2007-05-03

Valtioterrorismi, prekarisaatio ja uusi julkisen alue

Mikko Jakonen

Kohti uutta työyhteisöä ja yhteisen aluetta

Tilanne näyttää huonolta, mutta löytyy prekarisaatiosta jotain hyvääkin: toisin toimimisen mahdollisuus tulee jälleen erityisen latautuneeksi, poliittiseksi kysymykseksi. Kun uusliberalistinen hallinto rohkaisee ihmisiä virallisesti jättämään työyhteisönsä ja jopa pakottaa "yksityisyrittäjyyteen", on mahdollista ajatella sitä, mitä muuta kuin palkkatyöyhteisö työyhteisö voisi olla. On selvää, että palkkatyömalli on kriisissä, mutta toisaalta myös tuotantovälineistään erotettu yksityisyrittäjän malli, siis eräänlainen vuokratyömalli, ei ole tyydyttävä.

Sama koskee koko julkisen aluetta ja politiikkaa. Jos ja kun politiikka ja sen mahdollisuudet eivät ole enää sitä, mitä julkinen eli valtio ja kunnat meille ihmisille tarjoavat, niin mikä voisi olla se uusi tapa - ei järjestää, vaan toteuttaa - tämä ihmisten elämälle, erityisesti hyvinvoivalle ja hyvälle elämälle, elintärkeä toiminnan muoto. Kun julkinen pyritään yksityistämään niin taloudellisesti, kulttuurisesti kuin poliittisesti, niin millä tavalla voidaan luoda ja toteuttaa uusi julkisen, tai paremminkin yhteisen alue. Yhteisen alue, joka ei ole vuokrassa pääomalta tuntitaksalla.

Uusliberalistiset hallintamuodot, jotka toimivat valtioterrorismin mandaatilla, herättävät kysymyksen valtion pelastamisen mielekkyydestä. Negatiivisimpana skenaariona näyttäytyy tilanne, jossa tulee hylätä uppoava laiva Jäämerellä tai mennä laivan kanssa syvyyksiin. Titanicin turmio johtui ahneesta ohjausvirheestä, vauhdin ja tehokkuuden maksimoinnista. Tästä rysäyksestä selvisivät ne harvat varakkaat, jotka matkustivat yläkansilla, jos hekään. Pelastusveneitä ei ollut tarjolla kuin rikkaille, mistä johtuen sadat ja taas sadat köyhät suljettiin alakansille portein, jotka eivät kenties aivan sattumalta olleet valmiiksi asennettuina yhteiskuntaluokkien välille.

Nykyinen kriisi ei kuitenkaan noudata Titanicin tarinaa kuin Kate Winsletin ja Leonardo di Caprion esittämien romanttisten roolien osalta, sillä juuri tähän "I’m flying" .unelmaan kansalaiset tuntuvat uppoutuneen. Yhteiskuntaluokat horjuvat, sekoittuvat ja mullistuvat joka hetki. Koko yhteiskunta on liikkeessä, jota tällä hetkellä lähinnä kannustaa globaali talous ja sen imaginaariset porkkanat sekä toisaalta valtion prekaariruoska, joka viuhuu elintasokilpailussa juoksevien ja ikuista joulua odottavien pikku porsaiden kankuille. Tämän lisäksi valtio elättää vielä harhakuvaa (palkkatyöhön sidotusta) keskiluokasta, josta on tosin tullut jo uusi elintasokilpailun päämäärä, johon pääsemisestä kilpaillaan kyynärpäät veressä ja silmät väsymyksestä ristissä. [10]

Pysyvä työpaikka, perhe, auto ja talo ovat kyllä kaikki sinänsä mukavia juttuja, mutta jos ne ymmärretään valtioterrorismin luomana kuvitteellisena ja ideologisena turvapaikkana, jonka vuoksi on myytävä persoonallisuus, vastarinta ja voima, ne muuttuvat hyvin kyseenalaisiksi. Kun valtiosta on tulossa yksi suuri keskiluokkainen koti, joka vannoo tämän ideologian nimiin rakentamalla kaupungin - tuon vastarinnan tyyssijan - sijasta ideologista maaseutua, jonka esikartanona toimii Nurmijärvi, ollaan tietoyhteiskunnan kehityksessä omituisessa tilanteessa.

