2006-01-04

Operaismo-suuntauksen historia

Kalle Seppä

Potere Operaion leninistinen suunnanmuutos

Tammikuussa 1970 Potere Operaio kutsuu koolle ensimmäisen valtakunnallisen kokouksensa. Kokouksessa, ehkä johtuen tehtaiden sisällä esiintyvistä ongelmista, yllättäen nousee arvoon arvaamattomaan haamu menneisyydestä: Lenin. Negrin mielestä Leninin opetus on siinä, että etujoukon puolue kykenee tuottamaan murtuman ja aiheuttamaan subjektiivisuuden harppauksen eteenpäin ja murtamaan kapitalistisen valtion komentomekanismin keskittämällä spontaanit voimat tiettyyn vihollisen strategian pisteeseen. Analyysia ei voi pahallakaan tahdolla kutsua banaaliksi. Se on kuten usein Negrissä kaunis sekoitus villiä anarkosyndikalismia ja leninististä hyökkäävyyttä, silti se tuntuu olevan 1970-luvun historian ulkopuolella ja erityisesti se tuntuu olevan Potere Operaion menneisyyden kanssa ristiriidassa. Yleinen käsitys liikkeiden sisällä oli ollut sellainen, että ongelma ei ole enää se, miten johtaa esiteollisen tyyppistä työväenluokkaa riistosuhteen ulkopuolelle. 1970-luvulla työväestö on jo ymmärtänyt oman ulkopuolisuutensa pääomaan nähden. Negri takertuu tehtaisiin, vaikka on selviä merkkejä siitä, että enää ei ole järkeä rakentaa organisaatiota tehtaan tuotantomallin ympärille, koska työväenluokka on juuri jättämässä tehdastyön. Toisaalta tuntuu omituiselta, syvällisten valtiomuodon analyysien jälkeen, palata 1800-luvun valtiokäsitteeseen, joka yhdistää anarkismin ja kolmannen internationaalin pahimmat aspektit. Ehkä taistelun tulen alla oli helppo ajatella konfliktia siten, että työväestön subjektiivisuus henkilöityy puolueeseen kun taas kapitalistisen luokan subjektiivisuus henkilöityy valtioon.

Valtakunnallista joukkokokousta varten valmisteltiin kolme alustusta. Ensimmäinen niistä "Luokka ja pääoma syksyn jälkeen" on syvällinen ja älykäs analyysi vanhaan operaistiseen tyyliin. Taistelut tulevat spontaanisti jatkumaan, koska liikkeellä on yhteiskunnallinen dynamiikka. Alustuksessa myös ymmärretään, että kommunistipuolue ja ay-liike tulevat vastustamaan työläisten autonomiaa, ja siinä todetaan myös, että se, mitä kapitalistit pelkäävät, ei ole subjektiivinen organisaatio, vaan työläisten massasabotaasit, poissaolot ja tehottomuus. Alustuksessa on kuvattu kaikki se, mitä tulee tapahtumaan 1970-luvun aikana: poistuminen tehtailta, vastakkainasettelu ay-liikkeen ja PCI:n kanssa sekä yhteiskunnallisen autonomia-liikkeen synty.

Toinen alustus on täydellisessä ristiriidassa ensimmäisen kanssa, sen otsikko on "Organisaation muodostaminen ja työläisten diktatuuri". Sen yleismerkitys on spontaanisuutta kieltävä, ja alustaja ehdottaa, uudelleen arvioimalla leninismin, subjektiivisuuden organisaatioprosessin. Keskeisin ajatus on siinä, että työläisten subjektiivisuus ei kykene tuottamaan omalla sisäisellä kehityksellään murtumaa ja autonomian saavuttamisen prosessia. Voidakseen päästä näihin tavoitteisiin on rakennettava kumouksen puolue.

