2005-09-12

Identiteeteistä sommitelmiin

Jukka Peltokoski

"Hegeliläisyys"

Hardtin mukaan hegeliläinen näkökulma tarkastelee olioiden laadullista ja määrällistä määrittymistä. Näkökulman mukaan olio määrittyy negaatioiden, kieltävien liikkeiden kautta. Ollakseen olemassa, ja ollakseen olemassa nimenomaan määrittyneenä, olion on kiellettävä vastapuolensa. Perimmiltään tämä tarkoittaa kaikkea, mitä olio ei ole. Kiellon on ulotuttava olion ei-olemiseen tai olemattomuutta ylipäätään. Ero, jonka kielto tuottaa, asettuu dialektiikassa täten olion ulkopuolelle, olion ja sen vastapuolen väliin.

Määrittyäkseen laadullisesti olion on luotava kontrasti "toisiin". Olion on määrityttävä jonain, mikä ei ole samaa toisten olioiden kanssa. Sukat saavat laatunsa siitä, ettei niitä voida vaihtaa suoraan paitaan tai housuihin. Ilman negaatiota toiseen olio jää indifferentiksi, merkityksettömäksi. Olion on rajoituttava ja luotava kontrastia, ettei se jäisi epämääräiseksi ja liukenisi ympäristöönsä. Laatuja voi siis olla olemassa vain rajallisuuden puitteissa. Sitä kaikkea, mistä olio erottautuu, voidaan kutsua yleistetyksi toiseksi, joka on oikeastaan yhtä kuin olion ympäristö. Määrittyminen on negaation aktiivista tuottamista, jossa olio kieltää ei-olemisen erottautumalla ympäristöstään. (Hardt 1993, 2-3.)

Laadullisen ulottuvuuden lisäksi olion on määrityttävä määrällisesti tai "yksiköllisesti". Olion on asetuttava sen eteen äärettömänä avautuvaa moneutta vasten edetäkseen yhden ja monen välisestä antagonismista korkeamman tason synteesiin. Tämä synteesi on hegeliläisittäin abstraktin tason "olio itselleen". Se on absraktio, joka kykenee ylittämään yhden ja monen välisen jännitteen liikkumalla yhden ja monen synteesiin, realisoituun ideaalisuuteen, jossa määrällinen olio saa paikkansa osana kokonaisuutta. (Hardt 1993, 10-11) Konkreettiseksi esimerkiksi käy hyvin vaikkapa kansa. Modernissa yhteiskunnassa kansa on ollut keskeinen abstraktio, jossa yksittäiset ihmiset ovat voineet yhdistyä "realisoituna ideaalisuutena" abstraktin tason kokonaisuuteen. Kansassa ihmisten välinen konkreettinen ja ääretön moneus ylittyy käsitteellisessä ideassa "meistä" yhtenä ja jakamattomana kansana. Samalla yksittäinen ihminen nousee epämääräiseltä massatasolta kansan jakamattomaksi perusyksiköksi, yksilölliseksi kansalaiseksi. Näin hahmoton, lukemattomien erojen ihmismassa järjestyy mielekkääksi kokonaisuudeksi.

Hegeliläisittäin sekä olion staattinen kontrasti suhteessa ympäristöön että olion liike tapahtuvat negaatioiden negaatioina. Dialektiikka on yhtä aikaa sekä staattista erottautumista että dynaamista antagonismia. Jos miettii dialektiikan ja identiteetin suhdetta, on helppoa huomata, että identiteetin käsite tavoittaa sosiaalisen todellisuuden nimenomaan dialektisesta näkökulmasta. Identiteetti on rajoittumista ja paikantumista suhteessa toisiin, mutta se on myös dynaamista kieltoliikettä, joka tapahtuu toisten välityksellä. Samalla se on abstraktin ja ideaalisen synteesin rakentamista yhden ja monen välille. Identiteetissä olion sisäinen moneus, sen loputon erilaisuus itsensä kanssa, järjestyy kokonaisuudeksi, jolle ratkaisevampaa on ulkoisen eron tuottaminen suhteessa toisiin. Negaation negaation lopputulemana, staattisten paikantumisten ja dynaamisten liikkeiden tuloksena, se on loppujen lopuksi myös kaiken tulemisen loppu. Reaalinen ideaalisuus on täydellistymistä, joka sisällyttää toiseudet korkeamman tason synteesiin ja lopettaa negaation negaation liikkeet.

Deleuzelainen näkökulma ei siis kiellä hegeliläisen näkökulman kykyä tavoittaa todellisuutta liikkeinä, dynaamisena. Esimerkiksi identiteetin käsitettä ei voi kritisoida siitä, että se kuvaisi maailman pysähtyneeksi. Identiteetti viittaa yhden ja toisen välisiin staattisiin kontrasteihin, mutta se viittaa myös synteettisiin liikkeisiin, joissa olio liikkuu negaation negaatioiden välityksellä kohti korkeamman tason ideaalisia asetelmia. Liike on myös sikäli aktiivista, että olion on tuotettava sitä olemassaolonsa ja määrittymisensä edellytyksenä.

Deleuzelaisesta näkökulmasta hegeliläinen liike on kuitenkin väärää tai valheellista liikettä. Negaation negaatiot tavoittavat olioiden liikkeen vain sattumanvaraisella ja abstraktilla tasolla. Käsitteellisesti tehtävämme voidaan muotoilla seuraavasti: Kyetäksemme käsitteellistämään todellisen liikkeen olioita on käsiteltävä välttämättöminä ja konkreettisina. Tämä on mahdollista käsitteellistämällä liike toisten kieltämisen sijasta substantiaaliseksi erotuotannoksi, jossa ero nähdään olion sisäiseksi ja affirmatiiviseksi tapahtumaksi. Mitä tämä tarkoittaa?

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.