Elokuvia marginaaleista ja nuoruudesta

Jean-Pierre ja Luc Dardenne

Festivaalin päävieraita olivat englantilainen Roy Ward Baker sekä belgialaiset ohjaajaveljekset Jean-Pierre ja Luc Dardenne. Dardennet tunnetaan "yhteiskunnallisina" elokuvaohjaajina, joiden tausta on lakkoja ja vastarintaliikkeitä käsitelleissä lyhyissä dokumenteissa. Näiden varhaistöiden tekotapa oli alkeellinen (ne "editoitiin" pelkästään stop- ja rec-nappuloita käyttämällä), mutta spontaaniudessaan ne antoivat "aidon" äänen haastattelemilleen ihmisille, todelliselle eletylle vastarinnalle.

Peter von Baghin haastattelussa Kitisenrannan koululla 18.6. veljekset kertoivat, kuinka keskeistä töiden onnistumisen kannalta oli oikeanlaisen luottamuksen luominen tekijöiden ja "aineiston" välille. Valmiita elokuvia näytettiin enimmäkseen samoissa Liegen työläiskaupunginosissa, joista niiden aiheet ja aineistokin oli löydetty. Jean-Pierre ja Luc Dardenne eivät varsinaisesti ole "1960-luvun kasvatteja" - varsinkin Luc on liian nuori täyttääkseen määritelmän - mutta ajan yhteiskunnallisella ilmapiirillä oli vaikutuksensa mm. oikeanlaisiin ihmisiin teatterialalla tutustumisen ja opiskelijaliikkeeseen osallistumisen kautta. Vuonna 1981 veljekset päättivät siirtyä Derives-yhtiöstään ja dokumenteistaan fiktioon ja perustivat uuden Film Derives Fiction -yhtiön. He pitävät voimanaan juuri parina toimimista, koska se lisää vahvuutta ulkopuolisia vaatimuksia vastaan.

Marginaalihahmojen käsittelyn merkityksen Dardennet totesivat liittyvän ensinnäkin tarpeeseen ymmärtää sitä, mitä on keskustassa ja mitä toimintatapojen mahdollisuuksia yhteiskunnallinen valta asettaa marginalisoiduille. Kiinnostavaa on ylipäätään aineellinen alastomuus, joka kärjistää yksilöiden valintoja ja vie heidät perimmäisten moraalisten kysymysten äärelle. Raadollisten, uljaiden julkisivujen takana tapahtuvien kertomusten kautta on mahdollista tutkia myös sitä, mitä "pelastus" voi tarkoittaa marginaaleissa eläville - ei ylhäältä tulevana ihmeenä vaan todellisiin aineellisiin ehtoihin ja niihin liittyviin valintoihin pohjautuvana. Vastakkaisuutta silotelluille kuville korostavat myös miljöön yksityiskohdat - tai oikeastaan niiden vähäisyys: kaikilla esineillä on aineellinen tarkoitus tai tarve pikemminkin kuin symbolinen luonne.

Vuoden 2005 Cannes'n pääpalkinnon elokuvallaan L'Enfant ("The Child") voittaneiden Dardennen veljesten töistä nähtiin Sodankylässä palkintotyön lisäksi La Promesse ("The Promise"), Rosetta sekä Le Fils ("The Son"). Näistä erityisesti La Promesse tuo esiin ohjaajakaksikon kiinnostuksen vaikeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, tässä tapauksessa laittomien siirtolaisten elämään. 15-vuotias Igor-poika (Jérémie Renerie) elää yksinhuoltajaisä Rogerin (Dardenne-veljesten elokuvien vakionäyttelijä Olivier Gourmet) luona auttaen tätä bisneksissä, jotka liittyvät pääasiassa laittomien siirtolaisten asuttamiseen. Igor toimii myös oppipoikana huoltamossa, mutta työ joutuu jatkuvasti kärsimään isän asettamista velvoitteista - ja kun huoltamon omistaja lopulta pakottaa Igorin valitsemaan huoltamotyön ja isän auttamisen välillä, Igor valitsee jälkimmäisen.

