2007-06-18

Ilmainen päivähoito kaikille!

Eetu Viren

Leikkitasa-arvoa

Käytännössä nämä "uudistukset" kohdistuvat tietenkin ennen kaikkea naisiin. Yksinhuoltajat ovat enimmäkseen naisia ja pariskunnissakin naiset kantavat suuremman vastuun lapsen hoitamisesta. Ne opiskelijat ja työttömät, joiden oletetaan jäävän kotiin hoitamaan lapsia ja "kantamaan itse vastuunsa sen sijaan että vierittävät sen yhteiskunnan vastuulle" ovat tietenkin ensi sijassa naisia.

Kyse on siis taas kerran epämääräisestä puheesta, jossa leikitään että mitään sukupuolieroja ei ole ja toimitaan ikään kuin kyse olisi vain taloudellisista toimenpiteistä jotka tapahtuvat tyhjiössä eivätkä ihmisten konkreettisissa elämäntilanteissa. Näin sukupuolten väliset erot vallassa ja mahdollisuuksissa hämärretään. Vaikka uusia kontrollimuotoja syntyy, eivät vanhat patriarkaaliset erottelut ja hierarkiat ole kadonneet mihinkään. Ne alkavat vain toimia uudessa kontekstissa, osana uudenlaista voimasuhteiden kenttää, jota viime vuosikymmenten kamppailut ovat muovanneet. Valtaa voidaan ymmärtää vain suhteessa vastarintaan, joka tekee näistä hierarkioista ja rakenteista jatkuvasti muuntuvia ja aina hetkellisesti kumottavissa tai hyväksikäytettävissä olevia.

Uusia kontrollimuotoja onkin toki kokeiltava ensi sijassa naisiin, koska juuri naisvaltaisilla aloilla fordistisen yhteiskuntasopimuksen ja palkkatyön kontrollimuodon kriisi on tullut esiin erityisen selvästi. Pelkästään palkkatyösuhteen pysyvyys ei riitä motivoimaan ja hallitsemaan hoivatyöntekijöitä, jos työ muuten on täyttä paskaa. Moni sairaanhoitaja, lähihoitaja tai lastenhoitaja valitsee mieluummin määräaikaisen tai osa-aikaisen työn, koska ei halua sitoutua stressaavaan työhön ja liiallisen kiireen ja väsymyksen leimaamaan työympäristöön. Määräaikaisesta työstä myös maksetaan hoitoalalla usein parempaa palkkaa, koska esimerkiksi sijaiset voivat kilpailuttaa työnantajia, kun työvoimasta on pulaa. Nykyisin moni nainen jää myös mieluummin kotiin hoitamaan lapsia, koska kokee sen mahdollisuutena päästä pakoon liian raskaista töistä, mahdollisuutena rauhoittua vähän.

Vakituisesta palkkatyöstä kieltäytyminen on siis osoittautunut tehokkaaksi työtaistelun keinoksi. Näissä työstä kieltäytymisen prosesseissa nousee myös esiin sellainen suhde elämään ja työhön, joka ylittää palkkatyön horisontin. Raha ei riitä sitomaan ihmisiä työhön, koska he pitävät suuremmassa arvossa muita asioita: tunteita, suhteiden rakentamista, taloudellisista vaatimuksista vapaata aikaa.

Näille naisille hallituksen viesti on selvä: ainakin tästä hoitamisesta on sitten tehtävä kokopäiväistä ja vakituista, mitään mahdollisuutta vaihteluun ja omaehtoiseen monipuolisen elämän rakentamiseen ei anneta. Joko teet palkkatyötä tai jäät nyrkin ja hellan väliin missä luonnollinen paikkasi on. Jos et halua hoitaa vanhuksia palkkaa vastaan, kun henkilökuntaa on liian vähän ja vanhuksia liian paljon, on parasta etsiä mies ja sinnitellä sen kanssa vaikka se olisikin totaalinen kusipää.

