2007-01-21

Poliittisesta teologiasta taloudelliseen teologiaan

Giorgio Agamben

Kääntänyt: Jussi Vähämäki

Giorgio Agambenin haastattelu Roomassa 8. maaliskuuta 2004. Haastattelijana Gianluca Sacca.

Sacca: Viimeinen kirjasi Poikkeustila (Stato d'eccezione), sijoittuu 1990-luvun puolivälistä alkaneeseen projektiisi Homo sacer, jossa käsitellään teemoja kuten "suvereeni valta", "paljas elämä", "leiri modernin nomoksena". Kompleksinen työ, joka asettuu Foucault'n metodologian teemojen urille. Kuuluuko tämä uusi tutkimuksesi taloudellisesta teologiasta myös samaan horisonttiin?

Agamben: Näen työni ilman muuta läheiseksi Foucault'n työlle. Kahdessa viimeisimmässä tutkimuksessani "poikkeustilasta" ja "taloudellisesta teologiasta" olen yrittänyt soveltaa samaa genealogista ja paradigmaattista metodia, jota Foucault käytti. Toisaalta Foucault työskenteli hyvin monissa eri ympäristöissä, mutta ne kaksi, jotka hän jätti ulkopuolelle olivat nimenomaan oikeus ja teologia. Minusta näytti luontevalta suunnata viimeisimmät tutkimukseni juuri niiden suuntaan.

S: Kuinka löysit uudelleen tuon "torjutun" taloudellisen teologian käsitteen ja koska päätit tehdä siitä "paradigmaattisen" tutkimuksellesi?

A: Sysäyksen tutkimukselleni löysin tutkiessani viime vuosina Carl Schmittiä ja Poliittista teologiaa, ja erityisesti yrittäessäni perehtyä syvemmin Schmittin ja Erik Petersonin väliseen debattiin, jota he kävivät enemmän tai vähemmän vuodesta 1935 aina vuoteen 1970.

Työskenneltyäni samojen teologien (ensimmäisistä apologeetoista, Justinuksesta, Ignatiuksesta aina Tertullianukseen asti), joita Peterson analysoi kirjassaan monoteismista tavoitteenaan löytää alkuperä kritikoimalleen poliittiselle teologialle, huomasin, että heidän tekstiensä keskipisteessä eivät olleet ainoastaan tai niinkään Petersonin rekonstruoimat poliittisen teologian ja monarkian käsitteet, vaan eräs toinen käsite, nimittäin oikonomia. Mielenkiintoinen tosiasia on, että joka kerta käsitteen noustessa esiin Peterson katkaisee sitaatin kesken. Tekstejä uudelleen lukiessani mietin, miksi ihmeessä tässä rekonstruktiossa torjuttiin juuri tämä käsite. Tällä tavoin huomasin, että oikonomian käsite oli näille kirjoittajille keskeinen ja olen yrittänyt rakentaa sen genealogiaa.

Minulle tuli välittömästi selväksi, että kristillisestä teologiasta on peräisin kaksi laajassa mielessä poliittista paradigmaa: poliittinen teologia, joka perustaa vallan transsendenssin yhdelle jumalalle suvereenin, ja taloudellinen teologia, joka korvaa sen ajatuksella oikonomiasta ymmärrettynä immanentiksi järjestykseksi - ymmärtäen niin jumalallisen kuin inhimillisenkin elämän suoraan taloon kuuluvaksi eikä poliittiseksi. Ensimmäisestä ovat peräisin poliittinen filosofia ja moderni teoria suvereenisuudesta, jälkimmäisestä moderni "biopolitiikka" aina nykyään kaikilla yhteiskuntaelämän alueilla vallitsevaan talouden ylivaltaan saakka.

Kirja, jota olen kirjoittamassa, syntyy tästä havainnosta. Olen pyrkinyt rekonstruoimaan oikonomian teologisen käsitteen alkuperän, ja sitten toisessa osassa seuraamaan sen katoamista ja sekularisaatiota modernissa. Minusta nimittäin näyttää, että tämä käsite tietyllä hetkellä katoaa ilmaantuakseen eläintalouden ja poliittisen talouden syntyessä 1700-luvulla.

