2007-10-31
Kääntänyt: Taina Rajanti
Kirja, johon on kerätty Sergio Bolognan esseitä ja haastatteluja. Kirja teollisen yhteiskunnan hajoamisesta "voiton muuttumiseen korkotuloksi", analyysejä ja liittoutumisen perspektiivejä toisen sukupolven autonomiselle työlle.
Tässä kirjassa, johon on koottu viimeisen kymmenen vuoden aikana kirjoitettuja esseitä, haastatteluja ja artikkeleita, tulee esiin Sergio Bolognan koko älykkyys ja selkeys. Bologna tunnetaan oikeutetusti, eikä vain Italiassa, ensimmäisenä, joka on ottanut hyvin vakavasti toisen sukupolven autonomisen työntekijän hahmon yhteiskunnallis-ammatillisen ilmaantumisen. Näiden työntekijöiden ilmaantuminen on ilmaus siirtymisestä fordismista postfordismiin, seurausta tuotantotapojen uudelleenorganisoitumisen prosesseista ulkoistamisen (outsourcing) kautta, työmarkkinoiden tulemisesta joustaviksi, niiden digitalisoitumisesta ja globalisoitumisesta; mutta myös pakoa työstä toisen palveluksessa, eli subjektiivinen valinta, kieltäytyminen työstä jonkun käskyläisenä.
Bologna tunnistaa syntymässä olevan subjektin ulkopuolella akateemisen työnsosiologian valtavirran tiedollisen kehikon, jonka mukaan autonomista tai epätyypillistä työtä pitää tulkita toisen palveluksessa tehtävän työn näkökulmasta. Tämä on asettanut Bolognan niin sanoaksemme kriittiseen asemaan suhteessa sekä yliopistollisiin auktoriteetteihin että ammattiyhdistysliikkeisiin; että radikaaliin vasemmistoon joka on halunnut työn muutoksessa nähdä ennen kaikkea sen prekaarin ulottuvuuden.
Ja Bologna ei ole koskaan lakannut kaunistelematta haastamasta tätä muutosten tulkinnan tapaa, jossa katse käännetään menneisyyteen ikään kuin työn uudet "epätyypilliset", mutta nyttemmin tyypilliset muodot olisivat välivaihe, työtä joka vain ei vielä ole vakituista.
Tyypillisten väärinkäsitysten välttämiseksi on syytä siteerata kappale esseestä "Liittoutumisen merkitys": "massatyöläinen ja toisen sukupolven autonominen työntekijä on tarkoitettu käsitteiksi, joihin sisältyy toisaalta pääoman tietyn organisoitumisen pakottava luonne, toisaalta emansipaation mahdollisuus, vapautuminen, joka sisältyy tiettyihin arvoihin, joita nuo hahmot kantavat. En ole koskaan tarkoittanut sanoa että massatyöläinen olisi fordismin koko työväenluokka, enkä että toisen sukupolven autonominen työntekijä muodostaisi postfordistisen työvoiman enemmistön. Tarkoitukseni oli sanoa, että ne ovat hahmoja, jotka kantavat tiettyjä arvoja, massatyöläinen tasa-arvoisuutta, toisen sukupolven autonominen työntekijä itsemääräytymistä". Lähtien tästä tuottavasta hahmosta, jossa johtaminen, kiinteä pääoma sekä palkkatyö yhdistyvät yhdessä henkilössä (minkä vuoksi on absurdia puhua "yksilöstä yrityksenä", ottaen huomioon että yrityksen käsite edellyttää näiden roolien selkeän erottamisen toisistaan) on syytä paikantaa ne itsemääräytymisen polut, elämänmuodot, suhteisiin liittyvät ja kommunikatiiviset käytännöt jotka tekevät mahdolliseksi itsenäistymisen tämän hetkisen kapitalistisen sääntelyn jokapäiväisistä muodoista: "eilen kellokalle hengitti niskaasi, tänään kuka tahansa yrityksen hierarkian hahmo joka on niiden tuhansien vippaskonstien asiantuntija joilla joustavuutta hallitaan, joilla vakituinen työsuhde korvataan määräaikaisella ja tämä vuokratyöllä. Ja vuokratyö projektityöntekijällä ja projektityöntekijä ALV-osuudella ja niin edespäin". Toisin sanoen Bolognan pyrkimyksenä on tehdä näkyväksi työn postfordistisen uudelleenorganisoitumisen läpikäyvyys, niin että kirjan otsikko tarkoituksella vetää keskusteluun mukaan keskiluokan, tuon vasemmiston kaltoin kohteleman käsitteen, joka uusliberaaleja myötäillen tulkitsee sen yksinomaan äänestäjäkunnan merkityksessä, löytääkseen sitten edestään, tyrmistyneinä, politiikanvastaisuuden hirviön.