Taustalla on julkisten hoivapalveluiden yleinen kriisiytyminen, joka johtuu teollisen kapitalismin taustalla toimineen sukupuolisopimuksen purkautumisesta. Keynesiläisen talous- ja rahapolitiikan ja kolmikantajärjestelmän kautta toteutetussa "teollisessa yhteiskuntasopimuksessa" palkat sidottiin tuottavuuteen ja tuottavuus mitattiin teolliseen työhön perustuvalla output per hour -kriteerillä. Tällöin hoivatyötä tekevien naisten palkat jäivät rakenteellisesti matalammiksi, mikä kompensoitiin perheen sisäisen työnjaon avulla: miehen korkeampi palkka kompensoi naisen heikomman palkan, mutta naiset joutuivat taloudellisesti riippuvaisiksi miehistään. Miesten palkkoja taas piti aisoissa se, että osa elämän perusedellytyksistä uusinnettiin naisten ilmaisen kotityön piirissä, jolloin rahan tarve ei ollut niin suuri.

Feminististen kamppailujen myötä tämä sukupuoliopimus on kuitenkin murtunut. Naiset eivät enää useinkaan ole valmiita tekemään raskasta hoivatyötä pienellä palkalla siksi että ajattelisivat sen hoituvan "heiltä luonnostaan". Yleisesti ottaen perinteisesti naisten ilmaisen kotityön tai julkisen sektorin "uusintavan" työn piiriin kuuluneista aloista on tullut talouskasvun keskeisiä lähteitä: koulutus, terveys, sosiaalisten suhteiden "hoitaminen". Toisaalta väestön ikääntymiseen liittyvä huoli ja julkisen sektorin rahoituskriisi ovat lisänneet painetta pitää palkkataso matalana. Lopputuloksena onkin resurssipulan lisäksi myös vakava työvoimapula hoivasektorilla.

Usein naiset pystyvätkin käyttämään hyväkseen niitä odotuksia, joita heidän "luontaiseen hoivakykyynsä" kohdistetaan. Väliaikaisen työpaikan saaminen hoivasektorilta on helppoa ja siitä saatuja tuloja voidaan käyttää esimerkiksi elämän kustantamiseen opiskeluaikana. Näin tietyt luonnollisuutta koskevat oletukset saattavat jopa käytännössä edistää esimerkiksi sitä, että naisten koulutusaste kohoaa jatkuvasti miehiä korkeammalle tasolle. Nollamaksuluokan poistaminen, joka vaikeuttaa erityisesti opiskelijoiden asemaa, kuulostaakin eräänlaiselta äijien paniikkireaktiolta, jonka tarkoituksena on estää nykyisin keskeisimmiksi tuotantovoimiksi nousseiden tiedon ja koulutuksen "luiskahtaminen" yhä enemmän naisten käsiin.

Ovelaa tässä on tietysti se, että kyseessä on ensimmäinen hallitus, jonka ministereistä enemmistö on naisia. Huomattavaa onkin, että hallituksen vähäisemmillä posteilla voi olla miten paljon naisia tahansa, koska kyseisillä posteilla ei enää ole mitään valtaa. Taktiikka on samankaltainen kuin se, jota Yhdysvalloissa on jo pitkään sovellettu poliisien harjoittaman rasistisen väkivallan suhteen: nimitetään kaikkien suurkaupunkien vastaavaksi poliisipäälliköksi musta. Sen jälkeen poliisit voivat hakata ja halventaa mustia ja latinoita niin paljon kuin huvittaa, koska tv-ruutuun selittelemään ilmestyvä naama on aina musta, eikä neekerin johtama poliisilaitos tietenkään voi olla rasistinen.

Koska kyseessä ei ole vain yksittäinen sattumanvarainen tekninen uudistus, täytyy myös sen vastainen kamppailu ymmärtää laajemmassa yhteydessään. Pääministeri Vanhanen kehuskeli eduskunnassa sillä, että uudistus on oikeudenmukainen, koska myös kaikkien muiden kuin köyhimpien maksut nousevat. Sehän tietysti opiskelevaa yksinhuoltajaa lohduttaa kovasti. Tällaisten idioottimaisuuksien sijaan on vaadittava maksujen poistamista kaikilta. Ilmainen päivähoito kuuluu metropolissa elämisen perusoikeuksiin.

Sen vuoksi nyt käynnistynyt kamppailu ilmaisen päivähoidon puolesta onkin yksi prekariaatin poliittisen taistelun monista eturintamista.

POWER TO THE SISTERS AND THEREFORE TO THE CLASS!

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.