2006-10-04

Sisällissota metropolissa
Tuotantoympäristöjen kontrolli ja uudet urbaanit kamppailut

Eetu Viren, Riie Heikkilä

3. Helsinki-Barcelona: kaupunkistrategiat

Helsinki ja Barcelona ovat hedelmällinen vertailukohta paitsi toisilleen, myös käsitykselle luovasta luokasta. Barcelonaa on jo pitkään pidetty jälkiteollisen kaupunkiparadigman malliesimerkkinä, ja myös Florida viittaa omissa kirjoituksissaan toistuvasti tähän "Espanjan eurooppalaisimpaan kaupunkiin". Samanlaiset kehityskulut leimaavat myös Helsinkiä, jossa Florida piipahti itsekin muutama vuosi sitten: täällä luovaan työhön ja luovien, rikkaiden asukkaiden houkutteluun käytetään yhä enemmän henkisiä ja taloudellisia voimavaroja.

3.1 Barcelona

Barcelona on luovan kaupungin idean ydinalueita, sillä kenties enemmän kuin mikään muu eurooppalainen kaupunki se on tietoisesti pyrkinyt irrottautumaan kansallisvaltion taloudellisesti määrittelevästä asemasta ja houkuttelemaan juuri uuden talouden yrityksiä ja sen tarvitsemaa työvoimaa. Vuodelta 2000 peräisin olevassa Barcelonan metropolialueen strategiassa puhutaankin selvästi siirtymästä teollisesta jälkiteolliseen kaupunkiin, metropoliin yhteiskunnallisen tuotannon paikkana.

Barcelonan strategia on monin tavoin kuin suuryrityksen vuosikertomus: siinä laitetaan toistuvasti eurooppalaisia suurkaupunkeja järjestykseen esimerkiksi sen mukaan, millaiset elinstandardit niissä on. Kuitenkin suurin osa strategian paremmuusjärjestyksistä liittyy taloudellisen kasvun ja houkuttelevuuden tasoon: näitä ovat esimerkiksi "best cities for creating a business" (Barcelona sijalla 6), "company headquarters in 2006" (Barcelona sijalla 6), sekä "easy access to markets" (Barcelona sijalla 13).

Strategia painottaa kaupungin kilpailukyvyn valttikortteina sellaisia yleisiä tekijöitä kuten elämänlaatua, sosiaalista koheesiota tai kaupunkilaista identiteettiä - yleisiä yhteiskunnallisen ympäristön tekijöitä, jotka liittyvät tietynlaisen elämän tuottamiseen. Strategia tuo esille esimerkiksi sen, että Barcelonan tulisi kehittää alueensa avoimuutta, johon liittyy esimerkiksi kieli- ja kommunikaatiotaitojen lisääminen, siirtolaisten parempi integrointi sekä parantuneet julkiset palvelut. Kaikkiin hankkeisiin liittyy se, että Barcelona halutaan nähdä kilpailukykyisempänä ja taloudellisesti houkuttelevampana.

Barcelonan kulttuuristrategiassa näkyy kirkas luovan luokan eetos: kulttuurin määrittelee aina visiotaloudesta määräävä eliitti, ja tämä "kulttuuri" tähtää ensi sijassa sosiaalisen koheesion tavoitteluun. Koheesio liittyy kaupunkitilan muuntamiseen houkuttelevammaksi, turvallisemmaksi - ei kaikille kaupunkilaisille, vaan luovalle luokalle. Vaikka strategia näennäisesti tähtää integraatioon, se tapahtuu ainoastaan oletetun turvallisuuden lisääntymisen nimissä; ehkäpä Barcelonaan saadaan lisää turistirahaa, jos loputkin taskuvarkaat saadaan nitistettyä ankaramman valvonnan keinoin. Kulttuurista puhutaan vuolaasti strategiassa, mutta ei missään kohdin esimerkiksi sen tasapuolisemmasta kohdistamisesta kaikkiin kaupunkilaisiin.

