2005-05-04

Monster
Enkeleitä, onko heitä?

Kalle Seppä

Monster

Prekariaatti janoaa rikkautta. Vodka Martinit ravistettuina Manhattanin kristallimeren yllä (ei koristeita, kiitos). Rikkauden haltuunotto prekariaatille ei ole ainoastaan yksilöllinen ratkaisu - harppaus asiakaspalvelijan tiskin toiselle puolelle huppu päässä - vaan sen on oltava myös kollektiivinen prosessi. Kollektiivinen prosessi eli kokonaisvaltainen yhteiskunnallisen rikkauden haltuunoton ohjelma, joka tuottaa laajoja taisteluita vain ja ainoastaan näiden teemojen ympärillä.

Ilmaiset asunnot, ilmainen sähkö, ilmainen vesi, ilmainen kommunikaatio, ilmainen liikkuminen, ilmainen taide, ilmaiset vaatteet jne. Pois kaikesta poliittisesta uusvasemmistolaisesta jargonista, pois kaikista neuvotteluista puolueiden kanssa, pois kaikesta linkittäytymisesta sellaisten liikkeiden kanssa, joilla voisi olla poliittisia konnotaatioita (poliitikot, olkoon ne sitten anarkisteja tai kokoomuslaisia, kusettavat meitä aina).

Ehdotus voisi olla jonkin sortin yhteiskunnallinen syndikalismi, jos me ymmärrämme, että se ei ole enää koskaan työpaikkasidonnaista, koska työpaikka on kaikkialla. Se voisi olla jonkin sortin yhteiskunnallinen syndikalismi, ellei sittenkin tulisi viime kädessä vastaan kysymys ystävistä ja vihollisista, vallasta ja sen käytöstä. Me haluamme käyttää prekariaatin valtaa ja sen haluja vihollisiamme vastaan. Vihollisia ovat riistäjät, he, jotka hyväksikäyttävät prekariaatin kurjuutta rahan tekemisessä. Me emme moralisoi. Ehkä heidän tilallaan mekin tekisimme samalla tavalla, eihän tämä ole politiikkaa, tämä on pelkästään henkilökohtaista. Prekariaatti haluaa pääoman tuotolla elävien tilalle. Se haluaa pakottaa heidät elämään ilman rikkautta. Meillä siis ei ole unelmia utopistisista yhteiskunnista vaan näkemyksiä todellisesta tulevasta tilanteesta, jossa poliisi saa pampusta päähän, koska sillä on väärät vaatteet päällä; jossa hienostoalueen asukit tarjoilevat aamuyön aikana mätäneviä voileipiä punakeltaisten valojen varjossa ja jossa taksikuski joutuu yliajettavaksi. Puhumattakaan töhrityistä yksityissheriffeistä. Silloin me voimme ajella poliisin Saabilla, isin ostamalla A3:lla, vossikkakuskin C-sarjalaisella Mersulla tai vartijan väsyneellä Focuksella.

Prekariaatin yhteiskunnallinen ja poliittinen uskottavuus kenties murenee jos tällaisia asioita lausutaan ääneen, mutta se on pelkästään hyvä asia. Yleisö alkaisi kenties olemaan sitä mieltä, että prekariaatilla ei ole moraalia vaan pelkästään oma egoistinen etu ajettavana. Juuri niin. Prekariaatti kenties tarvitsisi myös organisaatiota. Siis se ei tarvitse puoluetta eikä edustajia, ideologeja tai teoreetikkoja.

Prekariaatti tarvitsee kunnioitusta ja uskottavuutta kaduilla ja kauppakeskuksissa. Se ei halua enää pelätä vaan se haluaa olla muuta kuin outo eläin. Prekariaatti haluaa tulla hirviöksi. Monsteriksi. Monsteri on keskeinen metamorfoosi, jonka läpi prekariaatin on käytävä: kyynelten laaksosta tuomiopäivän pedoksi. Taivaalliseksi sotakoneeksi. Enkelten armeijaksi.

Enkeli on hirviö. Ihminen, jonka selkään on istutettu linnun "kädet", jotta se voisi samalla lentää ja samalla pitää miekasta kiinni. Tällaisena meidän on nähtävä prekariaatti. Mobiili sotakone, jolla on kyberneettisiä ulokkeita. Ei, kyseessä ei ole mystinen hurmio vaan kenties kotoisampi benjaminilainen historian enkeli. Sympaattinen Kleen maalaama muumipeikko, joka muuttaa maailmaa. Joka muuttaa maailman pakenemalla sen kauhuja. Kleen ja Benjaminin enkeli ei kuitenkaan ole aseeton profeetta. Sen me tiedämme jo Machiavellin ajoilta. Vappuaaton nuorisoproletariaatti, joka pakenee liittoja, työtä, valtiota ja vasemmistoa katsoen niiden kauhuja, on potentiaalinen enkelimäinen monsterimme, joka ei tarvitse muuta kuin siipiä ja miekkaa.

Puhe työstä on lopetettava. Jos sana työ tulee keskusteluun mukaan muuten kuin prekaarisen vihan kohteena, silloin on noustava ja poistuttava siipien värähdyksen saattamana. Puhe politiikasta on lopetettava. Jos sana politiikka (institutionaalinen tai anarkistinen on ihan sama asia) tulee keskusteluun mukaan, on nostettava miekka ilmaan ja poistuttava. Jos puhe rikkauden haltuunoton tuhansista kollektiivista muodoista nousee esille, silloin on teroitettava vielä yksi miekka... Silloin olemme oikeilla jäljillä. Prekariaatin pyhä Graali ja koodi on juuri tämä. Rikkauden haltuunoton ohjelma ja tämän ohjelman autonomian puolustaminen. Se tarkoittaa ennen kaikkea konflikteja. Laajoja konflikteja. Vasemmistoa, vihreitä ja kapitalisteja vastaan. Unohtamatta tietenkään arkipäivän pieniä ja suuria fasisteja. Prekariaatilla on paljon vihollisia. Se tarkoittaa sitä, että se on oikeilla jäljillä.

Prekariaatti.org

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.