2005-09-21

Variaation voima

Maurizio Lazzarato

Kääntänyt: Mikko Jakonen, Anna Helle

Multitudes: Ajatko takaa jakoa biovallan mekanismien ja biopoliittisen elämän muotojen välillä, jakoa, josta kirjoitit Multitudesin ensimmäisessä numerossa?

Maurizio Lazzarato: On oltava tarkkana, koska itse jako biovallan ja biopolitiikan välillä, jako, jota olemme yrittäneet ajaa sisään, on vaarassa olla epäselvä ja varsinkin erittäin, erittäin rajoitettu. Olemme tukeneet viimeisen kymmenen vuoden aikana biopolitiikan käsitteen nousua (erityisesti italialaisten filosofien keskuudessa: Agamben, Esposito, Negri), joka saa minut hyvin ymmälleen. Agambenilla vallan mekanismien moneus, jonka olemme nähneet toiminnassa (kurijärjestelmät, biopolitiikka, suvereniteetti) ja joka vastaa voimien ilmaisun kentän moneutta, palautuu yksinkertaisimpaan suhteeseen Vallan ja Paljaan elämän välillä. Valtasuhteiden historiallisessa genealogiassa a-historiallisen ymmärrettävyyden periaatteen määritelmä, joka koskee kaikkia vallan muotoja, vaihtuu. On hyvä kerrata, että Foucault'lla biopolitiikka juontuu pastoraalisesta vallasta, joka on täysin vieras romaaniselle perinteelle ("homo sacer"). Negrille biopolitiikan käsite merkitsee sitä, että talouden ja politiikan välillä ei ole enää eroa, mutta se, mikä jää tällöin puuttumaan, on mikrovaltojen, hallituksen ja vastakäytänteiden erityislaatuinen suhde. Biopolitiikka on yksi niistä Foucault'n kehittämistä käsitteistä, joiden tarkoituksena on siirtyä sellaisen käsityksen ulkopuolelle, joka perustaa vallan alkuperän politiikkaan tai talouteen. Kun rajoitutaan myöntämään, että näiden kahden käsitteen välillä ei ole enää eroa, minusta vaikuttaa siltä, että Foucault'n työ suljetaan sellaiseen karsinaan, jonka hän tahtoisi ylittää. Nämä biopolitiikan uudelleenluennat eivät mene siihen suuntaan, kuin Foucault on töissään kirjoittanut. Ne merkittävät tiedot, jotka löydämme hänen luennoistaan, eivät ole kovin hyvin kehiteltyjä, mutta tarpeeksi selviä meille, jotta voimme hyväksyä, että toisen maailmansodan jälkeen valtasuhteet eivät kehittyneet biopolitiikan syventymisen mielessä (tilan "biopoliittinen" säätely). Ensimmäisen sijan saivat uudet vallan teknologiat, jotka Foucault määritteli "ympäristöllisiksi" (environnementales) ja joilla on päämääränä yhtäältä ennakolta ja heikosti määritelty erojen muotoilu mahdollisuuksien kentän sisällä, ja toisaalta vähemmistöjen sääntely (määriteltynä suhteessa enemmistöön).

Perspektiivi, joka Foucault'lle hahmottuu, ei ole kurijärjestelmien tehostuminen eikä sen enempää rodun "biologisen" säätelyn yleistyminen, vaan sellainen yksilöiden "kontrolli", josta Deleuze puhuu kuuluisassa artikkelissaan "kontrolliyhteiskunnista". Uusien vallan mekanismien keskiössä ei ole elämä biologiana vaan elämä virtuaalisena. "Tämän horisontissa on päinvastoin idean mielikuva tai yhteiskunnan teemaohjelma, jossa eron systeemejä tullaan optimoimaan, jossa kenttä jätetään vapaaksi oskillatorisille prosesseille, jossa tulee olemaan toleranssia yksilöitä ja vähemmistöjen käytäntöjä kohtaan, jossa tulee olemaan toimintaa ei ainoastaan pelaajissa, vaan pelin säännöissä, ja lopulta, jossa tulee olemaan väliintuloa, joka ei ole yksilöiden sisäisen alistamisen tyyppiä, vaan ympäristöllisen väliintulon tyyppiä." Nämä uudet vallan mekanismit määrittelevät riittävän "löyhän" kehyksen (materiaaliset, teknologiset, sosiaaliset, juridiset ja kommunikatiiviset sekä elämän järjestämisen olosuhteet) sisäpuolelle, josta käsin yksilö voi yhtäältä harjoittaa "vapaita" valintojaan toisten määrittelemien mahdollisuuksien puitteissa ja jonka sydämmessä hän toisaalta on riittävän ohjailtava ja hallittava vastatakseen ympäristönsä muutoksien epävarmuustekijöihin, kuten yhteiskuntiemme jatkuvassa innovaatioiden tilassa vaaditaan.