Kolmas alustus on taas täydessä ristiriidassa toisen kanssa. Sen otsikko on "Kapitalistinen tieteen käyttö ja teknisten toimihenkilöiden taistelut". On todella omituista, miten nämä vajaat 100 intellektuellia ja aktivistia kykenivät näkemään niin kauas ja silti ankkuroitumaan niin köyhään menneisyyteen. Seminaarissa kuului myös toisenlaisia ääniä kuin ne, jotka puolsivat leninistisen organisaation rakennusehdotusta "Strategiaa ovat suuret massaliikkeet, proletariaatin sisäiset muutokset, ja spontaanit strategian keskukset syntyvät taistelujen sisällä" (Franco "Bifo" Berardi). Bifon (tuomittiin vuonna 1977 luokkataisteluun yllyttämisestä). Pakeni maasta ja työskenteli noin kymmenen vuotta Gilles Deleuzen ja Felix Guattarin kanssa. Toimii nykyisin aktiivisesti yhteiskunnallisessa liikkeessä Italiassa erityisesti multimedia- ja bioteknologiateemojen yhteydessä) näkemys häviää kuitenkin Potere Operaion sisäisen poliittisen taistelun. Loppupäätelmät, jotka Potere Operaion aktivistit vetävät keskustelusta, kuulostavat tällaisilta: "tänään organisaatiosta tulee strateginen elementti. Tämä tarkoittaa leninismin haltuunottoa, vallankumouksellisen kurinalaisuuden toteuttamista, jatkuvan ja keskitetyn strategian ja taktiikan käyttämistä. On ymmärrettävä, että jokaiseen kapitalismin kehityksen hetkeen on mahdollista sisällyttää työläisten murtuma, panna kapitalisti maksamaan enemmän kuin mitä kehitys pystyy heille antamaan, kääntyä heitä vastaan voimana, järjestettynä työläisten väkivaltana, massaväkivaltana."

On kuitenkin muistettava, että kaikesta tästä leninismistä huolimatta ihmisten väliset suhteet Potere Operaion sisällä eivät hajonneet. He viettivät aikaa yhdessä, pitivät hauskaa, keskustelivat illat ja yöt asioista. Koskaan erilaiset näkemykset eivät menneet aggressiivisuuden tasolle tai muitten poissulkemiseen. Kaikki päätökset (myös sellaiset dramaattiset, jotka veivät ihmisiä kärsimään kymmenien vuosien vankeustuomioita tai peräti menettämään henkensä) syntyivät keskusteluissa, joissa ironia oli aina läsnä, joissa tiedostettiin inhimillisen älyn suhteellisuuden ja historiallisten prosessien ohimenevyys. Ironia oli aina vahvempi kuin dramaattisuus, älyllisen kekseliäisyyden ilo oli aina suurempi kuin umpinainen koherenssi. Usein ennakoinnin ironia vei tovereita elämään liian paljon aikaansa edellä, unohtamalla, että se mikä, joillekin oli iloinen ja älyllinen leikki, ei ollut sitä joillekin muille. Ne, jotka investoivat pörsseissä ja pistävät liikkeelle valtavia resursseja saadakseen maksimoitua voittonsa, eivät välttämättä välitä leikkimisestä. Potere Operaiossa elää siis jatkuvasti kaksi sielua: ironinen sielu, joka nauraa taloudelle, kilpailulle ja ylistää työstä kieltäytymistä, ja toinen sielu, joka puhuu uhrauksista ja vallankumouksesta.

Vuoden 1970 seminaarin jälkeen Potere Operaion kritiikin pääkohdat ovat spontanismi ja tehdaskeskeisyys. Spontanismin kritiikki on syvässä ristiriidassa koko operaismon tarinan kanssa, ja siitä on kirjoitettu tässä yhteydessä jo paljon. Tehdaskeskeisyyden kritiikki oli taas täysin oikeutettu, kuten vuoden 1973 jälkeiset tapahtumat tulevat osoittamaan. Potere Operaion piirissä oli ymmärretty, että siirtymä jälkiteolliseen yhteiskuntaan oli tapahtumassa osittain myös järjestön toiminnan seurauksena.

