Keskustelu biotulosta ja rahan resosialisaatiosta

Antonella Corsani: Mitä sanoisit, jos esseesi "Ruumis-koneen kuolettaminen" ymmärrettäisiin kirjaimellisesti sillä tavoin, että tuotantovälineiden yhteiskunnallistuminen tapahtuu samanaikaisesti kuin kiinteä pääoma muuttuu inhimilliseksi pääomaksi siinä mielessä kuin sinä tämän jälkimmäisen käsitteen taivutat, tai pikemminkin runtelet, sen jälkeen kun olet repäissyt sen irti uusliberaalista ajattelusta ja hybridisoinut marxilaiseen elävän työn käsitteeseen?

Christian Marazzi: Tuotantovälineiden yhteiskunnallistumisessa osuit asian ytimeen: fordistista työn ja pääoman erottamista välittivät "koneelliset" tuotantoprosessit, jotka varmistivat (vaikkakin vain osittain) sen, että biotulo oli pääomasta riippuvainen muuttuja. Ne siis estivät sen, että uusintaminen irtoaisi pääomasta. Antropogeneettisessä (tai biopoliittisessa, jos niin halutaan) mallissa tuotantoprosessit ovat inhimillisiä, minkä vuoksi tuotantovälineiden yhteiskunnallistumista ei välitä konepääoma, vaan työvoiman ruumis. Kenties juuri uudet työn patologiat paljastavat (käänteisesti) tämän yhteiskunnallistumisen kapitalistisen sääntelyn uuden muodon. Ikään kuin yhteiskuntatulolla olisi nykyään "invalidisoiva" ja ulossulkeva ulottuvuus; se palvelee työmarkkinoiden patologioiden medikalisointia sen sijaan, että se vapauttaisi elämän energioita. "Business Week" julkaisi äskettäin teemanumeron Yhdysvaltojen terveydenhoitoalasta, joka viimeisten viiden vuoden aikana on ollut ainoa todella työllisyyttä luova ala (1,800 miljoonaa uutta työpaikkaa)! Todiste sekä tietopääoman antropogeneettisestä/biopoliittisesta luonnosta että hyvinvointivaltion (jossa sairaus ja sota - thanatopolitiikka? - sääntelevät yhteiskunnallistumisen prosesseja) näkyväksi nousevasta patologisesta käänteestä.

Antonella Corsani: Sanot, että welfare on taannut pääoman kierron (Raha-Tavara-Raha) jatkuvuuden, että tämä olemassaolon tulo on uusintanut työn ja pääoman eron ja sen myötä yhteiskunnallisen työnjaon. Kuinka voitaisiin varmistaa, että tämä biotulo, jota nyt hahmotat pääomasta riippumattomana investointina itsenäisyyteen, saa erilaisen roolin? Tarkoitan, että jos welfare kerran on ollut funktionaalista kapitalistiselle kasautumiselle ja varmistanut pääoman kierron jatkuvuuden, niin miksei silloin biotulolla voisi nykyään olla tätä samaa roolia ja miksei se uusintaisi uutta työnjakoa Euroopan sisällä ja ulkopuolella? Mietin siis sitä, millä edellytyksillä biotulo tai taattu perustulo rahamuodossaan ei astu mukaan pääoman kiertoon?

