2007-12-24

"Me olemme, Jumala paratkoon, Impivaarasta"
Työtä ja sen välttelemistä Finlandian rajalla

Mikko Jakonen

Mutta ennen tätä kirjan alussa - ja myöhemmin Impivaaran tapahtumissa kuvattuna eräänlaisena laajennettuna aikuisiän toistona - työn ja vaivan välttelystä rakentuu koko veljesten villi kulttuuri, taikapiiri, jonka pojat luovat pakoretkellään varastettuaan Männistön muorin kananmunat. Munavarkaus synnyttää "hirmumyrskyn" ja "vihurin", jota pojat pakenevat metsän turvaan. Poikien turva on kuitenkin veljesten äidille pahin mahdollinen vaihtoehto, ja siksi käynnistyy suurimittainen etsintä, jonka tarkoituksena on paljastaa piileskelijät ja hävittää heidän turvallisuuden tunteensa. Edes metsä ei kykene kätkemään varkauden salaisuutta ja piilottamaan yhteisön kriteerein nähtynä väärin eläviä nuoria veljeksiä. Silti Juhani perustelee myöhemmin Impivaaraan muuttoa: "Sinne siirrymme ja rakennamme uuden maailman." Johon Aapo esittää kysymyksen: "Eikö käsittäisi meitä sielläkin esivallan koura?" ja Juhani vastaa: "Metsä penikoitansa suojelee.[...] syvälle kuin tirisilmäiset myyrät siellä itsemme kaivamme aina maan ytimeen asti."

Mutta ennen turvan ja piilon paljastumista veljekset ehtivät kokea metsässä täydellisen vapauden tilan. He elävät kuin antiikin "isännät" (despotes) välttämättömyyksistä, siis kotitalosta ja taloudesta, riippumatta mutta niihin aina tarpeen tullen tukeutuen. Pojat ovat rakentaneet suon reunalle leirin, johon ruoka hankitaan varastamalla nauriita Kuokkalasta. Veljesten elämä luonnontilassa on kuin Platonin Valtio-dialogissa kuvaama terveellisen ja vaatimattoman elämän "sikojen valtio", sillä kuten Juhani toteaa: "täällä pyllyilkäämme vielä: tuossa päivämme, tuon kantosen valkean ympärillä, ja yömme havuisessa koijussa, röhötellen rinnakkain kuin emän naskit pahnoilla." Suo-oja tarjoaa Juhanin laulun mukaan muut elämisen resurssit: "Elettiinpä ennenkin, / vaikk' ojan takan' oltiin / ojapuita poltettiin / ja ojast' oltta juotiin". Saman laulun toisto kaikuu myöhemmin Impivaaran ensimmäisen mökin palon taustalla.

Tämä kuva nuorista veljistä onkin eräänlainen alkunäyttämö, tiivistelmä siitä ongelmasta, jota Seitsemässä veljeksessä käsitellään: kuinka ratkaista vapauden ja välttämättömyyden välinen ristiriita, kuinka pakottaa "kaikki" - veljekset mukaan lukien - osallistumaan yhteiskuntaan ja "yhteisiin pelisääntöihin" ja laajenevaan "hyvinvointiin". Ja ennen kaikkea kyse on siitä, kuinka elämä luonnontilassa ei ole "järkevää", sillä yrityksistä huolimatta autonomia ei toimi vaan päätyy toistuvasti epäonneen elämän välttämättömyyksien kannalta - mutta ei sankaritekojen kannalta.

Tämä alkunäyttämö on myös Kiven taidokkaasti rakentama Raamattu -kollaasi, jossa esiintyvät yhdellä kertaa niin syntiset pakanat, itse Herra Jumala, Jeesus ja Herran enkelit sekä kristillinen yhteisö. Syntisenä poikajoukkoa pitää erityisesti kuria ja järjestystä kaipaava Aapo, joka vertaa olotilaa mustalaisten ja sissien elämään. Mutta Timo ja Tuomas huomauttavat, että elämä paljaan taivaan alla on elämää Jumalan taivaan alla ja Jumalan yhteydessä. Ristiriita jatkuu Impivaarassa, jossa Simeoni toteaa korpeen muutosta, että "niin heitimme naapurit ja kristilliset lähimmäiset."

