2007-01-08

Perustulosta ja työkyvyn yhteiskunnasta

Mikko Jakonen

Prekaarin ansion rakenne

Miksi näin, miksi palkkatyö ei voi enää taata sitä vaurautta, sitä tuotannollista perustaa, jonka varaan myös koulutus, kasvatus ja lapsuus, joiden esitetään olevan "tietoyhteiskunnan" perustoja tai tukijalkoja, voisi rakentua? Miksi juuri "hyvinvointi" yleisenä, tasa-arvoisena ja kaikille kuuluvana perusoikeutena näyttää olevan vaakalaudalla ja ylimääräisenä kustannuseränä uuden uljaan tietoyhteiskunnan talouden noustessa hallitsemaan ja kanavoimaan yhteiskunnallisia ja poliittisia puolueita ja liikkeitä?

Tämä todellakin johtuu edellä mainitusta seikasta: lisäarvoa tuottava työ ei ole enää paikkaan ja aikaan sidottua. Vaikka työ ja tuotanto tapahtuvat globaalilla tasolla yhä enemmän tehtaassa ja hikipajassa, arvonluonti, ts. tavaran vaihtoarvon rakentaminen, tapahtuu yhä vähemmän palkkatyön ajassa ja tilassa. Se tapahtuu sen sijaan "immateriaalisessa tehtaassa", "aivojen välisessä yhteistyössä" ja yleisesti sanottuna ihmisten välisessä kommunikaatiossa. Kommunikaatiosta on tullut tuotannon epäpaikka tai hajakeskeinen ydin [15]. Emme voi puhua koko käyttöarvon romahtamisesta, sillä vaihtoarvo kantaa mukanaan ja tuo saataville myös käyttöarvon (Coca Cola). Toisaalta immateriaaliset hyödykkeet, kuten tietokonepelit, sisältävät olennaisia käyttöarvoja, jotka liittyvät yksinkertaisesti ilmaistuna "kykyyn pelata sosiaalista peliä". Immateriaalisten hyödykkeiden kulttuurinen ja sosiaalinen omistaminen on pääsy tietyille kentille, jotka tarkoittavat lopulta myös pääsyä käsiksi käyttöarvoihin kulttuurisen vaihtoarvon kautta. Työvoimatavaran on osattava kommunikoida oikealla tavalla, muutoin ei kommunikaatioon perustuvassa tuotannossa ole käyttöä tällaiselle vaihtoarvolle. Toisin sanottuna: papereilla so. muodollisella todistuksella osaamisesta eli tietotavaran käyttöarvosta, ei tee mitään. Tietotavaran tulee toimia, kommunikoida ja kyetä tuottamaan lisäarvoa, muutoin tuo tavara on kapitalismin kannalta hyödytön.

Palkkiota ei makseta enää ajassa ja tilassa tehdyistä suorituksista kuten palkkaa. Palkkiota ei siis makseta itse työstä, praksiksesta, vaan ennen kaikkea tuloksesta, poiesiksen lopputuotteesta, päämäärän saavuttamisesta. Näin palkkiota ei makseta myöskään pelkästä "juttelusta", oli kyse sitten konsultoinnista tai terapiasta. Palkkio maksetaan tuotteesta, kyvystä tuottaa tuote.

Itse praktisen työn arvonmuodostuksen logiikka alkaa muuttua toisenlaiseksi. Se, että "vain tehdään jotain" ei ole tärkeää, vaan ainoastaan tavaralla tai lopputuotteella - oli se sitten aineellinen, immateriaalinen, palvelu, opetusta, siivousta tai vaikkapa tutkinto - on arvoa silloin ja vain silloin, kun se voidaan myydä. Perinteinen tavaraan liittynyt tuotteen ja myynnin logiikka läpäisee nyt erityisesti henkisen ja sosiaalisen työn alueet.

Tämän vuoksi markkinoinnista ja myymisestä, mainonnasta, yleisöjen ja "toimintaympäristöjen" luomisesta, kuluttajien toiminnan seurannasta (kontrollista) ja organisoinnista tulee tärkeintä toimintaa taloudessa. Markkinointi ja mainonta synnyttävät tavaroille ja tuotteille, palveluille ja hymyileville kasvoille merkin, brändin, joka on finanssivetoisen talouden ydintuotantoalue. Siksi kapitalismi on yhä enemmän myös ympäristöjen, koodien, yksilöiden ja maailmojen luomista merkkien kautta, jopa erityisesti a-semioottisten merkkien kautta. [16] Siksi organisointi, johtaminen, ohjaaminen ja valmentaminen ovat tuotannon ydintä. Ne ovat kaikki yleisesti talouden kiertoon ja nykytaloudelle ominaiseen "kierrätykseen" liittyviä toimintoja, joissa pääasiassa järjestetään, uudelleen kytketään ja muokataan uudelleen jo olemassa olevia taloudellisia, kulttuurillisia ja yhteiskunnallisia (halujen) virtauksia. Tässä mielessä "uusi työ" alkaa muistuttaa yhä enemmän perinteistä käsitystä politiikasta, kuten Paolo Virno asian esittää. [17]

