2005-10-31

Viattomat ihmiset
Epämäärät hallinnoinnin keinoina [1]

Mikko Jakonen

Millaisia ovat viattomat ihmiset? Miksi supersankari on esimerkillinen kuva nykyajan kiltistä tytöstä tai pojasta, ympäristön toiveisiin ja vaatimuksiin kuuliaisesti reagoivasta subjektista. Kuinka nykyajan immateriaalista pääomaa tuotetaan ja kuinka "hyvän elämän etiikka" ja huippuosaajien valmistaminen liittyvät yhteen. Näitä asioita tarkastellaan tekstissä, joka valottaa mielivaltaan liittyviä rakenteita tarkastellen epämääriä hallinnoinnin keinoina.

I Moderni yhteiskuntamekaniikka ja sen hajoaminen

Tekstini otsikkona oli alun perin "Päämäärät hallinnoinnin keinoina". Aiheeni on kovin klassinen, millä tarkoitan sitä, että yhteiskuntafilosofiassa juuri keinojen ja päämäärien suhteen ja tuohon suhteeseen vaikuttamisen tarkastelu on ollut yksi keskeisin kansalaisten, tai tarkemmin sanottuna väestön, hallintaa ja muokkausmenetelmiä koskeva tutkimuskohde. Tarkastelen sitä, millaiselle teoreettiselle perustalle nykyaikainen poliittinen hallinto perustuu, hallinto, jossa päämäärien voidaan nähdä toimivan hallinnan keinoina. Perusargumenttini on, että se sana, joka tätä hallinnassa apuna käytettävää päämäärää parhaiten määrittelee, on epämäärä. Epämäärä siksi, että epämääräinen asia on jotain, joka on kyllä olemassa, mutta jonka muotoa, rajoja tai luonnetta emme kykene hahmottamaan. Kun hallinta tarjoaa epämääräisiä unelmia, toiveita, tulevaisuuden näkymiä ja muutoksen mahdollisuuksia, voimme havaita, että kyse on ennen kaikkea mielikuvien ja mentaalisten ympäristöjen, etiikan ja "maailmojen" luomisesta, kuten esimerkiksi Maurizio Lazzarato ilmiötä nimittää.

Tarkastelen ihmisten hallinnoinnissa tapahtuvaa muutosta, joka koskee siirtymää fordistisesta tuotantomallista, jonka mahdollistanutta hallintajärjestelmää muun muassa Michel Foucault on kutsunut kuriyhteiskunnaksi, kohti postfordistista tuotantojärjestelmää, jota puolestaan Gilles Deleuze nimitti kontrolliyhteiskunnaksi [2]. Tätä siirtymää voidaan hahmottaa aristotelisen ajattelun ja sen lähes suoranaisen vastakohdan modernin poliittisen ajattelun välisen ristiriitaisen suhteen kautta. Näiden klassisten muotoilujen kautta voimme kenties ymmärtää paremmin sitä muutosta, joka nyt on tapahtumassa.

Ensiksikin, minkälainen teoreettinen muutos hallintamenetelmissä - tai keinojen ja päämäärien suhteessa - voidaan havaita keskiajan ja modernin ajan alun välillä, nousevan kapitalismin aikakaudella, joka ajoittuu 1500-1600-luvun Eurooppaan?

Tuona aikana lanseerattiin moderniin poliittiseen ja hallinnolliseen ajatteluun yksi moderneja yhteiskuntia kaikkein keskeisimmin määrittelevä seikka, nimittäin ajatus valtiollisesta suvereenista. Tämä ajatus oli esillä 1500-luvun Ranskassa Jean Bodinin [3] politiikan teoriassa ja implisiittisesti myös Niccolò Machiavellin teoriassa [4], mutta varsinaiseen kukoistukseensa sen muotoili englantilainen Thomas Hobbes (1588–1679), joka tunnetaan parhaiten teoksestaan Leviathan (1651). Mikä on siis suvereenin keskeisin tehtävä?

