkin on, miksi kenenkään pitäisi suostua tekemään töitä parin euron tuntipalkalla? Tässä mielessä lienee selvää, että kerjäämisellä ja paskaduuneilla ei olekaan juuri mitään eroa. Kukaan ei tee paskaduuneja eikä kerjää ellei ole pakko. Romanikerjäläisissä sietämätöntä onkin nimenomaan tämän pakon paljastaminen metropolin sydämessä. On kuitenkin ymmärrettävä, että jopa kerjäläiset osallistuvat nykyaikana yhteiskunnallistuneeseen tuotantoon, uusien kielellisten innovaatioiden ja olemassaolon muotojen kehittelyyn. Myös kerjäläiset ovat omanlaisensa luova luokka, joka kykenee tekemään niin hanttihommia kuin tarvittaessa jopa näyttelemään raajarikkoakin tienestiensä korottamiseksi.

Vapaan liikkumisen pelisäännöt

Thorsille kuten ei muillekaan hyvää tarkoittaville ja ihmisoikeuksista huolestuneille toimijoille ole nähtävästi juolahtanut mieleen, miksi nämä ihmiset ovat ylipäätään lähteneet. Heidän mukaansa lasten etu on ilmeisesti elää absoluuttisessa köyhyydessä ilman toivoa koulunkäynnistä tai ylipäätään paremmasta elämästä. Voi tosin olla, että suomalaiset viranomaiset kaikkitietävyydessään eivät vaivaudu herkistelemään moisilla pikkuseikoilla, sillä hehän - kuten kaikki viranomaiset päätöksistään tai teoistaan riippumatta - "vain noudattavat lakia". Asiassa on tosin pieni mutta. Koska Romanian romanit sattuvat olemaan EU-kansalaisia, juridinen pohja on hyvin yksiselitteinen: ainoat, jotka romanien palauttamisessa rikkovat lakia, ovat Suomen viranomaiset.

EU-kansalaisuus perustuu vuonna 1992 allekirjoitettuun Maastrichtin sopimukseen. Sen mukaan jokainen EU:n jäsenmaan kansalainen on myös EU-kansalainen, jolla on oikeus toisessa EU-maassa etsiä töitä omatoimisesti kolme kuukautta. Jäsenmailla on oikeus poistaa maasta toisten jäsenmaiden kansalaisia vain, mikäli näillä ei ole 90 päivän jälkeen työtä, sairausvakuutusta tai he eivät pysty elättämään itseään (tai heillä ei ole toisessa jäsenmassa perheenjäsentä, joka voi huolehtia heidän toimeentulostaan). Tarkoituksena on estää ihmisiä tulemasta taakaksi toisille jäsenmaille. Lisäksi ihmisten tulee olla uhka julkiselle järjestykselle, turvallisuudelle tai terveydelle. Maasta poistettavalla on kuitenkin oikeus valittaa päätöksestä ja heille tulee antaa kuukausi aikaa lähteä, ellei kyse ole hätätilanteesta.

Kuten Suomen ja Italian tapaukset osoittavat, liikkumisen vapaus kaikkien jäsenmaiden kansalaisten tasavertaisena oikeutena on vähintäänkin uhattuna. Astrid Thorsin kommentti "pelisäännöistä", "joiden mukaan tänne voi tulla" on tässä suhteessa sekä paljastava että äärimmäisen oireellinen. Mihin näitä pelisääntöjä tarvitaan EU-kansalaisten kohdalla? Romanian romanit ovat myös EU-kansalaisia, joilla on yhtäläinen oikeus liikkua vapaasti EU:n alueella. Tarkoittaako Thors siis, että pitäisi olla eri pelisäännöt eri EU-kansalaisille, toiset vaikkapa saksalaisille ja toiset Itä-Euroopan romaneille? Kummallista ja huolestuttavaa puhetta oikeusoppineelta varatuomarilta, joka ylpeänä esiintyy aina tilaisuuden tullen ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen puolustajana.

Nähtävästi ei siis riitä, että kaikilla EU-kansalaisilla on samat pelisäännöt, kuten voisi EU-sopimuksia lukemalla olettaa. Näyttääkin siltä, että sen sijaan että EU-kansalaisuus olisi askel eteenpäin kehitettäessä uudenlaisia ylikansallisia oikeuksia, vapaus liikkua onkin varattu ainoastaan markkinapotentiaalia omaaville subjekteille. Tai kuten Marco Revelli asian osuvasti kiteyttää: "Tällainen tulkinta liikkumisen vapaudesta Euroopassa tekee luottokortista passin korvikkeen." [14] Samalla kontrollimuodot, joita on aikaisemmin sovellettu pääosin siirtolaisiin (säilöönotto, karkotukset), on laajennettu koskemaan myös unionin kansalaisia. Giorgio Agamben ei ole suotta puhunut "juridisesta barbariasta". [15]

EU-kansalaisten liikkumisen vapaus on ollut Euroopan integraation keskeisiä kulmakiviä. Luomalla poikkeuksia EU-kansalaisten oikeuksiin romutetaan pohja koko järjestelmältä. Mikäli näillä oikeuksilla ja EU-kansalaisuudella on ylipäätään mitään merkitystä, se on nimenomaan Itä-Euroopan romanien kohdalla. Juristien ja ihmisoikeusjärjestöjen hälytyskellojen olisikin pitänyt soida jo kauan sitten. Suomessa ihmisoikeustahot toimivat kuten aina vastaavissa hankalaissa kysymyksissä: ovat hiljaa. Heillä on ilmeisesti taas kiireitä puuhastellessaan kaikkea pientä kivaa viranomaisten kanssa eri neuvottelukunnissa.

Vuosisatoja kestänyt vaino ja yritykset eristää romanit yhteiskunnasta eivät ole kyenneet alistamaan paremmasta ja vapaasta elämästä haaveilevia ihmisiä. Romanit ovat aina eläneet "rajalla", yhteiskunnan marginaalissa, mikä on ollut myös vastarinnan muoto. Myöskään jäsenmaiden yritykset rajoittaa romanien liikkumista eivät tule onnistumaan. Kotimaahansa "avustetut" romanit tulevat takaisin jahka ovat taas saaneet riittävästi rahaa kokoon - tai kun heitä muuten huvittaa.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.