2006-09-01
Puhe, mahdollisuuksien määrittely ja toteuttaminen, yhteistyön kaappaamisen valta ja vastaavat ovat siis syrjäyttäneet politiikan ytimestä valtion ja tehtaan. Niinpä on kysyttävä, että jos teollisuustyö ei enää jäsennä poliittisia kamppailuja ja riisto ei ole yhteiskunnallisten suhteiden keskipisteessä, mitä on tullut tilalle?
Lazzarato korostaa, että taloudellisen arvonmuodostuksen paikka on muuttunut. Se on siirtynyt kurijärjestelmin hallitusta tehtaasta kulttuurin laajempaan ja tilallisesti määrittymättömään todellisuuteen. Tähän on tietysti helppo argumentoida vastaan: katsokaa koko maailmaa, eivät tehtaat mihinkään ole kadonneet, ainoastaan siirtyneet maantieteellisesti. Kuitenkin argumentti siitä, että arvonmuodostus on siirtynyt pois tehtaista, on varsin vastaansanomaton. Tavaran hinnan määräytyessä entistä vähemmän materiaalisen arvon mukaan, ei tehdas voi muodostaa samanlaista poliittista näyttämöä kuin sata vuotta sitten. Tämä on myös globaalin epäoikeudenmukaisuuden ydin: vaikka kiinalainen työläinen onnistuisi saamaan itselleen suuremman osan tuotantonsa arvosta, hän ei silti voittaisi, koska hän on lukittu materiaaliseen tuotantoon, ja näin marginalisoitu arvonmuodostuksen ytimestä.
Nykytalouden toimintalogiikka onkin siirtynyt puheen kentälle. Olennainen kysymys on, miten uskomukset saatetaan voimaan – kenellä on kyky ja valta tähän? Arvonmuodostuksen institutionaalinen keskus, pörssi, toimii juuri näin: asioiden arvo koostuu massapsykologisten ilmiöiden tuloksista. Keskeisempää on uskomus uskomuksesta kuin uskomus "arvosta", ja itseään toteuttavien uskomusten luominen on keskeinen arvonlisäyksen perusta.
Lazzarato muistuttaa, että arvonmuodostuksen kentän muuttuminen tarkoittaa myös sitä, että riistoa analysoimalla ei voida selittää esimerkiksi yritysten menestystä. Microsoftin kaltaisen yrityksen maailmanvalloitus ei olisi mahdollista pelkän tehokkaasti organisoidun riiston perusteella. Pikemmin kyse on, Lazzaraton termein, onnistuneesta asiakaskunnan muodostamisesta ja ylläpitämisestä. Microsoft on tehnyt todeksi maailman, jossa tapahtuma kulkee Microsoftin määräämän toiminnan kautta.
Se, mitä tuotetaan, määrää olennaisesti myös sitä, minkälaisia muotoja epäoikeudenmukaiset suhteet saavat. Lazzaraton analyysi, viestintää käsittelevässä kohdassa, osoittaa että halujen tuottaminen on paitsi taloudellisen arvonlisäyksen keskeinen kenttä, myös eriarvoista subjektiivisuutta osoittavien ruumiillisten muutosten aiheuttaja. Viestintäteknologioiden kautta tapahtuva halujen levittäminen ei ole suunnattu vain niille, joilla on varaa, vaan kenelle tahansa. Tuloksena on "loiston" ja "ylijäämäsubjektiivisuuden" väliselle spektrille virittyvä, standardoitujen halujen todellisuus. Näistä henkisistä muutoksista seuraavat ruumiilliset muutokset virittyvät vastaavasti liikalihavan ja anorektisen ruumiin tyyppimallien ympärille. Lazzaraton mukaan liikalihava ja anorektinen ruumis ovat vastinpareja, voisi jopa sanoa ettei toista ole ilman toista. (Olkoonkin että "anorektista" parempi sana voisi olla esimerkiksi "näännytetty".)