Christian Marazzi: Viimeiset kysymyksesi biotulosta viittaavat nähdäkseni pääoman vastaisen taistelun poliittisiin ja organisatorisiin prosesseihin. Ei ole olemassa mitään takuuta "sinänsä", että biotulo takaisi pääomasta riippumatonta autonomiaa, koska "rahan pääomaksi muuttuminen" edellyttää nykyään - ja kenties nykyään enemmän kuin aiemmin - "työvoiman itsenäiseksi muuttumista". Tietotyön/kognitiivisen työn massan, täsmällisemmin sanottuna: työvoiman ruumis-koneen, etnis-tilallisten jakojen muuttaminen, on perustava edellytys kaikelle kamppailulle taatusta perustulosta. Biotulon lisäksi pelissä on se, minkä muodon haluamme antaa demokratialle: Voiko tulo uusintaa moneuden, "monet monina"? Tulona, joka varmistaisi moninaisista eroista tehdyn "metropolitaanisen" subjektin ulottuvuuden? Jos on ilmeistä, että biotulon vaatimus edellyttää jonkinlaista organisaatiota, niin vähemmän selvää (mutta juuri siksi tätä on korostettava) on välttämättömyys "pluralisoida" näitä liikkeitä ja näitä vaatimuksia.

Antonella Corsani: Antropogeneettinen malli, josta puhut, antaa vahvan kuvan globaalin kapitalismin muutoksesta: terveys, kulttuuri, kasvatus, tieto ovat kapitalistisen arvonmuodostuksen keskiössä kaikkialla maailmassa. Voisimme määritellä tämän antropogeneettisen mallin ruumiiden ja yhteiskuntaruumiin sääntelyksi ja normalisaatioksi. Kuitenkin, mikäli toistamme Marxin analytiikan kaavaa analysoidaksemme tätä prosessia, jossa ihmistä tuotetaan ihmisen avulla, siis tätä bio-taloudellista prosessia, joka on pääoman kierron sisällä, niin minusta näyttää, että törmäämme ongelmaan. Marxin analyysissa erottamisen/nurinpäin kääntymisen periaate näyttää minusta keskeiseltä riiston ja vieraantumisen teorialle. Jos nyt tuote muuttuu elämäksi biologisena ja yhteiskunnallisena elämänä, ja jos tuotantoprosessi on kapitalistinen prosessi, tämä erottaminen merkitsee kollektiivisen työn vieraantumista, elävänä työnä, vieraantumista elämästä itsestään. Miten tässä tilanteessa olisi mahdollista kuvitella biotulo edellytyksenä pääomasta riippumattomien moninaisten elämänmuotojen ilmaantumiselle? Siis ikään kuin edellytyksenä heterogeenisten, minoritaaristen elämänmuotojen ymmärtämiselle? Mietin, että eikö ole välttämätöntä ajatella katkosta elämän uusintamisen ja kapitalistisen tuotannon sidoksen välille. Kyse olisi silloin näkökulman muutoksesta taatun perustulon - biotulona - ajattelemiseksi, ei niinkään "tunnustuksena" (ex post) tuotetusta rikkaudesta, joka on jo pääoman sisällä, vaan pääsynä "rahaan", välttämättömänä edellytyksenä vapaudelle tuottaa uusia elämänmuotoja ja tuottaa niitä toisin. Puhuin sinulle tästä joitakin aikoja sitten, mutta haluaisin jatkaa siitä, mihin jäimme: rahasta. Puhuit rahasta, joka luodaan ex nihilo, välineenä palkan maksamiseen. Raha ex nihilo "muuttuu" rahaksi pääomana, mutta (ja tämä on pointti) ei ole sanottua, että se muuttuu välttämättä pääomaksi, kun välissä on aika annettuna, ja siis subjektiivisuus. Raha voi säilyä rahana, paon monetaarisena muotona, "aktiivisena vetäytymisenä" pääoman komennosta.

