2005-09-12

Identiteeteistä sommitelmiin

Jukka Peltokoski

Gilles Deleuzen filosofia on yksi vahvimmista ja omaperäisimmistä hyökkäyksistä modernia identiteettiajattelua ja ylipäätään modernin ajattelun vallitsevia muotoja vastaan. Identiteettinäkökulman kritiikki on näkyvää erityisesti Deleuzen varhaistuotannossa. Käyn tässä tekstissä läpi Deleuzen varhaistuotannon keskeisiä ajatuksia jokseenkin tiiviissä ja käsitteellisessä (lue: kuivakassa) muodossa.

Yksittäisistä filosofeista tärkein kiistakumppani Deleuzelle on Hegel, jota tämä pitää modernin ajattelun johdonmukaisimpana ja keskeisimpänä muotoilijana. Deleuze luo käsitteistöä, joka kyseenalaistaa, jättää taakseen ja "unohtaa" hegeliläisen negatiiviselle dialektiikalle perustuvan näkökulman. "Jättää taakseen" tarkoittaa tässä sitä, ettei Deleuze käsittele Hegeliä dialektisena opponenttinaan. Hän kohdistaa kritiikkinsä Hegeliin siten, ettei ajattelun liike noudata varsinaisesti teesin ja antiteesin logiikkaa. Deleuze tavoittelee uudenlaisen näkökulman suoraa ja itsenäistä avaamista opponentit kohdaten, mutta tavalla, joka ylittää heidät jäännöksettä, ilman synteesiin perimmiltään kuuluvaa toisen olemuksen säilyttävää ja sisällyttävää ulottuvuutta.

Seuraan tekstissäni pitkälti Michael Hardtin (Hardt 1993) tulkintaa Deleuzen varhaistuotannosta. Hardtin mukaan Deleuzen varhaistuotanto koostuu keskeisesti moderneiksi toisinajattelijoiksi jääneiden filosofien ajattelun tutkimisesta. Tuotanto ei ole kuitenkaan aiempaa ajattelua toistavaa tai tiivistävää tulkintaa. Deleuze on tietoisen valikoiva. Hän lukee aiempia kollegojaan tavalla, joka avaa uutta ajattelua. Deleuze kritisoi erityisesti identiteettinäkökulmaa: ontologisesti tutkimuksessaan Bergsonista, eettisesti tutkimuksessaan Nietzschestä ja poliittisesti tutkimuksessaan Spinozasta. Näissä tutkimuksissa tehdyt avaukset toimivat myöhemmin tärkeinä lähtökohtina tuotannolle, jota Deleuze työsti yhteistyössä Felix Guattarin kanssa. Deleuzen aiempia tutkimustuloksia onkin usein luettavissa Guattarin kanssa tehtyjen yhteisten töiden taustaolettamuksista. Niinpä Deleuzen varhaisiin teemoihin tutustuminen on paitsi itseisarvoista hegeliläisyyden kritiikkiä, myös avaava polku Deleuzen ja Guattarin yhteiseen ajatteluun.

Käytän tekstissäni konkretisoivana esimerkkinä ihmistä ja sosiaalista identiteettiä, vaikka sinänsä Deleuzen ajattelu ei ole minkään erityistieteen perustamista, vaan yleistä ontologiaa. Aluksi on syytä tiivistää hegeliläisen näkökulman keskeisimpiä seikkoja. Esitys perustuu Hardtin kirjaan, ja voi sikäli tuntua Hegelin ajattelua typistävältä, ettei se tuo esiin lainkaan tunnustuksen problematiikkaa. Olennaisinta on kaivaa esiin näkökulma eroon olion ulkoisena määreenä. Hegel on kieltämättä tässä vain ponnahduslauta.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.