S: Näkemyksesi on siis avoimesti vastakkainen sekä Petersonin että Schmittin samansuuntaiselle näkemykselle politiikan ja teologian yhteydestä. Näkemykselle, joka on niin erityinen, että se näyttää epäilyttävältä. Mutta olivatko he mielestäsi tietoisia tästä teologisen näkökulmasta tapahtuneesta oikonomian "torjunnasta"?

A: Epäilemättä! Petersonin teologinen sivistyneisyys oli mitä laajinta eikä ole ajateltavissa, että hän ei olisi tuntenut ongelmaa. Kaiken lisäksi hän katkaisee sitaatin - esimerkiksi Tertullianuksen tapauksessa - juuri siinä kohdassa, jossa sana oikonomia ilmaantuu. Schmitt puolestaan näki selvästi sen, mitä voisimme määritellä ekonomian voitoksi ja maailman depolitisaatioksi, joka hänelle implikoi modernisuutta; mutta hänelle oli strategisesti tärkeää kieltää, että tällä kehityksellä olisi teologinen kehys. Ei pelkästään siksi, että se olisi asettanut kyseenalaiseksi itsensä teologisen paradigman, vaan myös siksi, että se olisi asettanut kyseenalaiseksi samalla hänelle sydämen asiana olleen poliittisen mahdollisuuden.

S: Mutta palatkaamme rekonstruktiivisen tutkimuksesi alkuun ja Petersonin sensuroimaan, mutta nimenomaan kirkkoisien käyttämään oikonomian käsitteeseen. Aristoteles näyttäisi luontevalta viittauskohteelta, vaikka hänen käsityksensä onkin hyvin erilainen kuin ekonomian nykyinen merkitys. Mutta mikä oli kirkkoisien käsitys siitä?

A: Tietenkin terminä näiden teologien käyttämä oikonomìa on sama kuin Aristoteleen termi, joka tarkoittaa kreikaksi ennen kaikkea talon pitoa.[1] Mutta oikos, kreikan kielen talo, on monimutkainen organismi, jossa risteilevät heterogeeniset elementit suorasta sukulaisuudesta isäntä-orja-suhteisiin ja usein alaltaan suuren maatalousyrityksen organisointiin. Se, mikä pitää nämä suhteet yhdessä, on paradigma, jota voisimme kutsua "ohjaavaksi"[2]: kyse on toiminnasta, jota ei rajoita mikään normijärjestelmä ja joka ei muodosta epistemeä, tiedettä sen varsinaisessa merkityksessä, vaan edellyttää kerta kerralta erilaisia päätöksiä ja järjestelmiä kohdattaessa erityisiä ongelmia. Tässä mielessä termin oikonomìa oikea käännös olisi, kuten Liddell-Scott ehdottaa, management.

S: Mutta miksi kirkkoisillä oli tämän käsitteen tarve?

Tarve syntyy toisella vuosisadalla, kun aletaan jäsentää sitä, mistä myöhemmin Nikean ja Konstantinopolin konsiilien myötä tulee kolmiyhteyden dogmi. Isillä, jotka alkavat hahmotella kolmiyhteyttä, oli vastustajina vastassaan niin sanottuja monarkiineja, jotka ymmärsivät Jumalan olevan Yksi ja että tuomalla mukaan kaksi muuta jumalallista hahmoa riskinä oli lankeaminen polyteismiin. Ongelma oli kuinka yhdistää kolmiyhteys, jota ei voitu ohittaa, monarkiaan, monoteismiin, joka oli yhtä lailla kiistämätöntä. Oikonomìa on se käsite, instrumentti, elin, joka tekee tuon käsitteen ja siirtymän mahdolliseksi. Järkeily on yksinkertainen: Jumala on olemukseltaan ja luonnoltaan Yksi, kun taas hänen oikonomiansa näkökulmasta, oikoksensa, talonsa pidossa, hänen jumalaisessa elämässään hänellä voi olla poika ja hän voi jäsentyä kolminaisessa hahmossa. Oikonomìan "gestionaalinen" paradigma on nimenomaan se, mikä tekee mahdolliseksi monoteismin ja kolmiyhteyden sovittamisen.

