2008-04-11

Uudet työväentalot

Jukka Peltokoski, Mikko Jakonen

Uudet työväentalot

Megafoni kirjoitti ensimmäisessä numerossaan vuonna 1999 itsehallituista sosiaalikeskuksista, jotka tulisivat olemaan aikamme uusia työväentaloja. Sittemmin autonomisen sosiaalikeskuksen käsitteestä on tullut Suomen uusimpia valtauksia yhdistävä temi, joka kytkee täkäläiset valtaukset ympäri Eurooppaa nousevaan uuteen talonvaltauskulttuuriin. Miltä valtausliikehdintä näyttää, jos katsomme sitä työväentalojen näkökulmasta?

Valtausliikkeen aloitteelliset voimat ovat erilaisia epämääräisiä ja perinteisiin poliittisiin identiteetteihin usein lähinnä etäisyyttä ottavia urbaaneja verkostoja: bilejärkkäreitä, hiphoppareita, räppäreitä, uusmedia-aktiiveja, koodaajia, hakkereita, warettajia, aktivisteja, järjestöihmisiä, autonomeja, punkkareita, ekohippejä, kotikasvattajia, skeittareita, graffitiposseja, tussaajia, opiskelijoita, tutkijoita, taiteilijoita, prekaareja, paskaduunareita, ostarin lusmuilijoita, maahanmuuttajia, feministejä, pervoja, lifestailareita... Urbaanin tilan muukalaisia, jotka eivät kuulu mihinkään selkeästi nimettävissä olevaan joukkoon mutta jotka liikkuvat kaupunkitilassa kuin kotonaan.

Valtausliikkeen kautta nouseva monimuotoinen posse ilmentää urbaanin tilan uusia aktiivisia voimia. Juuri tämä heterogeeninen massa on se voima, joka tuottaa kaupunkitilan omaperäisimmät ruohonjuuritason innovaatiot. Jo pelkällä olemassaolollaan se tuo kaupunkitilaan sitä eloisuutta ja ainutlaatuisuutta, josta yläluokatkin, nuo vampyyrit, ovat kiinnostuneita imemään uudet vaikutteensa ja paskatyöntekijänsä. Kuten porvariston innovaatiostrategi Richard Florida on korostanut, "luova luokka" ei olisi luova ilman sitä ympäröivää boheemiuden ja halvan palvelustyön ainesta. Luova luokka ei olisi mitään, ellei sillä ole valkoista tai mustaa orjaa passaamassa, taiteilijaa piristämässä, media-aktivistia sorvaamassa työvälineitä ja alakulttuurin kusipäitä kertomassa tulevaisuuden trendeistä.

Urbaanin tilan uudet voimat, tämä aikamme "luokaton luokka", prekaarin elämän kudos, muodostaa juuri epämääräisyydessään ja levottomuudessaan tietokapitalismin heterogeenisen, dynaamisen, innovatiivisen ja valitettavan usein myös alistuvaisen massan. Se liikkuu nopeasti työtehtävästä toiseen hengittäen digitalisoidun pääoman höyryjä, hikoillen globaalissa työpajassa ja kärsien sille ominaisista skitsofreenisista kokemuksista. On otettava vastuuta ja kannettava riskejä, vaikkei oma kohtalo tunnu olevan omissa käsissä ja yritykset tuntuvat vain välttelevän vastuitaan, on oltava sekä äärimmäisen sosiaalinen ja avoin että käytettävä sosiaalisia suhteiden härskisti hyväksi, on oltava itsenäinen, mutta nuoltava kaikkien mahdollisten työnantajien persettä yhtä aikaa, on oltava oltava kiitollinen ja itsellinen, on pakotettu tekemään enemmän kuin työnsä vaikkei kukaan tiedä mitä, on oltava kiinnostunut kaikesta välittämättä mistään. Luokaton luokka on kyllä toimeliasta ja aloitteellista omasta kulttuurisesta rikkaudestaan, mutta läpikapitalisoitu ympäristö ei anna tilaa kuin taloudellista tulosta tuottavalle elämälle.

Tämä perinteistä palkkatyöläisen mallia ja perinteisen työväen toimintatapoja pakeneva, mutta nykytuotannon keskiössä toimiva, proletaarinen ja riistetty epäluokka on se hirviömäinen, hahmoton ja usein konkreettisesti kasvoton voima, jonka nousua uudet liikkeet ovat jo pitkään enteilleet ja jota talonvaltausliike ilmentää nyt enemmän kuin koskaan.

