Animal House¹

Teksti on alun perin kirjoitettu heti syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen. Sen innoittajana oli Yhdysvaltain presidentin George Bushin lausunto, jonka mukaan enää ei ole turvallista valtiota yhdellekään terroristille tai heidän johtajalleen. Lausunto kertoi hyvin, että sen enempää valtio kuin valtion takaama oikeus eivät enää kykene suojelemaan kansalaisiaan. Hobbesin teoria valtiosta sanoo - kun se käännetään jaloilleen - että kun valtio (keinotekoinen ja "kuolevainen jumala") ei kykene takaamaan kansalaistensa turvallisuutta (kuten nykyään on asianlaita), ihmiset saavat välittömästi takaisin luonnollisen subjektiivisen oikeutensa puolustaa itseään selvitäkseen hengissä. Valtion kuolinkamppailu antaa ihmisille siis takaisin ne aseet, jotka he olivat luovuttaneet yhteiskuntasopimuksen kautta valtiolle, ja samalla se antaa ihmisille voiman tai vallan rakentaa itse kohtalonsa, itse omat elämän muotonsa. Valtion menettäessä kykynsä taata kansalaisten turvallisuus merkitsee sitä, että alkaa sota ja tämä sota on konstitutiivinen ja rakentava käytäntö, jossa tulevat elämän muodot muodostuvat. Siksi, jos haluamme rakentaa uutta turvallisuutta ja uutta oikeutta, emme voi lähteä olemassa olevista valtiollisista instituutioista, emme ihmisarvosta, kunnioituksesta tai muista vastaavista kategorioista, vaan meidän on lähdettävä oikeudettoman ja valtiottoman tilanteesta, niiden tilanteesta, jotka voivat ja kykenevät luomaan oikeutta.

Esimerkiksi Richard Sennett vaatii kirjassaan Respect in a World of Inequality ihmisen kunnian palauttamista, oikeutta kunnioitukseen ("respect"). Huolimatta siitä, että Sennett on varmasti hyvällä asialla ja antaa monille mahdollisuuden tuntea moraalista närkästystä huonoista nykyajoista ja muistella vanhoja hyviä aikoja, on syytä sanoa, että kunnioitus tai respect on Sennettillä selvästi porvarillinen käsite ja sidoksissa enemmän tai vähemmän luovuttamattomien oikeuksien ajatukseen, oikeuksien, jotka valtion oletetaan jollain tavoin kykenevän takaamaan. Nykyaikaisen työelämän käytännöt ja kokemus kertovat kuitenkin, että työn prekarisaatiota ei voida torjua perinteisen lainsäädännön keinoin, koska valtion keinot säädellä tuotantoa ja työelämää ovat jatkuvasti heikentyneet ja lisäksi säätely tuottaa usein päinvastaisia tuloksia kuin on aiottu: työpaikkojen kasvavaa epävarmuutta, uusia palkkausmuotoja, jotka kiertävät säätelyn, ja niin edelleen. Emme voi lähteä rakentamaan prekariaatin ja prekaarin työn tulevaisuutta oikeuksien käsitteen varaan, koska oikeudet sellaisenaan ovat vailla voimaa ja osoittautuneet toimimattomiksi juuri niissä tilanteissa, joissa niiden olisi pitänyt toimia. Kunnioitus ja arvo eivät voi olla peräisin ihmisarvon tai ihmisoikeuksien kaltaisista tyhjistä sanoista, niillä on oltava todellinen sisältö, oma voimansa. Esimerkiksi prekaarin työn kohdalla sen oikeudet voivat nousta vain tuon työn arvon nostamisesta, sen tekemisestä kalliiksi, mikä voi tapahtua vain vastarinnan, työstä kieltäytymisen ja työstä pakenemisen kautta. Kaikki muu on utopiaa.

Artikkelin perusajatus on, että emme kenties ymmärrä "sotaa terrorismia vastaan" ja tuon sodan kaikkia paradokseja, ellemme ymmärrä Yhdysvaltain perustuslain taustaa ja etenkin Ranskan vallankumouksen merkitystä sille. Tarkoitukseni ei ole väittää, että George W. Bush olisi aikakautemme Robespierre - ehkä pikemminkin jonkinlainen Robespierren vääristynyt kuva. Mutta kenties ymmärrämme hieman paremmin hänen lausuntojensa ja tekojensa maaperää, jos ymmärrämme hieman jakobiinien toiminnan ja ajattelun logiikkaa, siis sellaisen toiminnan logiikkaa, joka yrittää ylittää annetut olosuhteet, annetun kontekstin rakentaakseen uutta, ja uutta rakentaakseen joutuu haromaan ja hajaantumaan kaikkialle.