Vastustaakseen tätä kaikin puolin epäekologista elämänmuotoa ihmisten tulisi pitää kiinni työläisten elämänmuodosta, kaupungista, jossa "kaikki on mahdollista" ja jossa yhteiselämä on mahdollista ilman välittömiä velvoitteita ja sitoutumisia. Tietysti kaupungissa ja sen julkisessa tilassa on paljon vialla, koska se on menettänyt niin merkittävästi toimintavoimaansa ja koska ihmiset eivät enää kykene itse organisoitumaan sen kautta ja toteuttamaan siinä mitä mielikuvituksellisimpia elämänvisioita. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kaupunkilaiset kykenevät vain unelmoimaan julkisessa tilassa, kuten Kate ja Leonardo kohta uppoavan laivan keulassa. Kun julkisesta tilasta tehdään yritys ja kun se yksityistetään, menettää se hitautensa, joutilaisuutensa ja erityisen olemuksensa, joka liittyy välttämättömyyksien puutteeseen, elämäntilanteen ja julkisen tilan avoimuuteen. Uusliberalistinen hallinto on muuttamassa julkisen yksityisen alueeksi, jossa yhteinen asia ei voi syntyä ilman kaupallista välitystä ja tässä välityksessä tapahtuvaa riistoa, eikä ilman tämän riiston takaavaa hallinnollista kontrollia. Kuten Foucault esitti, nykyiset kontrollimuodot ovat nimenomaan "ympäristöllisiä". Kapitalismi toimii rajoittamalla, rakentamalla ja luomalla tarvitsemiaan ympäristöjä.

Siksi tulevaisuuden ja jo tämän hetken tärkein poliittinen tehtävä on uuden ei-valtiollisen ja ei-kaupallisen julkisen tai yhteisen tilan luominen vastarinnan ja ihmisten itse organisaation kautta ja sen välineeksi. Sitä mitä tämä tarkoittaa, on hyvin vaikea sanoa ennalta, sillä julkisen ja ihmisten yhteistoiminnan luonne on perustaltaan potentiaalista, ei aktuaalista. Tai jotta voisimme ymmärtää tämän asian oikealla tavalla, olisi suoritettava siirtymä tietoyhteiskuntaan, ja aloitettava uuden julkisen tilan luominen hahmottamalla julkinen virtuaaliseksi: todelliseksi ihmisten yhteenliittymisen ja yhteistyön rajattomaksi alueeksi [11], jonka kautta jokainen erityinen ja ainutkertainen ihminen erityisine ja ainutkertaisine vaatimuksineen ja tarpeineen voi tulla ilmaistuksi ja jossa jokainen ainutkertainen ihminen voi luottaa kanssaihmisten voimaan kantaa ja opastaa apua tarvitsevaa etsimään väkijoukosta oikea, auttava ystävän käsi, johon voi luottaa ja tukea kulkuaan.

Käytetty kirjallisuus:

Aristoteles 2006:Sielusta. Pieniä tutkimuksia. Suomentaneet Kati Näätsaari, Tuija Jatakari ja Marke Ahonen. Selitykset laatineet Juha Sihvola, Simo Knuutila ja Marke Ahonen. Gaudeamus. Helsinki.
Berardi, Franco 'Bifo': Tietotyö ja prekaari mielentila. Suomentaneet Mikko Jakonen, Inkeri Koskinen, Jukka Peltokoski, Miika Saukkonen, Markus Termonen, Eetu Viren, Akseli Virtanen ja Jussi Vähämäki. Toimittaneet Mikko Jakonen, Jukka Peltokoski ja Akseli Virtanen. Tutkijaliitto, Polemos –sarja. Helsinki.
Deleuze, Gilles 1991: Bergsonism. Translated by Hugh Tomlinson and Barbara Haberjam. Zone Books. London.
Deleuze, Gilles 1992: Michel Tournier ja maailma vailla toista. Teoksessa Deleuze, Gilles: Autiomaa. Toimittanut Kotkavirta, Rahkonen ja Vähämäki, Jussi. Helsinki: Gaudeamus.
Deleuze, Gilles & Félix Guattari 1991: Qu'est-ce que la philosophie? Les Éditions de minuit. Paris.
Ehrenreich, Barbara 2006: Petetty keskiluokka. Suomentanut Natasha Vilokkinen. Tampere. Vastapaino.
Eräsaari, Leena 2006: New Public Management (NPM) on julkisen sektorin vääryyksien isä. Teoksessa Helne & Laatu: Vääryyskirja. Kelan tutkimusosasto. Helsinki. Katso myös URL: http://www.leenaerasaari.fi/texts/vaaryys.pdf
Foucault, Michel 2004: Naissance de la biopolitique: Cours au collège de France 1978-1979. Gallimard. Seuil. Paris.
Hardt, Michael & Negri, Antonio 2004: Multitude. War and Democracy in the Age of Empire. The Penguin Press. New York.
Hardt, Michael & Negri, Antonio 2005: Imperiumi. (Empire, 2001.) Suomentaneet Arto Häilä, Mika Ojankangas, Taina Rajanti, Olli Sinivaara, Akseli Virtanen ja Jussi Vähämäki. Helsinki. WSOY.
Hobbes, Thomas 1651/1999: Leviathan. Suomentanut Tuomo Aho. Vastapaino. Tampere.
Jakonen, Mikko 2007: Prekarisaatio, pätkätyöt ja perustulo – kohti uutta yhteisöllistä ekologiaa. Kiila –verkkojulkaisu. http://www.kiila.org/index-kiila.html
Lazzarato, Maurizio 2006: Kapitalismin vallankumoukset. Suomentaneet Leena Aholainen, Anna Helle, Mikko Jakonen, Juuso Paaso ja Jussi Vähämäki. Tutkijaliitto, Polemos –sarja. Helsinki.
Paastela, Jukka (toim.) 2005: Terrorismi. Ilmiön tausta ja aikalaisanalyysejä. 23º45, Niin & Näin –julkaisusarja. Tampere.
Schmitt, Carl 1922/1997: Poliittinen teologia. Suomentanut Tapani Hietaniemi. Helsinki: Tutkijaliitto.
Carl Schmitt 1932/1997: Poliittinen teologia. Suomentanut Tapani Hietaniemi. Tutkijaliitto. Helsinki.
Carl Schmitt 1938/2002: Le Léviathan dans la doctrine de l'état de Thomas Hobbes. Sens et échec d'un symbole politique. Traduit de l'allemand par Denis Trierweiler. Éditions du Seuil. Paris.
Taira, Teemu & Väliaho, Pasi 2006: Virtuaalinen. Teoksessa Jakonen, Peltokoski & Virtanen (toim.) Uuden työn sanakirja. Tutkijaliitto, Polemos –sarja. Helsinki.
Tarkovski, Andrei 1989: Päiväkirjat. Martyrologia 1970-1981. Suomentanut Kari Klemelä. Mabuse. Helsinki.
Vähämäki, Jussi 2006:Perustulosta ja demokratiasta. Verkkolehti Megafoni. URL: http://megafoni.kulma.net/index.php?art=361

VIITTEET:

[1] Kansalaisella en tarkoita ihmisiä yleensä, vaan suvereenin vallan alamaista, valtion tuottamia ja hallitsemia subjekteja.
[2] Tästä katso erityisesti Franco 'Bifo' Berardin Tietotyö ja prekaari mielentila -teoksen ensimmäinen osa Paniikki elämänmuotona.
[3] Terrorismista ja valtioterrorismin käsitteestä yleisesti katso esim. Paastela 2006.
[4] Katso Negri & Hardt Multitude s.12-13.
[5] Deleuze ja Guattari käsittelevät toinen rakenteen merkitystä mm. Mitä filosofia on? -teoksessa (ks. Deleuze & Guattari 1991, 23-25.) Deleuze kirjoittaa aiheesta myös esseessään Michel Tournier ja maailma vailla toista seuraavasti: "Nykyaikaisella psykologialla on suuri joukko käsitteitä havaintokentän ja kohteitten vaihtelun tutkimiseksi: muoto - tausta; syvyys - pituus; teema - potentiaalisuus; ääriviiva - kohteen ykseys; raja-alueet - keskus; teksti - konteksti; teettinen - ei-teettinen; siirtymätilat - pysyvät osat ja niin edelleen. Mutta vastaavaa filosofista ongelmaa ei kenties ole esitetty yhtä selkeästi. On kysytty lähinnä, kuuluvatko nuo käsitteet itse havaintokenttään, sille immanentteina (monismi), vai viittaavatko ne havaintoainesta työstäviin subjektiivisiin synteeseihin (dualismi). Tässä asetamme kysymyksen dualismista kuitenkin toisin. Todellinen dualismi vallitsee niiden vaikutusten välillä, joita "Toinen-rakenteen" läsnä- tai poissaololla havaintokenttään on. On ymmärrettävä, että toinen ei ole havaintokentässä muiden rinnalle asettuva rakenne; se on koko tuon kentän edellytys ja samalla sen toimintaa. Ei minä, vaan toinen rakenteena tekee havaitsemisen mahdolliseksi. Todellinen dualismi ilmaantuu siten vasta, kun toinen puuttuu: mitä havaintokentälle tällöin tapahtuu." Deleuze jatkaa edelleen: "Vaan eikö myös pervertti omalla sisäisellä saarellaan pura tuon saman rakenteen, toisin keinoin vain. Lacanin termein: Toisen "estyminen" (forclusion) merkitsee, että toisia (autres) ei enää mielletä Toisina (des autres), koska puuttuu rakennetta, joka heille tuon paikan ja tehtävän antaisi. Mutta eikö koko havaintokenttämme tällöin romahda? Ja tehdäkseen tietä mille? Toisen läsnäolon vaikutuksista tärkein on erottelu tietoisuuteni ja sen kohteen välillä. Ennen toisen ilmaantumista minulla oli sanokaamme turvallinen maailma, joka oli yhtä tietoisuuteni kanssa; kuvaan astuu toinen ilmaisten peljättävän maailman mahdollisuutta, joka on kehitettävissä vain sysäämällä syrjään aiempi maailma. Niinpä toinen väkisinkin suistaa tietoisuuteni "minä olin" -tilaan, menneeseen, joka ei enää käy yksiin kohteen kanssa. Minä en ole mitään muuta kuin mennyt kohteeni, minäni tehty menneestä maailmasta, jonka toinen työntää syrjään. Tietoteoriat menevätkin harhaan juuri asettaessaan subjektin ja kohteen samanaikaisina, vaikka toinen edellyttää toisen tekemistä olemattomaksi. Mutta yhtäkkiä kytkentä pääseekin irti. Subjekti riistäytyy objektista riistäen tältä samalla osan sen väristä ja painosta. Jokin on murtunut tässä maailmassa ja kokonainen lohko sortuu kasaan ja muuttuu minäksi. - Siitä pitäen tiedon ongelma lähtee anakronismista. Se edellyttää subjektin ja objektin yhtäaikaisuuden pyrkien tutkimaan niiden salattuja suhteita. Mutta subjekti ja objekti eivät voi olla rinnakkain, koska ne ovat sama asia, ensin todellisen maailmaan kuuluvana, sitten heitettynä jätteiksi. Kun toisen läsnäolon ensimmäinen vaikutus siten koski avaruutta, toinen, kenties syvällisempi, sen sijaan koskee aikaa ja sen ulottuvuuksia, ennen ja jälkeen. Toinen-rakenteen puuttuessa tietoisuus pääsee käymään yksiin kohteensa kanssa ikuisessa nykyhetkessä." (Deleuze 1992, 112–113.)