Christian Marazzi: Raha ex nihilo on muoto, jonka arvo ottaa työvoiman ja pääoman suhteessa, mikä muun muassa merkitsee, että Marxilla raha on olemukseltaan arvon muoto eikä yleinen vastike, kuten ortodoksimarxismi on etenkin Ranskassa aina väittänyt. Raha on joukko funktioita, jotka kokonaisuudessaan yhdistyvät määrittämään rahan todellista olemusta, sitä, että se on arvomuoto. Jos oikein muistan, näin on nimenomaan, jotta vältytään määrittelemästä raha olennaisesti tavaraloogisesti, siis tavaroiden yleisenä ekvivalenttina tämän funktion rinnalla. Tietenkin raha on myös yleinen ekvivalentti, mutta tämän tehtävän rinnalla se on maksuväline (rahana, joka ostaa työvoimaa, "raha pääomana"). Tässä jälkimmäisessä tapauksessa tyhjästä (ex nihilo) luotu raha hankkii työvoimaa (siis toimii pääomana), mutta elinhyödykkeet, joita työntekijä palkallaan tulee hankkimaan, eivät ole olemassa ennen kuin työntekijä on tehnyt työnsä. Ekvivalenssi luodun ja palkkaan kaadetun rahan ja elinhyödykkeiden välillä muodostetaan ex post, kuten tapana on sanoa: suoritetusta työstä. Tämä on "tyhjästä luodun rahan pääomaksi muuttumisen" merkitys. Jos tämä sama raha, (poliittisen) hypoteesin mukaan, ei komenna elävää työtä (subjektiivisuutta in actu), se tulee toimimaan rahalle kuin rahana, tulona, joka hankkii elinhyödykkeitä, jotka kuitenkin uusintavat suhteellisen itsenäistä (itsenäistynyttä suhteessa pääomaan) työvoimaa. Tämä ei ole akateemista pikkumaisuutta, vaan päinvastoin välttämätön edellytys sen ymmärtämiselle: 1) että rahan luominen tyhjästä on marxilaisessa teoriassa jo täysin olemassa, eikä tarvittu dollarin irrottamista kultakannasta vuoden 1971 elokuussa jotta vapauduttiin rahan metallikäsitteestä; 2) että raha ex nihilo on (jo Marxilla) toistuva muoto pääoman hankkiman työvoiman maksamiseksi siinä mielessä, että työvoiman töihin paneminen - siis sen muuntaminen työkyvystä eläväksi työksi/subjektiivisuudeksi in actu - antaa tyhjästä luodun rahan "sukeutua tavaraksi", siis yleiseksi ekvivalentiksi. Aika, joka kuluu työvoiman töihin panemisen ja palkan maksamisen välillä, on ratkaisevaa tässä "tyhjästä luodun" rahan yleiseksi ekvivalentiksi muuttumisessa. Palkkaa ei siis makseta minkään ennalta olemassa olevan raha-tavaran perustalta. Fordismissa palkan kautta tapahtuva työvoiman uusintaminen oli se, joka takasi kapitalistisen kierron: se tarkoittaa, että palkka toimi arvon kantana ja mittana. "Gold standardin" järjestelmässä palkka oli kullan vastine, se toimi arvon standardina ja mittana. Hetkellä jona arvonmuodostusprosessit alkavat astua ulos ensin kansallisista ja sitten yhä enemmän tehtaan asettamista rajoista, palkka (myös Welfare Statesta nostettuna yhteiskunnallisena tulona) joutuu kriisiin tehtävässään arvon mittana ja standardina. Tässä todellakin voidaan puhua siirtymästä pääoman kierron bio-monetaariseen säätelyyn siinä mielessä, että tyhjästä luodulla rahalla maksetaan yhä vähemmän työvoiman palkkaa ja yhä enemmän työläisten ruumiin palkkaa. Tätä ruumista pääoma ei enää kurita tilallisesti pakottamalla työtä tehtaaseen, vaan pakottamalla ruumiin tuottamaan arvoa olemassaolonsa jokaisessa tilassa. Kaiken kaikkiaan, se, mikä takaa pääoman jatkuvuuden, nykyään enemmän kuin koskaan, on työvoiman ruumin uusintamisen alistaminen (subsumptio) pelkän olemassaolon tai yksinkertaisen elävän arvoa tuottaville prosesseille. Onko silloin kenties sattumaa, että puhutaan "antropogeneettisesta mallista", terveyden/kasvatuksen/kulttuurin sektoreista taloudellisen kasvun "moottoreina"? Ensimmäinen tapa vastata kysymykseesi, kun nämä "metodologiset" huomautukset on tehty, voisi siis olla seuraava: tyhjästä luotu raha voi, sanon voi, olla muuttumatta pääomaksi (se voi siis olla muuttumatta yleiseksi vastikkeeksi, joka uusintaa elävän tavarana), mikäli tämä raha (eri muodoissaan, joiden joukossa tietenkin myös taattu yhteiskuntatulo) uusintaa ruumiin kyvyn itsenäistyä arvonmuodostuksen/riiston prosesseista. Tämä kyky piilee yksinomaan naisten ja miesten ainutkertaisuudessa ("yhteiskunnallistunut", kollektiivinen jne. ruumis on jo nykyisten aineettomien tuotantoprosessien symmetrinen muoto).

