2007-11-17

Kohti poliittisen taloustieteen uudistamista
Vanhat käsitteet ja teoreettinen innovaatio

Antonella Corsani

Kääntänyt: Jussi Vähämäki, Mikko Jakonen, Eetu Viren, Anna Helle

Poliittisen taloustieteen perustava käsitteistö on laajentunut ja tarkentunut Adam Smithin ajoista 2000 -luvulle. Tekstissä ranskalainen taloustieteilijä Antonella Corsani tarkastelee näitä käsitteellisiä muutoksia ja niiden suhdetta uusiin tapoihin ymmärtää varallisuuden tuotanto.

Poliittinen taloustiede syntyy 1700-luvulla "varallisuuden tieteenä". Mutta varallisuus, josta poliittinen taloustiede puhuu, suljetaan välittömästi rajatulle kentälle: varallisuutta on kaikki se, mikä tyydyttää materiaalisen tarpeen ja on peräisin markkinoilta. Käyttöarvon muodostavien tarpeiden tuotanto, siis kaikki se, mikä oli peräisin muualla kuin markkinoilla tapahtuvasta vaihdosta, oli suljettu talouden kentältä. Mille tämä varallisuuden tuotanto ylijäämänä perustuu?

Tässä Smithin teoriaa ei koskaan ole kumottu: tämä tuotanto perustuu työnjaolle, jota pidettiin ainoana aseena taistelussa aikaa vastaan ja sen seurauksena tapahtuu markkinoiden laajentuminen. Toisin sanottuna, kun "luonnollinen taipumus vaihtoon" otetaan annettuna, markkinoiden laajentumisen mahdolliseksi tekemä työnjako kehittyy ja tekee mahdolliseksi tuottavuushyödyt, joille ylijäämän tuottaminen perustuu.

Kumoamatta koskaan klassisen ajattelun postulaatteja ja syventäessään sen perusteita taloustiede, josta uusklassisen teorian vakiintumisen myötä tulee tiede, hylkää kasautumisprosessin analyysin ja tekee itsestään markkinatasapainon teorian. Siitä tulee olennaisesti normatiivinen teoria markkinoista ja laeista, jotka takaavat järjestelmän tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet. Yksilöllistä käyttäytymistä koskevan oletuksen mukaan tuottaja-subjekti ei halua työskennellä toisten kanssa; toisin sanoen yhteistyö on poissuljettu mahdollisuus ja vain markkinat ohjaavat toimijoiden toimintaa, jonka ainoana tavoitteena on yksilöllisen mielihyvän maksimointi.

Koska perustavana ennakko-oletuksena on resurssien niukkuus, ongelmaksi tulee resurssien optimaalinen kohdentaminen. Vähenevien tuottojen oletuksen mukaan on osoitettu, että Puhtaan ja Täydellisen kilpailun (teoreettiset) markkinat takaavat samalla kertaa oikeudenmukaisuuden (resurssien korvaamisessa/palkitsemisessa) ja tehokkuuden (samojen resurssien kohdentamisessa) periaatteiden kunnioittamisen. Vähenevien tuottojen oletus ei ole neutraali jakamisen teorian näkökulmasta: se on paretolaisen yhteiskunnallisen optimin välttämätön oletus ja se antaa mahdollisuuden säilyttää tuotannontekijöiden eli työn ja pääoman rajatuottavuuden periaatteelle perustuva jakoteoria, jossa ei ole konfliktia. Antagonistinen ulottuvuus, jonka tulojen funktionaalinen uudelleenjakaminen yhtäältä Ricardon ja toisaalta Marxin mukaan sisältää, sivuutetaan siis teorialla Pareto-optimin termein määritellystä oikeudenmukaisuudesta ja yhteiskunnallisesta optimista: tasapainotilassa kukaan ei voi parantaa tilannettaan vahingoittamatta vähintäänkin jonkun toisen tilannetta.

Silloin kun kaikki toimijat käyttäytyvät samalla tavalla ja niillä on sama rationaalisuus, ja kun ne toimivat toisistaan eristettyinä, yhteistyön vuorovaikutusta ja ongelmia ei ex-ante ole olemassa. Yhteiskunta siis kielletään yksittäisen toimijan hahmon avulla. Nämä teoreettiset perustelut löydetään kaikesta ortodoksisesta kirjallisuudesta, kuten myös viimeaikaisemmista todellisia syklejä ja endogeenista kasvua koskevista teorioista, joita on kehitetty 1980 -luvulta lähtien. Kuitenkin uusista kasvua ja teknologista muutosta koskevista teorioista voidaan löytää merkittäviä murtuman elementtejä. Miksi murtuma? Missä määrin tämä murtuma muodostaa merkittävän innovaation taloustieteellisen ajattelun piirissä.