Kun tämä kaikki on sanottu, missä ollaan? Mistä löytyvät poliittisen vastarinnan ja luomisen tilat? Kuten todettua, Lazzarato keskittyy paljolti erojen ja variaation korostamiseen. Poliittisen vastarinnan voima on kyvyssä luoda kielten polyfoniaa ja mahdollisuuksien avautumisia. Mutta se taas edellyttää analyysia, jossa luokan myytti ja muut totalisoivat ideologiat on jätetty taakse. Tätä vastarinnan todellisuutta Lazzarato jäsentää koordinaation käsitteen avulla. Uudet protestit eivät totalisoi, vaan perustuvat koordinaatiolle: koordinaatio on vastustamisen ja luomisen kokeilemista yhdessä. Koordinaatio ei edellytä pysyviä identiteettejä, pikemmin etsii mahdollisuuksia ja uusia avautumisia.
Lazzarato näkee modernin poliittisen vastarinnan historiassa kaksi suurta taitetta: ensimmäinen on vuoden 1968 liikehdintä, toinen Seattlen protesteista lähtenyt "liikkeiden liike", jonka näkyvimpänä sloganina on toiminut silmiinpistävän leibnizlainen "toinen maailma on mahdollinen". Edelliset edustivat murrosta suhteessa klassisiin työn malleihin, auktoriteetteihin ja identiteetteihin. Jälkimmäiset synnyttivät mahdollista edustavan, uudenlaisen politiikan, joka luo eksplisiittisen eron luokan kaltaisiin suuriin poliittisiin subjekteihin. 1968 merkitsi Lazzaratolle taitetta, jonka jälkeen totalisoivien identiteettien ylläpitäminen muuttui entistä epäuskottavammaksi yritykseksi, Seattlen liike taas mahdollisten maailmojen politiikan nousua.
Samalla elämme kuitenkin todellisuudessa, jossa meidät on pakotettu yleisöiksi. Yleisöjen tila vastarinnan ilmentämiselle on poliittis-filosofinen ongelma sinänsä – jo yleisön käsite tuntuu sulkevan tämän mahdollisuuden ulos. Lazzarato kuitenkin uskoo että yleisöt kykenevät politisoitumaan, mutta edellytyksenä on se, että ne kykenevät osallistumaan ongelmanmäärittelyihin, sen sijaan että vedottaisiin yleisölle annettuihin "vaikuttamisen" kanaviin. Tyyppiesimerkkejä tällaisista annetuista kanavista ovat ostovoima ja erilainen gallup-"vaikuttaminen", jonka olennaisin tehtävä on vahvistaa enemmistölogiikkaa.
Olennaisin vastarinnan jäsennys seuraa kuitenkin talouden uusien muotojen analyysista. Kun talouden kenttä on olennaisesti kysymys yhteistyöstä ja yhteistyön kaappaamisesta, jää puolustettavaksi kaappaamaton, vapaa yhteistyö. Yhteistyön tuloksia Lazzarato kutsuu yhteishyödykkeiksi. Yhteishyödykkeiden puolustaminen on vapaan yhteistoiminnan tilan luomista, ylläpitämistä ja puolustamista.
Kapitalismin vallankumoukset -kirjan tavoite on kunnianhimoinen. Reilun 200 sivun aikana on vaikeaa tyhjentää Lazzaraton käsittelyyn ottamaa temaattista kokonaisuutta, tai edes sanoa siitä suhteellisen kattavalla tavalla riittävästi. Hämmästyttävän hyvin kirjoittaja tässä kuitenkin onnistuu. Olennainen panos nykyiseen immateriaalikapitalismia käsittelevään keskusteluun kirjalla on ainakin siinä, että se onnistuu kaivautumaan syvemmälle todellisuuden rakenteeseen: maailmojen toteuttamisen analyysi tuntuu asettavan Lazzaraton teorian varsin vankalle pohjalle.
Joka tapauksessa on muistettava, että Lazzaraton teoriat elävät samassa todellisuudessa kuin mitä ne kuvaavat. Siksi hyvän poliittisen kirjan anniksi riittää se, että siinä pystytään kokeilemaan teorioita, avaamaan joitakin mahdollisuuksia ja tunnustelemaan uusia avauksia. Tähän Kapitalismin vallankumoukset ainakin pystyy. Ensi sijassa tällä hetkellä tarvitaan näkökulmia nykyisten vaihtoehdottomuuksien, yksikielisyyksien ja sulkeutumien ohi. Niistä kyllä kasvaa enemmänkin, ajallaan.
Sivu 1 .. Sivu 2