Jatkoksi eron filosofian uusille muotoiluille pyrin esittelemään kirjassani "yleisöjen" käsitteen vallan mekanismien ja vastarinnan menettelytapojen historiassa. Foucault'lle poliisivaltiossa (Polizeiwissenschaft), biopolitiikan synnyn ja kokeilun alueella, kaksi suurta todellisuuden elementtiä, joita hallituksen pitää manipuloida, ovat "talous" ja "mielipide". Ja itse asiassa "ekonomistien ja mainostoimittajien syntyminen on yhtäaikainen". Mutta Foucault tekee yleisöstä omatuntojen käytön mekanismin, jonka on tarkoitus upota väestöön: "Kun puhutaan yleisöstä, siitä yleisöä koskevasta mielipiteestä, jonka mukaan on toimittava muokkaamalla sen käyttäytymisiä, ollaan jo aivan lähellä väestöä." Tardelle päinvastoin, yleisöt tulevat erityisiksi vallan mekanismeiksi, erillisiksi väestön ohjauksen dispositiiveista. Kuten yritin kirjassani sanoa, kontrollin yhteiskunnat käyttävät valtaansa maailmojen luomisen kautta ("ympäristöjen", sanoi Foucault) antaessaan individualisaation kellua, pikemmin kuin pakottaen sitä, kuten kuriyhteiskunnissa. Näiden maailmojen sisällä "erot" ja "vähemmistöjen toiminnot" voivat vaihdella "löyhien" kehysten määrittelemien minimin ja maksimin välillä, jotka ovat avoinna virtuaalisuudeksi ymmärretyn elämän riskeille. Siten, että valta muuttuu "mahdollisia toimintoja koskeviksi toiminnoiksi" tapahtuman dynamiikan perustassa. Yleisöjen konstituutio ja kontrolli ovat minun käsitykseni mukaan yksi ympäristöllisen vallan mekanismien toiminnan tavoista, jotka puuttuvat kehykseen ja pelin sääntöihin pikemminkin kuin pelaajiin: kontrolliyhteiskuntien yleisöt tulevat kuriyhteiskuntien yksilöiden ja väestön lisäksi. Väestön tyypilliset piirteet (moninainen ruumis, ruumis jolla on useita päitä, jollei rajaton niin ei vähemmän laskennallinen, näiden käyttäytymisen epävarmuus, mahdollisuus tuntea ne ainoastaan tilastollisesti, ajallinen ulottuvuus) ovat vahvistuneet ja muotoutuneet uudelleen yleisöjen kautta. Tulevaisuuden yleisöt ja sosiaaliset ryhmät, kuten Tarde niitä kuvaili 1800-luvun lopulla, eivät ole lakanneet kasvamasta ja laajentumasta. Hallituksen nimeämän asiantuntijan raportissa, joka koski pätkätyöläisten asiantuntemusta, ei ollut kuin yksi todella kiinnostava tieto: yhden vuoden aikana ranskalaiset kuluttavat 63 miljardia tuntia osana yleisöä (erityisesti television, mutta myös elokuvien, teatterin jne. parissa) ja ainoastaan 34 miljardia tuntia työhön. Mitä näiden 63 miljardin tunnin aikana tapahtuu, kun kerran olemme hylänneet ideologiset tai ylärakenteelliset selitykset? Ensinnäkin on taloudellisen arvon tuottamista (teoksen konstruktio on osaltaan yleisöjen aikaansaannosta Marcel Duchampin perustavanlaatuisen intuition mukaan), joka saa meidät ehdottomasti luopumaan marxismin esittämästä arvon tuottamisesta. Ollaan asettamassa myös uutta mielten hallinnan muotoa, uusia keinoja ohjata toisia, ja on myös vastarinnan muotojen konstituutio, vastakäytänteiden tuottaminen. On selvää, että on myös välttämätöntä vapautua "materialismista", joka tekee tietoisuudesta olemassaolon "ylärakenteen". Lausumien sommitelmat, ilmaisun koneet, ovat olennainen osa tuotantoa. Historiallinen materialismi määrittelee toiminnan aina tekemiseksi, kun taas eron filosofia yhdistää sen, mitä on tehty, siihen, mitä on sanottu, tapahtuman ja virtuaalisen pohjalta, joka ei ole tekemistä eikä sanomista.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.