2005-10-03

Yleinen äly, eksodus, väki

Paolo Virno

Kääntänyt: Eetu Viren, Joel Kaitila

Toinen argentiinalainen filosofi ja aikakauslehden ystävä, Horacio Gonzalez, kommentoi erästä haastatteluasi, joka julkaistiin Argentiinassa päivälehdessä ja joka osittain vaikutti aiemmin mainitsemamme, lehdistössä arvaamattomalla tavalla kehittyneen, keskustelun alkamiseen. Tämä Horacion piiskaama ja osittain sinun väestä esittämiesi ideoiden innoittama keskustelu koostui ainakin osittain siitä, että siinä kiistettiin antagonismi väen ja kansan välillä. Häntä seuraten, on välttämätöntä pyrkiä löytämään dialektisia muotoja, jotka mahdollistavat sellaisen politiikan, jossa ”kansa” ei suoraan ja mekaanisella tavalla tarkoita valtion dominanssia. Mieluumminkin sen tulisi viitata yhteiseen kansalliseen muistiin, siis kaikkiin niihin elementteihin, joita Antonio Gramsci on teoretisoinut hegemoniasta kirjoittaessaan. Lopulta väkeä ja politiikkaa koskeva pohdiskelu, jota olemme sinulta pyytäneet, menee kohti tätä.

Minusta näyttää siltä, että Gonzalesin positio on hyvinkin samankaltainen kuin Rancièren, jolta olen lukenut tuoreen kirjoituksen ranskalaisessa Multitudes-julkaisussa. Hänkin pitää kiinni siitä, että väen ja kansan välillä on olemassa dialektiikka. Minun mielestäni todistustaakka on Rancièren ja Gonzalesin kontolla: heidän tulisi näyttää, että se, mikä on dialektista on käsitteellisesti ja käytännössä mahdollista. Heidän positiossaan arvostan kovasti vaatimusta muistista, siitä että tulee jonkinlaisesta traditiosta, että on jaettuja muistoja; ja että selkeästi nämä jaetut muistot, se traditio, jota kykenemme pitämään yllä, ovat yleisiä työläisten ja proletaarien taisteluja. Mutta: väki on todella uusi poliittisen olemassaolon muoto, tietyssä mielessä antropologinen muoto, ja tästä syystä se on subjekti, jolla on riittävä mahdollisuus ruumiillistaa monia noista ihmisten pyrkimysten hyvistä muistoista. Se voi ottaa huolehtiakseen vapautusvaatimuksista, jotka elivät luokkataisteluissa ja joissa työväenluokka ilmaisi itseään ja ennen kaikkea käyttäytyi kansana. Tässä näyttää jälleen ilmenevän Walter Benjaminin diskurssi: kyky aktualisoida mennyttä suhteessa nykyiseen. Kunnioitan sitä, enkä ole postmodernisti siinä mielessä, että pitäisin muistia ja traditiota epämiellyttävinä asioina. Päinvastoin, olen sitä mieltä, ettei kukaan pysty käymään lakkoon kymmeneksikään minuutiksi, ellei taustalla ole laajaa traditiota. Väki olisi surkea olento, mikäli se olisi ainoastaan erillään oleva joukkio, eristynyt massa; siis jos se olisi yksilö ilman tiloja, ilman paikkoja, ilman aikoja. Täysin päinvastoin: väki on myös yhdistelmä muistia ja aistillista nauttimista paikoista, historioista, joita nämä paikat meille kertovat, jotka näillä paikoilla on. Siitä, mitä tietty naapurusto Buenos Airesissa tai tietty kortteli Milanossa sisältää. Jos tätä ei olisi, väki olisi surkea olento, se olisi sosiologinen – sanan huonoimmassa mahdollisessa merkityksessä – diskurssi.

Viimeinen kysymyksemme palaa hieman sinun omaan työhösi… Olemme olleet hyvin kiinnostuneita siitä, miten olet jäljittänyt virtuositeetin käsitettä ja minkälaiseen käyttöön idean laitat. Pidätkö virtuositeettia politiikan olemuksena väen autopoeettisessa mielessä? Miten yhdistät tämän Italian aktuaaliseen tilanteeseen, jossa, kuten äsken sanoit, Berlusconin uusoikeisto kykenee säilyttämään vallan kyetessään ”edustamaan” väkeä.