Uusien tieto- ja kommunikaatioteknologioiden (ICT) ilmaantuminen ilmauksena perustavasta muutoksesta rikkauden tuotannossa

Heinäkuussa 1978 New York Times Book Reviewissä ilmestyi Solowin artikkeli, josta taloustieteelliseen keskusteluun jäi elämään ilmaisu "Solowin paradoksi": tietokoneita on kaikkialla paitsi tuottavuustilastoissa. Eräässä tämän artikkelin aikaan saamassa vastauksessa (Freeman & Perez) katsottiin, että uusi teknologinen vallankumous oli tapahtumassa ja että se ei voinut kehittyä täyteen kukoistukseensa teknologioiden ja instituutioiden välisen "yhteensopimattomuuden" tai "kuilun" takia. Viime kädessä tehtaiden hajoaminen, ennennäkemättömien yhteistyön muotojen tunkeutuminen fordistisen yrityksen rakentaman tilan huokosiin ja se tosiasia, että innovaatio pakenee suuryrityksen kontrollia, aiheuttivat oikosulun kaikille "kovan tieteen" asemaa tavoitelleen ja matemaattisiin apuneuvoihin nojanneen taloustieteen periaatteille. Kuten Philippe Breton osoittaa teoksessaan Histoire de l’informatique (1987), "mikrotietokone syntyi radikaalin amerikkalaisen ryhmän sosiaalisessa projektissa 1970 – luvun alussa. Ryhmän huolenaiheena oli ennen kaikkea tiedon saatavuuden demokratisoiminen pikemmin kuin halu tekniseen innovaatioon. Koko juttu näytti lähteneen käyntiin vuonna 1970 Berkeleyssä, Kaliforniassa, keskellä Kamputsean kriisiä."

Uusi tieto- ja kommunikaatioteknologinen vallankumous asettaa yhteiskunnallisten voimien luovuuden ja yhteistyökyvyn fordistisen työn organisaatiomallin koherenssia vastaan, organisaatiomallia, joka pyrki olemaan tieteellinen ja universaali ja joka perustui tarpeiden ja halujen massastandarisointiin sekä pelkästään suuryritysten ja valtion väliseen yhteistyöhön.

Tämä vallankumous nostaa kulttuurin, kommunikaation, kielellisen tuotannon, tiedon yhteiskunnallisen tuottamisen - siis kaiken sen, minkä taloustiede oli sulkenut ulos tutkimusalueeltaan - tuotantovälineiksi ja tuotteiksi.

Voiko poliittinen taloustiede ymmärtää, ettei tämä teknologinen vallankumous syntynyt suurten informaatioyritysten tutkimus ja kehitys (R & D) -osastoilla ja sen, ettei se syntynyt teknisen innovaation tavoittelusta? Tai sen, että keskeisten teknologisten keksintöjen - kuten uusien tieto- ja kommunikaatioteknologioiden, jotka antavat välineitä yhteiskunnallisen yhteistyön uusille muodoille - alkuperä ei ole schumpeteriläisessä yrittäjä-keksijässä, jonka motiivina on kilpailuedun saavuttamisen logiikka.

Kuinka taloustieteilijä voisi myöntää, ettei informaatioteknologian leviäminen tapahdu suuryritysten tai valtion hierarkkisten valtalinjojen mukaan? Itse asiassa uusien tieto- ja kommunikaatioteknologioiden ilmaantuminen paljastaa syvällisen muutoksen, joka on enemmän yhteiskunnallinen kuin teknologinen ja joka ylittää tekniikan kentän koskettaen paljon kattavammin varallisuuden yhteiskunnallista tuotantoa. 1980 -luvulta lähtien taloustiede on pyrkinyt uudistumaan yhdistämällä omintakeisesti ajatuksia ja käsitteitä, jotka siihen saakka olivat olleet hajautuneena erillisille kentille. Kaksi tutkimuksen suuntaa ovat erityisen mielenkiintoisia:

* Endogeenisen kasvun makrotaloustiede, joka käsittelee inhimillistä pääomaa ja "ulkoisvaikutuksia"
* Teknisen muutoksen evolutionistinen lähestymistapa, joka ymmärtää innovaation luovan oppimisen yhteiskunnalliseksi prosessiksi.

Kyetäksemme arvioimaan uudistuksen kantavuutta, on tärkeää palauttaa mieliin mikä tuolloin oli taloustieteen tila ja vielä erityisemmin miten kasvua oli käsitelty siihen saakka.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.