2007-09-14

Forget your sorrows and dance!

Eetu Viren

Tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaaliturvaongelmia koskeva keskustelu ja keväällä järjestetty TATUSOTU-mielenosoitus ovat palauttaneet meidät eräiden hyvin perimmäisten kysymysten äärelle. Mitä politiikka on? Mistä vastarinta syntyy? Mikä on vääryyden ja politiikan suhde? Millaista on kommunistinen politiikka?

Ei sovi että runoilijan talosta
kuuluu valitusta
- Sapfo

Forget your troubles and dance!
Forget your sorrows and dance!
Forget your sickness and dance!
Forget your weakness and dance!
-Bob Marley

I Mikä on porvari?

Tutkijoiden ja taiteilijoiden sosiaaliturvaa koskevat ongelmat nousivat kevään 2007 aikana voimakkaasti julkiseen keskusteluun. Muutaman tutkijan ja taiteilijan perustama TATUSOTU-työryhmä järjesti tammikuussa keskustelutilaisuuden ja maaliskuussa mielenosoituksen, jotka toivat esiin viranomaisten harjoittamaan kontrolliin liittyviä kokemuksia ja vaatimuksia sosiaaliturvan parantamiseksi.

Työryhmän ansiona on ollut sosiaaliturvan ongelmakohtien täsmällinen osoittaminen. Nykyinen sosiaaliturva ei vastaa perinteisestä teollisesta palkkatyöstä poikkeavilla tuotannonaloilla toimivien ihmisten tarpeita. Keskustelutilaisuudessa ja työryhmän blogissa esitetyt tapauskertomukset tavoittavat erittäin hyvin viranomaisten toiminnan kontrolliluonteen. Kun kyse on ennen kaikkea mielentiloihin ja asenteisiin kohdistuvasta vallankäytöstä, ovat kokemukset kenties paras keino tämän vallankäytön kuvaamiseen.

Keskustelutilaisuuden ja mielenosoituksen myötä TATUSOTU-projektin rajoitukset kävivät kuitenkin nopeasti ilmi. Keskustelutilaisuudessa vierailleet kansanedustajat ehdottivat tietenkin uusien työryhmien ja komiteoiden perustamista. TATUSOTU:n edustajat vaativat, että komiteoihin otetaan mukaan myös tutkija- ja taitelijajärjestöjen edustajat. Ongelman ratkaisemiseksi katsottiin tarvittavan parempia asiantuntijoita ja eri asiantuntijoiden laajaa yhteistyötä, koska nykyisin esimerkiksi ministeriöt toimivat varsin erillään. Vasemmistoliiton Minna Sirnö korosti myös, että päättäjillä on nykyisin "asenneongelmia" tutkijoita ja taiteilijoita kohtaan.

Uusien parempien asiantuntijoiden taas olisi selvitettävä asioiden todellinen laita poliitikoille ja virkamiehille. Kyse on siis pelkästään neutraalista teknisestä ratkaisusta, joka hoituu kunhan puhutaan tarpeeksi järkeä. Taiteilijat ja tutkijat haluavat esiintyä vakuuttavasti, asiallisesti ja "säädyllisyyttä" korostaen. Kyltit selkään... Hei, meillä on siis oma paikkamme "yhteis"kunnassa. Ottakaa meidät vakavasti!

Yleisesti ottaen TATUSOTU:n projektin ongelmana on sen perustavasti porvarillinen käsitys politiikasta. Mutta mitkä piirteet porvarillista politiikkakäsitystä luonnehtivat? Mikä on porvari?

Porvariston aatehistoriaa tarkastelemalla voitaisiin ehdottaa seuraavaa määritelmää: porvari on säädyllinen kaunosielu, joka sanoo aina edustavansa tervettä järkeä ja yleistä etua. Kenties täsmällisimmän määritelmän porvarillisesta mielenlaadusta antaa Immanuel Kant Arvostelukyvyn kritiikissä, kun hän määrittelee kauneusarvostelman luonteen. Kantin mukaan kauneutta koskeva arvostelma on ennen kaikkea luonteeltaan pyyteetön ja sen vuoksi universaali: mitkään henkilökohtaisia etuja tai ruumiillista nautintoa koskevat tekijät eivät vaikuta arvostelmaan. Määritelmän taustalla on klassinen ajatus porvarillisesta julkisesta tilasta, jonka katoamista nostalgiset yhteiskuntafilosofit (Hannah Arendt, Richard Sennett, Jürgen Habermas jne.) märehtivät. Porvariston julkinen tila on suuri kahvila, jossa käyttäydytään säädyllisesti ja toisten integriteettiä kunnioittaen (ja jokaisella on varaa maksaa). Jokainen pyrkii sulkeistamaan oman kokemuksensa ja omat aineelliset etunsa ja puhumaan ikään kuin universaalin suulla.