1973: uusi rikkauden käsite ja työn kuolema

Rikkauden käsitettä on harvoin problematisoitu marxismin piirissä. Taloudellinen rikkauden määritelmä on varmasti redusoiva. Taas kerran on palattava fenomenologiaan. Rikkauden määritelmässä on lähdettävä kokemuksesta eli siitä, miten me koemme rikkauden. Rikas ei ole se, joka elää ikuisessa kilpailun ja tuottavuuden puristuksessa. Rikas on yhteiskunta, joka pystyy nauttimaan siitä, mitä on saatavilla, ja jossa sen jäsenet voivat vapaasti toimia. Rikkaus ja onnellisuus ovat ne suuret asiat, jotka 1960- ja 1970-lukujen liikkeet tuovat esille. Taistelu, joka käydään ja jonka osana myös Potere Operaio on, ei ole pelkästään kahden luokan taistelu, työväenliikkeen ja pääoman kamppailu, eikä kyseessä ole siirtymä yhdestä totalisoivasta järjestelmästä toiseen. Kyse on arkipäivän elämän laadusta, tuntemisen ja tietämisen mallien välisestä vaihtoehtoisuudesta, siitä miten elettyä aikaa voi viettää.

Vuonna 1973 eurooppalainen tehdastyöläisten liike saavuttaa lakipisteensä, vuonna 1977 autonomia-liike omansa. Autonomia-liike, josta tässä yhteydessä ei kirjoiteta syvällisesti, on se liike, joka nivoutuu tehdastyöläisten liikkeeseen ja operaismoon sekä määrää lopullisen siirtymän jälkiteolliseen aikaan. Tehdastyöläiset tekevät vastarintaa tehtaiden sisällä ja työn kuoleman jälkeen, jonka ne olivat itse aiheuttaneet, muotoutuvat yhteiskunnallisen työläisen liikkeeksi. Autonomia on ensimmäinen liike, joka osoittaa uuden tuotannollisen subjektin ja tuottavan voiman syntyä. Vuosi 1977 on se vuosi, jolloin ensimmäistä kertaa poliittisella, taiteellisella, kommunikatiivisella ja filosofisella tasolla nousee esille tietoisuus general intellectistä mahdollisuutena työstä vapautumiselle. Autonomia-liike, sen poliittisissa muodoissa, valitettavasti yhdistää nämä molemmat kasvot (tehdastyöläiset ja uudet tuotannolliset subjektit) omissa taisteluissaan, seurauksilla, jotka ovat tuhoisia. Olisi ehkä pitänyt rohkeammin jo vuonna 1970 antaa hyvästit tehtaille ja lähteä yhteiskunnallistamaan taistelua uusien subjektien kanssa ja välttää leninististä suunnan muutosta. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Vuosina 1967-1973 työläisten taistelut asettavat kriisiin ei pelkästään kapitalistisen kasauman mallit (siis tuotantomuodon), vaan ja erityisesti tietyn tyyppisen komennon ja valtion mallin. Potere Operaio on taas kerran ajan hermolla. Sen lehdessä julkaistaan syyskuussa 1971 Negrin "Suunnitelmavaltion kriisi: kommunismi ja vallankumouksellinen organisaatio". Negrin mielestä suunnitelmavaltio on se komennon toteutumismuoto, jossa luokkaristiriita otetaan valtiomuodon perustaksi ja sovitellaan hyvinvointi- ja tulonjakojärjestelmien avulla. Negrin mielestä työstä kieltäytyminen, jatkuva spontaani kapinointi ja palkkavaatimuksien asettaminen syövät tämän mallin olemassa olevat perustat. Negrin mielestä hyvinvointivaltion kriisin jälkeinen tilanne on sellainen, jossa valtiosta tulee proletariaattia tuhoava komento, jonka tehtävä on pelkästään alistaa. Samalla kun Negri ennustaa uusliberalismin tulon kymmenen vuotta ennen sen toteutumista, hän ehkä aliarvioi tässä tilanteessa uusien teknologioiden käyttöönoton avaamat mahdollisuudet ja elektronisen vallankumouksen. Potere Operaio siis jättää tässä tilanteessa tehtaan ihan oikeutetusti ja samalla epäoikeutetusti yhteiskunnallisen tuotannon maailman ja vie työväestöä kohti yhteentörmäystä valtion kanssa leninismin nimissä. Kuten sanottu olisi ehkä pitänyt malttaa ja pysyä muutoksien sisällä, työn sisällä ja elää omien autonomisten alueiden kanssa siirtymävaihetta kohti jälkiteollista aikakautta.