Hyvä esimerkki Barcelonan uudesta politiikasta on kiinteistösijoittajien, rakennusfirmojen ja kaupunginjohdon yhteistyössä käynnistämä "Forum 2004" -hanke, joka tunnetaan myös "Universaalina kulttuurien foorumina". Foorumi on järjestetty sitä varten rakennetulla merenranta-alueella aivan kaupungin köyhimmän kaupunginosan vieressä, ilman että kyseinen kaupunginosa olisi hyötynyt tästä mitenkään. Tämä 3 miljardin euron projekti on houkutellut Barcelonaan valtavasti turisteja ja tuonut suunnattomia voittoja rakennusfirmoille. Foorumin pääpuhujien mukaan sen tarkoituksena olikin markkinoida "tuotemerkkiä nimeltä Barcelona". Samalla se on toiminut eräänlaisena vesitettynä konsensushakuisena versiona maailmanlaajuisesta Sosiaalifoorumi-liikkeestä.7

3.2. Helsinki

Helsingin pääkaupunkiseudun kaupunkistrategiassa vuodelta 2002 nousevat esiin varsin samanlaiset painotukset. Esipuheen mukaan "kaupunkiohjelman suunnittelutyön kantavat teemat ovat osaaminen ja osallisuus". Tarkemmin määritellyt toimintalinjat ovat 1) "Huippuosaamisen ja monipuolisen tietopääoman vahvistaminen", 2) Oppiva kaupunkiseutu - kaupunkilaisten yksilöllisen osaamisen vahvistaminen yksilöllisin keinoin sekä 3) Osallisuuden ja sosiaalisen eheyden vahvistaminen. Kaikki kolme liittyvät nimenomaan oikeanlaisen yhteiskunnan ja sen kautta oikeanlaisten yleisten yhteiskunnallisten kykyjen kehittämiseen. Samalla siinä nousee esiin Lissabonin strategiassa määritelty osaamisen lajien erottelu: huippuosaaminen erotetaan muusta, vähemmän huippulaatuisesta osaamisesta ja nostetaan kaupunkiohjelman ykköstavoitteeksi. Tekstin muotoilut toistavat yhteiskunnallisen tuotannon hallinnointiin liittyviä teemoja (esimerkiksi Sassenin väitteitä) lähes häkellyttävällä tarkkuudella:

Globaalitaloudessa suurkaupungit ovat avainasemassa koko Euroopan kilpailukyvyn kannalta. Huippuosaamista hyödyntämällä on luotava uutta kannattavaa yritystoimintaa. Menestyvän yritystoiminnan elinehto on kaupunkiseudun ja kaupunkilaisten oppimiskyky. Kilpailukyvyn ja oppimisen perustana on turvallisuus, hyvinvointi ja kaupunkilaisten laaja osallisuus yhteiskuntaan.
(Pääkaupunkiseudun kaupunkiohjelma 2002)

Konkreettisesti ohjelman tavoitteita voidaan nähdä esimerkiksi "huippuosaajien" kaipaamien uusien liikennepalveluiden (Kampin keskus, keskustatunneli), kulttuuripalveluiden tai yritysten vaatimien toimintaympäristöjen luomisessa. Ympäri kaupunkia, esimerkiksi Arabianrantaan tai Ruoholahteen, luodut immateriaalisen tuotannon keskukset vastaavat nimenomaan yritysten tarpeisiin luoda keskitettyjä tuotantotiloja, joissa kaikki keskeiset palvelut lakimiehistä graafikoihin ja siivoojiin ovat alati saatavilla. Otaniemen alue on vielä laajempi esimerkki teknologiakeskuksesta, jossa Teknillisen korkeakoulun ja Keilaniemen suuryritysten ympärille on rakennettu laaja tietotalouden keskus.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpisen ehdotus ns. wau-arkkitehtuurin hankkimisesta kaupungin imagon kohottamiseksi ja turistien houkuttelemiseksi kuuluu samaan immateriaalisen huomiotalouden strategiaan. Wau-arkkitehtuurilla tarkoitetaan tunnettujen kansainvälisten huippuarkkitehtien suunnittelemia huomiota herättäviä ja mammuttimaisia rakennuskomplekseja, jotka yleensä eivät liity laajempaan kaupunkisuunnittelulliseen kokonaisuuteen, vaan niiden tarkoitus on ennen kaikkea turistien houkutteleminen esteettisin ja huomiotaloudellisin keinoin.

