2007-06-28

Meteorologiasta politiikkaan

Kalle Seppä

Liikkeestä

Suurin ongelma poliittisella kentällä on tällä hetkellä yhteiskunnallisten liikkeiden pysähtyneisyyden tila. Liikkeiden keskeiset vaatimukset ja sisällöt on jo saatu instituutioiden piiriin. Monet vaatimukset tulivat esille myös hallitusneuvotteluissa. Samanaikaisesti näyttäisi siltä, että liikkeet eivät kykene kehittämään uusia avauksia ja uusia konfliktin kenttiä. Itse asiassa monilla sellaisilla sektoreilla, joilla liikkeet ovat toimineet ilman institutionaalista tukea, tuntuu peräti siltä, että menetetään positioita. Tämä koskee esimerkiksi sosiaalikeskuksien tilannetta pohjoismaissa ja erityisesti Suomessa.

Liikkeiden olisi vielä kerran kerättävä voimiaan ja tuotava esille perustulon (ja opintotuen), siirtolaisuuden ja sosiaalikeskuksien teemoja, jotta ne lopullisesti kirjautuisivat institutionaalisen politiikan agendaan. Samalla olisi voimakkaasti käynnistettävä keskustelu uudesta tilanteesta ja uusista teemoista. Kenties Saksassa järjestettävät G8-huippukokoukseen liittyvät tapahtumat ovat se pakollinen tie, jota on kuljettava, jotta kuunneltaisiin vielä kerran niitä harvoja ääniä, jotka vielä sanovat jotakin kiinnostavaa.

Kun puhutaan liikkeistä ja institutionaalisista puolueista (ja niiden nuorisojärjestöistä) emme kuitenkaan saisi unohtaa poliittisen identiteetin tuottamisen merkitystä. Juuri tämä poliittinen identiteetti on keskeinen kokoava tekijä aikana, jolloin ainoastaan uusfasismi sen moninaisissa muodoissa (islamismista rasismiin) näyttää olevan ainoa vahva identiteetti, jota tarjotaan uuden työväestön marginaalisubjekteille. Tällä kentällä kuitenkin pelataan erittäin tärkeä peli, joka koskee koko eurooppalaista kehitystä, ja tällä kentällä kaikista eniten kaivataan poliittista identiteettiä, joka olisi konfliktuaalinen, dynaaminen ja samanaikaisesti kykeneväinen kommunikoimaan institutionaalisen politiikan kanssa.

Yksilöistä ja yksiköistä

Jo läpi käydyissä prosesseissa on jaettu tehtäviä eri toimijoiden kesken. Liikkeen tämänhetkinen pysähtyneisyys on kuitenkin jättänyt osan meistä irrallisiksi yksilöiksi toteuttamaan poliittista tai henkilökohtaisia projektejamme. Hajautuminen on palvellut tarkoituksiaan ja aikaansaanut myös myönteisiä lopputuloksia, mutta se on myös jättänyt irtautuneisuuden ja eristyksen kokemuksia. Projektit, jotka neljä-viisi vuotta sitten olisivat olleet vaikeita mutta kuitenkin kollektiivisia, ovat nyt jääneet uusien kokemattomien kollektiivisuuksien tai yksilöiden harteille.

Valitut ja vangitut kohtaavat tässä mielessä saman eristyneisyyden. Tämä on ollut vihreiden sisällä erityisen näkyvä heikkous. Vihreiden rakenteiden kautta eri asemiin ja positioihin valitut ovat jääneet atomistisiksi yksilöiksi, suorittamaan poliittista tehtäväänsä ilman jatkuvaa kriittistä ja tukevaa kontaktia. Tämä johtaa tasapainon menettämiseen. Samaten vihreitä lähellä olevan katutason politiikan vahingot, tuomioiden muodossa, on jätetty yksilöiden vastuuksi.

Tietoista uusien toimintayksiköiden muodostamista ja jopa muodollisten roolien määrittelyä ennen seuraavia projekteja tulisi harkita. Vanki- ja edustajaintukea varten tarvitaan tulevissa prosesseissa niihin erikoistuneita ja muusta toiminnasta irrallisia yksiköitä.

Epäpoliittinen Eurooppa

Atomisoituneiden yksilöiden edustaville asemille asettaminen on Eurooppa-tasolla osa laajempaa oireilua. Henkilösuhteet, yksilölliset mielipiteet ja sattumanvaraiset kontaktit ovat tuttuja ulkoparlamentaariselta kentältä, mutta sama tilanne toistuu eurooppalaisissa poliittisissa nuorisorakenteissa, Euroopan "nuoria edustavissa" rakenteissa ja ilmeisesti jopa Eurooppa-tason puoluerakenteissa. Poliittiset neuvotteluratkaisut ovat mahdottomia, pelkästään henkilökohtainen neuvottelu on mahdollista. Tällaisessa tilassa poliittinen toiminta kohtaa rajoituksia.

On tietenkin mahdollista ja houkuttelevaa pyrkiä olemaan, yksilönä tai ryhmänä, kuin kissa hermeliinien keskuudessa, susi lampaiden vaatteissa tai jopa kettu kanalassa, mutta riski on suuri, että nopeat poliittiset iskut näiden pseudoinstituutioiden sisällä vain uppoavat siihen yksilöiden massaan, joka näissä velloo ja aikaansaa yksinkertaisen, epäpoliittisen hylkimisreaktion. Se, millä keinoin tulevaan poliittiseen Eurooppaan luottava ryhmä, joka ei ole valmis hyväksymään pelkkää yksilöpositiointia toiveena tuleva ura ja status quon ylläpitäminen vaan näkee Euroopan kumouksellisena tilana, tulee toimia, on kysymys, johon tällä hetkellä ei ole tyydyttävää vastausta. Vastauksen etsiminen on kuitenkin alkanut, ja ensimmäiset opetukset saatu. Niiden perusteella on rakennettava seuraava hyökkäys.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.