2006-09-14

Ruumiin valta - vallan ruumis

Valtaaja

Ruumis vallan keskiössä

"Kuuliainen ruumis syntyy erilaisten kurinpitomenetelmien kautta, joiden päätarkoitus ei suinkaan ole totteleminen sinänsä, vaan jokaisen yksilön oman ruumiin kontrollin lisääminen."

Foucault'n mukaan seksuaalisuus on lähes identtinen ruumiillisen olemassaolon kanssa. Se on vallalle avain ihmisen ruumiiseen, jolla se saa tiukan otteen ihmisen ruumiillisesta olemassaolosta. Aikaisemmin seksuaalisuuden määrittelijänä toimi kirkko, joka käytti tätä kautta valtaansa ihmisruumiiseen. Yksilön hallitsemista ruumiillisuuden kautta helpotti lisäksi tieteellis-tekninen kehitys, joka mahdollisti ruumiin kokonaisvaltaisen haltuunottamisen.

Lääketieteen tarjoamat keinot antavat vallalle loputtomat mahdollisuudet tuottaa ja muovata ruumista tarpeisiinsa hyödylliseksi toimijaksi. Leikkaukset, psyykelääkkeet, proteesit, elinsiirrot ja lopultakin geenimanipulaatio tarjoavat tilanteen, jossa ruumiin luonnolliset rajat eivät enää ole esteenä. Tästä osuva oman päivämme esimerkki on kauneusleikkauksien normalisointi tv-ohjelmilla. Vartaloa tulee muokata yhä enemmän ja kauneuden "normaalista" ja normista tulee yhä epänormaalimpi. Näin naiset voivat taas "valita" leikkaukset ehostaakseen itseään.

Tämä valinta on kuitenkin näennäisen vapaa, kuten muutkin vallan käyttämät muodot. Kauneuden standardin noustessa ei pelkkä meikkaaminen riitä tämän "normaalin" saavuttamiseen. Luulen kehityksen tuloksena syntyvän tilanteen loppujen lopuksi johtavan siihen, että naista, joka ei ole käyttänyt ruumiiseensa kauneuskirurgiaa pidetään välinpitämättömänä ja laiskana. Hänestä tulee epänormaali aivan kuten meikkaamattomasta nuoresta naisesta nykyään. Tällöin kyse on ainoastaan näennäisestä valinnanvapaudesta.

Ihminen elää sosiaalisten standardien mukaan ja yhteisö luo normaalin, johon yksilö pyrkii sopeutumaan. "Epänormaalit" eristetään yhteisöstä niin mikro- (lapsuuden kaveripiirit) kuin makrotasolla (mielisairaalat). Lapset oppivat kotona, millaisia ihmisiä tulee välttää ja kenen kanssa on hyvä leikkiä. He myös oppivat aikuisten kommenttien kautta arvioimaan ihmisiä ja toteuttavat tätä toimintamallia jo varhain omissa ystävyyssuhteissaan.

Miten yhteisö hyötyy yksilöiden standardisoimisesta ja miksi moninaisuus tuomitaan? Mary Douglasia mukaillen tällainen tapa jäsentää elämää tuo pysyvyyttä:

Ajan kuluessa ja kokemuksien karttuessa nojaamme yhä enemmän tähän oppimaamme nimeämisen järjestelmään. Järjestelmä antaa meille varmuutta ja näin siihen rakentuu sisäinen taipumus konservatiivisuuteen... Oletuksiimme sopimattomat, epämiellyttävät tosiseikat eivät saa päästä häiritsemään vakiintuneita oletusarvojamme: me joko vääristelemme niitä tai jätämme ne huomiotta.

Diskurssien kautta tuotetaan kategorista selkeyttä ja puhtautta. Valta taas luo näitä kategorioita ja merkityksiä omiin tarkoituksiinsa. Ihmisistä tulee niiden kautta "järjestettyjä", ja tätä kautta tuottavia. Homogeenisten yhteisöjen toiminta on lisäksi helpompaa arvioida ennalta, ja elämän ideaalien ollessa rajattu on kilpailu kovempaa. Tällöin on oltava yhä hyödyllisempi saavuttaakseen asetetut ideaalit.

Kun tuotetaan elämisen "normaalimalli", ihmiset alkavat myös tavoitella sitä. Esimerkiksi tieteelliset tutkimukset kertovat meille, kuinka monta kertaa ihmiset tutkitusti harrastavat seksiä viikossa, kuinka paljon he ottavat asunto- ja autolainaa, mitä he harrastavat ja mihin ammattiin he haluavat valmistautua. Nämä "tutkitut tosiasiat" alkavat ohjata ihmisiä, koska he kyselevät jatkuvasti, mikä on normaalia ja kuinka voin olla normaali, jotta en poikkea yhteisöstä, jolloin vaarana olisi sosiaalinen eristäminen. Ihmiset alkavat vahvistaa vapaaehtoisesti vallan mekaniikkaa - he tulevat osaksi sitä. Näin alistaja ja alistettava yhdistyvät. Diskurssi muuttuu toiminnaksi, joka vahvistaa vallan diskurssia.

Tällaisen prosessin sisäinen mekaniikka on mielenkiintoinen. Kuinka ihmiset on saatu jatkuvasti tarkkailemaan sitä, ovatko he normaaleja? Kuinka on onnistuttu tuottamaan yksilösubjekti, joka normalisoi itse itseään? Tämä kehitys nojaa Foucault'n mukaan tieteen tapaan normalisoida sekä patologisoida. Tällainen määrittely taas tuottaa ihmisille epävarmuuden tunteen siitä, mihin kategoriaan he kuuluvat. Jatkuvasti kielenkäytössämme puhumme normaaleista ihmisistä, "keskiverrosta", vaikka tällaisia ei ole olemassa. Tämä voidaan nähdä vallan diskurssina, joka elää meissä ja jonka kautta järjestämme todellisuutta. Juuri jatkuva tarkkailu on keskeistä normalisoivan kurin verkostoissa. Tätä kautta tunnistetaan, määritetään ja muokataan poikkeavuutta.

Koska ruumis on ihmisen intiimein alue - jopa identiteettimme perusta - voidaan sen siksi nähdä asettuneen vallan keskiöön. Ajatukset ja tunteet vaihtuvat, mutta ruumis on ja pysyy (vaikka muuttuukin asteittain). Ruumiin hallinnan kautta voidaan saada valtaan koko ihminen. Haastava kysymys on, kuinka hyvin tämä prosessi on onnistunut viimeksi kuluneen vuosisadan aikana.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.