2006-01-04

Operaismo-suuntauksen historia

Kalle Seppä

Massatyöläinen

Palataan 10 vuotta taaksepäin. 1950-luvulla kaikkialla maailmassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta yhteiskunnallinen konflikti oli perustunut ideologiseen vastakkainasetteluun kylmän sodan linjajakojen mukaisesti. 1960-1962 Euroopassa ja erityisesti Italiassa toteutuvat ensimmäiset autonomiset mellakat. Vuonna 1962 Torinon Piazza Statuton mellakoiden yhteydessä PCI ensimmäistä kertaa määrittelee mellakoivia työläisiä huligaaneiksi. Se on selkeä merkki siitä, että perinteiset kommunistit ja ay-liike eivät enää hallitse konfliktia, joka on muodostumassa ja joka nimenomaan pakenee kylmän sodan luomia rajoja. Se, että mellakat alkavat Italiassa 1960-luvun alkupuolella ei ole sattumaa. Juuri silloin maassa ensimmäistä kertaa alkoi kehittyä metropolitaaninen kulttuuri. Metropolitaanisen proletariaatin tapa katsoa maailmaa on täysin toinen kuin perinteisen tehdastyöläisen. Uusi subjekti ei samaistu ammattiinsa, työn ylpeyteen tai kommunistiseen ideologiaan. Italiassa massifioituu siirtotyöläisen kuva. USA:ssa koko vuosisadan alussa IWW:n taisteluissa tämä rautatieverkkoja pitkin liikkuva työläinen oli tuottanut legendaarisia taisteluja kapitalistisia järjestelmiä vastaan ja ammattiyhdistyksien mafiaa vastaan. Ensimmäistä kertaa 1960-luvun alkupuolella työläiset myös etääntyvät kansa-käsitteestä ja lähestyvät sitä kirottua lumpenproletariaatin määritelmää, jota marxismi oli inhonnut. Potere Operaion teoreetikot, erityisesti Toni Negri ja Sergio Bologna, alkavat käyttää tästä uudesta subjektista määritelmää massatyöläinen.

Operaistit lähtevät tehtaille

Potere Operaion intellektuellit menevät tehtaille. Heidän tekstinsä ovat vetoavia. Lentolehtiset kertovat selkeästi jo 1966, että on kieltäydyttävä ammattiyhdistyksien minimalismista ja puolueen poliittisesta abstraktista tasosta, josta työläinen ei paljon ymmärrä eikä oikeastaan välitä ymmärtää. Potere Operaio toimii siinä käänteessä täysin eri tavalla kuin ne tuhannet pienryhmät, jotka samanaikaisesti muodostuvat kaikkialla Euroopassa ja maailmalla. Pienryhmät asettuvat mitä kummallisempien ideologisten lippujen alle - on maoisteja, situationistisia anarkisteja, uusstalinisteja, guevaristeja, mariguellisteja, trotskisteja, posadisteja, bordighisteja, spartakisteja ja kaikkea siltä väliltä. Potere Operaio ei keskity imperialismin analyysiin tai kolmannen maailman taistelujen ihannointiin, Potere Operaio lähtee tehtaille.

Potere Operaio -niminen lehti ilmestyy ensimmäistä kertaa vuonna 1966 Margheran kaupungissa. Toimituksessa ovat mukana Ferruccio Gambino, Toni Negri, Massimo Cacciari, Luciano Ferrari Bravo sekä ay-aktivisteja kuten Italo Sbrogiò ja Giuseppe Massa (saivat molemmat kovia tuomioita autonomian vastaisissa oikeudenkäynneissä). Potere Operaion agitaatio toimii heti hyvin ja leviää kaikkiin Margheran petrokemian tehtaisiin sekä Modenan Fiatin traktoritehtaille että Bolognaan. Näinä aikoina Potere Operaio ottaa omakseen työläisten spontaanivaatimuksen samansuuruisista palkankorotuksista kaikille. Tämä periaate hyökkäsi voimakkaasti työn hierarkkisuutta, työntekijöiden välistä kilpailuhenkeä ja työn etiikkaa vastaan. Vuonna 1966 Potere Operaion vaatimusta pidettiin utopistisena, kaksi vuotta myöhemmin se oli keskeisin Italian metallityöläisten liikkeen saavutuksista valtavassa syksyn 1969 työtaistelussa.