Bolognassa syyskuussa 1970 Potere Operaio palaa lopullisesti leninistiseen maailmaan. Keskitetty organisaatio erotetaan toiminnallisesti työläisten ja proletaarien itseorganisoidusta tasosta. Enää ei järjestetä kollektiivista johtoa taistelujen sisälle, vaan rakennetaan ulkopuolinen johto, jonka tehtävänä on tuoda taistelujen sisälle poliittisen vallanoton ohjelma. Heinäkuussa 1971 Roomassa Potere Operaio virallisesti päättää lähteä rakentamaan kumouksen puoluetta. On huomioitava, että kumouksen puoluetta ei rakenneta sanallisesti, vaan hyvin konkreettisesti. Järjestö varustetaan lopullisesti kyvyllä toimia sotilaallisesti. Se, mikä tässä vaiheessa enää erottaa Potere Operaioa marxisti-leninistisistä ryhmistä, on radikaali tapa olla kaduilla ja toreilla mielenosoituksissa sekä se, että massojen mobilisointi saa sotilaallisia piirteitä. Operaistit taas todella tekevät mitä sanovat, rehellisesti, aivan samalla tavalla kuin vuonna 1966 he olivat lähteneet tehtaille.

Maaliskuussa 1973 spontaanit taistelut juoksevat Potere Operaion edellä. Opelin työläiset Kölnissä ja Russelsheimissa, British Leylandin, Peugeotin ja tietysti Fiatin työläiset käynnistävät akuutin konfliktin, jonka tavoitteena palkan lisäksi on tehokkuuden vastustaminen välineinä jatkuva ja pirstaloitunut sabotaasi. On hämmästyttävää, että vaikka lakkojen määrä vähenee menetetyt työtunnit lisääntyvät kaikkialla. Lakosta tulee henkilökohtainen. Työläiset ainoastaan jäävät kotiin keksimällä mitä ihmeellisimpiä selityksiä. Uudet työläiset eivät enää välitä toistuvasta ja yksitoikkoisesta työstä. Uusi työväenluokka, joka astuu Torinon Mirafiorin porteista sisään, on kuunnellut Jimi Hendrixin, Doorsin ja Bob Dylanin musiikkia, se on käynyt konserteissa, matkustanut liftaamalla ympäri Eurooppaa tai mennyt Intiaan magic busseilla. Se on käyttänyt psykedeelisiä aineita osastoilla ja polttanut marihuanaa työpisteillä. Se koostuu ihmisistä, jotka tekevät työtä ainoastaan sen verran, että saavat ostettua lipun seuraavaa matkaa varten, he asuvat kommuuneissa, varastavat ruokaa kaupoista eivätkä ole kiinnostuneita rasittavasta yksitoikkoisesta työstä, joka kaiken lisäksi on yhteiskunnallisesti täysin hyödytöntä.

