2005-09-21

Variaation voima

Maurizio Lazzarato

Kääntänyt: Mikko Jakonen, Anna Helle

Multitudes: Vaikuttaa siltä, että "kontrolliyhteiskuntien" kehyksessä, joka asettaa kuvailemasi kaltaisia mekanismeja, ei voida enää puhua arvosta ja työstä samoilla termeillä kuin Marx puhui.

Maurizio Lazzarato: Tänä päivänä on selvää, että "tuotannosta" puhuminen ainoastaan työhön pohjautuen, kuten Marx teki (niin Pääomassa kuin Grundrissessä, General Intellectin yhteydessä), on yksinkertaisesti mahdotonta, koska tuotanto on sommitelma julkisten, kurillisten, biopoliittisten, juridis-poliittisten ja konstituution/kontrollin välillä. Tuotanto on sosiaalista tuotantoa, kuten olemme sanoneet viimeiset 40 vuotta, vaikkemme kykenekään artikuloimaan täsmällisesti tätä affirmaatiota (myös tässä tulisi palata takaisin 1800-luvulle ja siihen suureen keskusteluun, joka liittyy sosiologian syntymisen hetkeen ja sosiaalisen määritelmään). Foucault'n luentojen luennassa yksi ensimmäisistä johtopäätöksistä, jotka voidaan vetää, on seuraava: moderniteetissä "tuottavuus" on aina ollut sosiaalista. Siksi "sosiaalinen" tuotanto ei ole uutuus, jonka postfordismi tuo mukanaan. Ilman kodin, lasten ja hullujen hallintaa, ilman terveyden hallintaa, koulutuksen, kaupunkien ja alueiden hallintaa, ilman kielten politiikkaa, ilman yleisöjen hallintaa ja ilman köyhien hallintaa ei ole työtä, ei ole tuotantoa, ei ole kasautumaa. Mielikuva todellisuudesta ainoastaan ja varsinaisesti taloudellisena pääoman kasautumisena, joka on varustettu omalla välttämättömyydellään ja logiikallaan ja joka laajentuessaan "kuluttaa" kaiken, mikä tippuu sen käsiin, on hyvin rajoittunut, ja se on paljastunut ja paljastuu uudelleen poliittisesti hyvin vaaralliseksi. Vastoin tätä mielikuvaa Pääomasta, joka on peräisin hegeliläisestä absoluuttisen Hengen logiikasta, ajattelen mieluummin yhdessä Foucault'n kanssa, sen olevan "vallan suhteiden sotkeutumista, joka tekee kokonaisuudessaan mahdolliseksi yhden luokan vallan toisen yli, yhden ryhmän yli toisen".

Sitä paitsi porvarillinen kapitalismi ei ole keksinyt kurijärjestelmiä ja biopolitiikkaa, siis mekanismeja yksilöiden, työläisten ja väestön voimien kasvattamiseksi. Se on perinyt ne 1600- ja 1700-luvuilta, se on perinyt ne Polizeiwissenschaftista (poliisivaltiosta). Porvarillinen kapitalismi on käyttänyt niitä hyväkseen, taivuttanut, tehostanut ja kääntänyt ne pois siitä funktiosta, johon ne oli tarkoitettu: valtion rikastuttamiseen. Tänään jopa ranskalainen uusliberalismi määrittelee poliittisen ohjelmansa "sosiaalisen uudelleen perustamiseksi" (välitettynä jonkun sellaisen kuin Ewaldin kautta, joka tulkitsi Foucault'ta patruunoille!). Jotta markkinoiden toiminta kaupankäynnin periaatteiden mukaisesti olisi tehokasta, tarvitaan valtion jatkuvaa ja kestävää puuttumista materiaalisiin, kulttuurisiin, teknologisiin ja sosiaalisiin "elämän" ehtoihin. Minun mielestäni työtä ei pidä lähestyä osana pääoma-työ -suhdetta, ikään kuin se olisi maailman ja valtasuhteisen alkuperä ja lähde, vaan osana vallan mekanismien sommitelmaa ja osana vastarinnan muotoja, joissa yksilöt, ainutkertaisuudet kiertävät ja konstituoituvat. Työ on ainoastaan yksi näistä mekanismeista, joka ei sitä paitsi tänä päivänä pidä hallussaan niin suurta osaa elämämme ajasta. Pikemmin kuin palata aina "työn" taloudelliseen ja sosiologiseen kuvailuun, pikemmin kuin analysoida pääoman kasautumisen prosessia samalla toivoen, että ymmärrettäisiin sen kaksoisolento (työväenluokka), olisi kiinnostavampaa analysoida niitä strategisia mahdollisuuksia, joita kapinat "talouden" ja "politiikan" alueella tarjoavat vähemmistöjen logiikan kehittämiselle ja "vastakäytänteiden kapinalle". Nämä ovat itse asiassa niitä käyttäytymisiä, niitä vähemmistöisiä strategioita, jotka investoivat ja uudelleenmuokkasivat palkkatyön kamppailuja, kuten pyrin osoittamaan kirjassani väliaikaisten (epäsäännöllisten) tapauksessa.