Potere Operaio ja opiskelijaliike

Samanaikaisesti vuonna 1968 räjähti opiskelijaliike. Potere Operaio, joka toimi jo useassa kaupungissa, näki tämän räjähdyksen todistuksena opiskelijamassojen proletarisoitumisesta ja yritti asettaa samoja vaatimuksia opiskelijoille kuin työläisille. Erityisesti opiskelijapalkasta tuli Potere Operaion keskeisin vaatimus vuonna 1968. Ehkä Potere Operaion toiminta oli kiireellistä ja pyrki johdattamaan kaiken omasta tehdasanalyysistään. Toisaalta on vaikea kuvitella, miten se ei olisi voinut olla kiireellinen siinä myrskyssä. Vuoteen 1968 asti opiskeleminen oli ollut osoitus paremmasta yhteiskunnallisesta asemasta. Yliopisto oli ollut siihen asti paikka, jossa oli muodostunut uusi johtava luokka, ja intellektuellien tehtävä oli ollut ulkopuolinen yhteiskunnalliseen tuotantoon nähden. Potere Operaio näkee, että tilanne on muuttunut: on opiskelijoita, joiden alkuperä on työväenluokassa, ja opiskelijoita, joiden kohtalo on muuttua työvoimaksi, jolla on korkea tuotannollinen kyky. Potere Operaio paljastaa, miten osaamisesta, tieteestä, teknologiasta ja luovuudesta on tulossa keskeisimpiä tuotantovoimia. Ranskassa opiskelijat kykenevät välittämään tehdastyöläisten liikkeelle valtion, auktoriteetin ja hierarkian vastaisen elementin. Juuri italian operaistit kykenevät antamaan tämän tulkinnan Ranskan tapahtumista.

Fiatin puolue

Kesällä 1968 kaikki pienryhmät vetäytyvät maaseudulle pohtimaan suurissa teoreettisissa seminaareissa Maon tai muiden suurten johtajien teorioita. Potere Operaio taas taistelee Margheran petrokemian tehtailla ja voittaa ensimmäisen suuren taistelunsa: 5000 liiraa kuukaudessa palkankorotusta kaikille. Tehdastyöläiset ja operaistit saavat tämän vaatimuksensa läpi ammattiyhdistyksistä ja kapitalisteista huolimatta. Seuraavan vuoden syksyllä vaatimus oli jo nostettu korkeammalle: 40 viikon työaika maksettuna 48 tunnin mukaan, siis palkan korotus ja työajan lyhennys. Syksystä 1968 keväälle 1969 Potere Operaio jatkoi tehtaissa samoilla linjoilla. Monet pienryhmät alkoivat kritisoida ryhmää ekonomistiseksi, koska se ei kiinnittänyt huomiotaan humanistisen marxismin, vallanoton tai kulttuurivallankumouksen suuriin teemoihin, vaan kiteytti ohjelmansa iskulauseeseen "enemmän rahaa, vähemmän työtä". Minimalistiset tavoitteet saavat kuitenkin käyntiin keväällä 1969 taistelut Torinon Fiatin tehtaiden sisällä, erityisesti autojen korien valmistus- ja maalaushalleissa. Siitä tulee merkittävä asia koko Euroopan kehityksen kannalta ja se kulminoituu vuoden 1973 Euroopan suureen autotyöläisten kapinaan. Erityisesti Fiatin tapahtumat ovat merkittäviä, koska ne tuovat selvästi esille organisaatiokysymyksen.