Heti ensimmäinen kohtaus, jossa näemme Igorin, tutustuttaa meidät hänen toimintaansa huijarina: poika varastaa huoltamotyönsä ohessa vanhan naisen lompakon sen kummempia tunnontuskia tuntematta. Työskentely isän laittomissa bisneksissä ei kuitenkaan vie Igoria syvemmälle tunteettoman hyväksikäytön tielle vaan päinvastoin kasvattaa häntä oppimaan lähimmäisten huomioonottamista ja solidaarisuutta, vaikka jokapäiväisen leivän hankkimiseen liittyykin olemuksellisesti liiallisen tunteilun kontrollointi: hyväksikäytettävistä asiakkaista ei saa välittää liikaa. Edes Igorin isä ei ole täysin tunteeton, vaikka "tekeekin vain työtään", sillä hän selvästikin rakastaa Igoria ja haluaa pitää tämän luonaan - joskin pohdintoja Igorin ja Rogerin todellisesta sukulaisuussuhteesta herättää se, että Roger pyytää Igoria olemaan nimittämättä häntä "isäksi".

La Promessen ihmiskuvaus tuo aiheellista vaihtelua siihen julkisessa keskustelussa usein esiintyvään mielikuvaan, jossa laittomaan siirtolaisuuteen liittyvästä bisneksestä elävät ihmiset ovat epäinhimillisiä hirviöitä. La Promesse ei piilota tai oikeuta hyväksikäyttöä vaan pikemminkin muistuttaa, että hyväksikäytöstä elävätkin voivat olla pelkästään ihmisiä, jotka yrittävät hankkia leipänsä eivätkä ole yksilöinä vastuussa rakenteellisista epäkohdista, jotka osaltaan ajavat ihmisiä laittomaan siirtolaisuuteen.

Igorin kasvuprosessiin antaa merkittävän sysäyksen Amidoun (Rasmane Ouedrago) tapaturmainen kuolema rakennustöissä. Viimeisillä henkäyksillään Amadu vannottaa Igorin pitämään huolta vaimostaan (Assita Ouedrago) ja lapsestaan. Igorille ja Rogerille tapaturmasta kertominen vaimolle on niin vaivalloista, että he pyrkivät kokonaan välttämään sitä, mutta siinä missä Roger näkee ainoana toimintamallina hankkiutumisen vaimosta eroon, jokseenkin hienovaraisesti mutta silti täysin kylmästi, Igor pyrkii auttamaan tätä vihamielisessä ympäristössä (häiriköt kaduilla, miehen pelivelkojen perijät, viranomaiset). Vaikka suhde isään voittaakin kiinnostuksen oppipoikatyöhön, lojaalius lupaukselle ja heikkojen välinen solidaarisuus voittavat suhteen isään. Igorin äitiin elokuvassa ei viitata, ja kenties juuri äidittömyys tekee Amidoun vaimosta Igorille eräänlaisen korvikeäidin.

Myös elokuvassa Le Fils keskiössä on aikuisen ja lapsen suhde. Keski-ikäistä puutyönopettajaa (jälleen Olivier Gourmet) riivaa arvoituksellisesti Francisin (Morgan Marinne) pyrkiminen hänen oppilaakseen. Aikuisen ja lapsen kipeäksi yhteydeksi paljastuu miehen ja tämän ex-vaimon lapsen kuolema. Elokuvan intiimiä lähestymistapaa korostaa runsas lähikuvien käyttö. Rosetta kuvaa teini-ikäisen tytön kamppailua kotitaustan aiheuttamaa vieraantumisriskiä vastaan, ja elokuvassa L'Enfant taas keskiössä on nuoren aikuisen, Brunon (La Promessesta tuttu Jérémie Renier), dramaattinen kasvuprosessi ottamaan vastuuta lapsestaan.