2006-06-01

Spektaakkelin yhteiskunta re-ferō

Guy Debord: Spektaakkelin yhteiskunta. Suomentanut Tommi Uschanov.
Esipuhe Jussi Vähämäki. Kustannusosakeyhtiö Summa 2005.

Mikko Jakonen

VII Alueen hävitys ja hallinta

Kuten kapitalistinen tuotanto yhdistää kaiken ajan, homogenisoiden kaiken ajan tuotannon ajaksi, samanmittaisiksi pätkiksi (konkreettisesti tunneiksi, minuuteiksi ja niin edelleen) niin samalla tavalla se myös yhdistää tilan, eivätkä sitä rajaa enää kapitalismin ulkopuoliset yhteiskunnat. Tämä yhdistyminen on Debordin mukaan ekstensiivinen ja intensiivinen banalisoitumisen prosessi, yhtä aikaa kumpaakin. Kapitalistinen tuotanto, joka leviää tavaroiden kautta, tuhoaa kaikki alueelliset erityisyydet ja alueellisen autonomian ja laadun. Kapitalismi homogenisoi, tai toisinsanottuna se ylikoodaa kaikki alueet. Näin asian ymmärtävät myös Deleuze sekä Guattari (ks. Mille Plateaux luvut Appareil du capture ja Treatise de la nomadologie) ja Negri sekä Hardt (katso Empire). Syntyy tavaran vapaa tila, joka koodautuu jatkuvasti uudelleen, tai toisinsanottuna rekonstruoituu toistuvasti, jotta se tulisi yhä identtisemmäksi itsensä kanssa, jotta se pääsisi mahdollisimman lähelle suvereniteetin tavoitetilaa, lepoa ja monotonisuutta. Toisin sanottuna rekonstruktion täytyy olla mahdollisimman nopeaa, jotta ei tapahtuisi muutosta, vaan kaikki pysyisi samana: Nikolaus Kusanus kutsui tätä tilaa 1440 julkaistussa teoksessa De Docta Ignogranta "absoluuttiseksi".

Näin häviää myös maantieteellinen etäisyys, mutta tuo etäisyys toistetaan sisäisesti erona, jonka spektaakkeli (suvereeni) luo. Tästä kertoo muun muassa turismi, joka perustuu paikkojen samuudelle, sillä kun modernisaatio on poistanut matkustamisesta ajan, poistuu samalla myös tilasta sen todellisuus: turistikohteet ovat kulisseja. Tätä varten on siis spektaakkelin yhteiskunnan muokattava jatkuvasti omaa aluettaan, ja tähän tarkoitettu tekniikka on kaupunkisuunnittelu. Kapitalismi luo sen avulla itselleen kulttuuri- ja luonnonympäristöstä haluamansa kaltaisen lavasteen. Kapitalismi kykenee valmistamaan ympäristöstämme millaisen tahansa, koska se on absoluutti. Kapitalismi kykenee valmistamaan maailmoja, kuten Jumala, mutta toisin kuin kristinuskon Jumala, kapitalismi kykenee valmistamaan rajattoman määrän maailmoja. Kun ihmiset elävät rauhallisesti tilassa – siksi, että spektaakkeli tai suvereeni valmistaa tuon tilan juuri rauhoittaakseen ihmiset – hävittää tila samalla myös kaiken "rauhattoman tulemisen ajassa", kuten Debord sanoo Hegeliin viitaten. Kaikki kapitalismin tekniikat ja välineet tuottavat erottamista, ja kaupunkisuunnittelu on näiden erottamisen välineiden yleinen perusta, niiden taustaperiaate. Kaupunkisuunnittelun tutkiminen on erottamisen tekniikan tutkimista.

Kaupunkisuunnittelu suojelee luokkavaltaa, sillä se ylläpitää väen (multitudon) atomisoitumista, joka uhkaa hävitä kaupungeissa, joissa modernit tuotanto-olosuhteet tuovat eristetyt ihmiset yhteen – tämä yhtenäistyminen täytyy jollain keinolla, tai keinolla millä hyvänsä, estää. On siis rakennettava alueita, jotka aiheuttavat sen, että ihmiset eivät halua olla toistensa kanssa. On tuotettava se, että ihmiset näkevät toisensa epähaluttavina ja vaarallisina: lähiö, banlieu, on oivallinen esimerkki tästä, sillä juuri lähiön mekanismit tuottavat ihmisiä, jotka ovat luotaantyöntäviä ja näin ollen tukevat eristäytymisen prosessia (on muistettava, että lähiöitä on niin rikkaita kuin köyhiä). Toinen mekanismi on tukahduttaa kadut, sillä kadut voidaan pitää parhaiten hallussa tukahduttamalla ihmisten liikuskelu niillä: luodaan autokaistat ja meteli, joka työntää ihmiset pois kaduilta. Tähän liittyy myös se, että tarjotaan ihmisten koteihin se, minkä he voisivat saada muutoin kaduilta ja toreilta: joukkoviestintä tarjoaa kadun (katuseurallisuuden) jokaiseen olohuoneeseen. Maailmasta tulee näin ollen monologinen, yksisuuntainen, yhden "järjen" maailma, jossa vain mediasuvereeni jauhaa samoja vanhoja vitsejään uudessa asussa.

