Kööpenhaminan loppu

Palattuani Tanskasta kotiin luin suivaantuneena Alex Fotin kirjoittaman jutun "Kööpenhaminan pinkki kapina - Tanskan nuorisokapina ja eurooppalaisen luovan luokan radikalisoituminen" [5], joka oli laitettu verkkoon 15.3.2007. Kaiken muun ohella Foti väitti kyseessä olleen Kööpenhaminan "toisinajattelevan nuorison kapina, johon maahanmuuttajanuoriso liittyi välittömästi". Kuten sanoin, en nähnyt merkkiäkään tästä. Suuri osa mellakoinnista tapahtui Nørrebron työläiskaupunginosassa, jossa elää suuri muslimiväestö, mutta taistelut eivät vielä näyttäneet löytäneen toisiaan. Epäilyksettä jotkut musliminuoret osallistuivat mellakointiin, mutta se ei tarkoita sitä, että taistelut olisivat suoraan toisiinsa yhteydessä sen enempää kuin fasistimellakoitsijoiden läsnäolo tarkoitti heidän onnistuneen liikkeen kaappaamisessa.

Tarvitsemme täsmällisen arvion siitä, mitä oikein on tapahtumassa Fotin tai järjettömien Debord-fanien harjoittaman mytologisoinnin sijaan. Sloganit, joita Fotin kaltaiset ihmiset viljelevät kirjoituksissaan ("luova luokka", "prekarisaatio") yhdistävät aivan liian usein yhteisöjä retorisesti samalla kuitenkin edistäen (vaikkakin monesti tiedostamatta) agendaa, joka vaatii korjausta. Fotin hahmotteleman "luovan luokan" jäsenet muodostavat usein toisen aallon keskikaupungin yläluokkaistamisprosessissa. Lontoossa olemme valitettavasti voineet todistaa kuinka East Endin yläluokkaistamista pohjusti keskiluokkaisten anarkistitalonvaltaajien saapuminen - siellä oli myös työväenluokkaisia valtaajia, mutta he eivät tavanneet olla anarkisteja - joita seurasi keskiluokkaisten taiteilijoiden (eli "luovan luokan") aalto ennen City-tyyppejä, joiden saapuminen joukolla nosti kiinteistöjen hinnat kattoon. Keskiluokkaiset valtaajat olivat tietenkin myös syypäitä talonvaltausliikkeen hajoamiseen. Jo 70-luvulla heitä kannustettiin organisoitumaan laillisesta statuksesta nauttiviksi yhteisöiksi, joita paikallishallinto saattoi kontrolloida ja jotka kutistuivat vuosien saatossa merkityksettömiksi.

Foti kirjoittaa ("Rasmussenin hallituksen nykyisin ahdisteleman kuuluisan hippivapaakaupunki") Christianian tilanteesta, mutta ei onnistu ymmärtämään, mitä siellä todella tapahtuu. Samalla hän mytologisoi Nørrebron (työläiskaupunginosa, jossa Ungdomshuset sijaitsi ennen purkamistaan) tapahtumia. Kävin Christianiassa, joka näytti minusta hippiteemapuistolta ja jonka luokkarakenne oli lähempänä Findhornia tai jotain muuta brittiläistä keskiluokkaista vaihtoehtoyhteisöä kuin Nørrebrota. Eksklusiiviseen Christianiaan on hyvin vaikea päästä asumaan ja vaikka siellä vallitsi kollektiivinen omistusjärjestelmä (joka oli yhä yksityisomaisuuden muoto), on hallitus korvannut sen yksityisomistuksella valvoen tiukasti aluetta. Christiania näyttää omaksuneen roolin, joka on samankaltainen kuin Lontoon talonvaltausliikkeen tuhoamiseen käytetyillä asumisyhteisöillä oli aikoinaan.

Foti väittää myös että: "Nørrebrossa asuinalueen mukautumaton kulttuuri on onnistunut luomaan sillan vaihtoehtonuorison ja ghettonuorison, tai sosiologisemmin sanoen, pääasiassa valkoisen luovan luokan ja pääasiassa maahanmuuttajista koostuvan palveluluokan välille. Asuinalue on pitkään ollut avoin tila nuorille boheemeille ja/tai maahanmuuttajille: sieltä löytyy monia sosiaalisen kanssakäymisen paikkoja, ja sillä on historia arabinuorten ja pääasiassa valkoisten aktivistien välisissä yhteyksissä ja vaihdoissa. Kuten arabitaustainen nuori oli sanonut mellakoiden aikana: "Te autoitte meitä, me autamme teitä". Militantti antirasismi oli avainasemassa epäluottamuksen muurin rikkomisessa ja keskinäisen kunnioituksen luomisessa Kööpenhaminassa, vaikka näiden kahden ryhmän välillä on edelleen syviä eroja." Naurettaviin määriin äityvän mytologisoinnin ohella Fotin näkemyksessä kyseisistä yhteisöistä etuoikeutetussa asemassa on niin kutsuttu "valkoinen luova luokka". Jos analyysi pitää paikkansa, tulisi heidän hyökätä omia etuoikeuksiaan vastaan (ja siinä musliminuoret epäilyksettä auttaisivat heitä ilomielin).

