2006-04-13
Mitä voisi olla yhteiskuntatutkimus deleuzelaisittain? Mitä muuta kuin lukeneisuutta osoittavia alaviitteitä paperissa tai raportissa. Lehtonen kartoittaa kirjoituksessaan Deleuzen ja sosiologian mahdollisia kytköksiä käytännön tutkimuksellisesta näkökulmasta. Kirjoitus on alustus Sosiologipäivien työryhmässä Deleuze (ja Guattari) ja sosiologia Tampereella 24.3.2006.
Keksimme kavereitteni kanssa 1990-luvun alussa ryhtyä lukemaan Gilles Deleuzen tuotantoa. Kokoonnuimme parin vuoden ajan säännöllisesti yhteen keskustelemaan teksteistä, joista ymmärsimme jotain mutta emme paljon. Nauroimme, innostuimme, tunsimme saavamme välineitä jäsentää maailmaa jännittävällä tavalla. Samaan aikaan tein sosiologian gradua, ja minusta tuntui, että Deleuzea oli vaikea ympätä tekemisiini. Jonkin verran ymppäsin väkisin, ja tuntuu, että nuo kokeilut eivät tuottaneet mitään erityisen jännittävää, ympätyt oksat eivät lähteneet kasvamaan. Deleuze ei oikein yhdistynyt, ei ainakaan siinä muodossa, jossa shoppailua käsittelevässä gradussani selitin alaviitteissä yhteyksiä Spinozaan... Sen sijaan, että olisin osannut kaivaa Deleuzen teksteistä keinoja katsoa konkreettisia asioita, ne jäivät lähinnä ohjelmallisiksi huudahduksiksi ja filosofisiksi keskusteluiksi. Välipäätös gradun jälkeen oli, että tuntuu paremmalta edetä harrastaen filosofiaa ja Deleuzen lukemista erikseen, irrallaan sosiologian tekemisestä.
Innostukseni Bruno Latourin tuotantoon 1990-luvun puolivälissä syntyi osittain aiemman Deleuze-lukemisen taustalta. Latourin ja hänen toveriensa työ ammentaa Deleuzesta mutta uudistavalla tavalla. Latour ei paljon viittaa Deleuzeen, mutta haastatteluissa hän toteaa Deleuzen innoituksen ääneen. Latourin ajattelu on sisäistetyn rihmastomaista: ei-palautuvaa ajattelua, jossa tutkitaan yhdistymisen mahdollisuuksia. Päästään eroon kritiikin hengestä, ulkopuolelle asettuvasta tuomarista. Sen sijaan työstetään aineksia, katsotaan, mitä niistä voidaan aktualisoida. Samaten hänen tutkimuksissaan esiin tulevien käsitteellisten henkilöiden kuten Pasteurin tai Aramisin kehittely tuntuisi olevan velkaa Deleuzelle.
Latourin tuotanto on mahdollinen vastaus kysymykseen, miten yhdistää Deleuze (& Serres) ja sosiologia niin, että jälkimmäinen ymmärretään konkreettisena empiirisenä tutkimuksena. Jossain mielessä Latourin lukeminen on antanut uuden alun suhteelleni Deleuzeen. Deleuzen hankalaa soveltuvuutta sosiologiaan kuvastanee kuitenkin, että myös Latour on varsinaiselta koulutukseltaan filosofi ja että oikeastaan hänen ajattelunsa on jännitteisessä suhteessa sosiologian valtavirtoihin, varsinkin kaikkiin sellaisiin tarkasteluihin, joissa "yhteiskunta", "kulttuuri", "rakenne" ja "(ihmis)toimija" olisivat valmiiksi oletettuja ja määriteltyjä peruspalikoita.
Latourin harrastaminen on kuitenkin vienyt mukanaan niin, että nykyään se johdattaa minua lähinnä pohtimaan hänen oman tuotantonsa ja sosiologian suhdetta. Deleuze jää sivuun. Niinpä vaikka latourilainen Deleuze-polku onkin oikeasti relevantti avaus sosiologian ja Deleuzen suhteelle, tuntuu järkevältä olla jatkamatta sitä tässä, sillä se ehkä vie ihan omiin maailmoihinsa. Sen sijaan käytän tätä työryhmää mahdollisuutena alkaa taas pohtia uudelleen sitä, mikä voisi olla Deleuzen harrastamisen ja sosiologian tekemisen suhde. Pitäydyn kuitenkin melko yleisten teemojen tasolla sen sijaan, että lukisin ruohonjuuresta Deleuzen tekstejä tai käyttäisin hänen käsitteitään jonkin konkreettisen ongelman kehittämiseen (viimeksi mainittu vaihtoehto itse asiassa tuntuisi Deleuzelle uskollisimmalta).