Ihmiset täytyy siis erottaa toisistaan, mutta heidät täytyy myös yhdistää uudelleen toisiinsa: heidät täytyy integroida spektaakkelin järjestelmään. Tämä tapahtuu "eristämällä yhdessä". Tehtaat, koulut, teatterit, lomakylät (mökkikylät) ja lähiöt ovat juuri tällaisia. Ne näyttävät palvelevan kollektiivisia päämääriä, mutta tosiasiassa jopa perhesolu tai ydinperhe palvelee eriyttämistä (jokaisella täytyy olla oma huone ja omaa rahaa, Virginia Woolfia vääristelläkseni). Koko eristetty elämä täytetään spektakulaaristen viestinten kuvilla, jotka saavat voimansa tästä eristyneisyydestä ja yksinäisyydestä. Debord ei tosin tiennyt mitään internetistä ja pornosivuista, joissa jokainen yksinäinen voi tuhlata elämänsä ja aikansa, ja vieläpä innostua siitä. Se, että pornosivujen käyttäjistä suurin osa on perheellisiä ja varttuneempia miehiä, kertoo jo jotain eristämisen totaalisuudesta yhteiskunnassamme.

Näin käy myös arkkitehtuurin. Kun se aikaisemmin suunnattiin vain eliitille, niin nyt se suunnataan suoraan köyhille. Tätä uutta arkkitehtuuria ovat tietysti lähiöt tai suburbiat, banlieut kaikessa monimuotoisuudessaan. Arkkitehtuuri perustuu autoratiiviselle päätökselle, joka tekee näistä alueista "abstrakteja abstraktion alueita". Lähiöiden ilmaantuminen teollistumassa oleviin maihin kertoo niiden siirtymisestä spektaakkelin aikaan. Lähiöt ovat jalostuslaitoksia, massajalostamoja, joissa muokataan perimää. Lähiöt ovat työväen tuotantolaitoksia.

Samalla kun kaupunki on tullut spektaakkelin ensisijaiseksi esiintymisalueeksi ja aluesuunnittelun keskeiseksi kohteeksi, elää kaupunki myös itsetuhon aikaa. Auto on siirtänyt paikaltaan kaupunkien perinteiset keskustat ja edistänyt näin aikaisempaa suurempaa hajaannusta. Automaailma keskittyy valtavien jakelutehtaiden ympärille, siis ostoskeskusten ympärille. Marketit joutuvat puolestaan nopeasti ylikuormitukseen, joka suistaa ne taas toisen luokan keskustoiksi (kuten Itäkeskuksen vanha ostari vs. uusi kauppakeskus). Kulutus järjestetään teknisesti, ja se on ensimmäinen vaihe yleisessä hajoamisessa, joka johtaa kaupungin kuluttamaan itseään.