Jutussaan "Mayday, mayday! - Eurooppalaiset joustotyöläiset, aika lähteä liikkeelle!" [6] (laitettu verkkoon huhtikuussa 2005) Foti kirjoittaa:

"Me olemme Euroopan naiset naisistuneessa työvoimassa ja taloudessa, joka kuitenkin varaa kahden x-kromosomin ihmisille syrjivämmän palkan ja roolin kuin xy-ihmisille. Me olemme konsumerisoitu nuorempi sukupolvi, joka on jätetty ulos gerontokraattisen ja teknokraattisen Euroopan poliittisesta ja sosiaalisesta muotoilusta. Me olemme ensimmäisen sukupolven eurooppalaiset, jotka tulevat viideltä mantereelta ja, ratkaisevimmin, seitsemältä mereltä. Me olemme ne keski-ikäiset, jotka ovat saaneet potkut aikoinaan varmoista työpaikoista teollisuudessa ja palveluissa."

Tässä korostuu yksi monista ongelmista suhteessani "prekarisaatioon" liittyvään retoriikkaan: vaikka antirasismi (retorisesti) sisällytetäänkin käsitykseen "prekarisaatiosta", jää pintakiillon alle monia todellisia rotuun ja luokkaan liittyviä kysymyksiä. Rotu ei ole todellinen, mutta rasismin takia se koetaan sellaiseksi. Eurooppalainen identiteetti on olennaisesti "valkoinen" identiteetti ja koska ihonväri ei Fotia vaivaa, voidaan hänen puheensa "ensimmäisen sukupolven eurooppalaisista" ymmärtää pyrkimyksenä saada jokainen ajattelemaan itseään valkoisen subjektin aseman kautta (kulttuurisesta taustasta huolimatta).

Eurooppalainen identiteetti on jotain, jonka näkisin mielelläni murskattavan ja problematisoitavan, kun taas Foti tähtää sen säilyttämiseen. Tämä on ilmeistä hänen kirjoittaessaan "Mayday"-artikkelissaan:

"Tarkoituksenamme on ollut mainostaa uutta työaktivismin brändiä ja kiihottaa (ts. käyttää uusmediaa kumouksellisesti) käyttämällä kieltä ja grafiikkaa, joka on sovitettu ihmisille, joilla ei ole aiempaa poliittista kokemusta kuin heidän kehojensa ja mieltensä raataminen ja käyttö jättiläismäisissä kauppapaikoissa ja toimistorykelmissä."

Lyhykäisyydessään Fotin anarkosyndikalismi on muunnelma leninistisestä etujoukkoajattelusta, vanhasta idealistisesta harhasta Pyhän Hengen vuodattamisesta tiedottomaan (tai parhaimmillaan puolitajuiseen) ainekseen ja (valkoisesta) tietoisuudesta, joka "voidaan [...] tuoda vain ulkoa käsin". Valoa vasten piirtyy "ulkopuolisena olevan intellektuellin" raihnainen hahmo, joka "käy kohti kansaa".

Venäläiseen populismiin nojaten Bakunin ja Lenin ovat tehneet aikoinaan saman virheen. Historia toistaa itseään: ensin farssina, sitten tragediana ja viimein niiden muodossa, jotka väittävät kuuluvansa "luovaan luokkaan"… Kokoava ajatus "prekarisaation" kohdalla on täysin epähistoriallinen, sillä se ei onnistu yhdistämään sisältämäänsä kuvausta samankaltaiseen työmarkkinatilanteeseen palaamiseen, jonka työväenluokan suuret joukot kohtasivat "eurooppalaisissa" maissa ennen toista maailmansotaa. Todellinen syy hyvinvointivaltion rakentamiselle (esimerkiksi) Britanniassa oli suuren mittakaavan konflikteista aseistautuneena ja aseenkäyttötaitoisena palanneen työväenluokan ostaminen. Tuo erityinen ja poikkeuksellinen tilanne on mennyttä, mutta se mistä Foti puhuu "prekarisaationa" ei ole poikkeuksellista. "Luova luokka" on retoriikkaa, joka hämärtää pikemminkin kuin auttaa ymmärtämään, mitä Kööpenhaminassa on tapahtunut.

Julkaistu Mute-lehdessä 25.4.2007:http://metamute.org

[1] http://destroysi.dk
[2] Ungdomshusetin häätö oli hyväksytty jo syksyllä 2006. Kansainvälinen mobilisaatio talon puolustamiseksi viivytti talon häätöä, koska poliisi ei halunnut häätää taloa silloin koska paikalla oli niin paljon puolustajia. Tässä Home siis erehtyy (toim. huom.)
[3] Talo päätyi sosiaalikeskukseksi 1982, ei 70-luvulla kuten Home väittää (toim. huom.)
[4] Itse asiassa suurin osa pidätetyistä oli Tanskan kansalaisia. (toim. huom.)
[5] http://megafoni.kulma.net/index.php?art=418
[6] http://megafoni.kulma.net/index.php?art=236