Antonella Corsani: Dollarin irrottaminen kultakannasta vuonna 1971 oli tärkeä vaihe siinä prosessissa, joka johti valtion verokriisistä julkisen velan finanssivetoistumiseen ja rahan yksityistämiseen. Voisiko biotulo rahana, joka on luotu ex nihilo tarkoittaa rahan resosialisaatiota?

Christian Marazzi: Fordismissa sosiaalivaltio toimi deficit spending -perustalta siinä mielessä, että valtio loi lisäkysyntää (talouden luomalle kysynnälle) tuottaakseen julkishyödykkeitä ja jakaakseen yhteiskunnallisesti luotua rikkautta (yhteiskuntatulo/sosiaalitulo). Vajeen kattajaksi nähtiin keskuspankki, joka viime kädessä loi tämän lisäkysynnän rahoittamiseksi vaaditun rahan. Ilman tätä valtion keynesiläistä tehtävää lisäarvoa ei olisi voitu vaihtaa rahaksi. Julkinen velka siis katettiin luomalla rahaa ex nihilo. Postfordismissa ei ainoastaan talous ole finanssivetoistunut (pörssimarkkinoiden kasvava merkitys taloudensääntelyssä), vaan myös julkinen velka on "finanssivetoistunut" siinä mielessä, että sen kattaminen ei enää ole riippuvainen keskuspankkien ex ante suorittamasta rahan luomisesta, vaan kattaminen tapahtuu suoraan markkinoilta valtion obligaatioiden hankkimisen kautta. Keskuspankit seuraavat - ja nykyään jos koskaan - valtionvarantoa ja luovat rahaa pörssimarkkinoiden tyydyttämiseksi (ja kriisitilanteissa tietenkin estääkseen likviditeetin katoamisen). Tässä mielessä puhutaan finanssivetoistumisen lisäksi myös rahan yksityistymisestä siinä merkityksessä, että postfordismissa valtio voi vain tyydyttää globaalien investoijien valintoja. Vaatimus taatusta yhteiskuntatulosta tyhjästä (ex nihilo) luodulla rahalla on tapa murtaa valtion alisteinen asema rahan finanssivetoistumisen/privatisoitumisen prosesseille. Nykyään, kuten aiemminkin, valtio toimii vajeen pohjalta (vajeen, joka kasvaa tarpeiden kasvaessa), mutta valtion toimesta tapahtuva rahan luominen ex nihilo ei enää ole tekemisissä yhteiskunnallisen varallisuuden uudelleen jakamisen kanssa, vaan finanssivetoistumisen kautta toteutetun yksityisten voittojen kasvattamisen kanssa. Rahan resosialisaatio kyseenalaistaa markkinoiden ja valtion samaistumisen globalisaation prosesseissa siinä mielessä, että kamppailu "biotulosta ex nihilo" (näin sanoakseni) lähtee alhaalta, mutta ei pysähdy kansallisvaltioon. Ylikansallinen taso on määräävä ex nihilo luodun yhteiskuntatulon määrittelyssä.