Maaliskuussa 1973 Torinossa alkaa uudentyyppinen lakko: jokainen tekee mitä huvittaa. Tehtaan sisällä järjestetään juhlia ja tanssitaan. Tehdas vallataan jälleen kerran. Tällä kertaa sitä ei kuitenkaan haluta haltuunottaa, vaan siitä halutaan tehdä jotain muuta kuin tehdas. Tässä vaiheessa pääoman päätöksestä tulee lopullinen kaikkialla Euroopassa: ei enää ikinä uusia työläisiä tehtaiden sisälle. Automatisointia ja robotteja tilalle. Ihmiset poistuivat onnellisina tehtaasta. Potere Operaio tekee sen ainoan ratkaisun, joka sille oli oikea tällä hetkellä. Se lopetti toimintansa.

Autonomia

Potere Operaion lopettamisen jälkeen aktivistit järjestäytyvät alueellisiin komiteoihin ja kollektiiveihin. Kukaan ei enää puhu keskitetystä järjestöstä. Tässä yhteydessä ei voida väheksyä feministisen liikkeen merkitystä. Sen päällimmäinen opetus on, että pitää lähteä erilaisuudesta, moninaisuudesta ja omista tarpeista. Autonomia-liike syntyy juuri näistä lähtökohdista.

Autonomian sisälle muodostuu nopeasti kolme suuntausta. Ensimmäinen koostuu aktiiveista, jotka toimivat lehden ja kollektiivin kautta, jonka nimi on Rosso (Punainen). Se toimi erityisesti Venetsiassa, Padovassa ja Milanossa. Siinä oli mukana keskeisenä hahmona Toni Negri. Rosso on eriskummallinen sekoitus, jota on kutsuttu anarkistiseksi leninismiksi tai leninistiseksi anarkiaksi. Jatkuvan spontaanisuuden kärjistetyimpien taistelumuotojen ylistys ja äärimmäinen sisäinen organisointi ja erityisesti suoran väkivaltaisen toiminnan roolin ylikorostaminen. Toinen suuntaus, jonka kärkihahmo oli Oreste Scalzone, muodosti kaikkialla uskomattoman suuren saariston mikrokomiteoita (Kommunistiset Vallankumoukselliset Komiteat), jotka toimivat massatasolla. Kolmas suuntaus oli ns. luova autonomia, joka sanoi hyvästit poliittisille organisaatiomuodoille ja otti käyttöönsä situationismille ja dadaismille tyypilliset eleet, mutta massatasolla. Tunnetuimpia luovan autonomian hahmoja oli Franco "Bifo" Berardi. Erityisesti tämä suuntaus löysi F.Guattarin, G. Deleuzen ja M. Foucaultin ajatukset. Luovien autonomien mielestä ei enää tarvittu etujoukkoa, vaan poikittaista suuntausta, jonka tehtävänä oli tuottaa uutta kulttuuria, uusia mielikuvia ja uusia haluja.

Nämä suuntaukset toimivat yhdessä Italian vallankumouksessa, joka tunnetaan nimellä vuoden 1977 liike, jokainen kuitenkin omalla erilaisuudellaan. Vuoden 1977 jälkeen, kun valtion hyökkäys autonomiaa vastaan oli kovimmillaan, nämä kolme suuntausta yhdistyivät vähäksi aikaa lehdessä, jonka nimi oli Metropoli. Toisen numeron ilmestymisen jälkeen koko toimitus, kahta henkilöä lukuun ottamatta, istui vankilassa, todella kovilla syytteillä.

Autonomian kokeilussa undergroundin, hippiliikkeen, beatnikin ja rockin vaikutus oli suurempi kuin Kiinan kulttuurivallankumouksen tai marxismin. Se oli liike, joka ensimmäistä kertaa historiassa käänsi ylös alas mielikuvan työväestöstä. Siihen asti oli ajateltu, että proletariaatti odottaa tehtaan porttien edessä kutsua työhön. 1970-luvulla kuitenkin ihmiset, jotka olivat tehtaiden ulkopuolella, olivat pitkätukkaisia, makasivat asfaltilla polttamassa piippua, kuuntelivat Pink Floydin musiikkia täysillä ja ottivat aurinkoa. Tämä näkymä otti pois työhalut myös niiltä, jotka olivat tehtaan sisällä. Työttömyys tulkittiin vapautettuna aikana eikä kirouksena. Itse asiassa se yhteiskunnallinen segmentti, joka nautti työttömyydestä, kantoi mukanaan valtavia tieteeseen, kulttuuriin ja teknologiaan liittyviä tietoja, joista yhteiskunta sai voimansa harppaukseen kohti jälkiteollista maailmaa.