Puhuako Deleuzesta sosiologian näkökulmasta? Vai sosiologiasta Deleuzen näkökulmasta? Oletan että muutkin tässä työryhmässä olettavat kiinnostavaksi ainoastaan kysymyksen siitä, miten ammentaa Deleuzen ajattelusta jotain sosiologiaan. Kulkemista sosiologiasta Deleuzeen on vaikea nähdä yhtä jännittävänä. Kumpikin kysymys ottaa annettuna molaarisen kokonaisuuden, "Deleuzen" tai "sosiologian". Ensimmäinen voisi olla filosofin tuotannon kokonaisuus, jälkimmäinen vaikkapa sosiologia sellaisena, kuin se esittäytyy Sosiologian ja Acta sociologican artikkeleina. No mutta. Heti kun tämän esittää näin, tuntuu, että minkäänlainen yhteys ei ole mahdollinen. Käsitys mausta ja tyylistä ja kiinnostavuudesta poikkeaa niin kokonaan. Näiden sosiologisten lehtien edustamaan kirjoittamiseen ja tietämiseen Deleuze voi korkeintaan ilmaantua surkeana oppineisuuden osoittamisen hahmona, sellaisina pikkunäppärinä alaviitteinä, joita onnettomasti itsekin ensin harrastin. Samalla jää kuitenkin sivuun kaikki Deleuzen tuotannosta aidosti kiinnostavan tekevä.
Kiinnostavampaa kuin liitos sosiologian oppialan kanssa yleisesti on se, minkälaiset Deleuzen ajattelutavat tai käsitteet voivat tulla mukaan, kun ajatellaan uusiksi kaikkea sitä, mistä sosiologia voi kertoa, ennen muuta yhdessä olemista, liitoksia ja kamppailuja.
Siis miten yhdistyä Deleuzeen? Huonoin tapa lienee ottaa Deleuzen tekstit ja väitteet imperatiiveiksi, käskyiksi, joita tulee noudattaa, tai käsikirjoiksi, joihin nojaten ylennetään oikeaoppiset ja mollataan tyhmät. Deleuzen tekstien eetos johtaa kaikkeen muuhun paitsi tuomitsemiseen. Mahdollisuuksia hyvään käyttämiseen on monia. Esimerkiksi voidaan lukea Deleuzea mutta ei pidetä tarpeellisena miettiä, miten tämä lukeminen vaikuttaa. Antaa vaikutuksen tulla, jos on tullakseen. Jotain ehkä yhdistyy, jotain ei. Toinen vaihtoehto on ottaa yksittäisiä käsitteitä, vaikka sotakone, kontrolliyhteiskunta tai virtuaalisuus ja antaa tämän käsitteen kytkeytyä tapaan katsoa jotain toista asiaa maailmassa. On myös mahdollista tehdä puhdasta Deleuze-tutkimusta, hänen tuotantonsa aukikäärimistä, eksplikointia - mutta lähinnä tämä lienee filosofiaa.
Tuntuu, että sekä kiinnostavin että Deleuzelle uskollisin näkökulma sosiologian ja Deleuzen väliseen ja-sanaan kulkisi konkreettisten käsitteiden, tapahtumien tai tutkimusten kautta. Yhdistymisestä voisi syntyä jotain näistä kummastakin oletetusta kokonaisuudesta poikkeavaa: hirviö, joka on kumpaakin, mutta ei kumpaakaan ihan ennallaan, vaan jotain uutta.
Seuraavassa nostan esille lyhyesti muutamia teemoja, joiden käsittelyn kautta Deleuzen tuotanto voi rikastaa sosiologian tekemistä. Nämä ovat ensinnäkin itse yhdistyminen, siis sana "ja", toiseksi virtuaalisuuden käsite, kolmanneksi se, millä tavalla Deleuzen filosofian affirmatiivinen luonne voisi olla esimerkillinen sosiologian tekemisen kannalta. Lopuksi eli neljänneksi otan vielä uudestaan tarkastelun kohteeksi koko esitykseni yleistason, kysymyksen yhteiskuntatutkimuksen asemasta suhteessa Deleuzen tuotantoon, nyt kuitenkin sen kautta, miten Deleuze ja Guattari määrittelevät filosofian käsitteiden luomisena. Esiin nostamani neljä linkkipaikkaa Deleuzen ja sosiologian välillä osoittavat sormella kohtia, joissa voisi työskennellä lisää, mutta itse tämä työ jää vielä tekemättä.