Entisen yliopistolaisen pohdintoja näkymisen tärkeydestä

Vetoan omiin kokemuksiini - ne eivät varmasti ole ainutlaatuisia - sekä erinäisiin uusliberalismia ja arviointikäytäntöjä käsitteleviin esseisiin ja tutkimuksiin. Yhdyn Marilyn Strathernin yli kymmenen vuotta sitten kirjoittamaan toteamukseen, että olisi toivottavaa, ettei akateemisen työn olosuhteista tulisi varsinaista antropologista tutkimuskohdetta. Silti vetoan nimenomaan hänen näitä asioita koskeviin näkemyksiinsä. Ennen kaikkea esseeni on politiikkaa. Se nojaa laajaan uusliberalismin kritiikkiin, joka jää kuitenkin varsin yleiselle tasolle eikä vastaa akateemisen seminaarin vaatimaa tieteellistä tasoa. Toivon silti, että kertomani antaa eväitä kohdata tulossa olevia tai jo nyt työelämää hankaloittavia ongelmia.

Työpaikoilla, ainakin valkokaulustöissä, työntekijältä vaaditaan nykyään, että hän osoittaa näkyvästi energisyyttä, dynaamisuutta ja innokkuutta. Tästä myös palkitaan. Näkyvyyden imperatiivi on mahdollisesti kuitenkin viemässä huomiokykyämme pois tärkeämmistä asioista, kuten oppimisesta ja tutkimuksesta. Se vie huomion myös elämisen tarpeista, todella elossa olemisesta.

Olen raivoissani siitä, mitä viime vuosina on tapahtunut yliopistoissa, siellä minne halusin rakentaa ammatillisen kotini. Itse asiassa kuvittelin yliopiston voivan olla jonkinlainen turvasatama, jossa saisin olla oma itseni ja tehdä työtä, jota kuvittelin osaavani suhteellisen hyvin. Tällä hetkellä olen liittymässä itse itseään riistävien, ammatillisesti kouluttautuneiden freelancereiden joukkoon. Olemme vaihtaneet turvallisuuden ja yhteisöllisyyden jonkinlaiseksi vapaudeksi. Ainakaan emme ole riippuvaisia managereiden vaatimasta typerästä pupun suoltamisesta (Janne Tienari on kuvannut terävästi mutta hauskasti akateemisen maailman alistumista yritysmaailman muoteihin käsitteellä "puppugeneraattori".)

Aloitan kertomalla jotain keskivertoakateemisen työntekijän suurimmasta päänsärystä täällä Britanniassa. Se on RAE, Research Assessment Exercise. Kansallinen rankkausjärjestelmä asettaa jokaisen laitoksen "oikeaan" paikkaansa tutkimuksen tason mukaan ja käytännössä jakaa tällä perusteella koko maan yliopistosektorin resurssit. Sen vaatimuksena on, että jokainen laitos laatii yhteisen tutkimusportfolion kollegoista kootun paneelin arvioitavaksi. Tämän seurauksena laitosten henkilökuntaa on kartutettu haalimalla mahdollisimman "RAE-päteviä" hakijoita. Juuri väitelleet tai post-docceina työskennelleet, jotka ovat kuluttaneet aikansa tuoreimpien trendien mukaisten tutkimuspapereiden ahkeroimiseen, ovat erityisen haluttuja. Nimekkäät tähtitutkijat, joilla on huomiota herättävät tutkimusprofiilit ja laajat yhteistyöverkostot, myyvät myös varsin hyvin. Seuraava (mahdollisesti tosin viimeinen) RAE on tulossa vuonna 2008. Heti kun edellinen RAE oli ohi vuonna 2002, jolloin olin edelleen töissä yliopistolla, alkoivat kaikki jo odottaa hermostuneina tätä seuraavaa.

RAE:n tapaisessa järjestelmässä yhteiskuntatieteiden asema on vaikea, sillä niiden arvoa ei ole helppo osoittaa. On mielenkiintoista huomata, että kvantitatiivisessa mielessä "management studies" on kaikkein tuottoisin. Kaikki ovat alasta riippumatta kuitenkin huolestuneita.