Vielä kerran: moniselitteisyys. Tärkeimmässä merkityksessään ymmärrän virtuositeetilla sitä, että monissa tämän päivän töissä lopputulemana ei enää niinkään ole määrätty fyysinen tuote; että monet työt ovat samankaltaisia kuin pianistin esitys, joka ei jätä jälkeensä mitään, ja jota arvostetaan sen itsensä takia. Tärkeää on se, että virtuositeettia pidettiin aina poliittisen toiminnan mallina. Tai pikemminkin: sanottaessa, että tänä päivänä työ on muuttunut ainakin joiltain komponenteiltaan virtuositeetiksi, tarkoitetaan, että postfordistinen työ imee itseensä monia sellaisia piirteitä, jotka ennen määrittelivät poliittista praxista. Aristoteles on sanonut, että ihmiseläimen elämänmuotoja on kolme: työ (poiesis), politiikka (praxis) ja teoreettinen elämä (puhdas ajattelu). No, minä uskon, että yksi postfordismin ja väen suurista keksinnöistä on se, että nämä kolme elämänmuotoa sekoittuvat ja siten kategorioilla on keskinäistä vaihdettavuutta: työ pitää nykyään sisällään monia ajattelun ja politiikan aspekteja. Käytän sanaa politiikka sen antropologisimmassa merkityksessä: suhteessa toisiin, muille asioita selventäen, pakotettuna ottamaan huomioon kontingenssi ja ennennäkemätön; nämä ovat poliittisia kategorioita, jotka tänään ovat muuttuneet työn kategorioiksi. Siten näiden kolmen klassisen elämänmuotoa koskevan kategorian välillä on vaihdettavuutta, ja tämä on todella tärkeää. Pohjimmiltaan virtuositeetin käsite yrittää osoittaa tämän keskinäisen vaihdettavuuden. Selkeästi Berlusconin, Italian uuden oikeiston tai uuden kansainvälisen oikeiston voitot perustuvat tähän: ne näyttävät voittavan siitä syystä, että ne antavat organisoidun poliittisen vaikutelman ikään-kuin-virtuoositeetista, tässä mielessä. Tämä on selvää, mutta liittyy siihen yleisempään moniselitteisyyteen, josta me aiemmin puhuimme.

Roomassa, kesäkuu 2002

[1] Engl. “Virtuosity and Revolution: Notes on the Concept of Political Action.”

[2] Kyseessä oleva teksti on Virno, P: ”De la violencia a la resistencia”. Löytyy osoitteesta: http://www.clarin.com/suplementos/cultura/2003/05/31/u-00602.htm

[3] Quaderni Rossi oli legendaarinen marxilaisesti orientoitunut teoreettinen aikakauslehti, joka levisi työväestön keskuudessa, ja siinä suoritettiin ”kysely työläisille”. Lehden perusti Raniero Panzieri vuonna 1959. Vuosien 1963 ja 1966 välissä tapahtui jakautuminen alkuperäisryhmän sisällä. Tämän jakautumisen myötä syntyi aikakauslehti Classe Operaia, jota johtivat muiden muassa Mario Tronti, Sergio Bologna ja Antonio Negri. Lehti ilmensi Italian työväestön liikehdinnän kasvua.

[4] Uusleninistisesti orientoitunut Potere Operaio oli ensimmäinen työväestön massaorganisaatio, joka strukturoi itsensä kansallisella tasolla. Toiminnallisesti se suuntautui kohti tehtaita ja yliopistoja. Ensimmäinen ryhmä muodostettiin Venetsiassa vuonna 1967. Syksyllä 1969 se konstituoi kansalliset ryhmät. Toiminta loppui vuonna 1973.

[5] Vuoden 1977 liikettä tarkastellaan syvemmin eräässä Virnon klassikkoartikkelissa, ”Do You Remember Counterrevolution?” Virnon mukaan vuoden 1977 liike koostui ”opiskelijatyöläisistä ja työläisopiskelijoista” ja kaikenlaisista prekaareista työläisistä, joita ja joiden yleisiä asenteita työmarkkinoiden juoksevuus näytti määrittävän. He muuttivat ”ei-työn” ja prekaarisuuden lisääntymisen kollektiiviseksi taipaleeksi tietoisessa ”muuttoliikkeessään” pois tehdastyöstä. Tämä rikkoi yhteyden työn ja sosiaalisuuden välillä. Myöhemmin Virno käytti tätä ilmausta perustana pohdinnoilleen eksoduksesta strategiana, joka ottaa huomioon nomadismin (vieraantuminen kiiteästä työpaikasta, jolloin tästä tulee vain jakso henkilöhistoriassa eikä ”pysyvä kahle”, joka oli luonteenomaista tälle liikkeelle).

[6] Virnon mukaan postfordismi ilmaantui Italiassa ylösalaisin nyrjähtäneenä vuoden 1977 liikkeenä: sittemmin nimenomaan pääoma auktorisoi liikkuvuuden, kieltäytymisen työetiikasta, ja joustavuuden voidakseen restrukturoida näiden dynaamisten pohjien päälle uusia aparaatteja itsensä uusintamiseen.