Myös asumisen suunnittelussa huippuosaajien houkuttelu on noussut Helsingin seudulla selvästi esiin. Puhe "hyvien veronmaksajien" houkuttelun tärkeydestä lisääntyy koko ajan. Asuntopolitiikassa onkin ollut havaittavissa siirtymä aiemmasta sosiaalisen asuntotuotannon ja heterogeenisten asuinalueiden suunnittelusta rikkaille suunnattujen erillistalojen ja sosiaalisesti homogeenisten kaupunginosien suunnitteluun. Viime aikoina keskustan lähellä vapautuneista entisistä teollisuus- ja satama-alueista luodut asuinalueet toistavat varsin pitkälle hygieenisen porvarillisen asuinalueen kaavaa. Niin Jätkäsaaresta, Kalasatamasta kuin Arabianrannasta on tulossa urbaanin ylemmän keskiluokan asuinalueita, joille ei enää rakenneta matalan vuokratason julkisia asuntoja (kuten esimerkiksi Pikku-Huopalahteen vielä rakennettiin) vaan ainoastaan suhteellisen kalliita yksityisesti myytäviä tai vuokrattavia asuntoja. Ainakin Arabianrannan tapauksessa julkisen liikenteen toteutus on jäänyt huomattavasti suunniteltua heikommaksi: julkiset liikenneyhteydet eivät ole kovinkaan vahvoja, mikä korostaa yksityisautoilun ja keskiluokkaisen elämäntavan hegemoniaa alueella. On varsin todennäköistä, että myös Jätkäsaaren ja Kalasataman tapauksessa tulee käymään samoin.

Vielä pidemmälle porvarillinen asumisen malli menee esimerkiksi apulaiskaupunginjohtaja Korpisen visioissa Helsinkiin liitettävän Sipoon länsiosan kaavoituksesta. Korpisen mukaan Länsi-Sipoosta olisi tarkoitus tehdä omakotitalovaltaisten "puutarhakaupunkien" vyöhyke, johon houkuteltaisiin nimenomaan epäurbaania, homogeenistä omakotitaloympäristöä kaipaavaa vaurasta väestöä. "Puutarhakaupunki" viittaa englantilaisen kaupunkiutopistin Ebenezer Howardin 1900-luvun alussa luomaan kaupunkisuunnittelumalliin, jota esimerkiksi Helsingin ja Espoon monien esikaupunkialueiden (tunnetuimpana esimerkkinä Tapiolan-Mankkaan alue) kaavoituksessa 1950-luvulla ja sen jälkeen on noudatettu. "Puutarhakaupunkien" tarkoituksena oli muodostaa hyvinvoivan porvariston reservaatteja, väljiä ja "lähellä luontoa" olevia asuinalueita, pakopaikkoja "kaupungin melusta" eli urbaanin ympäristön pelottavasta heterogeniasta ja proletaaristen massojen läsnäolosta.

Helsingissä viime aikoina käyty keskustelu asuinalueiden erilaistumisesta ja erityisesti tiettyjen lähiöympäristöjen ja julkisten liikennevälineiden "vaarallisuudesta" liittyy samaan kaupunkitilan hygienian projektiin ja antiurbaaniin ilmaisujen järjestykseen. Esimerkiksi vannoutuneena antiurbanistina, kaupunkilaisen ryysyproletariaatin halveksujana ja porvarillisen reservaattiasumisen kannattajana tunnettu kaupunkitutkimuksen professori Mari Vaattovaara on puhunut siitä, että tietyillä alueilla erityisesti varakkaammat asukkaat alkavat kokea olonsa epämiellyttäväksi, koska siellä liikkuu "epämääräistä porukkaa". Vaattovaara onkin Korpisen tavoin asettunut kannattamaan epä- tai korkeintaan semiurbaanien omakotitaloalueiden rakentamista "luovaa luokkaa" varten. Jälleen kerran porvarien on päästävä pakoon urbaaniin ympäristöön liittyvää heterogeniaa.

Molempien kaupunkien strategioihin siis tuntuu kiinteimmin liittyvän koheesion ja yhtenäistämisen eetos. Kulttuurista puhutaan funktionaalisena arvona, johon ladattu kulttuurihistoria ja symboliset arvot voisivat sitoa kaupunkeja tiukempaan yhtenäisyyteen ja sitä kautta parempaan järjestykseen ja sosiaaliseen kontrolliin. Kun kulttuuri valjastetaan näin kuvaamaan elämänlaatua ja sitomaan kaupunki-identiteettiä, joudutaan myös kulttuurin käsite jakamaan kahtia. Toisaalla on haluttu taide, luovien luokkien ihannoima urbaani avantgarde tai ehkä romantisoiva taiteilija-käsityöläisyyden idea, toisaalla taas ne ilmaisun ja julkisen tilan käyttämisen tavat, jotka eivät luovilta luokilta tai niiden arkkitehdeiltä paljon tunnustusta saa: katutaide, graffitit, liian myöhään auki olevien kapakoiden ikkunoista tulviva melu.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.