Hiljattain löysin paljon puhuvan muistion erään akateemisen ammattiliiton internet-sivuilta (Association of University Teachers, joka sittemmin laajentui nimellä Union of Colleges and Universities). Se on erittäin seikkaperäinen.

Kahdeksan tapaa selviytyä RAE:sta:

• Tunne säännöt. RAE koostuu paneeleista, joiden jäsenistä käytiin tietenkin kova kädenvääntö. Etsiikö Sinun paneelisi laatua? Tunnistaako se vain "impact-factorit" ja nimekkäät julkaisut vai onko sillä muita kriteerejä, kuten tutkimusympäristö tai kollegojen arvostus?
• Älä ole ujo. Varmista, että kaikki, mikä suinkaan voidaan laskea, lasketaan. Vaadi, että laitoksesi kirjaa patentit, tiedotteet, ei-akateemiset raportit, radio- ja TV-esiintymiset. Liitto kiinnittää huomiota myös siihen, että naiset ovat huomattavasti mieskollegoitaan ujompia mainostamaan työnsä "huippulaatua".
• Vaadi yliopistolta selkeyttä, älä anna sen piiloutua epämääräisyyksien taakse. Sanoisin tähän, että entisillä kollegoillani ei riittänyt energiaa tällaiseen.
• Suojele tulevaisuutesi. Varmista, että tiedät, miten työsi määritellään arvioinnissa. Tässä yhteydessä opin uskomattomasta yksityiskohdasta, jonka mukaan työ, joka vastaa englannin sanaa "scholarship", eli ennen kaikkea humanistisilla ja yhteiskunnallisilla aloilla tehtävä tutkimus, laskettiin yhdessä vaiheessa alempiarvoiseksi kuin "research". Liitto suosittelee välttämään "teaching and scholarship" -statusta arvioinnissa, jollei ole hyviä takeita, että statuksen voi muuttaa myöhemmässä uran vaiheessa.
• Älä anna muiden "pelata" järjestelmällä. Sananmukainen käännös olisi: "Sapattivuosien, tutkimusvarojen, hallinnollisten ja opetusvastuiden jako on harvoin läpinäkyvää ja yliopistoissa on alati enemmän suojelussuhteita. Jokainen (liiton) paikallisjärjestö varmistakoon, että resurssien jako tapahtuu olemassa olevien tasa-arvokäytäntöjen mukaisesti ja siten, että tulokset ovat läpinäkyviä ja julkisia. Tämän täytyisi myös päteä mahdollisissa harjoitus-RAE-tilanteissa."
• Seuraava ohje kuuluu englanniksi "join the professional front". Käsittääkseni tämä viittaa ajatukseen, että ammattia puolustetaan sen etujärjestöjen kautta. Jos vaikkapa laitoksesi painostaa huonoon ammattimaisuuteen, esimerkiksi tutkimukseen tai yhteistyöhön, jonka arvosta et ole vakuuttunut, vastusta ja kerro kokemuksestasi ammattijärjestöille.
• Älä usko kaikkea kuulemaasi. Goldsmithissa ainakaan ei ollut puutetta huhuista...
• Ilmianna. Siteeraan jälleen: "Esimerkkejä huonosta hallinnosta, kohtuuttomuudesta ja ennakkoluuloista on runsaasti. On aika tehdä ne julkisiksi. Kerro paikallisjärjestöllesi, kerro meille. Jos instituutiosi hidastelee ohjeistusten käyttöönotossa, ota yhteys paikallisjärjestöösi, jotta he voivat painostaa sitä virallisen RAE-ryhmän yhteydenotolla.
• Jos olet raskaana, toimi ohjeistusten mukaisesti. Älä anna periksi tai alistu pelottelulle, jos Sinulta yritetään evätä täydet etusi.
• Muuta maasta. Taas kerran teksti kokonaisuudessaan: "Jos kaikki muu epäonnistuu ja alat miettiä maastamuuttoa, älä muuta Italiaan, Uuteen Seelantiin tai Australiaan, sillä ne ovat innokkaasti edistämässä omia Research Assessment Exercise -arviointejaan."

Minä en muuttanut pois maasta, vaihdoin ammatista toiseen, koska se oli mahdollista. Kaikilla brittiläisillä yliopistoilla on vaikeuksia pitää kiinni työntekijöistään.