Kommunismi

Pelkästään tässä vaiheessa tulee oikeutetuksi käyttää termiä kommunismi, sen todellisessa merkityksessä. Edellisessä luvussa kuvattu rikas työstä kieltäytyvä käyttäytymismalli on kommunismia. Potere Operaion ja autonomian kommunismia. Muuten kommunismi on ollut epäinhimillistä proletariaatin vastaista väkivaltaa. Hirvittävää autoritaarista alistusmekanismia, kulttuurikonformismia, kuvottavaa valheellisuutta, sotilaallisten ja feodalististen byrokratioiden komentoa. Kommunismi on ollut totalitaarinen painajainen, joka on värjännyt koko vuosisatamme. Potere Operaio vuoteen 1970 asti ja autonomia sen jälkeen ovat jotain muuta. Ensinnäkin ajatus siitä, että työläisten valta ja valtio eivät ole samastettavissa. Valtio ei voi olla työläisten. Potere Operaion johtolanka oli siinä, että työläisten valta ilmenee ainoastaan kieltäytymisenä, ei hallintana. Potere Operaio auttaa meitä ymmärtämään, että ehkä kapitalismi on ylittämätön, ja vaikka se olisikin ikuinen, myös kommunismi elää. Se on pääoman alter ego (toinen minä). Potere Operaio tiesi hyvin, että työväestön valta ei voi muodostaa valtiota, se ei voi muuttua kehityksen taloudelliseksi hallinnaksi. Kommunismi on Potere Operaiossa yhteiskunnallisista velvoitteista vapaa yhteisö, vapaa ja kaikille hyödyllinen yksilöllisyyksien kohtaamispaikka. Potere Operaiossa itse asiassa ei ole yhtenäisiä voimia tai subjekteja, jotka veisivät eteenpäin yhtenäisiä tahtoja. Tahtoa ei ole, on mielikuvituksen virtoja, kollektiivisen tuntemisen masennuksia ja hetkellisiä valaistumisia. Kommunismi on Potere Operaiossa ja autonomiassa jokaisen kehon jatkuvuutta toiseen kehoon nähden. Se on orkidea, joka jatkuu paviaanina tai ampiaisena, pilvenä tai kalliona. Autonomia ja sen toteuttama kommunismi on Guattarin sanojen mukaan kaosmoksen tila, jossa kosmos (kaikkeus) ja kaaos sekoittuvat voidakseen muodostaa lauseen, kollektiivisen halun, liikkeen, paradigman ja maailman: "Minä olen toinen. Toisten moninaisuutta, joka saa lihallisen muodon sekoittamalla osittaisia lausekkeita, jotka kaikkialta vuotavat yksilöllistä identiteettiä ja järjestettyä kollektiivista kehoa. Kaosmoksen kursori heiluu lakkaamatta eri lausekkeiden tulessa, ei syntetisoidakseen niitä transsendentaaliseen minään, vaan voidakseen tehdä niistä, kaikesta huolimatta, maailman." (F.Guattari, Chaosmose, 1992)

Guattari siltana siihen suureen kohtaamiseen, joka tapahtuu 1970-luvun lopulla, 1980-luvun aikana ja 1990-luvun alkupuolella ja jossa italialaiset Potere Operaion ja autonomian aktiivit kohtaavat ranskalaiset jälkistrukturalistifilosofit. Uusi energia syntyy ja 1990-luvulla se paljasti uuden mantereen rajat taas kerran yhteiskunnallisessa toiminnassaan. Mutta tämä on täysin eri tarina…

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.