2005-09-21

Variaation voima

Maurizio Lazzarato

Kääntänyt: Mikko Jakonen, Anna Helle

Huomioidakseen Maurizio Lazzaraton viimeisimmän kirjan, Les Révolutions du capitalisme (Ilmestyy suomeksi Tutkijaliiton uudessa Polemos –sarjassa keväällä 2006), Multitudes–verkkolehti haastatteli Maurizio Lazzaratoa. Huomio kohdistuu Lazzaraton kiinnostukseen koskien Gabriel Tarden ajattelua, joka oli myös hänen edellisen kirjansa Puissances de l'invention. La psychologie économique de Gabriel Tarde contre l'économie politique kohteena. Lazzarato pohtii myös eron filosofian roolia poliittisena filosofiana Foucault'n ja Deleuzen näkemysten kautta. Samalla Lazzarato osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun koskien "yhteisen" paikkaa multituden (väen) teoriassa ja hahmottelee joitakin uuden kirjansa keskeisiä teemoja.

Multitudes: Kahdessa viimeisimmässä kirjassasi on paljolti kysymys Tardesta. Miksi palata tähän vuosisadan takaiseen kirjoittajaan, jonka poliittiset kannat eivät olleet erityisen edistyksellisiä?

Maurizio Lazzarato: Pikemminkin kyse on siitä, että työskentelen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun teorioiden ja kirjoittajien parissa. Tarde, mutta myös Bergson (Vidéofilosofiassa), Nietzsche, amerikkalainen pragmatismi, Péguy. Todellisuudessa Pariisin kommuunin ja ensimmäisen maailmansodan välillä tapahtuu ajattelun uudistaminen, joka vastaa 1800-luvun taistelujen syklin päättymistä, jonka teoreettisesti merkittävin hetki on marxilainen teoria. Eron filosofian synty ja Tardella sosiaalisen moneuden teoria on molemmat istutettu maailman talouden integraation valtavaan kasvuun (pääomien suuri mobilisointi ja trans-oseaanisten maahanmuuttajien suuret liikkeet yhdessä Euroopassa tapahtuneen kuljettamisen ja kommunikaation menetelmien kehittymisen kanssa), joka keskeytyi ensimmäiseen maailmansotaan. Jotta sama globalisaation taso voitiin saavuttaa, täytyi odottaa aina 1980–luvulle saakka. Itse asiassa 1900-luku oli sotien vuosisata (ensimmäinen, toinen, kylmä sota), ja uudet sosiaaliset suhteet, jotka eron teoria oli tuntenut, määräytyivät sodan logiikan ja ennen kaikkea ystävä/vihollinen–suhteen kautta ja sittemmin kylmän sodan aikaan dialektisen pääoma-työ–suhteen kautta. Vuoden 1968 liikkeiden aikaan, jotka ennustavat kylmän sodan päättymistä, nykyaikainen eron filosofia palaa kaikkiin näihin kirjoittajiin ja tähän aikakauteen, jotka ovat hautautuneet sodan logiikkaan.

Tämän historiallisen periodin sisällä, miksi Tarde? Koska hän problematisoi sosiaalisten määrien (arvojen) konstituution prosessin, ei pääoman kasautumisen logiikkaan perustuen, vaan keksimisen voimaan perustuen, tapahtumisen dynamiikan mukaisesti. Tämä on merkittävä uutuus marxismin ja poliittisen taloustieteen suhteen: taloudellisen arvon tuottaminen ei ole keskuspaikka, josta syntyvät emanaation kautta kaikki muut arvot. Tarden metodologinen katsantokanta on hyvin samankaltainen kuin Foucault'lla (hän purkaa dialektisia oppositioita tehdäkseen näkyviksi keksimisen ja moneuden toiston voiman). Suuri pääoma–työ -dualismi ei ole valtasuhteiden moneuden eikä kapitalististen yhteiskuntien vastarinnan alkuperä, vaan se on niiden lopputulos. Se on sellaisten ilmiöiden, kuten jähmettymisen, integraation, yhdistämisen, suhteiden verkon koherenssiin asettamisen ja heterogeenisten prosessien tuote. Totaalisuus, ykseyden selittävä prinsiippi, jonka pääoma–työ -suhde näyttää tuottavan, ei ole muuta kuin vaikutus, massiivinen tai kokonainen vaikutus (Foucault), totaalinen tai abstrakti vaikutus (Deleuze). Jotta voidaan valloittaa takaisin moneuksien toiminnan näkökulma, purkaa ja selittää kokonaista ja totaalisuutta, on tarpeen kehittää ainutkertaisuuden teoria. Jotta voidaan katsella yhteiskunnallisia suhteita äärettömän pienestä näkökulmasta, ymmärtää toiminta yksityiskohtien kautta, tarvitaan mikrososiologia (Tarde) tai mikro-valtojen teoria (Foucault). Viimeisimmät amerikkalaiset vaalit antoivat meille mahdollisuuden tarkastella näitä kaikkia kysymyksiä toiminnassa ja asettaa uudelleen ongelma arvon arvosta, joka oli eron filosofian ajattelutoiminnan keskiössä. Marx, ja yhtä hyvin Nietzsche ja Tarde, asettavat elävästi kysymyksen arvon ongelmasta tunteiden ja intohimojen hallinnan pohjalta. Kaikki kommentaattorit olivat yllättyneitä Bushin joukkojen aikaansaamasta vaalikampanjan siirtymästä suvereenisuuden (sen siirtämisestä kohti Imperiumia tai Eurooppaa) ja työn (pääoman kasautumisen) alueelta kohti arvojen aluetta. Hämmästyttävää on se, että emme ole vieläkään kylliksi sisäistäneet eron filosofian opetuksia. Miksi uuskonservatiivit ovat asettaneet arvot vaalikampanjansa keskiöön, sivilisaatioiden sodan pelon suojelukseen? Voidaksemme vastata tähän kysymykseen, on korostettava, että tässä arvot, "moraalisten tuntemusten historia" tai "tapojen moraali" eivät viittaa "ideologiaan" – ylärakenteeseen, kuten Marxilla, ideologisiin valtiokoneisiin, kuten Althusserilla, tai mentaliteettien historiaan – vaan aina vallan mekanismeihin (dispositiiveihin). Foucault selitti meille laajasti, etteivät sen paremmin kurivalta kuin pääoman kasautuminenkaan voisi toimia ilman valtasuhteiden moneutta, jotka ovat niille heterogeenisiä.