Fiatin kokemukset osoittavat, että kapitalismin korkeimmassa kehitysvaiheessa ei ole enää ajateltavissa leninististä etujoukkoa, joka vetää perässään massoja kohti vallan tuhoamista. Organisaation rooliksi tulee pelkästään (ja se ei todellakaan ole vähän) kyky ennakoida tulevat kapitalistisen rakennemuutoksen siirrot ja työläisten taistelujen muotojen kehitys ja syntetisoida nämä murrokset sanojen, käsitteiden ja tekojen avulla, joilla on korkea symbolinen relevanssi. Operaistit siis eivät keskity propagandaan, jonka tehtävänä on taivuttaa työläiset liittymään tiettyyn organisaation, vaan sellaisten käsitteiden luontiin, jotka syntetisoivat kokemuksia ja näyttävät vapautuksen mahdollisuuksia, jotka avaavat odottamattomia teitä: enemmän rahaa vähemmän työtä, antakaa rahat ja tehkää mitä haluatte, jatkuvaa taistelua. Yksinkertaisia sanoja, jotka menevät asioiden ytimeen: vapaus työstä, työajan lyhentäminen, yhteiskunnan autonomia pääomasta, samanarvoisuus, toinen rikkauskäsite, joka perustuu yhdessäoloon eikä taloudelliseen kilpailuun. Näistä sanoista syntyy se, mitä on kutsuttu nimellä "Fiatin puolue". Se ei oikeastaan ollut puolue vaan tuleminen.

Samanaikaisesti syntyy uusi Potere Operaion teoreettinen lehti "La Classe" (Luokka). Sen tärkein viesti on siinä, että poliittinen johto on siellä missä taistelujen taso ja työläisten autonomia on korkeimmillaan. Ei ulkopuolisia ytimiä, ei leninististä puoluetta. Lehden tekoon osallistuvat jo tutuksi tulleiden intellektuellien lisäksi erityisesti Fiatin hallien 52, 53 ja 54 työläiset, jotka olivat tehtaan nuorempia työläisiä ja yleensä Etelä-Italiasta kotoisin. Joka ikinen päivä tehtaan edessä jaetaan myös lentolehteä, jota on painettu kymmeniä tuhansia kopioita ja jonka nimi on "Jatkuva taistelu".

Heinäkuussa 1969 kolmen kuukauden aikana kasaantunut taistelu, jossa oli ollut tehtaan sisäisiä mielenosoituksia, joukkokokouksia ja sabotaaseja, kaikki räjähtää. Kolmas heinäkuuta ammattiyhdistykset julistavat toimintapäivän asuntojen puolesta. Ammattiyhdistys yritti saada kontrolliinsa tehdastyöläiset, joihin se oli menettänyt kaiken kontrollin, tuomalla ulkopuolisen teeman. Aamulla kukaan ei osallistunut ay-liikkeen mielenosoituksiin. Potere Operaio kutsuu työläiset ja opiskelijat kello 14.30 Mirafiorin portille numero kaksi. Samassa paikassa odottavat myös mellakkapoliisit. Kaksi kertaa poliisit yrittävät murtaa työläisten joukkokokousta, mutta he eivät onnistu. Noin 12 000 ihmistä marssii Corso Traianoa pitkin, valtava pölyinen katu täyttyy työläisistä. Keskelle tietä asettuvat pamput ja kiväärit käsissään poliisit odottamaan työläisiä. Nämä pysähtyvät ja yllättäen muodostavat kymmeniä barrikadeja ja sytyttävät tuleen useampia kaksikerroksisia autojen kuljetusrekkoja ja aloittavat taistelun, joka jatkuu kello kahteen asti yöllä. Jokaisesta alueen talosta, korttelista, varastosta ja autotallista tulee paikka, jossa järjestäytyy työläisten vastarinta. Seuraavana päivänä Italian hallitus kaatuu.