Suvereeni on ennen kaikkea valtiolliseen politiikkaan liittyvä käsite, jonka sisältö voidaan yksinkertaistetusti määritellä siten, että suvereeni on koko väestön voima siirrettynä eräänlaiseen maanpäälliseen transsendenssiin sellaiseksi omnipotentiksi voimaksi, jolla on kyky käydä yli jokaisen yksilön ja yli yksilöiden muodostaman yhteenliittymän voiman. Suvereeni on sellainen valta, joka kykenee lopettamaan kuuluisan "kaikkien sodan kaikkia vastaan" [5] asettamalla ihmisten keskinäisten riitojen alut kuriin. Suvereeni on siis multitudon, suomeksi väen [6], täysin vapaan ja rajoittamattoman liikkeen ja voiman representaatio, jota puolestaan representoi todellisessa hallinnollisessa käytännössä valtion hallinto: kuningas, parlamentti, virkamiehet, opettajat, sotilaat ja lopulta jokainen "kansalainen", kuten suvereenin alamaisia (subjekteja) nimitetään. Suvereeni on se voima, joka tekee muodottomasta ihmismassasta muodollisen ihmisyhteisön - kansan - rajoittamalla sen tiettyyn muotoon. Muodollinen ihmisyhteisö perustuu siis vapaan liikkeen rajoittamiseen ja sen mukanaan tuomaan vankkaan yhteiskunnalliseen hierarkiaan ja kansalaiset toisistaan irrallaan pitävien erojen järjestelmän luomiseen.

Suvereenin toimintaperiaate on yksinkertaistetusti seuraavanlainen. Valtiota edeltävässä niin sanotussa ”luonnontilassa” vallitsee Hobbesin mukaan epämääräinen ja sekava, kaaosmainen liike. Tämä liike perustuu sille, että jokainen yksilö tavoittelee sumeilematta ja kaikkia keinoja avukseen käyttäen itselleen omaa parasta [7]. Oman hyvän tavoittelu saa aikaan yhteisöllisen jäljittelyn, mimesiksen, tilan, joka johtaa lopulta keskinäiseen välienselvittelyyn, sillä ennemmin tai myöhemmin jostakin objektista tulee sellainen, että useampi yksilö haluaa sitä samaan aikaan, mutta tuota objektia ei kyetä jakamaan tasan sitä haluavien kesken. Luonnontilassa kaikki ihmiset ovat siis tasavahvoja, tasa-arvoisia ja samanlaisia, eikä kukaan pysty olemaan varma hankkimansa omaisuuden säilymisestä, oli tuo pääoma sitten materiaalista tai henkistä. Kaikki asiat ovat luonnontilassa siis kiistanalaisia ja esimerkiksi niin sanottua "varmaa tietoa" ei luonnontilassa voi olla, sillä ihmisten välillä ei vallitse mitään yhteisymmärrystä edes siitä, mitkä ovat luotettavan tiedon kriteerit [8]. Hobbeslainen luonnontila on siis eräänlainen täydellisen relativismin tila.

Ranskalainen kulttuurifilosofi René Girard kirjoittaa teoksessaan Väkivalta ja pyhä hyvin paljon samalta pohjalta kuin Hobbes sitoutuen pitkälle Hobbesin antropologiaan eli oppiin ihmisestä ja ihmisen luonnosta. Girard täsmentää monella tapaa Hobbesin ajattelun teesejä, etenkin näkemystä mimesiksestä, toisten jäljittelystä ja yksilöiden välisestä kilpailusta. Girard korostaa, että mimesiksen kohteena ei niinkään ole toisten ihmisten tavoittelema objekti, vaan ennen kaikkea toisten ihmisten halu tuota objektia kohtaan. Mimesis kohdistuu siis itse asiassa haluun: Yksilö A haluaa yksilö B:n halua, sillä hän luulee, että tuon halun tavoittaminen voisi jollain lailla vahvistaa hänen omaa olemassaoloaan [9]. Toisin sanottuna ruoho on aina vihreämpää aidan takana (Hobbes), ja ennen kaikkea se intensiteetti ja elämäninto, joka naapurilla on tuota nurmikkoa hoitaa ja jolla hän tuosta nurmikosta nauttii, on varmasti jotain paljon korkeampaa ja hienompaa kuin omaan nurmikkoon liittyvät toimet (Girard). Girardin, kuten Hobbesinkin, käsitys mimesiksestä on pääasiassa negatiivinen, mikä on myös näiden käsitysten heikko puoli, sillä on toki otettava huomioon, että jäljittely saa aikaan paljon myös positiivisia asioita.

