2007-08-26

Toisenlainen kertomus työstä

Lia Cigarini

Kääntänyt: Eetu Viren

Kertomus

Uskon siis, että kertomus on käytäntö, joka soveltuu nykyisen paradigmaattisen kehyksen (jossa työstä ja työntekijöistä tehdään analyysin ja tutkimuksen kohteita sen sijaan, että annettaisiin heidän puhua ensimmäisessä persoonassa) rikkomiseen uuden kokemuksen avulla ja joka samalla heijastaa naisten politiikan läheistä suhdetta elämään.

Olen tietoinen siitä, että kertomus sellaisenaan ei tee selkoa tosiasioista eikä subjektiivisuudesta. Sen pointti on toinen: kyse on poliittisesta ja symbolisesta muodosta, jonka ansiosta (naisten) subjektiivisuus on kyennyt aktivoitumaan, tulkitsemaan itseään ja tajuamaan, että sukupuoliero on sellainen ihmisyyden osa-alue, jota työn kulttuuri ei ole ottanut huomioon.

Toisaalta kysyn, mitä muita tapoja voimme keksiä sellaisten tulkintaparadigmojen purkamiseksi, jotka eivät ota huomioon naisten kokemusta työstä? Kertomuksen ytimessä ovat, luonnollisesti, sellaiset kokemukset, joita kertoja haluaa jakaa kuuntelijoittensa kanssa. Tämä ydin ja sen jakaminen myös keksitään itse kertomuksen myötä. Uuden työtä koskevan "sanaston" kehittäminen, kategorioiden kehittäminen on osa tätä kertomusprosessia, joka tähtää tulkintaan, merkitykseen ja poliittiseen toimintaan.

Ymmärtääkseen mitä heille oli tapahtumassa ja mitä työelämässä oli tapahtumassa, jotkut meistä ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana ottaneet uudelleen käyttöön alkuperäisen feminismin tavan kokoontua ryhmiin puhumaan työstä, pohtimaan sen merkitystä omista lähtökohdistaan yhdessä toisten naisten kanssa ja ajattelemaan sitä alusta asti uudelleen.

Epäilemättä työn teema, jota harvat pitivät yhteiskunnan kannalta keskeisenä, on niin sanotun feminisoitumisen ansiosta levinnyt laajemmalle. On syntynyt itse asiassa kymmeniä ryhmiä ja yhdistyksiä - joihin kuului ensin nuoria naisia, mutta myöhemmin myös muita - jotka pitävät yhteyttä joko verkon välityksellä tai perinteisemmissä tapaamisissa. Pienryhmä on ratkaisu, jota voidaan kutsua tyypillisesti naisiseksi ja jota on syytä pohtia.

Toistan, että mielestäni kokemuksen kertomisen valitseminen lähtökohdaksi elinympäristön tuntemaan oppimiselle ja muuttamiselle on paitsi osoitus siitä, että naiset ovat kiinnostuneempia arkisista elämänmuodoista, myös ainoa yksittäisten ihmisten käytössä oleva keino sen ajatuksen sisäistämiseen, että heidän ei ole työtä tehdessään pakko passiivisesti hyväksyä annettuja olosuhteita ja että he voivat saavuttaa vaadittavat symboliset taidot ollakseen uskollisia elämänkokemukselleen ja huolehtiakseen omista intresseistään.

Minusta näyttää myös siltä, että tämän (kertomuksen käytännön ja symbolisten taitojen hankkimisen) myötä syntyy katkos suhteessa miehiseen diskurssiin, joka on ominainen työväenliikkeen perinteelle, joka tähtää emansipaatioon ja naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon miehisen työn organisaation sisällä.

Naisten työtä koskevista kertomuksista - jotka ovat, kuten alussa sanoin, kertomuksia uusista työn muodoista tout court - nousee esiin omalaatuinen työn kulttuuri, jonka ansiosta monet ovat ylittäneet tasa-arvon rajoittuneen horisontin.

Uskon, että jos työtä koskevaa pohdiskelua laajennetaan käyttäen aseena eroa, muutkin miehisen työväenliikkeen perinteen välitykset ja rakennelmat kaatuvat maahan.

Kuten tiedämme, 1970- ja 80-luvuilla naisia koskevan diskurssin jatkuvuus murrettiin miehisestä politiikasta erottautumisen avulla, muodostamalla pelkästään naisille tarkoitettuja ryhmiä ja paikkoja, jotka ovat luoneet tietoa, kielenkäytön tapoja ja ajatuksia. Nyt kyse on naisten ja miesten työn merkityksen ajattelemisesta uudelleen. Tuolloin tehty murtuma alkaa jälleen toimia. Dynaaminen tekijä on edelleen sama, nimittäin sukupuoliero. Mielestäni paras muotoilu sen tajuamiseksi, mitä nyt on tapahtumassa tuohon aikaan verrattuna, on se, jonka jo aiemmin hahmottelin, kaiken tuominen markkinoille: subjektiivisuuksien ja suhteiden, intohimojen ja affektiivisuuden, lasten ja rakkauden jne. Suhteiden piiriä ei siis voi erottaa työstä, kuten tähän asti on tehty.

Uusia väyliä muutokselle

Myös eräät työn teoreetikot kirjoittavat nykyisin sukupuolierosta uusien väylien luojana niille, jotka tavoittelevat muutosta. Toiset puhuvat välttämättömyydestä "sisäistää feminiiniset intressit ja taidot ja hallita niitä", kolmannet puhuvat naisista mahdollisina rikkoutuneen kollektiivisen ja yksilöllisen kokemuksen eheyttäjinä, ja niin edelleen.

Tämä tarkoittaa, että juuri ne miehet, jotka ovat herkkiä huomaamaan mitä työssä tapahtuu ja haluavat löytää tien asioiden nykyisen tilan muuttamiseen, antavat sukupuolierolle ja sen käytännöille keskeisen aseman. Nyt olemme siis mukana liikkeessä, joka tekee aivan samanlaisen murtuman kuin 70-luvun liike, mutta vastakkaiseen suuntaan, sillä murtumaa eivät enää tuota naiset, jotka haluavat irtautua miehisestä yhteiskunnasta vaan liike, jossa naiset tulevat yhteiskunnan keskiöön. Tässä liikkeessä kohtaamme ne miehet, jotka ovat kriittisiä työhön liittyviin ongelmiin nyt annettavia vastauksia kohtaan.

Viitteet:

[*] Kirjoitus on aiemmin julkaistu Critica Marxista -lehdessä. Cigarini viittaa tämän lehden numeroon. (suom. huom.)

[1] Ks. Christian Marazzi, Il posto dei calzini, Bellinzona, Casagrande Editore, 1994.
[2] Ks. Alain Touraine, Le monde des femmes, Paris, Fayard, 2006.
[3] Ks. Cristina Borderias, Strategie della libertà. Storie e teorie del lavoro femminile, Roma, Manifestolibri, 2000.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.