S: Mitä tästä terminologisesta valinnasta seuraa?

A: Aristoteleelle oikos ja polis ovat vastakkaisia, ja ekonomia ja politiikka ovat erillisiä, kuten talo on kaupungista substantiaalisesti eikä määrällisesti erillinen. Ksenofonilla on jo toisin, stoalaisilla nämä kaksi käsitettä pyrkivät muuttumaan epämääräisiksi. Minun näkökulmastani mielenkiintoista on se, että kun tullaan kristillisiin teologeihin, nämä tekevät oikonomian käsitteestä olennaisen teologisen paradigman. Tässä kohden nousi luontojaan esiin kysymys, miksi teologit ymmärtävät jumalallisen elämän ja jumalallisen hallinnon maan päällä ekonomiana eivätkä politiikkana.

S: Sanoit aiemmin, että tietyssä vaiheessa viittaus ekonomiaan katoaa kolmiyhteyden käsitteestä. Miksi?

A: Syyt ovat ilmeisiä, vaikka niitä ei koskaan selitetäkään. Kun tullaan Nikeaan ja suuriin konsiileihin, näemme, että on jo kehittymässä sofistikoitunut filosofis-teologinen sanasto, kuten käsitys substanssin ykseydestä, homousia. Oikonomìa, joka oli ollut se paradigma, jonka sisällä kolmiyhteyttä oli alun perin ajateltu käytännöllisessä eikä teoreettisessa mielessä, muuttuu jonkinlaiseksi häpeälliseksi alkuperäksi, joka on pantava syrjään.

S: Olemme siis käymässä läpi teologisten ajatusten historiaa, jonka tietyssä vaiheessa kolmiyhteyden ajatuksesta katoaa viittaus oikonomiaan. Mutta ilmestyäkseen jälleen, milloin? Onko meidän odotettava Schellingiin asti, kuten ennakoit hetki sitten Benjaminia käsitelleessä konferenssissa, vai ilmaantuuko se uudelleen, vaikka vain hetkittäin, muina aikoina ja muissa historiallisissa konteksteissa?

A: Yksi osa työstä, jonka haluan tehdä, on tämän välivaiheen rekonstruktio. Sillä se, mitä tietyssä vaiheessa tapahtuu, on, että oikonomian käsite sulautuu kaitselmuksen, pronoia käsitteeseen. Klemens Aleksandrialaisen aikaan fuusio on jo täysin artikuloitu. Klemens sanoo selvästi, että oikonomìa olisi järjetön ja mieletön, jos se ei ottaisi historiaa ohjaavan jumalallisen kaitselmuksen muotoa. Tässä asia muuttuu mielestäni äärimmäisen mielenkiintoiseksi. On sanottu tuhansia kertoja, että antiikin kansoilla oli syklinen aikakäsitys, kun taas kristillisen teologian ja filosofian käsitys historiasta on lineaarinen. Mutta asia on paljon monimutkaisempi. Kun Klemensillä ja Origeneellä voimme nähdä kristillisen historiankäsityksen syntymän ensimmäisen idun, se näyttäytyy, Paavalin ilmaisun erikoisesti ympäri kääntäen, "talouden mysteerinä". Historia on siis mystistä ekonomiaa, jumalainen mysteeri, joka on kristillisen ilmestyksen kohde ja joka ihmisen täytyy siksi oppia ja selittää. Hegel (ja Marx hänen jälkeensä) eivät tee muuta kuin kokoavat yhteen tämän paradigman paljastaakseen mysteerin lopullisesti.

S: Oletko jo ehtinyt tutkia, josko Hegelin kirjoituksissa, esimerkiksi teologiaa käsittelevissä nuoruuden kirjoituksissa, näkyisi jollain tavoin viittauksia historian teologis-taloudelliseen mysteeriin?

A: Luulen, että voitaisiin sanoa, että ero Schellingin ja Hegelin välillä koskee nimenomaan kahta erilaista tapaa ymmärtää oikonomian teologinen perintö.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.