2008-03-03
Kääntänyt: Aura Sevón
Luce Irigaray osoittaa artikkelissaan patriarkaalisen talousjärjestelmän rakentuvan miesten väliselle sisäsiittoisuudelle, eli homoseksuaalisuudelle. Yhdistelemällä psykoanalyyttistä ja antropologista diskurssia hän punoo kritiikistään tiiviin, monisäikeisen kudelman. Artikkeli ilmestyi nimellä "Des marchandises entre elles" feminismin toisen aallon harjalla vuonna 1975, ja se julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin filosofin pamfletinomaisessa klassikkoteoksessa Ce sexe qui n'en est pas un.
Vaihtosuhteet patriarkaalisissa yhteiskunnissa rakentuvat yksinomaan miesten välille. Naiset, merkkiyksiköt, tavara ja raha liikkuvat poikkeuksetta mieheltä toiselle, sillä muussa tapauksessa syntyisi uhka - näin väitetään - langeta insestisiin ja endogaamisiin suhteisiin, jotka puolestaan halvaannuttaisivat kaiken kaupankäynnin. Työvoima ja tuotteet, äiti-maa raaka-aineineen, ovat hyödykkeitä miesten välisessä kaupankäynnissä. Tämä merkitsee sitä, että itse yhteisöllis-kulttuurinen edellyttää homoseksuaalisuutta perustassaan olevana lakina.[1] Heteroseksuaalisuus palvelee ainoastaan seuraavanlaista roolien taloudellista määräytymistä: ensimmäisten vastatessa subjekteina tuotanto- ja vaihtosuhteista toisille jää tuottavan maallisen materian ja kauppatavaran asema.
Ainakin patriarkaalinen kulttuuri toimii kieltona palata takaisin punaisen veren yhteyteen. Kielto kohdistuu myös sukupuoleen. Seurauksena tästä on syntynyt teennäisyyden valtakunta, joka ei vieläkään tunnusta sisäsiittoisuuttaan. Sukupuolta ja sukupuolieroa ei voi ajatella muuten kuin miesten välisten suhteiden toiminnan määräämänä.
Miksi siis käsittää miesten homoseksuaalisuus poikkeukselliseksi ilmiöksi, vaikka koko taloudellinen rakenne perustuu siihen? Miksi ajaa homoseksuaalisuus omaan lokeroonsa, vaikka yhteiskuntajärjestys edellyttää homoseksuaalisuutta? Ettei tämä kuitenkin johtuisi siitä, että homoseksuaalisuuteen liittyvä sisäsiittoisuus tulee kätkeä teennäisyyden valtakunnassa.
Tämä ilmenee esimerkillisesti isä-poika-suhteissa, jotka takaavat patriarkaalisen genealogian, sen lait, kielen ja yhteisöllisyyden. Nämä kaikkialla olemassa olevat suhteet eivät voi kadota perheyksikön tai monogaamisen reproduktion lakkauttamisella, eivätkä ne myöskään voi näyttäytyä pederastisessa rakkaudessaan. Ne eivät voi toteutua muuten kuin ainoassa vallassa olevassa kielessä, ilman että syntyisi yleiskriisi. Eräänlainen symbolinen kokisi tällöin loppunsa.
Kumouksellisilta, eli kielletyiltä, näyttäisivät myös "toisenlaiset" miesten homoseksuaaliset suhteet. Tulkitsemalla avoimesti yhteisöllisiä toimintaperiaatteita ne uhkaavat siirtää horisontin rajaa. Ne myös kyseenalaistavat vaihtosuhteen eksogaamisen luonteen, aseman ja välttämättömyyden. Ohittamalla kaupallisten vaihtosuhteiden perinteisen liikkeen ne saattavat kenties paljastaa varsinaisen pelin hengen. Lisäksi ne kykenevät laskemaan kaikkein mahtavimman tunnusmerkin arvoa: olkoon penis miesten välisissä suhteissa pelkästään nautinnon keino. Tällöin fallos menettää valtansa. Nautinto tulisikin suoda symbolisen totisille säännöille taipumattomille olennoille, naisille.
Vaihtosuhteet miesten välillä näyttäisivät olevan samanaikaisesti sekä lain vaatimia että lailla kiellettyjä. Maskuliinisesta toimijasta on voinut tulla vaihtosuhteiden ylläpitäjä vain kieltäytymällä itse tavaran asemasta.
Homoseksuaalisuus säätelee siis talouden toimintamuotoja. Se säätelee halua, myös naisen halua. Naisen paikka tässä järjestelmässä on olla osana transaktiota, siirtoa ja välitystä - miehen ja hänen kaltaisensa välillä, miehen ja hänen itsensä välillä.
Kun niin kutsutun heteroseksuaalisuuden merkillinen asema on jatkunut samanlaisena, ja jatkuu edelleenkin ilman että siihen kiinnitetään huomiota, kuinka tällaisessa vaihtojärjestelmässä voi puhua naisten välisistä suhteista? Toisin kuin heti naisen halutessa (itseään) tai puhuessa (itselleen) toteamalla hänen olevan mies. Tai kun hänellä on suhde toiseen naiseen, väittämällä oitis hänen asennoituvan tähän kuin mies.
Freud näyttää tämän toteen analyyseissaan naisten homoseksuaalisuudesta.[2]
Naishomoseksuaali päätyy valintaansa vain "maskuliinisuuskompleksin" kautta. [--][3] Naishomoseksuaali suhtautuu halunsa kohteena olevaan naiseen kuin mies, nähden naisen kuitenkin miehenä. Tällaisessa roolijärjestelmässä naishomoseksuaalit voivat Freudin mukaan esittää toinen toisilleen yhtä hyvin niin äitiä ja lasta kuin miestä ja vaimoa.
Äiti käyttää fallista valtaa; lapsi on aina pieni poika; mies on isä ja aviomies. Entä nainen? "Häntä ei ole olemassa." Nainen ottaa lainakäyttöönsä naamiaisasun, joka hänen käsketään pukea ylleen. Hän jäljittelee annettua roolia. Ainoa asia, mitä naiselta todella vaaditaan, on ylläpitää naamioitumisen kiertoliikettä kietoutumalla naiselliseen. Tästä seuraa vastakarvaan asettuminen, rike, kysymys, jonka naishomoseksuaalisuus nostattaa. Mutta miten tulkita kysymystä, jos koko kysymyksenasettelu redusoidaan miehiseen perspektiiviin?
Naishomoseksuaali näyttäisi siis ainakin Freudin tapauksen valossa suhtautuvan yksiselitteisen maskuliinisesti rakastettuunsa: hän ei ainoastaan ollut valinnut naispuolista kohdetta, vaan myös suhtautui tähän maskuliinisesti. Hän oli muuttunut mieheksi ja ottanut isän sijasta (fallisen) äidin rakkautensa kohteeksi. Freudin mukaan naiseen fiksoituminen selittyi kuitenkin hänen tutkimassaan tapauksessa sillä, että tytön rakkauden kohteena olleen Daamin hoikkuus, koruton kauneus ja karut käytöstavat olivat muistuttaneet tyttöä hänen omasta, muutamaa vuotta vanhemmasta veljestään.
Sivu 1 .. Sivu 2