2007-04-25

Opiskelijaelämän köyhyydestä
sen taloudellisten, poliittisten, psykologisten, seksuaalisten ja erityisesti älyllisten puolten tarkastelua, sekä muutamia keinoja sen parantamiseksi

Toimitus

Opiskelija oman elämänsä tarkkailijana

Mitä opiskelijaan tulee, tämä kamppailu käydään kokonaan hänen päänsä yläpuolella, jossain hänen herrojensa taivaallisissa korkeuksissa. Koko hänen elämänsä on hänen oman kontrollinsa ulkopuolella, ja hän voisi aivan yhtä hyvin olla kotoisin toiselta planeetalta. Ankara taloudellinen köyhyys pakottaa hänet huolehtimaan omasta surkeasta eloonjäämisestään. Mutta koska hän on itsetyytyväinen olento, hän tuulettaa tavanomaisella köyhyydellään ikään kuin se olisi originelli elämäntyyli: halujensa tyydyttämisessä hän teeskentelee olevansa boheemi. Tämä boheemiratkaisu on tuskin elinkelpoinen parhainakaan aikoina, ja kuvitelma, että se voitaisiin saavuttaa ilman lopullista eroa yliopistomaailman kanssa, on naurettava.

Opiskelijan vanhanaikainen köyhyys voisi kuitenkin asettaa hänet potentiaalisesti parempaan asemaan - jos hän vain voisi nähdä sen. Hänellä on marginaalisia vapauksia, pieniä vapauden alueita, jotka vielä pakenevat spektaakkelin totalitaariselta valvonnalta. Hänen joustava työaikansa sallii seikkailun ja kokemuksen. Mutta hänelle rangaistus on kuin tikkukaramelli, ja vapaus taas pelottaa hänet kuoliaaksi: hän tuntee itsensä turvallisemmaksi viikoittaisten esseiden ja luentosalien suorapukuisessa aika-avaruudessa. Hän on oikein onnellinen avoimessa vankilassaan, joka on järjestetty hänen "edukseen". Hän hurraa jokaiselle eteen tulevalle ristiriidalle ja sitten mumisee synkästi "kommunikaation vaikeudesta" omassa uskonnollisen, taiteellisen tai poliittisen klikkinsä lämpimässä kohdussa.

Hänen jokapäiväisen elämän köyhyytensä löytää välittömän, fantastisen hyvityksen kulttuuristen hyödykkeiden oopiumista. Vaikka hän on lähellä tuotantolinjaa, pääsy Ajatuksen Pyhäkköön on häneltä kielletty, ja hänet pakotetaan löytämään "moderni kulttuuri" ihailevana tarkkailijana. Taide on kuollut, mutta opiskelija on nekrofiili. Hän tirkistelee ruumista elokuvakerhoissa ja teattereissa, ja ostaa sen luutuneita jäännöksiä kulttuurisesta supermarketista.

Sokeana todellisille intohimoille hän etsii kutkutusta aneemisten jumaltensa taisteluista, hänen oman tyhjän taivaansa tähdistä: Althusser - Barthes - Levi-Strauss - Debord - Baudrillard - Derrida - Riffaterre - Kristeva... ja kaikki heidän kilpailevat teologinsa; suunniteltu kuten kaikki teologiat peittämään todelliset ongelmat luomalla valeongelmia: humanismi - postmodernismi - strukturalismi - feminismi - kybernetiikka - metafysiikka...

Koska hän ei osaa lukea niitä tärkeitä ja "vaikeita" tekstejä, joita hän ostaa kirjakaupoista, hänen mielilukemistoaan on keltainen lehdistö, jonka tehtävä on orkestroida kulttuurisen tyhjyyden kuluttamista. Opinhaluisena kuten aina, hän hyväksyy niiden kaupalliset ukaasit ja tekee niistä ainoat mittapuut maulleen. Yleensä hän pitää Helsingin Sanomia todella objektiivisena sanomalehtenä. Ja näiden oppaiden avulla hän toivoo saavuttavansa ymmärryksen nykymaailmasta ja tulevansa kulttuurisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti tietoiseksi!

Ei riitä että ajatus löytää toteutuksen käytännöstä: käytännön täytyy etsiä oma teoriansa

Tasapuolisuuden vuoksi meidän täytyy lisätä, että on olemassa siedettävän älykkyystason omaavia opiskelijoita, jotka ilman vaikeutta kohoavat sen valvonnan yläpuolelle, jonka tarkoituksena on varmistaa muiden pysyminen keskinkertaisena. He tekevät näin sen yksinkertaisen syyn takia, että he ovat ymmärtäneet järjestelmän, ja sen vuoksi halveksuvat sitä ja tietävät olevansa sen vihollisia. He ovat järjestelmässä mukana sen takia, mitä he voivat saada siitä irti. Tällaiset opiskelijat ovat väistämättä tulevan vallankumouksellisen liikkeen teoreetikkoja. Tällä hetkellä he eivät salaile sitä, että sitä, minkä he niin helposti saavat irti järjestelmästä, tullaan käyttämään sen itsensä kukistamiseen.

Spektaakkeliyhteiskunta maalaa itse kuvan itsestään ja vihollisistaan. Pelko on sen kaikkein viimeisin vastaus. Todelliset historialliset muutokset, jotka osoittavat, että tämä yhteiskunta voidaan syrjäyttää, vähätellään uutuuksien luokkaan. Kapina ylivalotetaan: se annetaan meille tarkkailtavaksi niin että unohdamme osallistua siihen. Spektaakkelissa vallankumouksesta tulee sosiaalinen säännöttömyys - toisin sanoen sosiaalinen varaventtiili - jolla on oma paikkansa järjestelmän tasaisessa virrassa.

Nuoret kapinalliset hylkäävät työn, mutta hyväksyvät tavarat. Tämän takia he ovat yhä järjestelmän tuotoksia ja siis sen hyväksikäytettävissä. Jokapäiväisen elämän banaalius ei ole sattumanvaraista, se on modernin kapitalismin keskeinen mekanismi ja tuote. Sen tuhoamiseksi ei riitä mikään muu kuin totaalinen vallankumous jokaisella elämänalueella, ei vain yliopistoissa, feministipiireissä tai ammattiyhdistysliikkeissä.

Viralliset "vastarinta"organisaatiot ovat tukahduttamisen paras tae - ilman niiden "vastustusta" järjestelmän humanistis-demokraattinen huntu putoaisi ja sen perustava väkivaltaisuus näyttäytyisi paljaana. Vallankumouksen täytyy katkaista siteensä menneisyyteen ja johtaa runoutensa tulevaisuudesta. Vanhan vallankumouksellisen liikkeen erehdys oli erottaa teoria ja käytäntö toisistaan. Ideologia, olkoon se kuinka "vallankumouksellista" tahansa, palvelee aina hallitsijoita. Vieraantumisen maailman perustuote on valhe.


Teksti on julkaistu suomeksi aiemmin Kaurapuurossa ja Vaikuttavassa tietotoimistossa. Se on lyhennelmä alkuperäisestä tekstistä, joka löytyy esimerkiksi täältä

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.