Alkunäyttämön ja koko teoksen jännitteen Kivi asettelee mise en abyme rakenteella, jossa Juhani ja romaanin kertoja esittävät lyhyesti romaanissa toimivan kahden tason dialektiikan. Poikia etsivät kyläläiset muodostavat "Herran enkelten" piirin, joka ympäröi pojat valmiina antamaan heille piiskaa. Juhanin kuvauksessa "itse Jumala istuu harmaana äijänä vallan keskellämme tässä kuin armahin isä." Mutta kertojan näkökulma Jumalaan on toinen kuin Juhanin omaa tyytyväisyyttä huokuva olemus, sillä kyläläisten ja poikien muodostaman piirin keskellä muovaa Lauri savesta toinen toistaan parempia eläinhahmoja luoden lopuksi savesta ihmisen, "tuommoisen pikkuisen pojan".

Lauri on muutoinkin kirjassa luova hahmo, metsän antimista vapaasti ammentava artesaani tai demiurgi. Jos luonnontila on yhtäältä eläimellistä maahan piiloutuneiden nauriiden esiin röhkimistä, on se toisaalta urhoollista ja jumalallista toimintaa, johon kykenevät vain ihmistä voimakkaammat olennot. Laurin elämä metsässä ei ole kyvytöntä ja avutonta hengissä selviämistä, vaan kuten Toukolan poikien pilkkalaulu ilmoittaa: "Lauri poika metsäss' häärii / katseleepi puita väärii / mäyränä nummia tonkii." Lauri tietää kuinka luonnonmateriaaleja käytetään ja muovataan, hän tietää kuinka soveltaa metsän antamia kieroja puita tarvekaluiksi, kuten Esa Sironen on huomauttanut[2]. Siksi Lauri on "Jumala" joka luo Seitsemän veljeksen alkunäyttämön keskellä Tuomaksen säestäessä luomistyötä "tulinuijan" pamauksilla. Impivaaran jouluisessa tulipalossa juuri Tuomas on pääsyyllinen tulipaloon.

Alkunäyttämö sisältää myös Aristoteleen Politiikassa esittämän jännitteen valtion ja luonnontilan välillä: "Se, joka on valtion ulkopuolella luontonsa takia eikä sattumalta, on joko kelvoton ihminen tai ihmistä voimakkaampi, siis sellainen, jonka Homeroskin moittien sanoi olevan 'veljeä, lakia, kotiakin vailla'." Veljesten ongelmana onkin jatkuvasti se, kuinka pitää veljeskunta yhtenäisenä ja estää sen hajoaminen leinolaisiksi yksinäisiksi löysäläisiksi[3]. Tästä huolimatta Kiven veljekset eivät kuitenkaan ole yksi kokonaisuus tai sotaan suuntautunut kone (tammipelin yksinäinen nappula): kysymys siitä, ovatko veljekset alussa lainkaan mukana "valtiopelissä" jää auki. Veljekset ovat lähinnä suuntautuneet eksodukseen ja muodostavat pikemminkin yhteiskunnan ilman maata tai liikkuvan heimon, joka etsii paikkaansa.

Alkunäyttämöllä poikien luonnontila päättyy, kun kyläläisten ja jahtivoudin - joka opettaa Eeron myöhemmin lukemaan - muodostama "joukko suojelevia enkeleitä" käy heidän kimppuunsa. Se päättää veljesten kuvitelman metsästä itsestään selvänä turvana ja paikkana, johon vetäytyä elämään ilman huolta elämän välttämättömyyksistä, ilman tylsää ja ahdistavaa työtä. Jahtivouti on kuin sielujen kalastaja Jeesus, joka haluaa omien kärsimystensä (jalkajuonteiden) vaivanpalkaksi hieman "suomustaa" näitä kristillisen suojelusenkelin piirin verkkoon tarttuneita kalanpoikasia. Lopulta aina järkevästä Aaposta, jonka sanaa veljekset eivät koskaan ota täysin vakavasti, tulee jahtivouti vanhan viranhoitajan kuoltua. Kuolema edistääkin Aapon elämää enemmän kuin muiden veljesten, ei tosin aina välittömästi toivotulla tavalla.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.