Näiden johdatteluiden kautta voimme muotoilla ensimmäisen päämääriä ja keinoja koskevan jäsennyksen. Modernissa yhteiskunnassa vallitsee selkeä (mutta täysin keinotekoinen) eronteko muodollisen ja muodottoman elämän välillä. Yhteiskunnallisen hallinnon ja suvereenin tehtävä on ollut makrotasolla luoda väkivaltaan ja omnipotenttiin voimaan nojaava, ihmiset toisistaan erottava yhteiskunnallisen hierarkian perustava järjestelmä. Tämä erojen järjestelmä toteutetaan pääasiassa lain voimin, mutta sen selkeimpänä ja keskeisimpänä erona on ollut kahden rajattoman voiman eli pääoman ja työvoiman ero. Tämä ero on ollut kaikkein keskeisin modernien valtioiden toimintaa järjestävä periaate, ja näiden kahden erillisen blokin kamppailua tasoittamaan – tai toisin sanottuna näiden toisistaan keinotekoisesti erotettujen tahojen suhteeseen – on astunut modernin kansallisvaltiollinen politiikka ja hallinto.

Valtiollisen, edustukselliseen järjestelmään perustuvan politiikan ja hallinnon tehtävänä on ollut järjestää olosuhteet siten, että tuottava osapuoli, eli työvoima, on kyennyt tuottamaan pääoman vaatimia tavaroita, tuotteita. Kapitalismin alussa työvoiman hallinta perustui lähinnä siihen, että ihmiset opetettiin ja kasvatettiin lainkuuliaisiksi ja tekemään omaa työosuuttaan suuressa kokonaisuudessa mistään muusta välittämättä. Itse työn teosta luotiin kansalaisen suurin eetos ja työstä itsestään tehtiin jonkinlainen vapauttava periaate ja päämäärä. Tätä vallan mikrofysiikkaa ja kurin periaatetta, prosessia jossa ihmiset ja työt eroteltiin toisistaan erilaisin keinoin, kuten tehtaan, armeijan ja koulutuslaitosten avulla, on Michel Foucault kuvannut hyvin teoksessaan Tarkkailla ja rangaista [10].

Työstä voitiin tehdä vapauttava ja palkitseva toiminto ainoastaan sen kautta, että tuo työ takasi yksilölle jonkinlaisen paikan, identiteetin yhteiskunnallisessa hierarkiassa. Työttömyys ja toimettomuus, joutilaisuus, on taas ollut koko modernin kapitalismin pahin uhka syistä, joita en voi tässä käydä läpi [11]. Joka tapauksessa moderni yhteiskunta on antanut yksilölle hänen suuresti tarvitsemansa identiteetin ainoastaan työn kautta. Täytyy ottaa huomioon, että myös varsinaisen työn ulkopuolelle jääneet tehtävät ovat määrittyneet työnä, vaikkakaan niistä ei ole mitään maksettu. Tällaisia paikkoja yhteiskunnallisessa erojen järjestelmässä ovat nimittäneet sellaiset sanonnat kuin "kotityö", jolla kuvataan naisen kotona tekemää työtä, sekä esimerkiksi lapsuutta työn kautta määrittävä sanonta "leikki on lapsen työtä". Jopa nukkuminen ja lepo on yhdistetty työhön, nimittäin Freudin "unityön" kautta [12].

Modernin yhteiskunnan tausta-ajatuksena on siis ollut, että ainoastaan työnteko voi antaa muodon muuten muodottomalle ihmiselämälle. Ainoastaan työ on voinut toimia keinona tavoiteltaessa päämäärää, identiteettiä tai paikkaa yhteisössä. Työ antaa paikan yhteisössä, työ tekee ihmisestä maalarin, opettajan, vanginvartijan tai tutkijan: tehdessään työtä ihminen on jotain, mutta ilman sitä hän ei ole "mitään". Jos kysymme, mitä vanhasta luokkakaveristamme on tullut, kysymme mitä työtä hän tekee, tai minkälaista paikkaa hän yhteiskunnallisessa hierarkiassa pitää hallussaan. Jos vastaus on "hänestä ei ole tullut mitään", tarkoittaa se sitä, että henkilö ei ole työntekijä tai ainakaan hänellä ei ole pysyvää identiteettiä, joka voitaisiin määrittää työn kautta, kuten esimerkiksi opiskelun kautta, jonka tehtäväksi nähdään "ammattiin valmistaminen". Tällainen henkilö, joka ei määrity työn kautta, onkin sananmukaisesti "tyhjän toimittaja" ja "vailla määränpäätä", "ajelehtija".

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.