Kuriyhteiskunta, esimerkiksi, ei voi toimia ilman sellaisen instituution kuin perheen väliin tuloa, joka oli Bushin vaalikampanjan keihäänkärki. Perhe, sisäisyys, jossa valta ei toimi kurin menettelytapojen (modaliteettien) mukaan, vaan päinvastoin, suvereenin vallan menettelytapojen mukaan, toimii ensinnäkin kaikkien kurijärjestelmien toiminnalle ehdottoman välttämättömänä saranana tai nivelenä. Perhe on pakottamisen instanssi, joka kiinnittää yksilöt jatkuvasti kurijärjestelmiin. Jotta yksilö voi olla velvoitettu menemään kouluun, töihin ja armeijaan, hänet on ensin pitänyt ottaa sisälle suvereniteetin järjestelmään. Toiseksi, perhe muodostaa vaihtopaikan alan tai suunnan muutokselle, reitille suljetusta tilasta toiseen (koulusta armeijaan, armeijasta tehtaaseen: se on myös vastuullinen sairaalaan sulkemisesta). Seksuaalisuus, toinen uuskonservatiivien inhon kohde, sijaitsee kahden vallan mekanismin risteyksessä: ruumiillisena käyttäytymisenä se paljastaa kurin järjestelmiä, koska se on yksilöllistymistä, rooliin määräytymistä. Toisaalta seksuaalisuus – sen synnyttävien vaikutusten vuoksi – kirjoittautuu suuriin biologisiin prosesseihin, jotka eivät enää koske yksilön ruumista, vaan sitä moninaista yhteyttä, joka konstituoi väestön. Se paljastaa siis väestön säätelyn biopoliittiset tekniikat (ja erityisesti syntyvyyden säätelyn). Pelko, jonka läpi uuskonservatiivit johtivat vaalikampanjan, ei ole ensinnäkään sodan pelkoa. Sodan pelko on massiivinen tai maailmanlaajuinen seuraus, joka on selitettävä ajallaan. Pelko, jonka olemme nähneet kristallisoituvan sotaan, nousee länsimaisen maailman sisältä, ja se koskee suurten mallien romahtamista (perhe, seksuaalisuus, arvo-työn etiikka), joita arvot (siis vallan menettelytavat) tuottavat. On selvää, että eurooppalaisella uuskonservatiivilla Buttiglionella on kaikki mahdolliset syyt hiljentää naiset, jotka eivät enää halua pysytellä kodeissaan, ja "homoseksuaalit", jotka näyttäytyvät vapaasti. Italia on nykyään maa, jossa ihmiset ovat maailman iäkkäimpiä. Italialainen "rotu" on tuomittu häviämään 60–70 vuoden päästä, koska syntyvyyden määrä ei turvaa edes samaa väestön uusintamisen tasoa kuin tänään. Saksalaisten väestötieteilijöiden mukaan on jo aivan liian myöhäistä pelastaa "rotu", joka – vain 50 vuotta sitten – halusi valloittaa maailman. Ei ole enää riittävästi saksalaisia vanhempia uusintamaan "rotua", eivätkä maahanmuuttajat luo minkäänlaista vaihtoehtoa, koska he omaksuvat yhden sukupolven jälkeen sen maan väestölliset käytänteet, johon he ovat muuttaneet.

Sillä aikaa kun Eurooppaa yritetään kovasti eristää, se hajoaa perustaltaan. Keiden eurooppalaisten kanssa Eurooppa muotoutuu seuraavan 50 vuoden aikana, kun sille on annettu tämä perhettä ja seksuaalisuutta ohjaavien hallintasuhteiden paikallinen, molekulaarinen ja massiivinen kielto? Voimmeko sanoa, kuten Nietzsche 1800-luvun lopulla, "me eurooppalaiset"? Ehkä emme ja hyvä niin! Tämä kieltäytyminen on tulosta muutoksesta kyvyssä tuntea, joka koskee suoraan biopoliittisia menettelytapoja (syntyvyyden, perheen, rodun, "säännöstely"). Ja, kuten Nietzsche sanoi, jos kestätte maun muutoksen, kestätte varmasti peruuttamattoman sosiaalisen muutoksen.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.