Taloushistoria on kehittynyt maaseudun ja kaupungin väliselle erolle ja vastakkainasettelulle. Nykyinen tila kuitenkin romahduttaa niin maaseudun kuin kaupunginkin käsitteet. Talouden täytyy liikkua vain omaksi hyväkseen, mikä taas sulkee pois – kuten olemme huomanneet – kokonaan totaalisen tai todellisen historian liikkeen. Maaseudun ja kaupungin välisen eron romahtaminen johtuu historiallisen liikkeen tappiosta, jolla olemassa oleva urbaani tila olisi pitänyt ylittää mutta joka ei onnistunut (ts. vallankumoukset epäonnistuivat). Yleismaailmallinen historia syntyi kaupungeissa, ei maaseudulla. Marxin mukaan porvaristo nujersi maaseudun, sillä "kaupunki-ilma on vapauttavaa". Kuitenkin kaupungin historia on kaikessa vapaudessa tyrannian historiaa, tai se on suvereenin tarjoamaa vapautta. Vapautta kävellä ennalta suunniteltua reittiä, tietä pitkin, vapautta ostaa ruokansa ennalta määrätystä paikasta jne. – siis vapautta tehdä vain ennakoitavia ja etukäteen suunniteltuja asioista (Vrt. Deleuze Jälkikirjoitus kontrolliyhteiskuntiin). Tämä on tietysti länsimaisen rationaalisuuden mukaan hyvin "järkevää". Kaupungissa historiallisesta vapaudesta on kyllä taisteltu (vuoden 1789 vallankumous) mutta sitä ei ole saavutettu koskaan. Kaupunki on historian ympäristö (kaupunki on museon ympäristö), koska se on tietoinen menneisyydestään, vaikka se keskittää samaan aikaan sen vallan, joka tekee tuon historiallisen hankkeen mahdolliseksi. Pyrkimys likvidoida kaupunki kertoo tästä pyrkimyksestä alistaa talous historialliselle tietoisuudelle, jossa tapahtuu yhteiskunnan yhdistyminen, kun se ottaa haltuunsa ne voimat, jotka siitä on irrotettu.

Kuten Marx sanoo, "maaseudussa näkyy sen oma täydellinen vastakohta, eristyminen ja vieraantuminen". Tätä vastoin taas tuhoutuvat kaupungit luovat näennäismaaseudun, josta puuttuvat luonnolliset suhteet sekä historiallisen kaupungin kyseenalaistamat suorat yhteiskunnalliset suhteet. Tälle nykyiselle, keinotekoisesti suunnitellulle alueelle syntyy uusi keinotekoinen talonpoikaisto (onhan kyse toisesta luonnosta ja sen "viljelijöistä"). Tuottajista – siis kaupunkien proletariaatista – tulee nyt samanlaisia änkyröitä, ahdasmielisiä ja tilassa hajaantuneita (vaikka he siis asuvatkin vierekkäin) kuin talonpojat, ja tämä tekee heistä kykenemättömiä tarttumaan omaan vallankumoukseen ja ymmärtämään itseään vallankumouksellisena luokkana, historiallisena voimana. Ihmiset tuottavat kaupungeissa oman ympäristönsä, mutta silti se pysyy heille yhtä vieraana ja ulkopuolisena – luonnonkaltaisena – kuin luonnollinen työrytmi (johon on sopeuduttava) maatalousyhteiskunnassa. Urbaani talonpoikaisto oli itäisen despotismin perusta, ja nykyisessä tilassa sen apatiaa – sillä sen valta perustuu ihmisten apaattisuudelle – valmistetaan historiallisesti. Kun talonpojat olivat luonnostaan tietämättömiä, tehdään ihmisistä nyt tiedostaen tietämättömiä. Kysykää vain lähiöiden asukkailta mitä tahansa – tietämättömyys helkähtelee korvissa, kuten tietämättömien puheensorina yliopistoilla, jotka ovat tietämättömyyden lähiöitä. Debord sanoo, että uusien kaupunkien vaalilauseena voisi olla: "Täällä ei koskaan tapahdu mitään, eikä ole koskaan tapahtunutkaan." Tervetuloa Jyväskylään. Näin historian poissaolon voimat muokkaavat ympäristöä.

Tätä maailmaa ja kaupunkia, spektaakkelin yhteiskuntaa uhkaa kuitenkin todellinen historia, joka voi alistaa tilan eletylle ajalle. Kulttuurimaantiedettä tulee kritisoida, sillä se on osa proletariaatin vallankumousta. Sen kautta yksilöt ja yhteisöt voivat rakentaa paikkoja ja tapahtumia, jotka sopivat yhteen heidän työnsä ja historian haltuunoton kanssa. Tällöin kaupunkitilasta voi tulla leikin tila, joka muuttuu jatkuvasti. Sen säännöt ovat vapaavalintaisia, ja siinä löydetään seudun autonomia ilman tiukkaa suhdetta maaperään (Erde). Elämälle, liikkeelle ja matkalle on mahdollista palauttaa todellisuus. Kaupungistumista ei voida tehdä vallankumoukselliseksi uusilla tekniikoilla tai muilla vastaavilla, vaan päätöksellä rekonstruoida koko alue työläisten neuvostojen vallan alle, joka vastustaa valtiovaltaista diktatuuria. Tämän on neuvostojen tehtävä, sillä niiden on muutettava olemassa olevat olosuhteet (kaupungit) kokonaisuudessaan.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.