Kulutus luodaan siis itse asiassa etukäteen: tuotanto on yhä enemmän kuluttajien tuotantoa, markkinoiden, markkinatilojen tai "-segmenttien" ja markkinamahdollisuuksien luomista. Markkinat taas perustuvat ihmisten halujen ja tarpeiden, puutteiden tyydyttämiselle. Siksi tärkeää on halujen ja puutteiden luominen ja rakentaminen. Markkinat tarjoavat "ratkaisuja" tarpeisiin ja toiveisiin: tietojärjestelmät, rahoitus, työntekijät ja -suorittajat. Lyhyesti: ihmisille ei myydä työtä vaan tuotteita, joita ihmiset ostavat "ratkaisuina" ongelmiin, jotka ovat yhä useammin markkinoiden ja yhteiskunnallisen elämän luomia (pärjätäkseni työkyvyn yhteiskunnassa minulla pitää olla kunnolliset vaatteet, kannettava tietokone ja auto, jotta voin matkustaa jne. - nämä eivät ole niinkään statussymboleita tai kerskakulutuksen ja sosiaalisen erottautumisen välineitä, vaan eräänlaisia välttämättömyyksiä). Mutta mitä tämä tekee palkkatyölle?

Työstä tulee jälleen selvemmin sitä, mitä se on kapitalismille aina ollut, eli "ylimääräinen kustannuserä" prosessissa, jossa jonkinlaista "raaka-ainetta" muutetaan tuottavaksi tuotteeksi. Tämä vanha näkemys vahvistuu jälleen, ja työ nähdään ainoastaan suorittavana prosessina, poiesiksena, jossa päämäärä eli tuote on tärkein. Kun työstä kadotetaan kaikki luovuuden mahdollisuudet, se ei voi muodostaa ihmiselle keskiötä, jonka ympärille hän voisi rakentaa koko elämän, sen erilaiset merkitysvivahteet ja koko sosiaalisen ja kulttuurisen elinympäristön. Kun työ on vain ja ainoastaan suorittavaa ("kaikki työ on duunia"), se toteuttaa sen mikä on ennalta annettua, ennalta organisoitua, ennalta suunniteltua ja johdettua.

Näin siis "uusi työ" voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan [18]:

1) "Luova työ" ja luovat luokat. Näiden luokkien tehtävänä ei ole luoda sisältöjä (koska asiakas asettaa sisällön, so. käyttöarvon) tai keksiä varsinaisesti mitään uutta, vaan ennen kaikkea "luoda markkinatilaisuuksia" ja "työmahdollisuuksia": luova työ luo markkinoita ja kuluttajia, joille myydään palveluita ja ratkaisuja. Luova työ luo ongelmia ihmisten puolesta ja kertoo, mitä ihmisten kannattaisi katsoa, kuunnella ja kuluttaa. Se antaa "ongelmat" ihmisille ilmaiseksi, mutta myy ratkaisut kalliilla. Luova työ ulkoistaa ihmisten, yritysten, kuntien ja valtion omaehtoisen ongelmanasettelun ja varaa itselleen näin myös oikeuden ratkaisuihin. (Kuten vaikkapa tiedon, ympäristön tai julkisentilan yksityistäminen ja näihin tarjottavien ratkaisujen haltuunotto. Kyse voi olla moottoritiestä, luistinradasta, sanomalehdestä, internetistä jne. siis yleensä varsin "tavallisista" tai yhteiskunnalliselle elämälle ja tuotannolle välttämättömistä asioista [19]).

2) Prekaari eli suorittavatyö. Prekaari työ, jota yhä suurempi osa työstä on, on se välttämätön ihmisen toiminta joka tarvitaan palveluiden, asioiden, kuvien ja tavaroiden - myytävien tuotteiden - toteuttamiseksi.

Tuotteen, ratkaisujen myyjä myy:
a) tuotteen, joka on "valmis"
b) työsuorituksen, joka suoritetaan annetulla tavalla, "tuotteen", sen ennalta määrätyn muodon mukaisesti. Tämä työsuoritusten myyminen on varsinaisten "just in time" tuotteiden myymistä.

Tämän vuoksi työstä, niin fyysisestä kuin yhä enemmän henkisestä (opetus, tutkimus, kasvatus jne.) tulee pätkätyötä: tuote tai tavaramuoto ohjaa työtä, työ ei ole elävää, kuten Marx sanoi, vaan se on tavaraa, tuotetta, jota ostetaan ja myydään - seikka, jonka Marx ymmärsi harvinaisen tarkasti.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.