Kantin määritelmä tuo esiin keskeisimmän piirteen porvarillisessa puhe- ja ajattelutavassa. Porvari ei luota omaan ainutkertaiseen kokemukseensa, omiin aisteihinsa, vaan haluaa toimia suoraan yleisten rakenteiden ja yleismaailmallisen alueella, universaalin asiantuntemuksen kentällä. Hänen puheensa on aina osoitettu toiselle porvarille, jonka hän myös odottaa käyttäytyvän samalla tavalla. Kunhan argumentoidaan tarpeeksi järkevästi ja selkeästi, hoituu kaikki lopulta parhain päin. Tämä argumentaation logiikka toistuu selvästi TATUSOTU-työryhmän toiminnassa. Tärkeintä on vedota kansanedustajiin, päättäjiin, valtiovaltaan, koska valtiovalta on universaali kaikkien etua ajava rakenne, objektiivisen hengen ruumiillistuma. Ja kansanedustajat tietenkin korjaavat ongelmamme, koska hekin ovat porvareita, hyviä ihmisiä. Mitään suurempaa muutosta ei tarvita, koska meitä kyykytetään ja meidät jätetään heitteille ja ilman oikeuksia vain vahingossa, siksi, että kukaan ei vielä ole kertonut kansanedustajille ja virkamiehille miten asiat ovat.

Näyttää siltä, että jälleen kerran meidän on palattava perusasioihin. Walter Benjaminin vuoden 1940 historianfilosofisiin teeseihin. Benjaminin XIII teesin kuuluisinta lausetta on toisteltu paljon, mutta nähtävästi ei vieläkään tarpeeksi. "Alistettujen traditio opettaa meille, että poikkeustila, jossa elämme, on sääntö."

Jos työvoimatoimiston kanssa sählänneet tutkijat ja taiteilijat vain luottavat omaan kokemukseensa eivätkä porvarilliseen asiantuntijapuheeseen, he ymmärtävät kyllä, että kyse ei ole mistään poikkeusjärjestelystä. Heidän kokemuksensa opettaa varmasti, että kyse on järjestelmällisestä kontrollista. Olennaista on ymmärtää, että 1990-luvun aikana ja 2000-luvun alussa tapahtuneet sosiaaliturvajärjestelmän muodonmuutokset merkitsevät siirtymistä uuteen työvoiman hallinnoinnin järjestelmään. Vielä 1980-luvulla työttömyysturvan tarkoituksena oli kompensoida tilapäisiä työttömyysjaksoja, mutta laman aikana se alkoi vähitellen muuttua työhön pakottamisen ja työvoiman kokonaisvaltaisen kontrollin järjestelmäksi.

Olennaista on ymmärtää myös, että taiteilijoiden ja tutkijoiden työ on politiikan ja talouden keskiössä. Heidän työllään ei siis enää ole erityisluonnetta, se ei ole millään tavoin poikkeuksellista, koska luovassa taloudessa luovan työn ongelmat ovat kaiken työn ongelmia. Taiteilijat ja tutkijat eivät ole erikoistapaus eikä kyse ole yksittäisten henkilöiden ongelmista, vaan "säännöstä" tai "luokkaan" kohdistuvasta riistosta. Heihin kohdistuvien kontrollien tarkoitus on tuottaa kuuliaista työvoimaa ja pakottaa ihmiset palkkatyöhön irrottamalla tuotantovälineet, eli nykyaikaisessa yhteiskunnassa elämisen välineet, niiden haltijoista. Keskustelussa ja mielenosoituksen esiintuomissa vaatimuksissa jaetut kokemukset käännettiin tiettyjen yksilöiden kokemaksi henkilökohtaiseksi epäoikeudenmukaisuudeksi, erityiseksi vääryydeksi, vaikka ne eivät ole satunnaisia "omalle uralle" asetettuja esteitä.

Benjaminin mukaan "poikkeustila sääntönä" edellyttää myös sitä vastaavien vastarinnan muotojen kehittämistä. Tarvitaan "todellisen poikkeustilan" luomista, toisin sanoen sellaisen vastarinnan ja sellaisten poliittisten vaatimusten rakentamista, jotka ylittävät poliittiselle toiminnalle annetut kehykset ja valmiit kysymyksenasettelut. Tarvitaan juuri porvarillisen politiikan kauhistelemaa "yleisesti hyväksytyn" ja terveen järjen rajojen ylittämistä. Poikkeukseen ja "minään" kohdistuvaan vääryyteen vetoaminen tai teknisten erityistoimenpiteiden vaatiminen ei ratkaise TATUSOTU-keskustelun esiintuomia kysymyksiä.

Taiteilijoille ja tutkijoille ei voida järjestää "samanlaista sosiaaliturvaa kuin muillekin työntekijöille". Ensinnäkin tämä sosiaaliturva heikkenee tai muuttaa luonnettaan jatkuvasti jopa perinteisten teollisuustyöläisten tapauksessa. Toiseksi taiteilijat ja tutkijat eivät ole "tavallisia työntekijöitä", koska heidän työnsä ei ole palkkatyön logiikan mukaista. Tutkijat ja taiteilijat eivät tee työtään vain siitä saatavan korvauksen vuoksi eikä se ole luonteeltaan jatkuvaa tai säännöllistä, mekaanista tai tietyssä rajatussa paikassa tai tiettynä aikana tapahtuvaa. Taiteilijoiden ja tutkijoiden työhön liittyvät kysymykset tuovat esiin tarpeen luoda uusia työstä ja teoksesta irrotettuja oikeuksia.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.