[7] Huhtikuun 7. vuonna 1979 Toni Negriä syytettiin erään kahdesta siivestä koostuvan organisaation johtajuudesta. Näiksi nimettiin poliittinen (Autonomia Operaio) ja aseellinen (Brigate Rosse). Häntä syytettiin myös Aldo Moron kidnappaamisen ja murhaamisen organisoinnista sekä ”aseellisesta kapinoinnista valtiota vastaan”. Kolmekymmentä muuta pidätettiin samalla kertaa.

[8] Luogo Comune: poliittinen aikakauslehti, jota julkaistiin marraskuusta 1990 kesäkuuhun 1993. Numeroita oli neljä. Virnon lisäksi muita Luogo Comuneen osallistuneisiin kuuluivat mm. Giorgio Agamben, Franco Piperno, Antonio Negri, Sandro Mezzadra ja Sergio Bianchi.

[9] Konefragmentti ja yleinen äly. Konefragmentti on teksti, jonka Marx julkaisi Grundrissen VI muistivihkossa. Näillä muutamalla lyhyellä sivulla Marx väittää, että ”Pääoma tekee työtä hajottaakseen itse itsensä tuotantoa hallitsevana muotona” sisällyttääkseen itseensä yleisen tieteellisen työn, luonnontieteiden teknologisen soveltamisen, ja globaalin tuotannon sosiaaliset rakenteet. Yleinen äly (general intellect) on saman fragmentin alkuperäisestä tekstistä erotettu kategoria, joka väittää, että ”[k]iinteän pääoman kehitys osoittaa, missä määrin yleinen yhteiskunnallinen tieto [Wissen, knowledge] on tullut välittömäksi tuotantovoimaksi, ja niin ollen osoittaa, missä määrin itse yhteiskunnallisen elämänprosessin ehdot ovat tulleet yleisen älyn valvontaan ja tulleet uudelleen muovatuiksi sen mukaisesti; missä määrin yhteiskunnalliset tuotantovoimat on luotu paitsi tiedon muodossa, myös yhteiskunnallisen käytännön, reaalisen elämänprosessin välittöminä eliminä.” (Marx, Vuosien 1857–1858 taloudelliset käsikirjoitukset ("Grundrisse"). Moskova: Kustannusliike Edistys 1986 (kaksi osaa, suom. Antero Tiusanen, Olli Perheentupa); Konefragmentti on suomennettuna myös verkossa: http://www.ecn.org/finlandia/tottelemattomat/teoria/marx.htm) Täältä on johdettu ideat ”massaälystä” sekä ”massojen älystä”, joita Virno haastattelussa käyttää. (Tosin liekö jälkimmäinen hukkunut englanninnokseen – suom.)

[10] Futur Anterieur: Toni Negrin Ranskassa maanpakonsa aikana perustama aikakauslehti.

[11] Haastattelun aikoihin eräät italialaiset ryhmittymät, jotka muodostuivat muiden muassa hajonneista valkohaalareista (Tute Bianche) ja Rifondazione Comunista -puolueen nuorisojärjestöstä Giovani Comunisti, tunnettiin nimellä "tottelemattomat" (disobbedienti).

[12] DeriveApprodi: vuonna 1992 perustettu teoreettinen ja poliittinen aikakauslehti, Virnon ja muiden yhdessä toimittama. Nykyään se on myös kustantamo.

[13] Dokumentti, josta Virno puhuu, on itse asiassa nimeltään "Immaterial Workers of the World..."

[14] Englannintaja valittelee vaikeutta kääntää fraasi ”sindicalización de base”. Hän päätyi muotoon ”grassroots unionization”, jonka mukaan käänsin tässä. Kuitenkin, Italiassa on hänen mukaansa ”base unioneita” (esim. COBAS), eikä hän ole varma, viittaako Virno mahdollisesti suoremmin näihin.

[15] Ks. edellinen viite. Alkuperäisessä ”sindicalismo de base”.

[16] Kirjoittajat viittaavat tässä Virnon espanjankieliseen artikkeliin ”Tesis sobre el nuevo fascismo europeo”: http://www.nodo50.org/mrg-torrent/spip/article.php3?id_article=365

[17] Englannintaja on oikaissut espanjankielisen fraasin mutkia, ja itsekin käänsin tämän Raamatun ”Sana tuli lihaksi”-fraasin mukaisesti. Peräisin täältä: Johanneksen evankeliumi 1:1–14.

[18] Tässä kohtaa englanninnoksessa: ” “verbo”, literally “verb” - tr.”

[19] Ks. Zanini, Adelino. ”Weak Thought Between Being and Difference” teoksessa Radical Thought in Italy.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.