Tässä tehtäisiin minun mielestäni samankaltainen virhe, joka tapahtui marxilaisille koko 1900-luvun ajan, jos rajoituttaisiin affirmoimaan immateriaalisen, kognitiivisen tai kaiken muun tyyppisen työn strateginen rooli. Olen yhä enemmän ja enemmän vakuuttunut siitä, että tämän hetkisiä tapahtumia ei luonnehdi "immateriaalisen tai kognitiivisen työn hegemonia", vaan diffuusio, vähemmistöjen käyttäytymisen ja vastatoimien käytäntöjen tarttuminen, joka ilmenee myös palkansaajissa. Minulle on selvää, että kamppailut tiedosta ja tiedostamisesta viittaavat vastakäytänteiden dynamiikkoihin, pikemmin kuin palkkataisteluihin ja klassisiin vaatimuksiin. "Ei haluta olla muiden ohjattavana, halutaan itse ohjata itseä" pätee myös ja ennen kaikkea tiedon alueella. Tästä on olemassa lukemattomia esimerkkejä.

Kapitalistinen johto ei vapise. Se on hyvin tietoinen siitä, että sitä kohtaavat nämä vähemmistöjen empowermentin (voimaantumisen) strategiat. Nykyaikaisessa tuotannossa mieltä ei enää jätetä naulakkoon, vaan se tuodaan mukaan työsaliin, toimistoon jne. Tämä merkitsee sitä, että kontrolli työssä ei tapahdu enää ainoastaan kurin kautta, vaan se toimii myös mielten hallintana. Johtamisen ja hallinnan tekniikat ja kontrollin mekanismit tähtäävät mielten talouden organisaatioon (tämä on se, mitä merkitsee sananmukaisesti termi, jonka Foucault käänsi kreikasta "mielten ohjaamiseksi"). Valtasuhteiden moneuden ulkopuolella suhde "työläiset/pääoma", vastarinnan muotojen ja subjektivaation prosessin ulkopuolella "luokka", nämä ovat poliittisia ja teoreettisia totalisaation operaatioita, joista maksamme edelleen raskasta hintaa. Marxismi loi toisen enemmistöisen mallin (työläinen, luokka), jonka tuhoavat vaikutukset ovat yhä aktiivisia siinä, mitä näistä organisaatiomuodoista on jäljellä. Tämän logiikan mukaisesti minusta vaikuttaa, että keksinnön voima (la puissance d'invention), joka on kaikkien ja jokaisen, joka on sosiaalinen, moninainen ja heterogeeninen, jos haluatte, sekoitetaan aina palkansaajiin, joka on vallan mekanismi, jonka päämääränä on ottaa haltuun tämä sosiaalinen luovuus. Jos tätä hyvin yksinkertaista jakoa ei tehdä, vajotaan marxismin pahimpiin heikkouksiin, jossa työläiset on se, mikä tuottaa rikkauden, kun taas toiset jakavat sen (ennakkoluulo, joka on suoraan haettu Pääomasta ja joka on täydellisesti erottamattomissa kaikkien rohkeiden vasemmiston ihmisten mielistä ja joka saa aikaan kaikkea tämän päivän kapinaa mutkistavan merkittävän esteen).

Viimeinen poliittinen merkintä, joka tulee Foucault'lta: mielten hallinta näytteli menneisyydessä saranan tai nivelen roolia (käännekohtaa) yksien ja toisten erilaisten ulkoisten elementtien ja mekanismien välillä. Voi olla, että tätä samaa nivelen roolia näyttelevät nykyään vastakäytänteet ja vähemmistöjen käytännöt. Minusta vaikuttaa siltä, että heterogeenisten elementtien kompositio, erilaisten koordinaatio, mahdottomien yhdistäminen tapahtuu näiden käytänteiden kautta eikä immateriaalisen työn hegemonian kautta.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.