[6] Jobin kirjasta tuttu Leviathan on merihirviö, joka rajaa maan piirin ja muodostaa "poliittisen alueen", ja se on myös pelottava lohikäärme, joka lentää vartioimassa jokaista liikettä ja ihmissuhdetta. Se on toisin sanottuna tekijä, joka rajaa ihmiset sisäänsä, niin sisäisesti kuin ulkoisesti, horisontaalisesti ja vertikaalisesti. Leviathanin moniulotteisista petomaisista piirteistä tarkemmin Carl Schmitt: Le Léviathan dans la doctrine de l'état de Thomas Hobbes. Sens et échec d'un symbole politique. Erityisesti luvut I ja II.
[7] Sielusta tai pikemminkin psykestä ihmisen liikuttajana, katso Aristoteles: Sielusta. Pieniä tutkielmia. Aristoteleen mukaan sielu on yksinkertaisesti ilmaistuna "elimillä varustetun luonnollisen kappaleen ensimmäinen aktuaalisuus". "Sielujen hallinta" (gouvernement des âmes) on Foucault'n mukaan yksi keskeisin biovallan menetelmä, jonka esikuvat löytyvät kristillisistä menetelmistä. Ks. esim. Foucault, Michel: Naissance de la biopolitique ja Maurizio Lazzaraton haastattelu "Variaation voima" teoksessa Kapitalismin vallankumoukset (haastattelu julkaistu myös Megafonissa)
[8] Katso Vähämäki 2006: Perustulosta ja demokratiasta. Verkkolehti Megafoni. Asiaa voidaan kuvata myös otteella Andrei Tarkovskin päiväkirjasta: "Keskiviikkona 31.tammikuuta (1973): Elämämme monimutkaisuudesta johtuu, että olemme kaikki asettuneet johonkin tiettyyn rooliin ja joutuneet olosuhteisiin, joissa pääsevät kehittymään vain ne sielujemme ominaisuudet, jotka auttavat meitä etenemään omassa roolissamme. Muu osa sielustamme näivettyy. Tämän vuoksi meillä ei ole kontakteja toistemme kanssa. Näin psyykkiset ja sosiaaliset syyt yhdessä synnyttävät pelkoa, epäuskoa, kataluutta ja toivottomuutta." (Tarkovski 1989, 91.) [9] Tarkemmin prekarisaatiosta katso artikkelini Prekarisaatio, pätkätyöt ja perustulo - kohti uutta yhteisöllistä ekologiaa.
[10] Vieläkin monimutkaisemman kuvan keskiluokan tilanteesta antaa Barbara Ehrenreichin Petetty keskiluokka, joka kuvaa myös kilpailua pääsystä keskiluokan ammatteihin ja tämän kilpailun perustalle nousevia työkyvyn kohentamisen markkinoita.
[11] Viittaan tässä erityisesti Negrin & Hardtin käyttämään virtuaalisen käsitteeseen teoksessa Imperiumi ks. s. 346-348. Filosofisesta virtuaalisen määritelmästä ks. Gilles Deleuze Bergsonism s. 38-47 ja passim. Aihetta kokoaa hyvin yhteen Teemu Tairan & Pasi Väliahon artikkeli Virtuaalinen teoksessa Jakonen, Peltokoski & Virtanen (toim.) Uuden työn sanakirja. Lazzarato huomauttaa osuvasti, että "uusien vallan mekanismien keskiössä ei ole elämä biologiana, vaan elämä virtuaalisena." (Lazzarato 2006, 232.)

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.