Sergio Bolognan asettama kysymys on siis kysymys luokkataistelusta, erillisistä, tilasta irronneista "yhteiskuntayksilöistä" koostuvan tuottavan luokan yhteiskunnallisesta ja poliittisesta uudelleen muodostumisesta, jossa voidaan blogosfäärissä tarkkaavaisesti surffaamalla tunnistaa subjektiivisuuksia, pyrkimyksiä, identiteetin etsintää; webbiluokka, kuten Bologna sitä nimittää, joka on jo osoittanut kykenevänsä liikehtimään, Ranskan määräaikaisen teatteri- ja elokuvaväen liikehdinnästä ja Italian San Precarion "hartaista" New Yorkin freelancereiden verkoston organisatorisiin muotoihin. "Virtuaalinen luokka", jota varten tarvitaan uudenlaisia liittoutumisen muotoja, ei ole Bolognan mukaan vailla sisäisiä eroavaisuuksia. Pikemminkin on syytä organisoitua lähtien sukupuolten välisestä erosta, naisten taistelujen kokemusten pohjalta: "Jos naisten työ on tänään työn itsensä muoto, itseoppimisen toiminnot, vapauden strategiat, keinot elää prekarisaation kanssa, kaiken kaikkiaan tavat joilla torjutaan työmarkkinoiden murskaamaksi tuleminen ovat feminiinisten käytäntöjen tapoja, ne - eivätkä mitkään muut - ovat liittoutumisen tapoja joilla on yleistä pätevyyttä, jotka ihmisten on kohdattava."
Uudelleenmuodostumisen, poliittisen liittoutumisen, ylipäätään työn monimuotoisen subjektin tasolle yltävän organisaation tuottamisen muodot sisällyttävät itseensä, niiden täytyy sisällyttää itseensä huomattava määrä autonomiaa. Kun Bologna väittää, että "korkotulo vie voiton voitosta", voisi lisätä, että tosiasiassa kyseessä on "voiton muuttuminen korkotuloksi", sillä nykyiset lisäarvon riistämisen muodot ovat kiinnittyneet tämän työn yhteiskunnallisen koostumuksen itsensä ytimeen. Elämänmuodot, jotka pääoma tänään panee työhön, vastaavat Quesnayn fysiokraattisen "Tableau economiquen" maata. Korkotulo pikemminkin kuin voitto, edustaa sellaisen arvon haltuunottamisen ulkoisuutta, joka on tuotettu tehtaanporttien ulkopuolella. Tämän vuoksi postfordistisen talouden finansoitumisessa ei ole mitään erityisen poikkeuksellista tai skandaalinomaista, pikemminkin on kiintoisaa ymmärtää miten finansoituminen, juuri sille ominaisen toiminnan muodon vuoksi tuottaa yhteiskuntaruumiin, jota on yhä mahdottomampi hallita. Korkotulo voittona on tämän työn uuden yhteiskunnallis-ammatillisen kokoonpanon toinen puoli, ja tulos uuden lisäarvon etsimisestä lähtien fordismin kriisistä 1970-luvulla, siis, lähtien mahdottomuudesta imeä lisäarvoa pääoman fordistisen kokoonpanon pohjalta.
Osatakseen kuunnella "yön ääniä", kuten unkarilainen säveltäjä Bartok, josta Bologna piirtää mitä kauneimman kuvan tässä kirjassa (mitä se tähän liittyy? Liittyy hyvinkin, jos haluaa ymmärtää Bolognaa!) on omaksuttava uusi menetelmä, uusi kognitiivinen kehys, on siis tarkasteltava tämän uuden moninaisista singulariteeteista, väestä/moninaisuudesta koostuvan luokan elämänmuotoja. Työllä elämänä ei nykyään ole esiintymismuotoa, mutta se tuottaa parhaillaankin yhteiskunnallista innovaatiota, suhteita, kokemusten vaihtoa, autonomisia tutkimuskeskuksia, itseopiskelun muotoja, se on todellinen johdanto tulevan demokratian maahan. Bologna ottaa omakseen nuoren Karl Polanyin ajatuksen, jonka mukaan "Demokratia ei meille ole hallinnan muoto, vaan se on ihanteellinen elämänmuoto".
Julkaistu alunperin Rekombinant-listalla 16.10.2007