Juuri kaupunkitila on tämän luokattoman luokan globaali hikipaja, jossa yksinkertaisesti sen aktiivinen liikkuvuus (omaehtoinen tai pakotettu) sekä intensiivinen informaation ja ajatusten vaihto luo nykykapitalismin edellyttämän dynaamisen kasvuperustan. Todellakin, juuri tämä epämääräinen lössi on uuden kapitalismin keskiössä, liikkuvana ja kommunikoivana, mutta kontrolloituna ja hyväksikäytettynä. Jos valtausliikkeessä on paljon opiskelijoita ja nuoria, se ei kerro muusta kuin nuorison (ja nuorekkaana pysymisen) keskeisestä asemasta kapitalismin erityisinä kasvupotentiaaleina, inhimillisenä pääomana, jolla on erityinen kyky jatkuvaan uuden aloittamiseen ja joka ei siis suinkaan elä kiristyvien tulostavoitteiden ulkopuolella - päinvastoin! Kyse ei kuitenkaan ole nuorisokysymyksestä, joka voitaisiin ratkaista rakentamalla nuorisotiloja (allekirjoittaneille niillä oli jokin funktio noin viisitoista vuotta sitten).

Emme voi ymmärtää nyt käsillä olevaa valtausaaltoa vain reaktiona Christianian ja Ungdomshusetin kipeisiin kamppailuihin. Emme voi ymmärtää valtausliikkeen ilmentämiä antagonistisia voimia irrallaan kaupunkitilaa koskevista tyytymättömyyden kokemuksista, jotka ovat muhineet pinnan alla jo pitkään. Kyse on nousevista urbaaneista voimista, jotka ovat kotonaan kaupungissa, joille kaupunki on uudenlainen työympäristö ja joilla on kaupunkitilaa koskevia uudenlaisia unelmia.

Kysymys ei ole vain "keskustelun herättämisestä", vaikka tämä on aina kaikki, mitä sivistyneistö kykenee konflikteissa näkemään. Valtausliike ilmentää täysin konkreettista pyrintöä vallata kaupungista tilaa, jossa urbaanit verkostot voivat suojella itsenäisyyttään ja kehittää omaehtoista elämänmuotoaan. Kyse on uudenlaisista tuotannollisista tiloista, joissa nykyduunarit - muodollisesti työsuhteessa tai ei - voisivat organisoitua, toimia ja tehdä työtä yhdessä. Kyse on tiloista, joissa voitaisiin tuottaa uutta työväenkulttuuria ja työväenliikettä, rakenteista, jotka mahdollistavat kansainvälisen liikkuvuuden ja solidaarisuuden.

Jos vaikkapa allekirjoittaneilla olisi autonomista kaupunkitilaa, organisoisimme tilassa yhteiskuntakriittistä opetusta ja opiskelua, poliittista järjestäytymistä, elokuva- ja mediatoimintaa sekä tietenkin bilettelyä. Saattaisimmepa organisoida jopa teen maahantuontiin keskittyvän osuuskunnan, joka duunaisi valtaukselle sinne itseoikeutetusti kuuluvan baarin lisäksi Suomen parhaan teehuoneen. ;-) Miten mitään tällaista voisi toteuttaa nuorisotilassa sen enempää kuin yliopistolla tai nykykaupungissakaan? Kuitenkin kyse on yksinkertaisista asioista. Yksinkertaisista asioista, joille nykyinen kaupunki ei anna tilaa.

Uutta kaupunkitilaa koskevat unelmat ovatkin perimmiltään yhteensovittamattomia läpikapitalisoidun yhteiskunnallisen tilan kanssa. Niissä ei ole kyse perinteisestä politikoinnista, jota voitaisiin toteuttaa edustuksellisen järjestelmän välityksellä. Emme siis näe muuta tietä kuin suoran toiminnan oman tilan haltuunottamiseksi (vaikka samalla onkin kyettävä myös neuvotteluihin ja kompromisseihin instituutioiden kanssa). Mikään edustuksellinen mekanismi ei voi kanavoida niitä kulttuurisia lähtökohtia, joita valtausliikkeen taustalla on ja joita valtausliikkeen toimintatavat ilmentävät suoraan.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.