Kuuma syksy 1969

Elokuussa 1969 ilmestyy La Classen viimeinen numero. Sen sanoma on seuraava "Fiatilta koko Italiaan, levittää taisteluja, valmistaa vallankumouksellista organisaatiota". Samanaikaisesti tehdas lomauttaa 20 000 työläistä militanteimmista halleista. Kuuman syksyn taistelut ovat valmiit. Suuri kysymys, joka liikkuu kaikkialla metallityöläisten sopimuksen uusimisen aikana syyskuussa 1969, on seuraava: kuka tulee hallitsemaan taisteluja? Autonomiset työläiset vai ammattiyhdistys? Kaikki tietävät sen tosiasian, että peli pelataan Fiatilla, Torinossa, länsimaailman suurimmassa yksittäisessä autotehtaassa. Työläisillä ei ole ulkopuolisia koko maata kattavia organisaatioita. Potere Operaio on pieni ryhmä, vaikkakin se kykenee tuottamaan korkean tason taisteluita ja teoriaa. Ammattiyhdistyksillä on laaja maankattava organisaatio. Heidän kannatuksensa tehtailla on kuitenkin murenemassa. Ay-liikkeen siirto on keksiä luottamusmiehen rooli. Työläisten osastotasolla nimeämä edustaja, joka ei ole enää ammattiyhdistyksien kaaderi, vaan työläisten valitsema. Potere Operaio hyökkää voimakkaasti tätä ajatusta vastaan korostamalla luottamusmiehen kontrollifunktiota. Ay-liike haluaa ehkä osittaista työläisten itsehallintaa, tehtaan sisäisen kurin demokratisointia. Se katsoo kuitenkin, että palkkatyötä on puolustettava. Potere Operaio taas haluaa vapauttaa yhä suurempia osia elämän ajasta työn organisaatiolta ja saada mahdollisimman paljon palkkaa. Potere Operaio haluaa murtaa palkan ja tuottavuuden välisen suhteen.

Potere Operaion iskulause "olemme kaikki edustajia" ei kuitenkaan saa tarpeeksi suurta kannatusta tehtaiden sisällä. Potere Operaio joutuu jo tässä vaiheessa taistelemaan valtiota, kapitalisteja ja ay-liikettä vastaan. Silti 10. lokakuuta 1969 työläiset valtaavat Fiatin tehtaat. "10. lokakuuta alkaa Mirafiorin autonominen valtaus. Aamulla työläiset miehittävät toimistorakennukset ja heittävät pihalle toimihenkilöt ja johtajat. Joitakin toimistorakennuksia, joihin ei pystytä murtautumaan, piiritetään. Sitten työläiset levittäytyvät tehtaan sisäisille parkkialueille ja polttavat toimihenkilöiden ja työnjohtajien autoja sekä juuri valmistuneita uusia autoja. Poliisit pyrkivät tehdasalueiden sisälle, mutta ne eivät onnistu. Ne pysyvät ulkopuolella ja ampuvat tehdasrakennuksia. Työnantajat uhkaavat sulkea koko kaupungin kaikki tehtaat. Työläiset kokoontuvat ja päättävät vallata tehtaan. Punaliput nousevat rakennuksien katoille. He sulkeutuvat tehtaan sisälle. Kaikki ulkopuolella yrittävät tukahduttaa vallankumousta: kommunistipuolueen johtajat, pienryhmät, kaikki. Illalla valtaajia on tuhansia, aamulla heitä on enää jäljellä 800." (G.Viale - 1968)

Potere Operaio on vähemmistössä. Militantit näkevät taistelun vallankumouksellisena taisteluna, jota on laajennettava tehtaalta yhteiskuntaan valtiota vastaan. Ammattiyhdistykset ja enemmistö työläisistä taas asettuvat palkkavaatimuksien taakse, mutta ainoastaan voidakseen kasvattaa työläisten neuvotteluvoimaa tehtaan sisällä.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.